"”Tänään teemme historiaa!” – Italiassa kokoontui yli miljoona perinteisen avioliiton puolesta
Italian Roomassa on tänään peräti yli miljoonan ihmisen voimin kokoonnuttu historian havinaa täynnä olevaan Circo Massimoon, paikkaan, jossa gladiaattorit joskus aikoinaan taistelivat ja jossa on kuultu enemmän tuskanparahduksia tai riemunkiljahduksia kuin missään muualla modernin historian aikana.
Tänään lauantaina Circo Massimoon kokoonnuttiin ensisilmäyksellä täysin eri syystä kuin Rooman valtakunnan aikaan- mutta tapahtuman pääjärjestäjä Simone Pillon korjaa väitteen:
”Tuolloin taistelua käytiin elämästä ja kuolemasta. Nyt taistelemme luonnollisen perheen puolesta samalla vakavuudella, vaikkakin riemu sydämissämme”.
Viime torstaina Italian parlamentissa alkoi ehdotetun ns parisuhdelain käsittely. Laki sallisi voimaanastuessaan samansukupuolisten parien rekisteröitymisen ja yhteisen sukunimen. Myös perheensisäinen adoptio olisi mahdollinen.
Italia on Euroopan länsimaista viimeisimpiä valtioita, joissa perheen käsitettä ei ole lailla uudelleenmääritelty.
”Emme ole täällä vastustamassa kansalaisoikeuksia”, kertoo Generazione Famiglia- järjestön keulahahmo Filippo Savarese.
”Me olemme täällä koska emme voi hyväksyä ihmisantropologian vääristelyä. Jokaisella lapsella on isä ja äiti. Perheensisäinen adoptio on käytännössä tarpeeton. Meillä on jo vanhempien kuolemantapausten varalle olemassa laki lapseksiottamisesta. Jokaisessa maassa, jossa samaa sukupuolta olevien perheensisäinen adoptio on hyväksytty, on ryhdytty raivaamaan tietä kohdunvuokraukselle”.
Generazione Famiglia on avioliitto-ja perheliike La Manif Pour Tous Italian operatiivinen siipi.
Tapahtuma, joka kulkee nimellä Family Day on suuresta suosiostaan huolimatta joutunut myös häirinnän kohteeksi.
”Viime yönä tapahtumaa varten luotu nettisivu hakkeroitiin. Sivustomme kaatui moneksi tunniksi”, sanoo Pillon.
Poliisi oli onneksi varautunut jättiläismäisen tapahtuman aikana mahdollisesti syntyviin ongelmiin ja tiettävästi vakavalta häirinnältä ja onnettomuuksilta vältyttiin.
Paikalle Roomaan lensi yllätysvieras Yhdysvalloista. Kaliforniasta kotoisin oleva the Center for Bioethics and Culture –järjestön perustaja ja johtaja Jennifer Lahl säkenöi iltapäivällä klo 16 aikaan onnesta:
” En ole ikinä puhunut näin isolle joukolle ihmisiä”, Lahl sai sanottua esiintymislavalla.
Jennifer Lahl on jo vuosia vastustanut lapsi- ja naiskauppaa sekä kohdunvuokrausta.
”Tilanne Yhdysvalloissa on riistäytynyt käsistä. Lapsikauppa rehottaa. Tietysti viime kesän Korkeimman Oikeuden päätös avioliiton saattamiseksi sukupuolineutraaliksi on siivittänyt huolestuttavaa kehityssuuntaa. Lapsi ei kuitenkaan ole ihmisoikeus”.
Filippo Savarese vastaanotti Simone Pillonilta listat osallistujailmoittautumisista. Hän arvioi osallistujia olleen paikalla parhaillaan kaksi miljoonaa.
”Tuokin voisi olla varovainen arvaus”, sanoo Pillon. ”Googlen ihmismääriä annetusta kuvasta laskevan työkalun mukaan meitä oli 1,5-1,8 miljoonaa. Mutta voi Savaresekin olla oikeassa. Jokatapauksessa teemme tänään historiaa”, hän päättää.
Siniset ja vaaleanpunaiset La Manif Pour Tous -liikkeen tunnusvärit näkyivät lukemattomissa lipuissa, jotka tapahtuman ehtoopuolella liehuivat Puccinin sävelmän tahtiin. Pucciinin kuuluisampaan musiikilliseen teokseen päättyy tämänkertainen perhejuhla. Loppunuotti raikaa ilmoille sydänjuuria tempovan Vincera’!:n ja Circo Massimo puhkeaa aploodeihin.
”Nyt meitä ei pysäytä enää mikään tai kukaan”, sanovat Savarese ja Pillon yhdestä suusta.
”Tämän jälkeen emme peräänny. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, äitiin ja isään. Euroopan Unioni ei voi vaatia meitä perustuslaillisiin muutoksiin. Perustuslaissamme on mainittu että perhettä pitää suojella”.
Tekstin koonnut: Sarah Rizzo "
http://aitoavioliitto.fi/uutiset/ulkomaat/tanaan-teemme-historiaa-italiassa-kokoontui-yli-miljoona-perinteisen-avioliiton-puolesta/
Italian Roomassa on tänään peräti yli miljoonan ihmisen voimin kokoonnuttu historian havinaa täynnä olevaan Circo Massimoon, paikkaan, jossa gladiaattorit joskus aikoinaan taistelivat ja jossa on kuultu enemmän tuskanparahduksia tai riemunkiljahduksia kuin missään muualla modernin historian aikana.
Tänään lauantaina Circo Massimoon kokoonnuttiin ensisilmäyksellä täysin eri syystä kuin Rooman valtakunnan aikaan- mutta tapahtuman pääjärjestäjä Simone Pillon korjaa väitteen:
”Tuolloin taistelua käytiin elämästä ja kuolemasta. Nyt taistelemme luonnollisen perheen puolesta samalla vakavuudella, vaikkakin riemu sydämissämme”.
Viime torstaina Italian parlamentissa alkoi ehdotetun ns parisuhdelain käsittely. Laki sallisi voimaanastuessaan samansukupuolisten parien rekisteröitymisen ja yhteisen sukunimen. Myös perheensisäinen adoptio olisi mahdollinen.
Italia on Euroopan länsimaista viimeisimpiä valtioita, joissa perheen käsitettä ei ole lailla uudelleenmääritelty.
”Emme ole täällä vastustamassa kansalaisoikeuksia”, kertoo Generazione Famiglia- järjestön keulahahmo Filippo Savarese.
”Me olemme täällä koska emme voi hyväksyä ihmisantropologian vääristelyä. Jokaisella lapsella on isä ja äiti. Perheensisäinen adoptio on käytännössä tarpeeton. Meillä on jo vanhempien kuolemantapausten varalle olemassa laki lapseksiottamisesta. Jokaisessa maassa, jossa samaa sukupuolta olevien perheensisäinen adoptio on hyväksytty, on ryhdytty raivaamaan tietä kohdunvuokraukselle”.
Generazione Famiglia on avioliitto-ja perheliike La Manif Pour Tous Italian operatiivinen siipi.
Tapahtuma, joka kulkee nimellä Family Day on suuresta suosiostaan huolimatta joutunut myös häirinnän kohteeksi.
”Viime yönä tapahtumaa varten luotu nettisivu hakkeroitiin. Sivustomme kaatui moneksi tunniksi”, sanoo Pillon.
Poliisi oli onneksi varautunut jättiläismäisen tapahtuman aikana mahdollisesti syntyviin ongelmiin ja tiettävästi vakavalta häirinnältä ja onnettomuuksilta vältyttiin.
Paikalle Roomaan lensi yllätysvieras Yhdysvalloista. Kaliforniasta kotoisin oleva the Center for Bioethics and Culture –järjestön perustaja ja johtaja Jennifer Lahl säkenöi iltapäivällä klo 16 aikaan onnesta:
” En ole ikinä puhunut näin isolle joukolle ihmisiä”, Lahl sai sanottua esiintymislavalla.
Jennifer Lahl on jo vuosia vastustanut lapsi- ja naiskauppaa sekä kohdunvuokrausta.
”Tilanne Yhdysvalloissa on riistäytynyt käsistä. Lapsikauppa rehottaa. Tietysti viime kesän Korkeimman Oikeuden päätös avioliiton saattamiseksi sukupuolineutraaliksi on siivittänyt huolestuttavaa kehityssuuntaa. Lapsi ei kuitenkaan ole ihmisoikeus”.
Filippo Savarese vastaanotti Simone Pillonilta listat osallistujailmoittautumisista. Hän arvioi osallistujia olleen paikalla parhaillaan kaksi miljoonaa.
”Tuokin voisi olla varovainen arvaus”, sanoo Pillon. ”Googlen ihmismääriä annetusta kuvasta laskevan työkalun mukaan meitä oli 1,5-1,8 miljoonaa. Mutta voi Savaresekin olla oikeassa. Jokatapauksessa teemme tänään historiaa”, hän päättää.
Siniset ja vaaleanpunaiset La Manif Pour Tous -liikkeen tunnusvärit näkyivät lukemattomissa lipuissa, jotka tapahtuman ehtoopuolella liehuivat Puccinin sävelmän tahtiin. Pucciinin kuuluisampaan musiikilliseen teokseen päättyy tämänkertainen perhejuhla. Loppunuotti raikaa ilmoille sydänjuuria tempovan Vincera’!:n ja Circo Massimo puhkeaa aploodeihin.
”Nyt meitä ei pysäytä enää mikään tai kukaan”, sanovat Savarese ja Pillon yhdestä suusta.
”Tämän jälkeen emme peräänny. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, äitiin ja isään. Euroopan Unioni ei voi vaatia meitä perustuslaillisiin muutoksiin. Perustuslaissamme on mainittu että perhettä pitää suojella”.
Tekstin koonnut: Sarah Rizzo "
http://aitoavioliitto.fi/uutiset/ulkomaat/tanaan-teemme-historiaa-italiassa-kokoontui-yli-miljoona-perinteisen-avioliiton-puolesta/
Vastaukset 123
Vanhimmat
Hienoa!!! Olisinpa päässyt mukaan!
Todellakin upeaa. Fiksun näköistä porukkaa koolla!
Joo, ei ole mitään vihervasureita :D
Onpa todellakin sopuisaa ja fiksua porukkaa.
Upeeta, mahtavaa! Järki on vielä tallella jossakin päin maailmaa.
Kaunis näky. Vielä kun kuulisi äänet ja puheet.
muslimit vihaniekisiä
Circo Massimo mahtuu korkeintaan noin 250000 henkilöä.
Laittaisiko aloittaja tähän jonkin puolueettoman tahon arvion väkimäärästä.
Tuolle yli 1000000 ihmiselle kun ei oikein ole mistään saatu vahvistusta. Kaikki uutistoimistot ja lehdistö arvioivat väkimäärän huomattavasti alhaisemmaksi.
Löytyisikö esim. se poliisin virallinen tieto jostain jota facebookissa Aitoavioliitto mainostaa? Tai jokin muu virallinen arvio väkimäärästä.
Muutenhan tämä on vain VÄITE, joka voi olla täysi VALHE.
Italian wikipedia sanoo "250 000 katsojaa".
Aito aan Facebook, että 1 000 0000 ja ylikin oli paikalla.
Siis että paikkaan ei mahdu kuin 250 000. Tuota lukua polisikin antoi.
Tuohon mielenilmakseen tahdon minäkin yhtyä. Hienoa!
Olin hengessä mukana myös! Upea näky!
Sain orgasmin, sillä en odottanut paikalle ketään. Jumala on suuri, tietävä.
Sinähän saat orgasmin jo pelkästään äitisi kosketuksestakin :D
Samoin minä! Hienoa italialaisilta. Siellä taitaa vielä olla sananvapaus kaikilla?
Kyllä on. Suomi on homojunttila!
Onhan Suomessakin sananvapaus kaikilla. Esimerkiksi aitoavioliittolaiset ovat avannet suunsa monta kertaa, on tehty kansalaisaloite, oltu mielenilmauksissa, kirjoitelleet nettiin, oltu TV:ssa.
Luin ensin että miljoona koalaa. Se olisikin ollut suloisempi näky.
Se olisi ollut teoreettisestikin mahdotonta. Mutta tällaisia fiksuja ihmisiä on aina ilo katsella.
Amen
Ja se puolueeton lähde tälle aloittajan ilmoittamalle väkimäärälle on?
Ai niin, sitä ei ole.
Kaivattaisiin faktoja, ei näitä liioitteluja.
Kirpaiseeko homon kiveksiä? -ai niin homothan olettekin eunekkeja -ei siis kirpaise kiveksiä!
siksikö ne kimittää?
Ei Aa-yhdistyksellä ole mitään faktoja. Valehtelevat ja liioittelevat minkä ehtivät. Ovat jopa niin tyhmiä etteivät tajua, että tuolle Circo Massimo areenalle mahtuu maksimissaan noin 250000 ihmistä.
Ei muuta kun se puolueeton tieto osallistujien määrästä tähän linkkinä niin kimitys loppuu.
Ai niin, et voi laittaa kun sitä ei ole.
Osallistujia oli paljon, paljon, vähemmän...
Älä itse valita ja kimitä vaan laita linkki puolueettoman tahon arvioon.
Siksikin mutta pääsyy on sperman polttama kurkunpää.
Olen kuullut, että kimitys johtuu pallikarvojen nyppimisestä.
Tai pallien nyppimisestä.
On se kiva, kun teillä on ihan oma pallikarvojen nyppimiskerho.
Setakerho pitää tätä. Haluatko mukaan?
No no... Missäs se puolueeton arvio osallistujista viipyy?
Eihän sen tänne laittamisen pitäisi olla vaikeaa.... Vai onko niin että sellaista ei ole?
Se maksaa 10 homon vasta nypittyä pallikarvaa.
Hohhoijaa...eikös löydy mistään sitä puolueetonta tietoa?
Tunnustit kuuluvasi tuohon kerhoon. Kiitos kutsusta, mutta jätän väliin.
Haha hah. Mulla on yhä kaksi poikaa! Yritä jotain parempaa.
Pallikarvasi ensin!
Tässä puolueeton arvio sama kuin Roomassa poliisilla , kymmeniä tuhansia oli, ei miljoonaa.
http://www.bbc.com/news/world-europe-35452720
Onko tämä nyt samaa tasokasta uutisointia kuin Sputnik Median kuvamanipulaatio ja juttu?
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016013021041807_ul.shtml
Kaikki AA-kerholaiset (jos olisitte oikeasti asianne takana, ettekä täällä trollaisi), niin ette hehkuttaisi "olisinpa ollut mukana" vaan olisitte menneet Italiaan, romanttiselle parimatkalle, vahvistamaan liittoanne. Niin me homotkin teemme :D
Kyllä edustamillanne tahoilla on rahaa viedä vaikka jokainen omalla suihkarilla Italiaan, mutta kun sitä ei näköjään vaan AA:n johtoportaalta riitä teille maallikoille :/
Huono provo Pe.ku :D
En ole pe.ku.
Suomessa on siis ainakin kaksi eri homoa.
Joko pelottaa?
:D
Kukas nyt aivovaurioisia puuterihuiskuja pelkäisi :D :D :D
Katsoit siis peiliisi sinulle rakkaan mielikuva-assosiaation löytääksesi samalla kun temmoit tassuusi :D
Good for you :D
Et pelota minuakaan :D mutta voin hyväksyä erilaisuutesi parisuhteen muodostamisen saralla ja halusi heteroperheen perustamiseen, jotta voitte siittää lisää homolapsia, jotka edelleen ja kautta historian ovat syntyneet heterovanhemmista, miehestä ja naisesta - miljoonista mielenosoittajista huolimatta :D
Eli ihan olette oikealla asialla. Hyväksykää silti se lopputulos eli lapsenne ihan omana saavutuksenanne ja oppikaa rakastamaan lastanne, koska teidän geeneistännehän se homo syntyy. Lapsen vika ei ole se, että TEILLÄ ei ole oikea perimä.
Vai rakastatteko te sitä lastanne, on hän millainen tahansa?
Aidosti.
Kukaan ei siitä homolapsia eikä kukaan synny homoksi. Homous on kieroutunut seksuaalisuus ja jokaisella vanhemmalla on vastuu kasvatta lapsistaan heteroita !
Voisit kertoa oman taustasi mikä meni lapsuudessasi vinoon vai myöhemminkö aloit homostella?
Jos vanhempia aletaan syyttämään, niin siinähän sarkaa onkin!
Jos kaikki on synnytetty heteroiksi, niin kumma vaan, että meitä on myös biseksuaalisia, homoja ja vähän muitakin. On myös pitkiä ja lyhyitä, silmiäkin on monen väristä, joku tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
Mikä siitä on, että olemme monin eri tavoin erilaisia?
Ja että logiikallasi Suomessa pyörii miljoona ihmistä, joilla on lapsena mennyt "vinoon", koska muita kuin heteroja on noin 20%.
Täällä taas irvileuat solvaa valehtelusta. Kun Aa -yhdistys kirjoittaa Facessa näin: "Riippuen kellonajoista ihmisiä on ollut paikalla enemmän tai vähemmän, jopa 2 000 000. Järjestäjä sai tiedon poliisilta klo 17 kun porukkaa oli melkein kolosseumille saakka", niin missä teidän järjenkäyttönne? Pitääkö se oma typeryys aina olla näyttämässä ja maailmalle julistamassa?
Aa:n ihmisistä ette saa valehtelijoita vaikka kuinka yritätte. Olette itse niitä valehtelijoita, Peku etunenässä on ollut sitä lahjakkuuttaan näyttämässä.
Jos italialainen poliisi suurieleisesti italialaiseen tyyliin liioittelee, niin ei se ole Aa:n vika.
Tämä 2 miljoona on pahasti liioiteltu. Roomassa asuneena voin sanoa, että Circo Massimolta Colosseumille ei ole pitkä matka ja siinä on rakennuksia välissä. Vaikka väkeä olisi ollut sinne saakka, niin se lisää väkimäärää vain noin 10000. Yksikään roomalais- tai italialaismedia ei myöskään allekirjoita tuota 2 miljoonaa. Jopa Catholic News Agency sanoo, että paikalla oli muutama satatuhatta, eikä edes 1 miljoonaa.
Aa:n pitäisi olla lähdekriittisempi ja ottaa paremmin selvää virallisesta tiedosta ennen kuin julkaisevat asian tiimoilta mitään noin liioiteltua kuin nyt on tapahtunut.
Älä sinä homo opeta äitiäs naimaan!
Tätäkö on valheellisen "tiedon" uskovan anti? Voi ehkä surkutella?
En ole homo, mutta sinä ilmeisesti olet insestipervo, hyi helvetti!
Eikö se poliisi ole virallinen tietolähde?
Luotan jostain ihmesyystä enemmän paikallisiin poliiseihin kuin aitoavioliiton jäseniin.
Vain silloin jos se virallisesti kirjattu ja näin ei ole tapahtunut. Jos olisi virallisesti kirjattu, niin silloin siitä olisi jo medialla tietoa, mutta kun ei ole....joten näin ei ole edes tapahtunut.
Tämä aa:n ilmoittama määrähän oli kyseenalaistettu tällä foorumilla ja esim. Uuden Suomen blogissa ja aa: facebook sivuilla jo paljon ennen tämän aloittajan kirjoitusta tälle foorumille. Samoin eri uutiskanavilta oli saatavissa tietoa täydin toisenlaisista osallistujamääristä. Eikö aa:ssa osta lukea?
Silti tätä väärää tietoa haluttiin jakaa täällä edelleen aloittajan toimesta.
Onko tästä italian poliisilta saadusta tiedosta olemassa jotain todistetta? Vai pelkkää puhetta? Miten asa oli tarkistettu?
Jos siis tieto miljoonasta tai kahdesta miljoonasta osallistujasta on väärä niin laittakaa aa:n sivuille ja tänne tieto ja pahoittelut siitä että väärää tietoa on levitetty.
Yhdistyksen maine kärsii pahasti tämäntyyppisestä väärän tiedon levittämisestä.
Siis luotat poliisin ilmoitukseen 1-2 miljoonasta paikallaolijasta. No hyvä poika.
Mikä ihmen hölinä taas pikkuasiasta. Suomessa poliisi on mennyt metsään monesti eri kokoontumisten väkimääräilmoituksisssaan. Mitä sitten? Ei maailma siihen kaadu eikä poliisin arvovalta.
Kyseistä poliisin ilmoitusta ei vaan ole kukaan pystynyt vahvistamaan täällä. Pystytkö sinä?
Siitähän on nimenomaan kysymys onko tuo 1-2 miljoonaa missään vaiheessa ollut edes poliisin ilmoitus vai onko kyseessä valehtelu.
Joten faktoja pöytään vihdoinkin, tai myöntäkää valhe.
Älä jankkaa.
"Gandolfini kertoo saaneensa poliisilta tiedon, että Family Dayihin osallistui sillä hetkellä 2 000 000 ihmistä"...
http://video.corriere.it/dal-medico-7-figli-adottati-all-ex-deputato-pd-ecco-chi-ha-organizzato-family-day/dcd6591c-c78c-11e5-b16b-305158216b61?refresh_ce-cp
Kuka tahansa voi kertoa mitä tahansa. Eri asia on sitten näyttää toteen se että poliisi on noin tosiaan sanonut.
Gandolfini varmaankin pystyy näyttämään toteen sen että poliisi on noin sanonut. Sitä odotellessa kyseessä on vain "minulle on kerrottu jotain" ei mikään totuus tai fakta.
Siihen asti täytynee sanoa että tuo 2 miljhoonan luku on todennäköisesti hänen oma keksintönsä.
Kuten varmasti tiedät kukaan taho, tätä Gandolfinia lukuunottamatta, ei ole vahvistanut tuota määrää. Kaikki arviot väkimäärästä ovat huomattavasti alhaisempia, liikkuen muutamasta kymmenestä tuhannesta muutamaan sataan tuhanteen. Viranomaisarvio siitä kuinka paljon tapahtumapaikalle mahtuu porukkaa on myöskin huomattavasti tuota 2000000 pienempi.
ps. lopetan jankkaamisen kun saan faktatietoa siitä että poliisi on noin ilmoittanut.
"Kuten varmasti tiedät kukaan taho, tätä Gandolfinia lukuunottamatta, ei ole vahvistanut tuota määrää."
Nyt menee tasolle, jolla paljastat itsesi. Taidat vain trollata jankkaamisen ilosta. No en tiedä etkä tiedä sinäkään, ettei kukaan muu taho ole vahvistanut tuota määrää. Noita kokoontumisia on ollut Italiassa 80:llä eri paikkakunnalla, en tiedä onko kyse ollut kaikkiin tilaisuuksiin osallistuvien määrästä. Mutta niin valehtelee Hesari (paikalla olleiden toimittajien arvio) ja Aamulehtikin uutisoidessaan kymmenistä tuhansista ja tuhansista. Jos toimittajat ovat olleet homo-myönteisiä, päivänselvää on, että he arvioivat alakanttiin, tietenkin. Noloa olisi heille hehkuttaa mijoonasta tai kahdesta miljoonasta ihmisestä: oo, mamma mia, perinteiset perhearvot on Italiassa kunniassaan!
Ota itse selvää, jos se sinua riipii.
Mutta tässä nyt vielä yksi linkki, jossa on järjestäjien = pun. ja vastustajien = sin. arviot viikkoa aiemmin pidetyn LGBT-porukan ja Family Dayn väkimääristä.
http://www.rainews.it/dl/rainews/media/family-day-guerra-di-cifre-59de2a33-a12a-4afc-bca0-b675c975edc8.html
Poliisi on puhunut maksimissaan 300 000 määrästä. Aitoavioliitto 2 miljoonasta Facebookissa.
Älä sinä nyt enää sotke! Aa -yhdistys lainaa poliisin sanoja i - 2 miljoonasta.
Torre, kaikkien homovanhusten ilmentymä ei osaa muuta kuin sotkea :(
Rooman "kaupunginhallinto on sanonut, että järjestyspaikalle mahtuu noin 350 000 ihmistä" kertoo YLE.
Aitoavio sanoo paikalla olleen 2 000 000 ihmistä. Se ei siis ole edes mahdollista.
Poliisi sanoi 1 - 2 miljoonaa, älä jankkaa. Tuossa yhdessä videossa paikallinen järjestäjä sanoo poliisin arvioineen nuo miljoonat, sinä väität poliisin sanoneen toista. Onko sinulla todisteet? Kun ei tiedetä, tarkoitetaanko koko maan tilaisuuksia, on turha jankata kuinka paljon siellä on ollut. Olihan LGBT-ihmiset väittäneet omassa tilaisuudessa olleen 1 miljoonan. Kuinkas sinne homoseksuaaleja sitten mahtui noin paljon? Mitään uutta asiaa et ole tuonut ketjuun.
Jos joku väittää että porukkaa on paikalla 2000000 niin sen pitäisi perustua johonkin faktaan. Tätä faktatietoa tässä vain pyydetään ei mitään muuta.
Hyvin yksinkertaista: laita linkki poliisin tai jokin muun puolueettoman tahon arvioon jossa tuo 2000000 on mainittu. Helppoa vai mitä?
En trollaa, en jankkaa. Pyydän vain sitä faktatietoa johon tuo väite 2000000 paikalla olleesta perustuu.
Jos sinä yai aloittaja et sitä pysty antamaan niin oletan että tuo määrä ei ole totta.
Jankkaamista täällä esiintyy niiden puolelta jotka toistelevat tuota 1-2 miljoonan kävijämäärää ilman että pystyvät antamaan sille mitään luotettavaa lähdettä.
Vai onko tarkoitus että kun väite toistetaan riittävän monta kertaa niin kuvitellaan että väite muuttuu todeksi? Heh.
>oo, mamma mia, perinteiset perhearvot on Italiassa kunniassaan!
Todella. Etelä-Italiassa, kuten Napolissa, "perheet" ovat hoitaneet jätehuollonkin niin että ihmiset hukkuvat paskaan. :D
Poliisiorganisaatio ei myöskään tee arvioita miljoonan osallistujan tarkkuudella vaan paljon tarkemmin. Ei sellaisia poliiseja olekaan, jotka eivät näe eroa miljoonan ja kahden välillä.
Tässä sinulle oikeaa tietoa
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14101134/palstan-rayhahenki-reperuutikallo
Tässä sulle apua. http://www.apua.info/Kategoriat.aspx?classID=4892a705-e7a3-4b85-a8a6-4e377fcb3d8e
Älä tyrkytä ongelmiasi muille!
Linkki oli sulle. Usein apua tarvitsevat eivät itse ymmärrä sitä, että tarvitsevat apua. Siksi halusin vähän tuupata sua oikeaan suuntaan.
Etkö tiennyt, että vain sinä olet sairas? Kysy vaikka äidiltäsi!
On outoa saada moinen väite henkilöltä, joka ei edes tiedä, että äitini on kuollut.
Korjaan vielä tuon tiedon, että mielenosoituksia järjestettiin 80 kaupungissa. Ne järjestettiin vastapuolen eli spn-väen toimesta, ei siis olleet Family Dayn järkkäämiä. Joku oli lukenut CNN:n uutista hieman hätäisesti, tulkoon se tässä nyt korjattua.
Kuten Aa:kin Facessa sanoo, että tieto on poliisilta ja että "Pääasia on kuitenkin se, että juhla käytiin erinomaisen positiivisessa hengessä ja turvajärjestelyt eivät pettäneet, kaikilla oli hauskaa ja oli kotiinviemisinä ikimuistoinen päivä." On turhaa hirttäytyä tuohon lukumäärään. Teidän pitäisi tehdä vielä kolmaskin aloitus aiheesta (aivan kuin yksi ketju ei nyt riittänyt joutavan asian asian käsittelyyn), jossa paheksutte LGBT-väen järjestämän tapahtuman väkimääräilmoitusta, joka oli 1 miljoona. Ai ai, miten valehtelavaa porukkaa tuo LGBT-porukka on...
Vihjeeksi vielä jankkaajille, ottakaa yhteyttä Italian poliisiin ja paheksukaa heille heidän valehteluaan, niin saatte sielunrauhan. :)
Miksiköhän vihervasemmistolainen YLE ei uutisoinut asiasta kun tekevät juttuja siitäkin kun pieni homppelikööri kokoontuu?
>Vihjeeksi vielä jankkaajille, ottakaa yhteyttä Italian poliisiin ja paheksukaa heille heidän valehteluaan, niin saatte sielunrauhan. :)
Jokos se Italian poliisin julkinen ilmoitus väkimäärästä on sitten löytynyt? Misä se o?
Kysy Epilän keisari Eurokankaasta!
No löytyykä sille LGBT-väen miljoonalle katetta. Hehän valehtelivat ensin viikkoa aiemmin. Joten miksei Perhepäivän väkimäärää saa suurennella yhtälailla?
Ensi LGBT-miljoonat, sitten Family Day. Mutta anna fiksumpi vastaus kuin tuo, että perheet järjestää jätehuollon Italiassa.
"Ensi LGBT-miljoonat, sitten Family Day"
Tässä ketjussa Family Dayn kävijöitä, joten älä penää niin LGBT-tapahtuman kävijöitä täällä.
Pitää tarkentaa: Tässä ketjussa käsitellään Family Dayn kävijämäärää.
Ihmisiä oli ollut klo 17 poliisin ilmoituksen mukaan ollut Coloseumille saakka.
Mutta paljonko ihmisiä oli? Kun tunnut olevan asiasta perillä laitatko esim. tiedon mistä tuo poliisin ilmoitus löytyy jotta asian voi tarkistaa. Kiitos jo etukäteen.
Poliisin arvion mukaan enimillään lähemmäs 2milj. Siinäpä homolle pureskeltavaa :D
Ja se linkkin tuohon poliisin arvioon? Löytyy mistä? Ei mistään.
Annetaan Aa-porukan valehdella. Siinähän jatkavat oman uskottavuutensa pilaamistaan. Kyllähän kuka tahansa järkevä ihminen tajuaa ettei tuossa tilaisuudessa ollut edes lähelle miljoonaa ihmistä.
Jep, ajatella 2milj. fiksua hyvin pukeutunutta italialaista koolla :D
Räyhis taas vastailee itselleen. :-D
Eikö Epilän keisari kehtaa omalla nikillään kirjoittaa?
Eikö se ole RepeRuutikallo, jota kutsut tolla tavalla? No en ole RR, joten turhaan mulle huutelet räyhis. Jatka vain keskustelua itsesi kanssa, siinä sä olet hyvä.
Ilmeisesti kyse on jostain homoja inhoavasta uskovasta poliisista. "Poliisin arvio" kun voi subjektinsa osalta tarkoittaa vain yhtä ainoaa tinanappia.
Tässä sinullekin
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14101134/palstan-rayhahenki-reperuutikallo
Huom! miljoonia jo liikkeellä.
Aloituksen mukaan Miljoona koola, mikä se "Miljoona koola" sitten lieneekään? Alkueläin? Pussieläin?
onko pinkki miljoonakoolan väri? sama väri kun gay:lla. onko pinkki koola gay? onko ne jotka kantaa noita vaaleenpunaisia banderolja myös gay?
Tässä vähän taustatietoja ja linkkejä tähän keskusteluun:
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/
PA on omaksunut nopeasti aa-tavan laskea ihmisiä:
"Toivon, että myös kaikki kahdeksan miljoonaa blogini lukijaa ovat kanssani samaa mieltä."
:D
Oli varmasti upea tilaisuus ! Hienoa, että yli mijoona ihmistä kokoontuu yhyeen aidon avioliiton ja perheen puolesta?
Joo, minäkin olisin halunnut olla mukana mutta kun ei aika antanut periksi mutta mahtava määrä oli porukkaa Euroopan mittasuhteisiin nähden :)
Riemu täytti sydämeni kun näin kuvia italialaisissa lehdissä!
Ole ystävällinen homolle. Laitapa linkki. Minulla on aikaa ja minäkin haluan lukea italialaisia lehtiä.
Kenties näkyisi sellainen italialainen poliisikin, joka saisi sydämeni pamppailemaan?
Åj då.
Jotta suhteellisuuden taju jotenkin palautuisi, niin verratkaapa Helsinkiin. Kultajuhlissa Senaatintorilla on ollut 100 000 ihmistä, eikä tuo Rooman ihmismäärä nyt ainakaan sitä suuremmalta näytä.
Osannet itsekin käyttää googlea vai estääkö homoutesi sen?
Joillakin homoilla on kuulemma sormijäykkyyttä liiasta runkkaamisesta.
Puhu vain rohkeasti omasta kokemuksestasi. Älä piiloudu kuulopuheiden taakse.
ahaa, sinä jo kirjoitat nenälläsi :D
Minä sentään pystyn kirjoittamaan itsenäisesti. Sinä tarvitset avustajan apua. Avustajasi tekee aika paljon kirjoitusvirheitä, joten kannattaisi ehkä vaihtaa toiseen.
Niin, eikös nenäsi ole itsenäinen vai onko sekin setakerholta lainattu?
tää ketju alkaa jo olla aika hupaisa kun ilmeisesti yksi ja sama henkilö kirjoittelee näitä kommentteja tänne usealla eri nimimerkillä, "reimu täytti sydämeni" .... "olisin halunnut olla mukana" ..."upea tilaisuus....
ja kivahan se on satuihin (aloittajan ilmoittamaan osallistujamärään) uskoa ja toistella hölmönä noita höpö höpö juttuja
Kyllä me sinut tunnistimme :D
Näitä ketjuja, joissa se yksi joko riemuitsee tai räyhää ihan keskenään lukemattomilla nimimerkeillä, on etenkin tämä luterilaisuusosasto tulvillaan. Eikä se edes kuulu luterilaiseen kirkkoon, kun on peräti useamman kerran ilmoittanut juuri äsken eronneensa perin närkästyneenä kirkon luopumukseen.
jos voi erota kirkosta useamman kerran pystyy varmaan myös monistamaan noita osallistujia roomaan ;-)
On se hiemoa kun on yli miljoona fiksua ihmistä samanaikaisesti koolla! Onneksi on vielä ihmisä jotka uskaltavat näyttää värinsä! Konservatiivisuus näyttää olevan Jenkkilässäkin noususssa :)
>On se hiemoa kun on yli miljoona fiksua ihmistä samanaikaisesti koolla!
Olisihan se, jos olisi totta. Enkä vielä puhunut fiksuudesta mitään.
>Onneksi on vielä ihmisä jotka uskaltavat näyttää värinsä!
Kunhan se ei vain ole vihreä tai punainen, vai mitä Räyhis?
>Konservatiivisuus näyttää olevan Jenkkilässäkin noususssa :)
Jaa kun sosialistilla on jonkinlaisia mahkuja presidentiksi kaiketi ensimmäisen kerran Yhdysvaltain historiassa? :D
Ja sitten heräsit ja kaikki oli vain unta. MItään miljoonaa ei todellakaan näkynyt siellä olevan kun ohitse menin.
Onko homottajalle kova pala kun pari miljoonaan ihmistä on yhteen kokoontuneena aidon avioliiton ja perheen kunniaksi :D ?
koola siellä vain oli, se on kai joku eläin.
Voih, kun olisin tiennyt aikaisemmin olisin mennyt sukuloimaan Italiaan ja osallistunut :(
Veit sanat suustani!
onko koola sukulaisesi?
Et ole!
Ihan oikeasti, mikä hemmetti on miljoona koola? Miksi koola on Aidon avioliiton puolesta Italiassa? Onks siihen jokin syy? Miksei Aidon ole siellä Italiassa itse avioliittonsa puolesta? Lähettikö siis Aidon koolan Italiaan vai miten tää juttu menee?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saamme vastauksen palstan uskovilta miljoonaan kertaan, tosin ilman todisteita.
Skoolataan koolalle ja Aidonille. Miljoonasti, ihan Aidosti, ei 20000 skoolausta riitä!
Kiitos tiedosta muuten oliskin mennyt ohi.....