Kestääkö Wanhojen meikki yön yli?

Hei!

Minulla on ongelma wanhojen meikkien kanssa:

Vanhojentanssit on edessä kahden viikon kuluttua. Olen varannut kampaajan ja meikkaajan samasta paikasta.

Nyt kuitenkin tajusin, että Wanhat on meillä kahtena päivänä. Torstai-iltana esiinnymme vanhemmille, ja perjantaina tanssimme aamusta iltapäivään asti. Meikkaaja minulla on kuitenkin varattu vain torstai-iltapäivälle. Olen kuullut, että muutamat tutut ovat nukkuneet meikit päällä ja mietin sen mahdollisuutta.

Aamulla voisin korjailla meikkiä painelemalla rasvaisuuden pois, siistimällä varisseet silmämeikit ja tietenkin lisäämällä omaa puuteria ja huulipunaa. Ihoni ei ärsyynny meikeistä ja osaan nukkua istuma-asennossa (myös kampauksen takia).

Onko kenelläkään kokemuksia meikit päällä nukkumisesta? En halua maksaa kahdesta meikkauskerrasta, mutta en osaa itse tehdä kuin arkimeikin. Meikin pitäisi kestää n. 24 tuntia.

Vinkkejä otetaan vastaan myös muista vanhojen tansseihin liittyvistä asioista, kiitos! :)
1369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Entä jos pyyhkisit kasvomeikin pois mutta jättäisit silmämeikin? Itse en suosittelisi kumpaakaan, mutta poikkeustilanteessa silmämeikin voisi jättää yön yli, tosin sitäkin pitäisi korjailla ehkä hiukan aamulla. Kasvomeikin suosittelisin kuitenkin poistamaan yöksi, jotta ihosi pääsisi hengittämään kunnolla. Se on myös kohtuullisen helppo tehdä itse. Ainakin itse muistan että tanssiessa tuli kuuma, joten ei olisi mukavaa olla samalla pohjameikillä kahta päivää. Voi myös olla vaikeaa löytää meikkivoidetta, joka pysyisi virheettömänä 24 tuntia. Myös meikkiä tehdessä kannattaa kertoa meikkaajalle, että silmämeikin olisi tarkoitus kestää yön yli. Hän voi varmasti antaa sinulle myös vinkkejä meikin korjailua varten. Vietä kivat vanhojen tanssit ja muista nauttia päivästä kaikkien kiireiden keskellä! :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valkyri kirjoitti:

Hei!

Minulla on ongelma wanhojen meikkien kanssa:

Vanhojentanssit on edessä kahden viikon kuluttua. Olen varannut kampaajan ja meikkaajan samasta paikasta.

Nyt kuitenkin tajusin, että Wanhat on meillä kahtena päivänä. Torstai-iltana esiinnymme vanhemmille, ja perjantaina tanssimme aamusta iltapäivään asti. Meikkaaja minulla on kuitenkin varattu vain torstai-iltapäivälle. Olen kuullut, että muutamat tutut ovat nukkuneet meikit päällä ja mietin sen mahdollisuutta.

Aamulla voisin korjailla meikkiä painelemalla rasvaisuuden pois, siistimällä varisseet silmämeikit ja tietenkin lisäämällä omaa puuteria ja huulipunaa. Ihoni ei ärsyynny meikeistä ja osaan nukkua istuma-asennossa (myös kampauksen takia).

Onko kenelläkään kokemuksia meikit päällä nukkumisesta? En halua maksaa kahdesta meikkauskerrasta, mutta en osaa itse tehdä kuin arkimeikin. Meikin pitäisi kestää n. 24 tuntia.

Vinkkejä otetaan vastaan myös muista vanhojen tansseihin liittyvistä asioista, kiitos! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu