"04/02/2016
Aito avioliitto ry osallistui 4.2.2016 oikeusministeriön seminaari- ja kuulemistilaisuuteen, joka liittyi valtioneuvoston perus-ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmisteluun. Kuulemistilaisuuteen oli ilmoittautunut lukuisia tahoja, myös Aito avioliitto ry, ja pyydettyjä puheenvuoroja pidettiin useita kymmeniä. Aito avioliitto ry piti tilaisuudessa puheenvuoron teemalla: ”Aito avioliitto ry:n kannanotto miehen ja naisen välisen avioliiton sekä lasten perusoikeuksien puolesta.” Puheenvuoro keskittyy lapsen ihmisoikeuksiin ja siihen, miten sukupuolineutraalin avioliittolaki perustuu virheelliseen tulkintaan ihmisoikeuksista. Aito avioliitto- yhdistys ehdottaa sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista.
Puheenvuoro on kokonaisuudessaan luettavissa alla:
AITO AVIOLIITTO RY:N KANNANOTTO MIEHEN JA NAISEN VÄLISEN AVIOLIITON SEKÄ LASTEN PERUSOIKEUKSIEN PUOLESTA
Aito avioliitto -yhdistys on huolissaan lasten oikeuksien murenemisesta ja siitä, että vielä voimassa oleva naisen ja miehen välinen avioliittolaki tulkitaan syrjiväksi ja ihmisoikeuksien vastaiseksi. Haluamme tuoda esiin kaksi näkökulmaa: (1) lapsen ihmisoikeudet ja (2) harhaanjohtavasti sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksiin vetoaminen.
YK:n yleissopimuksessa lapsen oikeuksista sanotaan: ”Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan”. Uusi avioliittolaki tarkoittaa oleellista ristiriitaa tämän YK:n sopimuksessa määritellyn lapsen oikeuden kanssa. Uuden avioliittolain myötä Suomessa normalisoidaan se, että lapsi ei lähtökohtaisesti, syntymästään lähtien tunne joko isäänsä tai äitiänsä. Lapsi voidaan tietoisesti erottaa vanhemmastaan niin, että hän ei ole toisen vanhempansa hoidettavana. Uutta avioliittolakia ajavat selittävät tätä ristiriitaa, että vanhemmat olisi tulkittava hallinnollisiksi tai sosiaalisiksi eikä biologisiksi vanhemmiksi. Kuitenkin perusteltu tapa tulkita on se, mitä oikeuksia kirjoitettaessa (v. 1989) on tarkoitettu: vanhemmat tarkoittavat biologisia vanhempia, äitiä ja isää. Kaikki tiedämme, että biologinen vanhemmuus ei aina toteudu ikävien olosuhteiden, onnettomuuksien tms. vuoksi. Mutta uusi avioliittolaki tarkoittaa aivan muuta: sen normalisointia, että lapsi suunnitellusti ja tietoisesti erotetaan joko isästään tai äidistään.
”Ihmisoikeus” on positiivinen termi. Sen vuoksi näyttää olevan houkutus käyttää sitä perusteena väärällä tavalla: perustella asioita ihmisoikeudella, kun kyse ei todellisuudessa ole ihmisoikeudesta. Erityisesti tuomme esiin sen, että uutta avioliittolakia perusteltiin sillä, että kyse olisi sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudesta. Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole kuitenkaan sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusasia. Tästä on esimerkiksi olemassa selkeä Euroopan ihmisoikeusneuvoston artiklan 12 päätös. Tämä on esimerkki ihmisoikeus -termin väärästä käytöstä, sillä Suomen vielä voimassa olevan avioliittolain sukupuolikriteeri ei ole mielivaltainen ihmisoikeuksien näkökulmasta. Itse asiassa uusi avioliittolaki ei tuo kenellekään ihmisoikeuksia vaan vie lapselta oikeuksia.
Esitämme Perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaan kaksi tavoitetta.
Pidämme oleellisena ja tärkeänä tavoitteena, että YK:n määrittämät lapsen oikeudet toteutuvat Suomessa. Uusi avioliittolaki on ristiriidassa lapsen oikeuksien kanssa. Lapsen oikeudet toteutuvat, jos uusi avioliittolaki kumotaan. Siihen on mahdollisuus, kun Aito avioliitto- kansalaisaloite tulee eduskunnan käsiteltäväksi. Asian uudelleen arviointi tulee tehdä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja eduskunnan arvovallan, mutta ennen kaikkea lasten oikeuksien varmistamiseksi. Lapsen oikeudet tulee kuitenkin turvata Suomen lainsäädännössä riippumatta kansalaisaloitteen käsittelyn tuloksesta.
Ihmisoikeus-termiä voi tietenkin kuka tahansa käyttää sananvapauden perusteella. Kuitenkin poliittisessa päätöksen teossa on pidettävä huolta siitä, että ihmisoikeuksiin ei vedota eikä ihmisoikeuksia käytetä perusteena silloin, kun kyse ei ole aidosti ihmisoikeuksista.
Yhteenvetona toteamme, että nykyinen avioliittolaki on ihmisoikeuksien mukainen. Sen sijaan uusi avioliittolaki loukkaa lapsen ihmisoikeuksia. Aito avioliitto yhdistys esittää, että eduskunta kumoaa uuden avioliittolain.
Helsingissä 4. helmikuuta 2016
Aito avioliitto ry"
http://aitoavioliitto.fi/tiedotteita/aito-avioliitto-yhdistyksen-puheenvuoro-oikeusministerion-seminaarissa/

Vastaukset 68
Vanhimmat
Näin asioita hoidetaan virallista kanavaa käyttäen eikä kuten tämän palstan homottajapiskit täällä päätään aukoen :D
Aa:lla on tuohon täysi oikeus, samoin Setalla.
Tasa-arvoisesti, yhdenvertaisesti.
Kyllä Aa on fiksujen ihmisten järjestö!
Samoin Seta! Tehnyt hienoa ja arvostettua työtä jo vuosikymmeniä, entinen puheenjohtaja päätyi myös presidentiksi kahdeksi kaudeksi. Upeaa!
Miksi he eivät liity siihen?
Laatikkopää Halonen on yksi maamme huonoimmista presidenteistä. Sosialismi ei ole ihmistä varten kuten ei ole hoilutkaan!
Halonen valittiin demokraattisesti kahteen kertaan presidentiksi. Etkö kunnioita demokratiaa?
Vertailun vuoksi Aitoavioliitto ry:n puheenjohtaja sai viime eduskuntavaaleissa 285 ääntä. Häntä ei valittu Eduskuntaan.
Demokratia on mielenkiintoista, se kertoo mitä mieltä enemmistö on asioista.
Niin, omat mielipiteet eivät vaikuta demokraattisiin päätöksiin muualla kuin vaaleissa.
Kertokaahan, miten avioliitto riistää keneltäkään biologisia vanhempia? Adoptoitavilla bio-vanhemmat ovat poissa luvusta joka tapauksessa, hedelmöityshoidot taas eivät vaadi avioliittoa, irtoseksi tai muumimuki vielä vähemmän.
Mistä kohtaa avioliitto kahden miehen välillä vie yhdeltäkään lapselta oikeuden biologisiin vanhempiin?
Kuka on homojen vuokrakohduilla tehtailemien lasten isä ja äiti? Entäs lesbojen spermapankista syntyvien lasten isä?
Kaksi naista tai kaksi miestä ei ole ISÄ ja ÄITI!
Ketkä ovat suurin kohdunvuokraustehtailun ja spermapankkien käyttäjäryhmä? Vastaus: heterot (ja eivät siis biologiset heterovanhemmat kasvata näitäkään lapsia)
Voiko yksinhuoltajaäiti olla ISÄ ja ÄITI? Vastaus: Ei (silti ette vastusta yksinhuoltajuutta)
Voiko yksinhuoltajaisä olla ISÄ ja ÄITI? Vastaus: Ei (silti ette vastusta yksinhuoltajuutta)
Ja ennenkaikkea, mikään ylläolevista ei millään lailla liity tasa-arvoiseen avioliittolakiin.
Toistelette kun papukaijat noita tyhjää täynnä olevia ulkoa opeteltuja lauseita. Perusteluja ette esitä koskaan.
Kuka on homojen vuokrakohduilla tehtailemien lasten isä ja äiti? Entäs lesbojen spermapankista syntyvien lasten isä?
Kaksi naista tai kaksi miestä ei ole ISÄ ja ÄITI
Perustelisiko papukaija miten kommentti liittyy avioliittolakiin.
Sinä se papukaija olet kun et edes omaa kirjoitetaavaa keksi vaan lainaat muiden kommentteja!
Näillä ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa ja kohdunvuokraus on jopa laissamme kielletty. Jos esim. hedelmöityshoidot riistävät lapselta oikeuden toiseen vanhempaan, miksi Aa ei vastusta hedelmöityshoitoja, vaan homojen avioliittoja? Tämä on kuin vastustaisi ruorijuoppoutta taistelemalla moottoriteiden nopeusrajoitusten nostamista vastaan.
Kaiken lisäksi ihmetyttää se, että keinohedelmöityksessä yms. ongelma toisen biologisen vanhemman puuttumisesta on ilmeisesti vain samaa sukupuolta olevilla pareilla, kun taas heteropareilla tätä "juurettomuus"ongelmaa ei sitten tapahdu, vaikka lapsi olisikin saanut alkunsa tanskalaisilla lahjasiittiöillä.
Kuka on heterojen vuokrakohduilla tehtailemien lasten isä ja äiti? Entäs heterojen spermapankista syntyvien lasten isä?
Heteroiden ottolapsilla on sekä ISÄ että ÄITI kasvattajinaan ja huoltajinaan. Eikö oikein homottajan polla pelaa?
Ennen pitkää ottolapsi alkaa kysellä, kuka onkaan hänen todellinen isänsä ja oikea äitinsä. Suuri kaipuu alkuperäisiin vanhempiin valtaa lapsen, ja hän saa trauman. Hänestä voi tulla homo sen trauman takia.
Homoa tai lesboa ei kenestäkään tasapainosten vanhempien kasvattamasta lapsesta tule!
Tasapainoiset vanhemmat antavat lapsen kehittyä tasapainoiseksi aikuiseksi. Joko homoksi, heteroksi, tai jokisin muuksi.
Tasapainottomat (usein uskovat) vanhemmat kuvittelevat että voivat pakolla kasvattaa lapsestaan heteron vaikka hän ei sitä olisi.
Kotipsykologi taas tässä keksii asioita, hoh hoijaa.
Homokisi ja lesboksi kieroudutaan ei kasveta!
Ei vaan kasvattajina ovat ottovanhemmat.
Edelleenkään muuten tämä kohdunvuokraus yms. juttu ei millään tavalla liity tasa-arvoiseen avioliittoon.
Olet täysin väärässä. Onnetonta että sinun vanhempasi eivät pystyneet kasvattamaan sinusta tasapainoista aikuista.
tasapainottoman aikuisen höpötystä :-)
Nehän liittyvät juuri siihen kun homot ja lesbot alkavat vaatimaan yhteiskunnan varoin keinohedelmöityksiä ja vuokrakohtuja. Vai oletko kuullut, että homot tai lesbot lisääntyisivät missään olosuhteissa keskenään?
Mikäs sinun vanhemmiltasi meni pieleen kun sinusta homo tuli?
Nämä "ottovanhemmat" ovat mies ja nainen eikä mikään kieroutnut homo- tai lesbokompinaatio!
Heh heh, eivät liity ja tiedät sen itsekin. Kunhan vaan sinäkin toistelet noita ulkoa opittuja lauseita ilman että ymmärrät yhtään mitään niiden sisällöstä tai että pystyt niitä millään tavalla perustelemaan.
Mutta eivät ole biologiset vanhemmat, joiden perään Aa itkee.
Tosiasia on tosiasia toistaako sen kerran vai kymmenen kertaa. Eikö olekin kurjaa kun et sitä pysty muuksi muuttamaan?
Ei ole, sillä kuten aloituksessa sanotaan "vanhemmat tarkoittavat biologisia vanhempia, äitiä ja isää.". Ottovanhemmat eivät voi siis olla äiti ja isä.
Aina paras vaihtoehto vanhemmiksi on bologiste vanhemmat ja toiseksi paras joku toinen mies ja nainen. Vain 4% suomalaisista pitää homo- tai lesboparia parhaana vaihtoehtona adoptiovanhemmiksi. Siis vain homot ja lesbot itse :D
Kiva kun ymmärsit että olet väärässä.
Juu toihan oli kai jonkin "luotettavan gallupin" tulos ;-)
Tais olla ihan uskovien tekemä..... Yllätys yllätys
Se, että jokin on paras, ei tarkoita, että muut ovat huonoja. Kaikenlisäksi adoptiossa ei voida katsoa yleistäen, vaan jokainen adoptio tulee katsoa yksittäisenä tapauksena, jossa ajatellaan yksittäisen lapsen parasta.
Turha alkaa väittelemään isän ja äidin merkityksestä jokaiselle lapselle.
Vai kumpi vanhempasi sinulle oli turha isäsi vai äitisi? Kumman olisit toivonut olevan homo tai lesbo?
Callupin teki puiolueetoon toimisto joten niele totuus :D
Kommenttisi on todella hölmö ja epälooginen.
Tunnen perheen, jossa on kolme jo nyt aikuista lasta. Kaksi lapsista on heteroita ja yksi homoseksuaali. Tämä pariskunta on ollut yhdessä jo yli 50 vuotta ja tarjonneet rakastavan ja tasapainoisen kasvuympäristön kolmelle lapselleen.
Mutta jos käytän sinun (epä)logiikkaasi, niin kahden lapsen kohdalla nämä samat vanhemmat olivat tasapainoisia ja yhden kohdalla epätasapainoisia.
Jokainen lapsi on yksilö ja heidät on kasvatettava yksilöllisesti. Joten älähän puhu taas palturia!
Eli tytöt ovat heteroita ja poika homo?
Ilmeisesti ja poika kasvatettiin myös tytöksi :D
Menehän kysymään sateenkaariperheessä kasvaneelta lapselta, luopuisiko tämä toisesta tosiasiallisesta vanhemmastaan, jos saisi tilalle biologisen vanhemman.
Niinpä Räyhiksestä tulikin eheytymisprosessiin pakotettu homo.
Kuten näkyy ja kuuluu, kyseessä on erittäin rankka hoito. Toivotaan että lopputulos on sellainen että kannatti ruveta.
Menen heti kun kerrot sen perheen nimen ja osoitteen missä kaksi miestä tai kaksi naista on saanut yhteisä lapsia!
Painu muualle Tampereen Räyhis! Onko vielä vanhassa pilissäsi elämää?
En kertonut onko kyseessä kaksi tyttöä ja yksi poika, kaksi poikaa yksi tyttö, kolme poikaa vai kolme tyttöä. Silti teet omia pikku oletuksiasi. Voi kun suloista. :D
Jätit kertomatta koska asia on itsesrään selvä, vai mitä :D
On se sentään hyvä, että tajuat jokaisen lapsen olevan yksilö. Jotain toivoa sinullakin jäljellä. :D
Mikä asia on itsestään selvä? Se, että oletat asiota kun et tiedä....juu se selvisi todella nopeasti lukemalla tätä ketjua.
heh-heh-hee nytkö alkoi taas jankutus kun argumentiti loppui :D
Kyllä, mutta homous on edelleenkin kieroutunut seksuaalisuus ja sitä tulee hoitaa jos sallaiseksi kieroutuu. Korkkiruuvikin on on ollut aluksi suora rautaputki :D
>Korkkiruuvikin on on ollut aluksi suora rautaputki :D
Puhunet itsestäsi. :D
Onko Räyhiksellä taas aika pitkää kun tarvitsee muiden juttuihin sotkeutua. Noh, sotkeudu sitten niin saat sinäkin jotakin kiksejä niin tyhjään ja tylsään elämääsi.
Lueskele aikasi kulutki vaikka tätä
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14101134/palstan-rayhahenki-reperuutikallo
Homous on yhtä normaalia kun heterous. Ihan lainsäädännön tasolla Suomessa ja muutenkin.
Jotkin uskonnot tosin yrittävät tätä tosiasiaa esittää toisella tavalla mutta uskonnothan eivät ole totuus tai laki.
Tänäpäivänä itse asiassa kirjoittajan mielipide että "homous on kieroutunut seksuaalisuus" katsotaan enemmistön taholta varsin kieroutuneeksi käsitykseksi asiasta. No vähemmistöillä saa toki olla oma mielipide, sen oman mielipiteen väittäminen yleiseksi totuudeksi on kuitenkin sitten jo valhe.
57% kannattaa adoptio-oikeutta samaa sukupuolta oleville pareille, gallupin (tai callupin kuten sinä asian ilmaiset) mukaan.
Kyllä kuule Darvinkin on sitä mieltä, että homous ei kuulu ihmisille eikä eläimille. On kaikkia luonnonlakeja vastaan. Niin se vain on äläkä loukkaa ihmisten enemmistöä väittämällä valheellisesti heidän pitävän homoutta normaalina!
>No vähemmistöillä saa toki olla oma mielipide, sen oman mielipiteen väittäminen yleiseksi totuudeksi on kuitenkin sitten jo valhe.
Räyhis ei ainoastaan väitä mielipidettään yleiseksi totuudeksi, vaan lisäksi kunnioittaa toista mieltä olevia mm. arvonimellä "muslimisaasta".
Älä väristele!!!
Vain 4% pitää parhaana vaihtoehtona miehen ja naisen adoptiota! Homoudesssa ja lesboudessa kaikki on korviketta :(
Korjaan!!! Vain 4% pitää parhaana vaihtoehtona kahden miehen tai kahden naisen adoptiota!
Tuo on gallupin tulos, ihan yhtä puolueettoman tekijän kun tuo teidänkin esittämä luku.
Jos vetoatte gallupiin niin niitä pitää sitten uskoa puolin toisin eikä vaan yrittää jankuttaa jostain omasta tuloksesta.
Sori jos ottaa koville se että Suomalaisten enemmistö on tuota mieltä.
Samaa asiaahan tukee tietysti myös se että tämänhekiseen Eduskuntaan valittiin vielä suurempi enemmistö kun edelliseen eduskuntaan sellaisia edustajia jotka kannattavat tasa-arvoista avioliittoa.
Kysymys on Suomen avioliittolaista, sinunlaillasi ajattelevat ovat Suomessa vähemmistö. Toki maailmalta löytyy maita jossa sinunlaillasi ajattelevat ovat enemmistönä, varmaankin esim. Iran, Uganda jne.
Luonnossa tavataan homoseksuaalisuutta eri eläimillä joten asia on siltäkin kannalta ihan luonnollinen ja normaali asia.
Darwin taas ei oikeen millään tavalla edusta enää viimeisintä tieteellistä näkemystä asioihin, olet ehkä kuullutkin että hän on kuollut jo vuonna 1882.
Evoluutioteoria, tiede ja käsitys asioiden oikeellisuudesta ja siitä mitä esim. sana tasa-arvo tai avioliitto tarkoittavat, on kehittynyt melko paljon viimeisen yli 130 vuoden aikana.
Miksi niiden lasten pitäisi olla biologisesti yhteisiä? Vastustatko siis hedelmöityshoitoja, adoptiota ja uusperheitä? Oletko johdonmukainen, vai käytätkö lapsia keppihevosena homovihassasi?
Samassa Aitoavioliiton Gallupissa 46% pitäisi avioliiton vain miehen ja naisen välisenä.
62% vastaajista piti adoptiolapselle parhaana miehen ja naisen muodostamaa perhettä. Loput olivat eri mieltä tai eivät osanneet sanoa varmasti.
"Perusteltu" tapa tulkita vanhemmat pelkästään biologisiksi vanhemmiksi ei ole YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukainen. Jo alkuperäisen sopimuksen taustatyössä on käsitetty perhe laajemmin ja sitä on suositeltu ainoaksi tulkinnaksi. (Human Rights Committee, General Comment No. 17, 1989, HRI/GEN/1/Rev.8, para. 6, p. 184). Käytännössä se tarkoittaa joko biologisia tai laillisia vanhempia (em. kasvattivanhemmat, isovanhemmat, lailliset huoltajat jne.).
Ne löytyvät suoraan Lapsen oikeuksien käsikirjasta, joka on julkaistu myös suomeksi, tässä englanniksi:
A few decades ago the definition of “parent” was fairly straightforward. There were the “biological” parents, sometimes known as the “natural” or “birth” parents, and there might also be “psychological” or “caring” parents, such as adoptive
or foster parents, who acted as the child’s primary caregiver throughout his or her infancy" -Tämä siis vuonna 1989!
Artikla 9:ssä kielletään lapsen erottaminen vanhemmistaan ilman pätevää syytä. Useimmissa maissa tämä vaatii oikeuden päätöksen. Se, että samaa sukupuolta olevien liitoissa tämä olisi jotenkin laillisesti mahdollista on ihan puhdas valhe.
Mitä tulee keinohedelmöitykseen, niin sopimuksen taustatyössä tämä on huomioitu. Jos kansallinen lainsäädäntö kieltää munasolun tai sperman luovuttajan henkilöllisyyden paljastamisen, sitä lainsäädäntöä tulisi noudattaa. Eli jos joku haluaa auttaa lapsettomia pareja, mutta ei halua asiaan liittyvää vanhemmuuden vastuuta, hänellä on Suomessa oikeus siihen. Kohdunvuokraus on Suomessa kielletty.
"Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole kuitenkaan sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusasia. " ja viitataan Euroopan 12. artiklaan. Tämä liittyy ilmeisesti juuri tulleeseen päätökseen, jossa suomalainen vaihtoi sukupuoltaan ja Suomessa vaadittiin puolison suostumista avioliiton muuttamiseksi rek. parisuhteeksi. Pariskunta haki päätöstä EIT:ltä (mm. uskonnollisista syistä huom!). EIT on aikaisemmin ratkaissut, että samaa sukupuolta olevien liitto ON ihmisoikeusasia. Sen sijaan miten se toteutetaan ei ole vaan EU:n valtioilla on vapaus määritellä se itse. Liitto ON ihmisoikeusasia, oikeus avioliittoon EI ole -niin kauan kuin samat oikeudet taataan muulla lainsäädännöllä.
"YK:n yleissopimuksessa lapsen oikeuksista sanotaan: ”Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan”. Uusi avioliittolaki tarkoittaa oleellista ristiriitaa tämän YK:n sopimuksessa määritellyn lapsen oikeuden kanssa. Uuden avioliittolain myötä Suomessa normalisoidaan se, että lapsi ei lähtökohtaisesti, syntymästään lähtien tunne joko isäänsä tai äitiänsä. Lapsi voidaan tietoisesti erottaa vanhemmastaan niin, että hän ei ole toisen vanhempansa hoidettavana. Uutta avioliittolakia ajavat selittävät tätä ristiriitaa, että vanhemmat olisi tulkittava hallinnollisiksi tai sosiaalisiksi eikä biologisiksi vanhemmiksi. Kuitenkin perusteltu tapa tulkita on se, mitä oikeuksia kirjoitettaessa (v. 1989) on tarkoitettu: vanhemmat tarkoittavat biologisia vanhempia, äitiä ja isää. Kaikki tiedämme, että biologinen vanhemmuus ei aina toteudu ikävien olosuhteiden, onnettomuuksien tms. vuoksi. Mutta uusi avioliittolaki tarkoittaa aivan muuta: sen normalisointia, että lapsi suunnitellusti ja tietoisesti erotetaan joko isästään tai äidistään."
"...sekä MIKÄLI MAHDOLLISTA..." Tämän Aa-ryhmä tuntuu aina jotenkin sivuuttavan. On tietenkin suotavaa, että lapsen etua ja parasta ajatellaan, mutta melko röyhkeästi Aa:n tyypit olettavat samaa sukupuolta olevien pariskuntien ikäänkuin ryöstävän lapselta/lapsilta vähintään toisen vanhemman. Meillä on jo nyt vanhempia joidenka lapsella/lapsilla ei ole samoja geenejä kuin molemmilla vanhemmilla. Voitaisiinko myös näissä tapauksissa vedota yhtälailla lapsen ikäänkuin ryöstämiseen ja ihmisoikeuksien mitätöimiseen?
"”Ihmisoikeus” on positiivinen termi. Sen vuoksi näyttää olevan houkutus käyttää sitä perusteena väärällä tavalla: perustella asioita ihmisoikeudella, kun kyse ei todellisuudessa ole ihmisoikeudesta. Erityisesti tuomme esiin sen, että uutta avioliittolakia perusteltiin sillä, että kyse olisi sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudesta. Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole kuitenkaan sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusasia. Tästä on esimerkiksi olemassa selkeä Euroopan ihmisoikeusneuvoston artiklan 12 päätös. Tämä on esimerkki ihmisoikeus -termin väärästä käytöstä, sillä Suomen vielä voimassa olevan avioliittolain sukupuolikriteeri ei ole mielivaltainen ihmisoikeuksien näkökulmasta. Itse asiassa uusi avioliittolaki ei tuo kenellekään ihmisoikeuksia vaan vie lapselta oikeuksia."
Ihmisoikeus viittaa käsitykseen, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on tietyt yleiset oikeudet riippumatta siitä kuka tai missä hän on(suora lainaus Wikipediasta). Aa-ryhmä ei vaivaudu kuitenkaan perustelemaan kunnollisesti, että miksi avioliiton solmiminen kahden ihmisen kesken sukupuoleen katsomatta ei olisi ihmisoikeus. Ratsastavat sen verta railakkaasti lasten oikeuksilla. Ja mikähän esimerkki on tuo Euroopan ihmisoikeusneuvoston artikla 12, kun se on vuodelta 1950? Sama ei toisiinnu YK:n ihmisoikeussopimuksessa.Todennäköisesti koko Euroopan ihmisoikeussopimusta räätälöidään uusiksi.
Vieläkin uupuu Aa:lta ratkaisun hakeminen niiden lasten lailliseksi eduksi, jotka jo nyt ja tulevaisuudessakin asuvat syystä tai toisesta toisen vanhempansa luona, joka on parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa.
Heppoiselta tuntuu jälleen tuo ajatus että Aa olisi millään tavalla lasten hyvinvoinnin asialla.
Lasten hyvinvointi on vain iskulause, taustalla on halu estää samaa sukupuolta olevien avioliitto uskonnollisista syistä.
Tämän takia vastauksia noihin esittämiisi asioihin ei saada - niitä vastauksia kun ei ole olemassakaan.
Tiedän, että aitoavioliittolaisissa on eronneita, ja siten myös lapsia ilman isää ja äitiä. Jos Meller on allekirjoittanut, niin mikähän hänen useammasta avioliitoista on se "aito"?