Likaista vettä koivuharjun vuokrataloissa

Onko itätuulen Haapalankadun alueella ollut jokin putkirikko tai vuoto. Kun eilen 04.02 aamulla laskin vettä niin astian pohjalle jäi mustaa mömmöä.

Eikä mitään ainakaan ilmoitettu. Onko tällainen musta likavesi terveysriski? No kaikkihan sitä on juoneet tietämättään.

niin laitoin vettä muovikannuun ja kun aloin kaatamaan vettä lasiin, ja tyhjensin loput pois niin astian pohjalla lillui musta vesikerros.

Jos jotain putkiremonttia on niin voisivat kertoa asukkaillekkin!!
552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

On ilmoitettu yleisesti, koski suurta osaa Kemiä torstaina.
Tuskin erityisen vaarallista.

Äänestä
  • Missä ilmoitettiin?

    Äänestä

  • Sanottiin johtuvan siitä että putkirikossa korjattu putki otettiin käyttöön torstaiyönä.

    Äänestä

  • likavesi kirjoitti:

    Missä ilmoitettiin?

    Vesiputkirikosta on ilmoitettu yleisesti Kemin paikallisradiossa ja sanomalehdessä sekä Kemin kaupungin nettisivulla. Ilmoituset tulevat viimetingassa, koska putkirikkoja ei tiedetä ennalta ja toisaalta putket pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Ei voida odottaa päiväkausia, että kaikki olisivat tietoisia sattuneesta vahingosta. Yleensäkin, jos huomaat, että vedenjakelussa on katkos, voit olettaa ilman muuta, että sen jälkeen hanasta tuleva vesi on värjääntynyttä. Jos huomaat, että vesi on ruosteen värjäämää, älä pese sillä valkoisia paitoja. Juomavesi kannattaapi keittää, kunnes vesi näyttää täysin kirkkaalta.

    Äänestä

Jos vika esiintyy vain yhdessä kiinteistössä, syynä saattaa olla väärin kytketty pesukone tai kiinteistön putkikorjaus. Tuloventtiilissä pitää olla takaisinvirtausesto, jotta pesukoneen pumppu ei pääse työntämään likaista vettä takaisin käyttöveden verkostoon.
Jos vika kuitenkin on laaja-alaisempi, syynä on useimmiten vesijohtoverkoston korjaustyöt. Keitä juomavesi ja ruoan valmistukseen käytetty vesi ennen käyttöä. Jatka keittämistä niin kauan, kunnes huomaat vesihanasta tulevan veden värittömäksi ja hajuttomaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itätuulenlikavesi kirjoitti:

Onko itätuulen Haapalankadun alueella ollut jokin putkirikko tai vuoto. Kun eilen 04.02 aamulla laskin vettä niin astian pohjalle jäi mustaa mömmöä.

Eikä mitään ainakaan ilmoitettu. Onko tällainen musta likavesi terveysriski? No kaikkihan sitä on juoneet tietämättään.

niin laitoin vettä muovikannuun ja kun aloin kaatamaan vettä lasiin, ja tyhjensin loput pois niin astian pohjalla lillui musta vesikerros.

Jos jotain putkiremonttia on niin voisivat kertoa asukkaillekkin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu