Ketään ei vissiin vielä voida pakoittaa kotiinsa omahoitajaksi, vai miten? Olemme avioliitossa, asumme omakotitalossa, mies reippaasti minua(vaimo) vanhempi, en henk. koht. syistä aio alkaa häntä hoitamaan kotonamme, kun siihen malliin muutamien vuosien päästä joutuu. Hakekoon ajoissa vain palvelutaloon asumaan.
Laki ei vissiin voi tähän velvoittaa, vai kuinka on, kertokaapa viisaammat.
Laki ei vissiin voi tähän velvoittaa, vai kuinka on, kertokaapa viisaammat.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kun tavoitteena on, että yli 90 % vanhuksista hoidetaan kotona, niin voit päätellä ettei niitä palvelutalopaikkoja tule olemaan tarjolla kuin niille, joilla ei ole kotona ketään joka hoitaisi. Tietysti jos teillä on rahaa niin hoito palvelutalossa ei ole ongelma. Tällä hetkellä ympärivuorokautinen paikka palvelutalossa maksaa noin 6000 e/kk riippuen hoivan tasosta.
Kunnan palvelusetelillä tai kunnan (sotepiirin tai mikä se sitten tulee olemaankaan) ostosopimuksella ei pääse ympärivuorokautisiin hoivapalveluihin kuin hyvin harva ja valittu, ja silloinkin omavastuuosuus pitää joka tapauksessa kyetä maksamaan. Jos eläke ei riitä, niin edessä on talon myynti. Asumispalvelumaksuun ei myönnetä tt-tukea niin pitkään kuin asukkaalla on omaisuutta.
Avioliittolaki ei taida puhua puolisoiden keskinäisestä huolenpitovelvollisuudesta, mutta joltain osin elatusvelvollisuus voi tulla kohdallanne kysymykseen:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234#O2L4
Kiitoksia tiedoista. Näin ollen saattaa minun kannaltani olla parempi erota ennekuin ollaan em. tilanteessa. Taikka sitten mies muuttaa sovinnolla talviasuttavaan mökkiimme ja minä asun talossamme, ja vältetään omaisuuden jako/myynti. Hän saanee sinne sitten kodinhoitajan tms. kunnan palvelijan käymään tarvittaessa..asiaa on syytä pohtia nyt tarkkaan.
Sinä olet lähiomainen, vaikka asuisitte erillänne eli se ei tilannetta muuta kunnallisten palvelujen suhteen. Jos olette varakkaita, niin voitte ottaa "palvelijoita" kotiin, se tietysti onnistuu.
Kyllä sinun tulisi puhua miehellesi asioista suoraan, jos hän kerran vielä on suhteellisen hyvässä kunnossa. Sitten, kun miehesi on huonommassa kunnossa, on ero paljon raskaampi ja joudut hoitamaan miehesikin puolesta asioita (siis erossa), vaikka et haluaisi. Avioliiton purkaminen edellyttää eroa haluavalta enemmän aktiivisuutta kuin jätetyltä. Hakeudu puhumaan asioista itseksesi ensin, jos tuntuu vaikealta. Nyt ajatuksesi tuntuvat enemmän ajatusleikeiltä kuin miltään todellisilta suunnitelmilta. Miltä elämäsi näyttää viiden vuoden kuluttua, mitä haluat? Passiivinen odottelu ja huonoon kohteluun suostuminen ovat olleet kompastuskivesi, haluatko itse muuttaa elämääsi, sillä kenenkään muun vastuulle asiaa ei voi luovuttaa.
Etkö ole ollenkaan seurannut vanhustenhoidosta käytävää keskustelua, se ihmetyttää. Miten olet voinut välttyä uutisilta, kun kaikkialla puhutaan näistä asioista, mutta ajattelet, että kunnalta voi tilata ilmaiseksi palvelijoita...
Eivät mitkään palvelut, eivät kunnallisetkaan ole ilmaisia niin kuin juuri selitettiin olikoavuksi viestissä. Sinulla on elatusvelvollisuus eli teidän tulojanne ja omaisuuttanne käytetään hoitomaksuihin. Jos asutte erillänne niin ei se asiaa mitenkään muuta varsinkaan omaisuuden osalta. Hoitomaksut on porrastettu tulojen mukaan. Yksityisissä palveluissa on kaikille sama hinta.
Mistäpä sinä tiedät kumpi teistä joutuu hoidettavaksi ja kumpi hoitajaksi......älä luota nuoruuteen, älä terveyteen.....elämä on ihmeellistä välillä.
Voihan olla, että se ehtii sinut myrkyttää ennen kuin ehdit viedä rahat.
Ehdottomasti kannattavinta on erota jo ajoissa, jos avioliitto on huono. Jos pyrkimys on saada 90% kotihoitoon, saa hän sitten sen hoitajan kotiin.
Mikä kaamea ajatus jos tuohon aviopuoliso velvoitettaisiin, kyllä tapahtuisi murhia se on taattu! Kotona vaikeavammaisen tai täysin avuttoman vanhuksen hoito on niin raskasta, että se kyllä katkeroittaa ja polttaa toisen totaalisesti loppuun.
Tästä asiasta on turha hymistellä. Kokeilkaa itse esim. itsenäisesti liikuntakyvyttömän hoitoa. Olet kiinni 24 h /vrk. Nostelet, vaihdat vaippoja, syötät, raahaat suihkuun.Puet ja riisut. Tai dementoituneen joka karkaa kun silmä välttää. On aggressiivinen eikä tunne sinua. Haukkuu ja rähisee. Sinulla ei ole omaa aikaa ei yöllä eikä päivällä.
Niin juu se kotiapu! Käy kääntymässä ovella ja sanoo päivää ja näkemiin. Hänen on 8 tunnin työpäivän aikana käytävä 5-6 kodissa, pitää lainmukainen puolen tunnin ruokatauko ja siihen on sisällytetty myös aika joka kuluu kodista toiseen siirryttäessä
Tämä on totista totta.
Tietysti on myös niitä auvoisia avioliittoja missä rakkaus ja kunnioitus toinen toistaan kohtaan löytyy, mutta voi niin surkean harvassa! Silloin toinen usein yrittää hoitaa puolison kotona mahd. pitkään. Mikä olisikin ihanne. Se vaan on niin toisenlainen totuus siellä kotien seinien sisäpuolella piilossa muitten katseilta. On vuosien pettämistä, väkivaltaa, alkoholiongelmaa, toisen alistamista jne.
Näitä kun olet katsellut vuosien työkokemuksella,toista tiedät.
Kiitos vastauksestasi! Niin, olen kokenut koko avioliittoni ajan miehen taholta vähättelyä, tunteiden ja tarpeitteni ohittamista, mm. tuttavani ovat ihmetelleet että kuinka olen jaksanut näinkin kauan häntä! (23 vuotta) Onneksi ei ole yhteisiä lapsia!
Olemme käyneet perheterapiassa ja lääkäreillä, kaikki muut konstit on jo käytetty.
En missään nimessä halua hänen hoitajakseen!! Eli eroamaan sitten vain? Asia saattaisi olla erilainen, jos olisin tullut kohdelluksi eri tavoin avioliitossamme, nyt olen jo täynnä vihaa ja katkeruutta miestäni kohtaan. Ja jos hoitamaan vielä velvoitettaisiin,en menisi enää takuuseen teoistani.
Mikä sinua vielä pidättelee eroamasta, jos aiot erota joka tapauksessa?
Miksi sitten olet jaksanut? Kun ei yhteisiä lapsiakaan ole. Koska rakkaudesta selvästi ei ole kyse, niin ainoa mikä tulee mieleeni on raha. Mies mahdollistaa asumisen ok-talossa ja mukavan elintason?
Tuskin edellinen tarkoitti "kotiin hoitamisella" sitä, että saisi hoitajan kotiin. Tavoite on, että 95 % vanhuksista _asuu_kotonaan_ ja selviää kotiavun varassa (hoitajat käyvät kotona x kertaa päivässä).
Taidat vain odottaa, että saat hyvät rahat erossa. Minkä ihmeen takia edes menit itseäsi vanhemman kanssa naimisiin, olihan tiedossa vanhuus edessä. Toivottavasti mies sai aikaan avioehdon. Eikö olsi tässä tapauksessa paras,että et vie mieheltä omakotitaloa etkä kesämökkiä, kun kerta etukäteen olet päättänyt ettet häntä hoida.
Viedä ny toisen omaisuuden pelkästään sen takia,että olet tuntenut vähättelyä ja et ole onnellinen. Toivottavasti et saa erossa muuta kuin vaatteet päältäsi mukaan. Ahneita paskiaisia riittää ja vie toisen omaisuuden, kun vanhuus lähenee.
Jos et halua hoitovastuuta miehestä, niin ainoa keino on erota. Vaikka laki ei suoranaisesti velvoita omaishoitajaksi, niin joudut kuitenkin hoitamaan, koska sinut katsotaan lähiomaisen roolissa olevan vastuussa, sillä heitteillehän ketään ei saa lain mukaan jättää, sellaisesta voi joutua jopa syytteeseen.
Mies voi saada kotiapua töissäkäyntisi ajaksi, jos olet vielä työikäinen, mutta muut ajat olet vastuussa. 75-vuotiaan täytyy saada kunnan puolelta palveluarviointi, jonka tekee lääkäri. Itse siis ei voi mitään palveluja tilata tai päättää muutosta palvelutaloon. Hoitokotiin pääsee vasta sitten, kun useampi kotikäynti päivässä ei riitä, mutta jos sinä olet terve ja hyväkuntoinen niin eihän miehesi katsota sellaista tarvitsevan. Yksityisen hoitokodin voi tietysti ottaa omalla rahalla.
Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää sitä, että haluat jäädä liittoon jossa tunnet vihaa ja katkeruutta ja koska et halua omaisuuden jakoa (?) Itsehän sinä sitten rakennat vankilasi. Aivan utopistisia nuo erilleen muutot omaisuuden takia. Olet aikuinen nainen, olet vastuussa omasta elämästäsi, ei marttyyrin rooli sovi kenellekään.
Paljon kiitoksia vasauksesta/vastauksistanne! niin, olet aivan oikeassa, minun pitäisi lähteä. Olen erollakin uhannut, muttei mies muuta toimintatapojaan minua kohtaan. Olette monet oikeassa sen suhteen, että minua pidättelee raha tässä suhteessa. olen itse työkyvyttömyyseläkeläinen(mielenterveyden syyt) ja pelkään tosi paljon ,etten "pärjää" yksikseni taloudellisesti. Mutta onhan mies eron jälkeenkin velvolinen maksamaan minulle elatusta, ainakin näin ymmärrsin lukiessani lakitekstiä? En ole viemässä kenenkään omaisuutta ahneuksissani, haluan vain taata itselleni kohtuutsoisen, ja tuloisen loppuelämän, työelämässä en ole juuri ollut. Ja koska minut on todettu työkyvyttömäksi, tuskin minua siis voidaan velvoitta miltään taholta hoitamaan miestäni? Avioehtoa ei ole. Odotan lisää neuvoja, kiitos joi etukäteen!
Ei miehelläsi ole velvollisuutta elättää sinua eron jälkeen, ei tietenkään, mutta kyllähän sinulla on eläkkeesi ja erossa saat myös varallisuutta, kun teillä ei ole avioehtoa. Karkeasti ottaen asia menee niin, että molempien omaisuus ja velat huomioidaan ja enemmän omistava maksaa ns. tasinkoa köyhemmälle eli tehdään omaisuuden ositus.
Työkyvyttömyys ei ole este hoitaa miestäsi, ovathan kaikki muutkin puolisoaan hoitavat yleensä työkyvyttömiä (eläkeläisiä). Monet omaisiaan hoitavat ovat itsekin aika sairaita fyysisesti. Arvioinnissa ei katsota sitä, mikä on diagnoosi, vaan sitä, pystytkö selviämään normaaleista kodin askareista ja auttamaan puolisoa.
Minusta sinun kannattaisi selvittää itsellesi mitä ero käytännössä tarkoittaa. Miehesi on ilmeisesti vielä ihan toimintakykyinen, joten huolesi hoitamisesta on ennenaikainen. Elämässä kun ei koskaan tiedä kumpiko sitten todellisuudessa sairastuu ja joutuu muiden autettavaksi ennen toista, vaikka toinen olisi vanhempikin.
Kyllä minulla lain mukaan olisi oikeus saada mieheltäni elatusta eronkin jälkeen, (tuloni alle 800e/kk) Sillä laki sanoo." kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison, sen mukaan kuin hänen kykynsä nähden harkitaan kohtuulliseksi." Ja entä mikä on mieheni tyttären(edellisestä liitosta) vastuu isänsä hoitamisessa, kai hänelläkin jokin vastuu on?
Minun käsittääkseni jokainen vastaa elatuksestaan itse eron jälkeen ja on poikkeuksellista, jos elatusapua saa. En ole mikään lakimies, mutta eivätkö ne ole lähinnä sellaisia tapauksia, joissa mies on erittäin varakas ja nainen on hoitanut lapsia (ollut kotiäitinä) kun mies on tehnyt uraa tai osallistunut perheen yrityksen työhön saamatta palkkaa, jolloin elatusapu on ikään kuin korvausta tuosta tehdystä työstä ja lisäksi mies on itse kykeneväinen elättämään ex-puolisonsa omien menojensa lisäksi. Eikä silloinkaan voi etukäteen tietää, tuleeko elatusapua, se ei ole mitenkään varmaa, kun asiaan vaikuttaa niin moni asia ja päätöksen tekee tuomioistuin. Aivan toisenlainen tilanne kuin lasten elatusavun suhteen siis.
Mutta saathan sinä varmuudella osuutesi omaisuudesta, et jää tyhjän päälle. Jos tulot jäävät pieniksi, niin saat aina vähintään tietyn summan takuueläkkeen/kansaneläkkeen muodossa, tarvittaessa myös asumis- ja toimeentulotukea.
Jos puoliso on, niin hän on lähiomainen. Jos puolisoa ei ole, niin lähiomainen on sitten tytär.
Mutta älä nyt jättäydy netin tietojen varaan, koska aina voi mennä pieleen, kun asiat ovat monimutkaisia. Oikeusaputoimisto, pankin lakimies voisivat tietää näistä asioista, mutta eivät hekään tiedä, jos et pysty kertomaan varallisuudestanne heille. Tarkoitan, että voisit ryhtyä laskemaan taloudellista pärjäämistäsi, jos eroasitte.
Tuossa lainaamassasi lakitekstissä sanotaan, että tuomioistuin v o i velvoittaa (=mutta ei välttämättä velvoita) maksamaan elatusapua sen mukaan kun hänen kykynsä (=onko riittävän varakas) nähden harkitaan kohtuulliseksi. Ei ole siis mikään automaatti kuten lasten elatusapu.
Jospa joku asiasta enemmän tietävä osuisi tämän lukemaan.
Avieron sattuessa puolison elarit on lopettettu ajat sittne ja jo olisit kotirouvana ollut kokoikäsi niin voisit saada elareita mutta aika huonot mahikset vain lakiteksitiä
tuojottaminen ja saathan sinä tasikoa erossa kun e i ole avioehtoa mutta jos omaisuus ollut miehellä ennen avioliittoa niin taas tasingossa tämäkin huomioidaa.
Suomessa ei tunneta aviopuolisoiden välistä elatusvelvollisuutta. Laki mainitsee sen, kyllä, mutta päätöksiä tehdään oikeudessa hyvin harvoin ja se edellyttää, että toisella osapuolella on elatuksen tarve. Päätös voi myös olla vain määräaikainen, 2-4 vuotta. Sinulla ei ole elatuksen tarvetta, koska saat eläkettä, ja lisäksi saat oman osuutesi omaisuutenne myynnistä.
Helpoin ratkaisu on kertomasi perusteella ero. Mies joko lunastaa sinut ulos talostanne tai myytte sen ja jaatte lakimiesten avulla velat ja varat. Huomaa, että asunnon tai muun omaisuuden myynnistä saatu tulo vaikuttaa automaattisesti mahdolliseen toimeentulotukeesi.
Siinä vaiheessa, kun mies jo on hoitokodissa ja hänellä on edunvalvoja, asiat ovat paljon mutkikkaampia.
Totta tuo, että asiat ovat huomattavasti monimutkaisempia, jos mies sairastuu eikä pysty huolehtimaan itsestään, sillä hänellähän on perijöitä, tytär, niin kuin kerroit. Hänellä on asioihin myös sananvaltaa, myös raha-asioihin ja näistähän voi pahimmillaan tulla aika hankalia juttuja, valitettavasti.
Kaiken kaikkiaan vaikuttaisi, että ehkä psyykkisen sairautesi takia sinulla on epärealistisen huono käsitys omasta kyvystäsi pärjätä ilman miestä, minkä vuoksi olet mieheesi ripustautunut. Se vaikuttaa varmasti avioliitossannekin molempien käytökseen, kun koet olevasi riippuvainen taloudellisesti, koet että sinun on pakko olla miehesi kanssa, mikä on aina todella huono asia suhteelle. Ja toisaalta sellainen epärealistinen ajatus, että naimisissa olo jotenkin takaisi sinun elatuksesi ja toimeentulosi myös miehen sairastellessa niin että joku muu huolehtisi kaikesta. Sellaista joku muuta ei ole oikeasti olemassa, joka huolehtisi, joten on hyvä itse olla aktiivinen (niin kuin kysymällä täältä olitkin), selvittää, kysyä, hakea apua eikä jättäytyä virran vietäväksi.
Kukapa tietää sitäkään, ehkä teidän avioliittonne voi ajan myötä muuttua, niinhän usein käy, kun se "pärjäävämpi" osapuoli vanhenee ja sairastuu, silloin se toinen joutuu opettelemaan asioita, joita ei ennen osannut ja joista "pärjäävämpi" on huolehtinut ja silloin suhteen roolit muuttuvat. Sama tietysti käy erossakin, opettelet uusia asioita, kun ei ole enää ketään, johon ripustautua. Nähtävästi luotat mieheesi hyvin paljon, kun ajattelet, että hän vanhana ja sairaanakin sinusta ja toimeentulostasi huolehtii, se on hiukan taianomainenkin ajatus, että näin olisi, sillä vanhukselta voivat monet taidot rapautua ja hän voi reagoida yllättävästi, kun joutuu luopumaan niin monista asioista (liikkumiskyky jne.)
Mutta kuten sanottu, elämä on arvaamatonta, saattaahan se olla, että mies ottaakin eron etkä sinä tai että itse sairastut. Jotainhan sekin osoittaa, että ryhdyit tätä asiaa selvittämään. Minä toivotan sinulle kaikkea hyvää, että saisit elämääsi muutettua niin, että voisit olla siihen tyytyväisempi, erossa tai yhdessä. Kaikkihan muuttuu koko ajan ja se onkin elämässä jännittävää.Muutos ei ole niin pelottava, jos siihen valmistautuu. Mitäpä jos hankkiutuisit itseksesi juttelemaan johonkin näistä asioista. Ei sinun tarvitse yksin pohtia. Toivon, että sait tästä keskustelusta jotain hyvää itsellesi.
Paljon kiitoksia ajatuksia herättävästä vastauksestasi. Nyt, kun olen penkonut muistiani ja papereitamme, löysin tälläisen paperin tai sopimuksen jonka olemme tehneet meihen kanssa naimisiinmenomme jälkeen. sopimus on elatusavun maksamisesta minulle siinäkin tapauksessa että eroamme! Näyttäisi olevan ihan oikein laadittu sopimus ja vielä oikeusasiamiehen laatima ja todistajein länäollessa allekirjoitettu. Siis, josko tämä muuttaisi asiaa elatuksen suhteen?
Olen lakiasioissa vain maallikko, joten en tiedä oikeaa vastausta. Täytyy todeta, että miehesi on sinua todella paljon rakastanut, kun tuollaisen paperin on tehnyt tai sitten hän on jo sopimusta kirjoittaessaan tiennyt, ettei se tule menemään oikeudessa läpi.
Elatusavusta ex-vaimolle puhuttiin aikanaan kotirouvalakina, mutta ei sitäkään toimeenpanna, jos miehellä ei ole siihen varaa (tyhjästä on paha nyhjäistä). Luulen, että vastaus riippuu miehesi tuloista ja varallisuudesta. Eron yhteydessä kaikkia sopimuksia, jopa täysin virallista avioehtoakin voidaan kohtuullistaa eli muuttaa niin, ettei kumpikaan saa kohtuutonta etua. Eron yhteydessä miehesi voi testata sopimuksen oikeudessa tai jos hän ei ole kovin varakas, niin sopimus ei vain yksinkertaisesti päde, koska hänen oma toimeentulonsa ei sitä kestä. Myös perillisten oikeuksilla ja hänen terveydentilallaan on asiaan varmaankin vaikutusta, jos sopimuksen pitävyyttä harkitaan. Näin luulisin, mutta en varmuudella tiedä.
Eroa. Itse otin eron kun mies luuli että alan hänen äitinsä omaishoitajaksi ja muuttaisimme jonnekin korpeen. Lisäksi änkesi omia lähes aikuisia lapsiaan asumaan meille mutta minun lapsista totesi että joutaisivat kuolla kun ovat ihmiseksi kelpaamattomia. Tämän päälle jatkuvaa henkistä väkivaltaa siihen pisteeseen että minäkin jouduin eläkkeelle mielenterveyden hajoamisen takia. Päivääkään en ole katunut kun ovesta kävelin ulos taakseni katsomatta enkä kyyneltäkään ole vierittänyt.
Ero on ainoa ratkaisu. Muuten kuvio menee niin, että miehesi sairastuessa käy häntä hoitamassa kotisairaanhoito 3x/vrk mahdollisimman pitkään. Käytännössä vasta sitten, kun mies on liikuntakyvytön tai muistisairaus on pitkälle kehittynyt, hän saa paikan hoitokodista. Kotisairaanhoidossa on omat maksunsa - ja niiden määräytymiseen otetaan myös puolison tulot huomioon. Mitä isommat tulot puolisolla, sitä korkeampi maksu kotisairaanhoidon potilaalla. Hoitokodin maksut määräytyvät puolestaan niin päin, että puoliso maksaa kaikki asumiskulunsa itse.
Miehesi tietää, että roikut hänessä rahan vuoksi. Et uskalla hakea eroa, koska pelkäät, ettet selviydy taloudellisesti.
Totuushan on sellainen, ettei pienituloisten kannata asua yhdessä.
Niin dian, ymmärrätkö tämän asian, että myös sinä olet elatusvelvollinen mieheesi nähden ja hoidat hänen maksujaan, jos ja kun hän sairastuu ja häntä hoidetaan? Teidän tulonne lasketaan yhteen eli myös sinä maksat miehesi hoidosta ja kaikki ne kulut, jotka ovat talostanne ja omaisuudestanne tulevat sinun hoidettaviksesi. Jos tulonne eivät ole kovin suuret, niin sairastelu on suuri taloudellinen rasite. Ei sinun elintasosi ole mitenkään turvattu avioliiton avulla, siksi se ei ole mikään hyvä peruste pysyä yhdessä. Miestäsi kohtaan olisi reilua erota nyt, kun hän vielä on terve ja toimintakykyinen.
Liikuntakyvyttömyys ei ole mikään pääsylippu hoitolaitokseen, jos toisen jalat ja kädet toimivat. Omat vanhempanikin asuvat kotona ilman mitään kotiapua, vaikka toinen on liikuntakyvytön. Puoliso siis hoitaa, vaikka on itsekin sairas. Riippuu niin paljon siitä mikä sairaus on, missä vaiheessa se on, mikä on puolison kunto jne. ettei voi sanoa mitään varmaa noista asioista. Minusta sitä on dianin turha miettiäkään, kun asia ei edes ole ajankohtainen. Se on varmaa, että jos toinen on terve ja huomattavasti nuorempi niin kotiavun saamisenkin kanssa on vähän niin ja näin, ellei sairaus edellytä esim vaativaa haavanhoitoa tms.
Jos dian sinulla on kontakti johonkin mielenterveyspuolen hoitoon, niin mietipä siellä tätä asiaa tai tilaa aika vaikka Perheasianneuvottelukeskukseen, se on ilmaista.
Ja vielä jos aivan taloudellisesti ajatellaan, niin se virallinen omaishoitajuus kannattaa, koska hoitamaan joutuu kuitenkin ja maksut maksamaan, jos avioliitossa asutaan. Erityisesti vähävaraisten kannattaa ryhtyä omaishoitajaksi, koska se lisää tuloja, kun ne eläkkeet hupenevat molemmilta hyvin äkkiä kotihoidon ja sairauksien tuomien muiden maksujen (lääkkeet, sairaalat jne.) hoitamiseen ja lisäksi ovat vielä ne ihan normaalit elämisen kulut. Monet vanhukset eivät periaatteesta ota omaishoitajuutta, koska eivät halua olla mitään hoitajia toisilleen vaan puolisoita (mm omat vanhempani) ja menettävät näin oikeudet lomaan ja sen pienen summan, jonka omaishoidosta saisi.
"menettävät näin oikeudet lomaan ja sen pienen summan, jonka omaishoidosta saisi."
Tuossa erityisesti pisti silmään "menettävän näin oikeuden lomaan"... Omaishoitajan vapaapäivät: 3 päivää sellaiselta kuukaudelta, jolloin hoitaja on ollut sidottu hoitotyöhön ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin.
Usein iäkäs vanha ihminen hoitaa toista iäkästä ja hyvin sairasta ihmistä. En vaan voi ymmärtää kuka kehtaa tehdä tuollaisia systeemejä. Itse en vanhana ja sairaana haluaisi, että puolisoni tai lapseni hoitaisi minua. Enkä jaksaisi hoitaa ketään. Olen lapset hoitanut, lapsen lapsia. Niin ja ex-miehen asiat (ne olivatkin hankalimpia)- se riittää.
Ei tarvitse olla tulevaisuudentutkija tai ennustaja, mutta vuosien saatossa omaishoitajien määrä vähenee radikaalisti. "Kiltit tytöt" , se uhrautuva sukupolvi ei jatku loputtomiin. Ja ihan suoraan sanottuna hyvä niin. Ihmisillä, yleensä naisilla, joiden elämäntehtävänä on ollut muiden tukeminen ja auttaminen nuoresta asti, unohtamalla itsensä, omat toiveensa ja tarpeensa on oikeus ajatella itseään ja terveyttään edes vanhemmalla iällä.
En tiedä minkä ikäisiä vanhempasi ovat. Mutta sen vaan sanon, että kannattaa korostaa hoitavalle vanhemmalleen, ettei ole pakko jaksaa. Eikä kannata kovin paljon lähteä kokeilemaan rajojaan. Voi sanoa, ettei enää jaksa omaishoitajana. Mieheni ja yhden ystäväni äidit tulivat tähän tulokseen muutama kuukausi sitten. Kyllä se hoitokotipaikka sitten järjestyi kummankin miehelle.
Tiedän minä, miten omaishoitajuus menee, arvaat varmasti kuka siellä myös on auttamassa (minä tietenkin). Heillä tuntuu olevan aika mukavaa keskenään ja hoitaja pystyy käymään omissa menoissaan, kun hoidettava nukkuu niin paljon eli sairaudet ovat vain fyysisiä. Karkailevaa dementikkoa ei jaksa kovin kauan hoitaa ilman intervallijaksoja, jos silloinkaan, kun toinen ei enää ole "kotona". Liikuntakyvytön on ihan terve ja oma itsensä muuten, joten miksi omaa rakastaan haluaisi laitokseen laittaa, vaikka pääsisikin.
On ehkä viisainta olla hirveästi yleistämättä asioita eli jos avioliitto on ollut hyvä ja tukiverkkoa löytyy, lapsia, naapureita jne. niin kyllähän omaa puolisoa haluaa hoitaa ja itse aion hoitaa vanhempani kotona, kun se aika tulee, koska siihen tiedän pystyväni ja siihen on mahdollisuus. Mutta vastentahtoisesti siihen ei tule kenenkään ryhtyä ja omasta jaksamisesta tulee huolehtia.
Hyviä kirjoituksia täällä, ajatuksia herättäviä. Vastentahtoisesti ei pidä ryhtyä omaishoitajaksi, ja omasta jaksamisesta pitää tosiaan huolehtia. Rupesin miettimään enemmän tuota "omaa jaksamista", ja miten se liittyy tukiverkostoon. Huomasin pari merkittävää seikkaa. Eli omaishoitajan persoona, kiinnostuksen kohteet sekä keinot jaksamisesta huolehtimiseen tukiverkosto on aika oleellisessa osassa, kun miettii omaishoitajaksi ryhtymistä. Vaikka puolisoaan kuinka rakastaisi, niin yksin, ilman tukiverkostoa on melko mahdotonta kenenkään huolehtia puolisostaan. Se rasittaa niin, että varmasti loppuun palaa parissa vuodessa viimeistään. On myös hoidettavalle itselleen rasittavaa, jos hän kokee puolisonsa uhrautuvan. Väsynyt ja iloton kumppani ei ole hyväksi kummallekaan. Riippuu myös aika paljon asunnosta, jossa asutaan. Pienessä kodissa ei pääse mitenkään vetäytymään omiin oloihinsa, omaan rauhaan, välttämättä edes hetkeksi. Itse en kestäisi juuri tämän vuoksi olla omaishoitaja, en myöskään hoidettava.
Vähän nyt kyllä haiskahtaa, ettet ole alunperinkään mennyt rakkaudesta naimisiin tai sitten miehesi on kohdellut sinua tosi kurjasti yhteiselonne aikana. Inhimillinen ja rakastava puoliso ei ajattele noin.
Aivan näin. Mieheni on kohdellut minua todella huonosti, joten rakkaus on loppunut ajat sitten matkan varrella. Eroa tai väh. erillään asumista on harkittava itseasiassa se on ainoa keino selvitä järjissään loppuelämästä ja siis ilman miestä nurkissa pyörimässä.
" ainoa keino selvitä järjissään loppuelämästä ja siis ilman miestä nurkissa pyörimässä."
Eroa, ehdottomasti. Mitä pikemmin, sitä parempi. Huono suhde syö energiaa ja vie elämänilon. Niiden arvoa ei voi määritellä rahassa.
Voi sinnuu rahanahanetta .Ikävä kyllä teitä on paljon jotka ottaa vanhan miehen,vaan rahan takia,kun ukosta,hupsista tuleekin yllättäin,kyvytön ja kykenemätön,eikun vaihtokaupat mielessä ja rahat poijes ja vastuu muille.
Maksaa se omakotitalon pitäminenkin ja kerroit vielä,että olet eläkkeellä. Ei miehelläsi ole velvollisuutta elättää sinua eron jälkeen. Teillä ei oo yhteisiä lapsia,jotka olsivat edes pieniä saatikka isompia. Tuskin sun mies on niin varakas ,että pystyy sinulle haluamaasi summaa antaan. Sen takia, kun naimisiin menee kannattaa tehdä avioehto,ettei tälläset rahan ahneet pääse toisen omaisuuteen kiinni. Joku roti pitää ahneellakin olla.