Liekö tänne vielkään ilmaantunut

keitään, sellaisia Oikeasti Krist. uskovia, Kistuksen Jeeusksen ja / apostolisensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetsuten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalta, ne Raamatun UT mukaisen Kirtsillisyyden tunnusmerkit ilmentävällä ja täyttävällä, käytännössä ne elämällä osoittavalla / todistavalla tavalla, elämään ja toimimaan / vaikuttamaan haluavia?

"Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen?

Jeesuksen nimessä... etsivä. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa. Tällaiseen em. mukaiseen Kristuksen Jeesuksen aposolisia seurakuntiaan rakentavaan yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoiettu palvelijansa ja seuraajansa.
55104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Juu ei täällä ole. Taivaaseenkaan ei pääse kuin yksi ihminen ja se olet sinä.

Koko taivas on autio ja tyhjä ihmisistä.

Siellä on vain sinä ja jeesus. Ei muita.

Äänestä
  • On varmaan yksinäistä olla noin täydellinen.

    Äänestä

  • Niin ja siitä Nooan aikaisesta maailmasta / ihmikunnastakin pelastui vain ne, sitä pelastukseksi vaihtoehtoa, sitä Nooan arkkia rakentamaan yhtyneet, Jumalalle uskolliset ja kuuliaiset vanhurskaan Nooan perhekuntalaiset.

    Ne kaikki muut, ne Jumalaan omalla, (saata naa tuomiokseen palvelevalla) tavallaan, jotenkin vain vähän nimeksi uskonnollisesti, muista ja muusta niin väliä, itsekkäällä, vain OMA puolueellisella tavalla elävät saivat saman kohtalon kuin ne muutkin jumalattomat Nooan aikaiset.

    Heräsivät ja kiinnostuivat siitä Nooan arkista, siitä pelastukseksi vaihtoehdosta liian myöhään!! Eivätkä vaikka kuinka rukoilivat armoa anoen, enää voineet päästä mukaan, siihen pelastukseksi Nooan arkkiin. Jumala oli sulkenut ne ovet, ettei enää kukaan voinut päästä sisään.

    Jeesuksen nimessä... kaikkia Nooan aikaisten vähän jotenkin omalla tai oman eri seurakuntansa tavalla, vain nimeksi krist. uskonnollisella tavalla, Sillä Ei Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeski ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntia rakentavalla, tavalla eläville uskoville HERÄTYKSEKSI muistuttaen ja valistaen.

    Jeesuksen nimessä... vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

  • Matti, älä viitsi. Ei sinun kanssasi pysty keskustelemaan. Ei tällä huokailija-nikkisi kuin myöskään noitarovio-nikkisi kanssa.

    Äänestä

  • Minun sydämessäni asuu TÄSMÄLLEEN niin monta henkilöä, kuin miltä kuulen nämä jutut. Äiti jäi puhumaan, ihan irtonaisena äänenä, vaikka kuoli, ja Jeesus halusi vasta kuvansa silmäkulmaani, en ilman viinaa sitä kuvaa saanut. Monta kiroilijaörvelöä, piristää elämänääni ja muutama liian hienopuheinen hihhuli. Kumpiakaan en halua pois, eikä se ole mahdollsitakaan, saada heitä pois, koska joutuisinhan itsekin heidän mielestään pois, jos sen virhee tekisin. Älkää olko yksin please, tulette vain hulluksi, jos joudutte edes kuukauden olemaan "yksin". EN tarkoita mitään "parisuhteita", ei sinkutkaan ole tavallisesti liian yksinäisiä, tai jos ovat, niin kohta he ovat psyykosissa hekin.

    Äänestä

  • Hih, hih kissa kyllä ymmärtäisi sinua hyvin, jos käsittäisi ketä ajat takaa. Onkos unohtunut kuka on palstamme Mikki_Hiiri. Se suuri ENkeli Mikael, joka silti kaikki voitti. Vaikka muutama sai kai tasapelinkin, mutta vain sehän Rauhan tuo.

    Äänestä

  • Meingott kirjoitti:

    Matti, älä viitsi. Ei sinun kanssasi pysty keskustelemaan. Ei tällä huokailija-nikkisi kuin myöskään noitarovio-nikkisi kanssa.

    Huokailija? Kiittäkää onneanne, jos ei ollut kuitenkaan, HUORAILIJA? Jos oli, niin käelle vaan taas kaikki runkut menee, ja vanhat piiat yksinäisinä itkee housuihinsa....

    Äänestä

Joo'o.

Amerikkalaiset on kristittyjä ja uskottelevat itselleen, että jumala on heidän puolellaan kun lähtevät murhaus ja ryöstöretkille.
Näin ei kuitenkaan ole. Lisääntyvässä määrin Jumala heittää luonnonmullistuksia USA:n niskaan. Zica ja hyökyaalto ja jotkut muut mullistukset viekööt USA:n.

Jumala on sittenkin olemassa. HALLELUJA!

Äänestä
  • Kyllä sä oot pimeä ja äärimmäisen paha ihminen ellet ole joku typerä provoilija.
    Nautit siitä kun ihminen kärsii, sadisti.

    Äänestä

  • Minä en toivo amerkkaan yhtään luonnon mullistusta koskaan enää!, edes Usaan!! Nää koneetkinhan menee satavarmasti rikki, jos joku kaupunki, joka tuottaa näitä palveluja, menee pillun päreiksi.

    Äänestä

Kaikkiko tällä vieläkin niitä pimeydessä eläviä, niitä "maailmalle valkeudeksi" soihdut sammuneina, maalle suolattomina, vähän jotenkin vain nimeksi, krist. uskonnollisesti, Kristuksen Jeesuksen apostolisia seurakuntiaan YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI yksimielisesti RAKENTAMATTOMASTI eläviä!!

Kukin ja kussakin eri nimisessä lahkohenkisessä eri seurassaan vain OMA puolueellisesti, muista ja muusta niin väliä itsekkyyden mukaisesti, toisaankin / Kristusta Jeesusta kohtaan rakkadettomasti eläviä!! Ketä ja mitä näin ollen palvelevasti eläviä?!!

Jeesuksen nimessä... herätykseksi TOTUUTTA. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Kristuksen Jeesuksen apostolisia seurakuntiaan rakentavaan yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoiettu palvelijansa ja seuraajansa. Niin muita kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva. Että missä lienevät, kun ei näy eikä kuulua?!

Äänestä
  • >>>Niin muita kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva. Että missä lienevät, kun ei näy eikä kuulua?!<<<

    Osta silmävoidetta jotta näkisit tai mene vaikka optikolle näöntarkastukseen ja laita silmälasit.

    Äänestä

No mistä ja minkänimisestä, lukuisista eri nimisistä, lahkohenkisestä punkkerista tämä pimeydestä, Totuudelle sokean viesti / ääni tuli?

Kun ei minkäänlaista Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostolisensa, Totuuteen perustuvien mukaisten opetutsen ja ohjeiden mukaista ja perustuvaa suuntaa, eikä tietä osoita / näytä?

Jeesuksen nimessä...vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Kritsuksen Jeeusksen kirkkaudeksi ja kunnikasi, sitä "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteityöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

Niitä muita tähän, vasta Oikeasti Krist. Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan yhteyteen ja yhteityöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva.

Äänestä

Ei näytä ilmaantuneen vielkään ketään Kristusta Jeesusta Rakastavaa, käskynsä pitävästi ja täyttävästi, Raamatun UT mukaisesti ja perustalta, Hänen, kaikille hyväksi apostolisia seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa, tälle pahan vallassa olevalle, saata naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan, Jumalan Sanan vastaisesti touhuille ja politiikalle Laillisesti, ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaisesti toimivaa Krist. vaihtoehtoa rakentavaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla, elämään ja toimimaan / vaikuttamaan haluavaa!

Että missähän ne tähän em. Raamatun UT mukaiseen, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, vasta Oikeasti Kristillisyyteen, Kristuksen Jeesuksen YHTEYTEEN, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, kutsutut itseään piilottelee ja miksi!? Kun ei ala kulumaan eikä näkymään. Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikillle luoduille.

Jeesuksen nimessä... etsivä. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa. Tähän em. mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

Äänestä

Joo ja ei...Olen oppinut monilta uskonnoilta paljon mutta tie toi kuitenkin Jumalan tuntemiseen sekä Jeesuksen ymmärtämiseen

Kiitos Buddha:)

Terveisin Johannes

Äänestä
  • Älä vielä Budhaa kiitä, ennenkuin hän tuo kultaiset patsaat temppeliimme. Älä silti sen vuoksi marttyyriksi rupea, typerää.

    Äänestä

Missä ne "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, riittävällä tavalla eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi kutsutut, sitä varten ennen muita pelastukseen kasvamisen armon kutsumuksen osakseen saaneet itseään pilottelee? Kun ei kuulu eikä näy!!

Vaikka ovat "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä, näkyvällä, kuuluvalla ja vaikuttavalla tavalla, Raamatun UT mukaisuudessa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, jokaista Kristuksen Jeesuksen omaa, Hänelle / käskyilleen uskolista ja kuliaista myöden keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti eläviksi ja toimiviksi kutsuttuja.

Jeesuksen nimessä... etsivä. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

"Löytäneekö uskoa" Raanatun UT mukaista ja mukaiseen?

Äänestä

Kovin on täällä hiljaista väkeä, aina kun on Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä kysymys.

Kaikesta muusta, mutta ei Kristuksen Jeeesuksen kirkkaudeksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavista, kyllä keskustelevat ja kiistelevät.

Jeesuksen nimessä... HERÄTYKSEKSI Totuutta. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä; Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdolistavaa Krist. vaihtoehoa rakentavaan, yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

Niitä muita tähän em. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja, ja muita tähän, kaikille hyväksi Krist. yhteyteen haluavia etsivä / perään kuulutteleva.

Äänestä

Kaikki näyttää viihtyvän pimeydessä "maailmalle valkeudettomina ja maalle suolattomima" Kunkin juostessa muista ja muusta niin väliä, itsekkyyden mukaisesti, kukin vain sen OMAN huoneensa ja vähän sen lähkohenkisen eriseuransa puolesta.

Ketään ei näytä kiinnostavan Kristuksen Jeesukksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävällä tavalla eläviä seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentamaan alkaminen ja yhtyminen. Vaikka ovat sitä rakentaviksi kutsuttuja!!

Jeesuksen nimessä... herätykseksi Totuutta. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

Äänestä

Sinä olet ainoa, luulisin, koska et ole vuosii löytänyt toista uskovaa.

Äänestä
  • Niin; mihinkä ja miksi ovet piiloutuneet. Kun kuuluisa olla, elää ja toimia / vaikuttaa "maailmalle valkudeksi ja maalle suolaksi" riitävällä tavalla eläviä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Kirst. vaihtoehtoa, YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, jokaista jäsentään, uskollista ja kuuliaistaan myöden keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti rakentamassa

    Mikä sinua estää lähemästä ja yhtymästä tähän, vasta Oikeasti Krist. Tähän ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaiseen, Kristuksen Jeesuksen apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön.

    Joka tietenkin edellyytää näin Oikein, kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) opetsuten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalta eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, paikkakunnitain ja alueittan, kansakuntien laajuisesti, Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä, Kristuksessa Jeesuksessa, YHDEKSI apostoliseksi jäsenistö verkoskokseen järjestäytymisen / yhdistymisen.

    Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, tähän em. mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

    Niitä muita tähän, Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteityöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva.

    Äänestä

  • Herätyys kirjoitti:

    Niin; mihinkä ja miksi ovet piiloutuneet. Kun kuuluisa olla, elää ja toimia / vaikuttaa "maailmalle valkudeksi ja maalle suolaksi" riitävällä tavalla eläviä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Kirst. vaihtoehtoa, YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, jokaista jäsentään, uskollista ja kuuliaistaan myöden keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti rakentamassa

    Mikä sinua estää lähemästä ja yhtymästä tähän, vasta Oikeasti Krist. Tähän ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaiseen, Kristuksen Jeesuksen apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön.

    Joka tietenkin edellyytää näin Oikein, kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) opetsuten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalta eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, paikkakunnitain ja alueittan, kansakuntien laajuisesti, Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä, Kristuksessa Jeesuksessa, YHDEKSI apostoliseksi jäsenistö verkoskokseen järjestäytymisen / yhdistymisen.

    Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, tähän em. mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

    Niitä muita tähän, Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteityöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva.

    Luopumus on valtava ja harvassa ovat ne, jotka todella elää ja toimii Kristuksen opetusten mukaisesti, vaeltaen Pyhässä Hengessä kuuliaisuudessa ja raittiudessa, Jumalan kunniaksi. Kristuksen seurakunta vaikuttaa ympäriinsä kaikkialla maailmassa, mutta se Kristuksen Pyhä elävä seurakunta(Kristuksen ruumis), on erottautunut näistä aikamme kuolleista epäpyhistä kristinuskon suuntauksista ja instituutioista.

    Äänestä

  • Hereillä3 kirjoitti:

    Niin; miten ja mihin se on erottautunut?

    Kun koko Suomesta ei löydy Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä apostolisia seurakuntia / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista Hänelle uskollista ja kuuliaista jäsentään myden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa, pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, tälle pahan vallassa olevalle, saata naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan Jumalan sanan vastaisesti touhuille ja politiikalle. Johon ja jota rakentaviksi, ovat Krist. uskovina kutsutut.

    Jeesuksen nimessä... krist. tunnustaville / muillekin HERÄTYKSEKSI Totuutta. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä j atoimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteityöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa...

    Niitä muita; tähän em. mukaiseen, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva.

    "Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen.

    Irtautunut porttokirkosta, jossa vaikuttaa villitsevät henget ja riivaajien opit. Tiedän, että maailmalla sekä Suomessakin on todellisia Kristuksen seuraajia, olen tavannut heitä silloin tällöin netin välityksellä, mutta todella harvassa nämä ovat, jotka todella on erottautuneet maailmasta Jumalalle, niin kuin jokaisen tulisi. Raamattu puhuu väkevästä eksytyksestä ja se eksytys on valtava. Monet se on temmannut mukaansa, mutta silti todellisia seuraajia löytyy. Uskon, että Jumala johdattaa, jokaisen Hänen todellisen seuraajansa muiden koko sydämisesti antautuneiden Kristityiden yhteyteen kun sen aika on. Kunhan vain pitää katseensa visusti Kristuksessa.

    Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
    Roomalaisille 8.28

    Niin mutta missä ja miksi he piileksii. Kun ei kuulu eikä näy. vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille.

    Jeesuksen nimessä... niitä "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riiittävällä tavalla eläviä, Hänen kirkkaudeksi ja kunnikasi apostolisia seurakuntiaan rakentaviin virkoihin, ja eri palvelusten tehtäviin, sekä avustajiksi kutsuttuja / armoitettuja etsivä / perään kuulutteleva. Mitään uskottavaa, Raamatun UT mukaista, ns. "vastakaikua" vuosikausien perään kuulutteluista huolimatta, saamatta.

    vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavaan yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

  • Sitä vastausta siihen missä ne "mailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kutsutut, "porttokirkoitsta irtaantuneet" lymyilee ja miksi, edelleenkin odottava?

    Jeesuksen nimessä... vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

  • Herätyys kirjoitti:

    Sitä vastausta siihen missä ne "mailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kutsutut, "porttokirkoitsta irtaantuneet" lymyilee ja miksi, edelleenkin odottava?

    Jeesuksen nimessä... vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    Olen reilun vuoden seurannut Kristusta koko sydämisesti, sitä ennen olin 3 vuotta kaksinaamainen helluntaiseurakunnanjäsen ja kävin useissa eri kokouksissa säännöllisesti.

    Vaikka vasta reilun vuoden olen vaeltanut kuuliaisuudessa. En silti epäile, etteikö Jumalan seurakunta toimisi ympäri maailmaa, vaikka välillä tuntuukin, että Totuus hukkuu tänne kaikkeen valheen sekaan, niin ei se kuitenkaan niin ole. Totuus voittaa aina.
    Maailma on täynnä kaiken näköisiä "mega seurakuntia" ja eri suuntauksia, tänä päivänä, jotka kovaan ääneen julistaa muunneltua sanomaa ihmisten korvasyyhyyn.
    Totuutta ei haluta kuulla, halutaan kuulla mieluisia, mutta Totuus ei ole kadonnut mihinkään, eikä myöskään sen puolesta puhujat, vaikka siltä joskus näyttäisikin.

    Kun ihminen puhtaalla omatunnolla, koko sydämisesti seuraa Jumalaa. Niin Hän kyllä johdattaa ihmisen juuri sinne minne kuuluukin, juuri oikealla hetkellä, kunhan me itse olemme hereillä.

    Raamatusta näemme esimerkkejä, missä Jumala on vetänyt ihmisiä hiljaisuuteen, yksinäisyyteen ja jopa vuosiksi aavikolle, valmistaakseen henkilön kyseiseen tehtävään ja kyseiselle paikalle.

    Meidän tulee katsoa vain Kristukseen Jumalan Sanaan, olla kärsivällisiä, sillä paikalla missä olemme, valvoa ja tarttua tilaisuuksiin niiden tullessa kohdalle, ettei niitä päästä lipumaan ohitse. Korvat tarkkana, silmät auki ja suu valmiina jakamaan Totuutta kaikille, näillä pääsee pitkälle.

    Muistatko, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
    "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
    Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."

    Elias luuli olevansa ainoa jäljelle jäänyt, mutta Jumala korjasi häntä siitä.

    Niin on Kristuksen ruumiinkin laita, täällä se on vielä toistaiseksi ja vaikuttaa maailmassa vieläkin, vaikka se ei meistä aina siltä näyttäisi.

    Jumala on luvannut, että kaikki käy niiden parhaaksi, jotka Jumalaan turvaa. Hän pitää kyllä Sanansa.

    Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

    Siunausta!

    Niin minä olen yksi heistä, joka etsin ja perään kuuluttelen, Jeesuksen nimessä... niitä muita, kaikille hyväksi Kritsuksen Jeesuksen apostolisia seurakuntia / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentään myöden Raamamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan, vasta Oikeasti Krist. yhteyteen / yhteityöhön kutsuttu / armoitettu, julkisesti esiin tullut ja esillä oleva. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    Minulle saa kirjoittaa ja olen mielelläni mukana rakentamassa Jumalan Sanalle perustuvaa pyhien yhteyttä, mikäli haluat voin antaa sähköpostini?

    Äänestä

  • Hereillä3 kirjoitti:

    Minulle saa kirjoittaa ja olen mielelläni mukana rakentamassa Jumalan Sanalle perustuvaa pyhien yhteyttä, mikäli haluat voin antaa sähköpostini?

    No, näin aluksi voidaan, ja on paljon parempikin alkaa, keskustelemaan asiallisesti / rakentavasti, tästä kaikille hyväksi, Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä täälläkin.

    Niin voi muutkin Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäsisyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa, pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentamaan halukkaat, päästä mukaan.

    Keskustelemaan asiallisesti ja rakentavasti, tästä mikä vasta on sitä kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Oikeasti Raamatun UT mukaista Kristillisyyttä...

    Sitä ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaista. Sitä käskynsä kaikilta osin pitävää ja täyttävää, Oikeasti Kirtsillisyyttä.

    Mikä sen vasta siksi osoittaa ja todistaa. Että mitä kaikkea ja miten edellyttää, että voi alkaa menemään sellaiseksi.

    Tästä voidaan alkaa ja jatkaa, siihen käytännäössä toimivaan tähtäävästi ja johtavasti, ihan siihen, kaikessa täydellisyys (kaiken Oikean ja hyväksi olevan täyttymys), päämäärään asti jakuvaksi.

    Mutta joka asia sitten jatkossa edellytää ihan omaa, Suomen, Kristuksen Jeesuksen apostoliset seurakunnat, keskustelufooruminsa.

    Jeesuksen nimessä... Näin tämän, asiallisetsi / rakentavasti keksutelun aloittaen. Niitä muiden puheen vuoroja näistä asioista ja kysymyksistä odottaen.

    vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa.

    En koe, että tämä olisi minun kohdallani se tapa miten se yhteys tapahtuu. Uskon, että minun tulee kertoa ilosanomaa ja kutsua ihmisiä siellä minne Pyhä Henki minut johtaakaan.
    Siitä huolimatta minulle voi kirjoittaa.

    Äänestä

  • Hereillä3 kirjoitti:

    Luopumus on valtava ja harvassa ovat ne, jotka todella elää ja toimii Kristuksen opetusten mukaisesti, vaeltaen Pyhässä Hengessä kuuliaisuudessa ja raittiudessa, Jumalan kunniaksi. Kristuksen seurakunta vaikuttaa ympäriinsä kaikkialla maailmassa, mutta se Kristuksen Pyhä elävä seurakunta(Kristuksen ruumis), on erottautunut näistä aikamme kuolleista epäpyhistä kristinuskon suuntauksista ja instituutioista.

    Ota ensin malka omasta silmästäsi, niin näet. Jos näet roskia silmissämme, niin sehän saattoi johtua siitä, että oma näkysi oli lähes kaihi?

    Äänestä

  • Hereillä4 kirjoitti:

    Ota ensin malka omasta silmästäsi, niin näet. Jos näet roskia silmissämme, niin sehän saattoi johtua siitä, että oma näkysi oli lähes kaihi?

    Minulla on puhdas omatunto Herrani edessä, olen antanut itseni elävänäuhrina täysin Hänelle, malka on poistettu omasta silmästä, mites on sinun laita? onko sinulla puhdas omatunto? Pidätkö kiinni vääryydestä? Elätkö kaksoiselämää? Oletko todellinen seuraaja vai valhe veli?

    Äänestä

Ei vain näytä avoin ja asiallinen, kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Hänen, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavasti keskustelu ketään kiinnostavan.

Kaikki tyytyväisiä tähän pahan vallssa olevan, saata naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan, Jumalan Sanan vastaisesti = laittomasti, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta, "pirun" hyväksi ja puolesta touhuihin ja politiikaan. Ettei 100 kertaa paremmasta niin väliäkö?

Vai mistä johtuu ettei Raamatun UT mukainen, kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan Oikeuden mukainen, se vasta Oikeasti Laillinen, se ihan Lain / Laillisuudenn täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukainen Oikea Kristillisyys kiinnosta.

Se kullekin tälle yhtenä, yhtä olevana ja kaikessa YHTÄ pitävänä Jäsenistönään turvallisen ja turvatun kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistava ja takaava, pelastukseksi Krist. vaihtoehto. Se kaikessa täydellisyys (kaiken Oikean ja hyväksi olevan täyttymys) päämääräinen.

Jeesuksen nimessä... tästä kaikille hyväksi, vasta Oikeasti Krist. VALTAVASTA vaihtoehto mahdollisuudesta muistuttaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

Äänestä
  • Niin, onhan se Raamatun UT mukaisesta Kirstillisyydesta kauas pois eksyneille ja eksytetyille valkeudesta osattomille Jumalan Sanaa, Kirtsusta Jeesusta / Totuutta tuntemattomalle vaikea alkaa Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä asaillisesti ja rakentavasti keskustelemaan.

    Mutta kun eivä ole edes kiinnostuneita kysymään / tietämään sitä, mitä se Oikea, Raamatun UT mukainen Kristillisyys olisi käytännössä. Mitä kaikkea ja miten, edellyttäisi, että tulisi sellaiseksi.

    Jeesuksen nimessä... Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan Kristillisyyteen herääämiseen, vihjeeksi. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Kirstuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen kaikille, ja kaikelle luojan hyväksemme luomalle hyväksi, apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhetistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

Kovin on hiljaista täällä pimeyden puolella, kun Totuutta ja sen mukaisuutta ja siihen Raamatun UT mukaiseen, Oikeasti Krist. yhteyteen kutsuttuja koitetaan näin julkisesti perään kuluttelelemalla löytää. Kuitenkaan mitään uskottavaa, ns. vastakaikua saamatta.

Jeesuksen nimessä... valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

Äänestä
  • Saatana luuli sillä voivansa Jeesuksen langettaa, että ylpisti hänet Luciferinsa Alle. Etelä-Amerikassa on Jeesuksen kuva, Rio De Janeirossa, totta, helluja melkein kaikki, ja New Yorkissa, se kuuluisa Lucifer, valon tuoja, mutta ei valoa ilman tulta, kumpa se lucifer joskus senkin käsittäisi, se hänen antikristuksensa. Sama henkilö toki saattavat olla, on suuri epäilykseni, mutta eri inkarnaatiossa vain?

    Äänestä

Ja yhä vain vieläkin!! Täälla kaikki väki maailmalle valkeudeksi soihdut sammuneina, maalle suolattomina / kelvottomina, muista ja muusta niin väliä, itsekyyden unelmissaan NUKKUU. Kukin vain OMA puolueellisesti eläen. Jossa tämän pahan vallassa olevan maailman ruhtinaiden, ns. taka "piru" vie, johtaa ja hallitsee, ja paha perii, joka päivä, monin eri tavoin. Tioedostusvälineet niistä perimistä päivittäin kautta maailman heröätykseksi ja varoitukseksi uutisoi.

Jeesuksen nimessä... herätykseksi valistaen ja muituttaen.

Äänestä
  • Tuolla ylempänä "Hereillä3" on vastannut aiempaan viestiisi noin puoli tuntia sen jälkeen (2.3.2016 klo 16:21), kun olet kirjoittanut tämän viestisi. Suosittelen reagoimaan edes jotenkin.

    Äänestä

  • Kyllä nämä herätykseksi viestini (kirjoitukseni) on tarkoitettu kaikille, myös hänelle. = Niille jotka ei ole rakentamassa Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia, apostolisia seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista uskollista ja kuuliaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa, pelastukseksi Kirst. vaihtoehtoa...

    Sitä; jota Kristus Jeesus kehoitti ihan ensin etsimäänkin. Josta sanoi, että sen OHESSA, teille KAIKKI muukin sitten tulee, mitä turvallisessa ja turvatussa kaikinpuolisessa hyvinvointi elämässä ja tulevaisuudessa tarvitaan. ElisSiinä kaikessa YHTENÄ, yhtä olevana ja kaikessa YHTÄ pitävänä, Totuudessa YKSI mielisesti keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävänä jäsenistönään täydellisyys päämääräisessä tarvitaan.

    Jeesuksen nimessä... valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

  • Anteeksi nyt vaan, sinä kuuro ja ylpeä herättäjä! Tajuatko yhtään, mitä kirjoitin ja mistä mahdollisuudesta sinulle huomautin?! Kaikkien näiden vuosien jälkeen ilmaantuu edes yksi henkilö, joka on jollain tavalla valmis tarttumaan sinun tarjoamaasi ajatukseen, ja sinä et edes vaivaudu palauttamaan mieleesi, mitä hän on sinulle kirjoittanut?!!? Täh???

    Jos oikeasti toimit tuolla tavalla, niin ehkä et edes HALUA saada aikaiseksi sitä mitä väität tavoittelevasi? Väität haluavasi keskustelua, mutta et koskaan kuuntele, mitä toiset sinulle vastaavat...

    Ja vielä anteeksi uudestaan, että puhuin näin suoraan...

    Äänestä

  • S---A kirjoitti:

    Anteeksi nyt vaan, sinä kuuro ja ylpeä herättäjä! Tajuatko yhtään, mitä kirjoitin ja mistä mahdollisuudesta sinulle huomautin?! Kaikkien näiden vuosien jälkeen ilmaantuu edes yksi henkilö, joka on jollain tavalla valmis tarttumaan sinun tarjoamaasi ajatukseen, ja sinä et edes vaivaudu palauttamaan mieleesi, mitä hän on sinulle kirjoittanut?!!? Täh???

    Jos oikeasti toimit tuolla tavalla, niin ehkä et edes HALUA saada aikaiseksi sitä mitä väität tavoittelevasi? Väität haluavasi keskustelua, mutta et koskaan kuuntele, mitä toiset sinulle vastaavat...

    Ja vielä anteeksi uudestaan, että puhuin näin suoraan...

    Minä olen kiinnostunut tässä vaiheessa vain Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen kaikille hyväksi apostolisia seurakuntiaan rakentavista asioista ja kysymyksistä. Ja erikoisesti niiden kanssa jotka omaavat tähän Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaiseen Krist. vaihtoehtoa rakentavaan, apostolisia seurakuntia rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kustumuksen.

    Tai joita Raamatun UT mukainen, Kristillisyys, ne Raamatun UT mukaisen Kritsillisyyden tunnusmerkit ilmentävä ja täytttävä, ne käytännön arkielmässä, elämällä, sanoilla ja teoilla osoittava / todistava, käskynsä kaikilta osin pitävä ja täyttävä, = vasta Oikeasti Kirtsillisyys, kiinnostaa.

    Ei vain ole vielä kukaan osoittanut olevansa oikeasti / uskottavasti tähän Raamatun UT mukaiseseen Kristillisyyteen kiinnostustaan. Ei edes sen vertaa, että olisivat halukkaat tästä, kaikille hyväksi Krist. PÄÄ asiasta avoimesti, asiallisesti ja rakentavasti keskustelemaan.

    Ei edes mitään asiallista / rakentavaa kystyttävää, tästä Raamatun UT mukaisesta, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavasta Kristillisyydestä....

    Että mitä kaikkea ja miten, edellyttää, että alkaa menemään Raamatun UT opetsuten ja ohjeiden mukaiseksi ja perustuvaksi. Kaikki Kristuksen Jeesuksen omat yhdeksi, yhtä oleviksi ja kaikessa yhtäpitäviksi, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, YHDISTÄVIKSI.

    Jeesuksen nimessä... Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen herätykseksi. valistaen ja muistuttaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa. Hänen kansaan, Hänessä uskollisiaan ja kuuliaisiaan ja siksi haluavia, YHDEKSI kokoamassa oleva.

    No jos olet oikeasti kiinnostunut siitä mistä väität olevasi kiinnostunut, niin lue viestejä tuolta ylhäältä ja totea, että sinulle tarjottiin edes jonkinlaista keskusteluyhteyttä. Jos et edes jollain tavalla tartu tähän mahdollisuuteen, niin et varmaan oikeasti HALUAKAAN keskusteluyhteyttä. On niin paljon helpompaa pitää kiinni omasta ylpeydestä asenteella "minä olen oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä". Usein tällainen asenne pohjautuu huonoon itsetuntoon.

    Äänestä

  • Kyllä minä sen hyväksyn, että sellainen joka oikeasti on varma, että on oikeassa, nauraa tai itkee kumoon sellaisen, jonka OIKEASTI ymmärtää olevan väärässä, mutta emme me voi olla kuin riittävän pienistä asioista, oikeassa, suurista asioista ei ole helppoa olla samaa mieltä, koska jokainen sitä asiaa katsoo eri näkökulmasta. Vähän kuin tämä evoluutio ja kretionismitaistelu. Jos paljastuu että toinen oli vain 49% prosenttiesti totta, ja toinen 51% niin olisiko se suurikin voitto, jommallekummalle?

    Äänestä

  • S---A kirjoitti:

    No jos olet oikeasti kiinnostunut siitä mistä väität olevasi kiinnostunut, niin lue viestejä tuolta ylhäältä ja totea, että sinulle tarjottiin edes jonkinlaista keskusteluyhteyttä. Jos et edes jollain tavalla tartu tähän mahdollisuuteen, niin et varmaan oikeasti HALUAKAAN keskusteluyhteyttä. On niin paljon helpompaa pitää kiinni omasta ylpeydestä asenteella "minä olen oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä". Usein tällainen asenne pohjautuu huonoon itsetuntoon.

    Minähän tei sen Raamatun UT mukaisemman ehdotuksen, alkaa keskustelmaan avoimesti täällä, jossa muillakin on mahdollisuus osallistua tähän Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunnikasi Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavaan asiallisesti ja rakentavasti / Kristillisesti keskusteluun. Ei vain näytä ketään muita, tämä kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Kristuksen Jeesuksen apostolisa seurakuntia / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavasti keskustelu kiinnostavan.

    Jeesuksen nimessä... herätykseksi muistuttaen.

    vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, tätä Oikeasti Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

    "Ei edes mitään asiallista / rakentavaa kystyttävää, tästä Raamatun UT mukaisesta,"

    Voisitko kertoa pää piirteittäin millainen tämä yhteys olisi tarkalleen ottaen olisi, että se täyttää Raamatun UT mukaisuuden?

    Uskotko, että se yhteys rakentuu täällä suomi24 keskustelu ketjun pohjalla?

    Ja miten tästä tulisi edetä? Missä kokoontuisimme? Oliko mielessäsi vain tavata netin välityksellä vai kokoontua ihan johonkin tiloihin?

    Tässä nyt muutama kysymys alkuun!

    Äänestä

  • Ky5ymys kirjoitti:

    No, näin aluksi kokoonnut kirjallisesti, ja keskustelun tarkoitus ja tavoitee tulee olla Raamatun UT mukainen Kristillisyys.

    Ja keskustelun alku kysymys / aihe on se mitä kaikkea ja miten edellytää, että päästään siihen Raamatun UT mukaiseen ja perustuvaan, kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, "maailmalle valkeudeksi ja malle suolaksi riittäväään", Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist, vaihtoehtoa rakentavaan Oikeaan Kristillisyyteen...

    Ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmekit ilmentävään ja täyttävään, käskynsä kaikilta osin pitävään ja täyttävään, ne käytännön erkielämässä, elämällä, sanoilla ja teoilla osoittavaan / todistavaan Kritsillisyyteen.

    Siihen Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä YHTÄ olemiseen ja kaikessa YHTÄ pitävään, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä, jokaista uskollista ja kuuliaista jäsentään, ja sellaiseksi haluavaa myöden, elämiseen ja toimimiseen / vakuttamiseen. Kaikki mahdollisuudethan siihen on. On vain jokaisesta itsestään kiinni sillä haluaako vai ei tällaiseen Oikeaan, Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja uhteistyöhön.

    Tästä alkaen, ja jatkaen sitten jos Raamatun UT mukainen ja perustuva keskustelu ja siihen Kristillisyyden tarkoituksen ja tavoitteen mukaiseen täyttymykseen, kaikessa YHTENÄ jäsenistönään täydellisyys, (kaiken Oikean ja hyväksi olevan täyttymys) päämäärään asti. Suunta ja tie on kuitenkin perilleasti riitästi selkeästi viitoitettu, Kristuksen Jeesuksen ja / apostolisensa opetuksissa ja ohjeissa, jolta tieltä "ei hullukaan pääsen eksymään", jos vain tällä tiellä lopuun asti pysyy.

    Jeesuksen nimessä... valkeudeksi valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa. Näistä asioista ja kysymyksistä asiallisesti ja rakentavasti, avoimesti keskutelu valmiudessa oleva.

    Minusta näyttää siltä, että sinulta on lopullinen päämäärä vähän hukassa ja epäselvänä. Jos tavoitteenasi olisi todellisen kristillisen yhteyden saavuttaminen, niin tarttuisit erilaisiin keinoihin. Nyt näyttää vähän siltä, että jossain vaiheessa keskusteluyhteyden löytyminen tällaisella keskustelupalstalla onkin tullut sinulle päämääräksi.

    Niin, eihän se Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden päämäärään ole mahollista ilman niitä muita siihen yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja, siitä pelastukseksi Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta kiinnostuneita päästä. Ensinhän täytyy näin perään kuuluttelevilla visteillä koittaa etsiä / ĺöytää niitä, kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen kirkaudeksi ja kunniaksi, Hänen "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia, apostolisia seurakuntiaan rakentavasta, Krist. vaihtoehto asiasta ja tarkoituksesta kiinnostuneita.

    Joiden kanssa alkaa se Krist. rakkaudessa rakentava asiallinen, kaikessa täydellisyys (kaiken Oikean ja hyväksi olevan täyttymys) päämääräinen, käytönnössä toimintaan tähtäävä ja johtava keskustelu.

    Jeesuksen nimessä... valkeudeksi / herätykseksi valistaen, ja muistuttaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    Nyt oli taaas kielellisesti niin vaikeaa tekstiä, etten oikein ymmärtänyt vastaustasi. :(

    MUTTA: Nyt näyttää siltä, että KESKUSTELU täällä Suomi24:ssä onkin yhtäkkiä tullut sinun PÄÄMÄÄRÄKSESI. Että päämääräsi ei ole enää se yhteys, vaan keskustelun käymisestä onkin tullut itsetarkoitus. Sitä tarkoitin viestilläni.

    Sillä jos et ole valmis tarttumaan yhden henkilön täällä tarjoamaan tarjoukseen vaan vaadit, että hänen täytyisi käydä keskustelua nimenomaan tällä palstalla, niin silloin keskustelusta onkin tullut päämäärä. Ja kuka lähtee sellaiseen mukaan?

    Mitäs jos vaan kysyisit Jumalalta, miten sinun pitäisi toimia tässä yhteysasiassa? Jumala V-A-R-M-A-S-T-I johdattaisi, jos olisit valmis toimimaan, kuten Jumala käskee.

    Äänestä

  • Herätyys kirjoitti:

    Niin, eihän se Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden päämäärään ole mahollista ilman niitä muita siihen yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja, siitä pelastukseksi Krist. vaihtoehto mahdollisuudesta kiinnostuneita päästä. Ensinhän täytyy näin perään kuuluttelevilla visteillä koittaa etsiä / ĺöytää niitä, kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen kirkaudeksi ja kunniaksi, Hänen "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia, apostolisia seurakuntiaan rakentavasta, Krist. vaihtoehto asiasta ja tarkoituksesta kiinnostuneita.

    Joiden kanssa alkaa se Krist. rakkaudessa rakentava asiallinen, kaikessa täydellisyys (kaiken Oikean ja hyväksi olevan täyttymys) päämääräinen, käytönnössä toimintaan tähtäävä ja johtava keskustelu.

    Jeesuksen nimessä... valkeudeksi / herätykseksi valistaen, ja muistuttaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    ... Ja sitä paitsi näyttää siltä, että et ole vaivautunut vastaamaan sille henkilölle, joka oli jollain tavalla valmis tekemääsi tarjoukseen...

    Äänestä

  • S---A kirjoitti:

    ... Ja sitä paitsi näyttää siltä, että et ole vaivautunut vastaamaan sille henkilölle, joka oli jollain tavalla valmis tekemääsi tarjoukseen...

    Kyllähän minä vastasin tekemällä enemmän Raamatun UT mukaisen ehdotuksen. Että muutkin voisi halutessaan osallisua.

    Mutta hänhän ilmoitti että Hänellä oli toisenlainen tarkoitus, kuin tämä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavlla eläviä ja toimivia / vaikuttavia apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseski Krist. vaihtoehtoehtoa rakentavaksi tarkoitettu, vasta Oikeasti Krist. työyhteys.

    Sinä kun lukeudut myös niin lahkohenkisiin, niin ethän sinä silloin voi ymmästää mikä on sitä, ihan Raamatun UT mukaista, vasta Oikeasti Kristillisyyttä.

    Eli sinä arvostelet ja päättelet näitä Krist. asioita Jumalan Sanan (Raamatun UT) opetusten ja ohjeiden vastaisessa, Totuuteen perustumattomassa, = eksyttävässä ja pettävässä lahkohengessä.

    Jeesuksen nimessä... huomauttaen. Siitä sinun, uskostasi, että mitä se on. Kun ei ole Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunnaksi, Hänen apostolisia seurakuntiaan rakentavaa.

    vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    Sinä teit enemmän Raamatun UT:n mukaisen ehdotuksen? Et tehnyt.

    Raamatun ilmoituksena on uskovien välinen yhteys. KAIKKIALLA UT:ssa se tarkoittaa sitä, että uskovat KOKOONTUVAT yhteen. Sinä ehdotit tälle henkilölle, että hänen pitäisi alkaa KESKUSTELLA tästä yhteydestä tällä Suomi24:n palstalla. Ei nettikeskustelu ole LÄHELLÄKÄÄN sitä yhteyttä, josta Jeesus puhui ja josta on Uuteen Testamenttiin kirjoitettu.

    No, siunausta sinulle kaikesta huolimatta.

    Niin; siinä vastauksessani / ehdotuksessani luki että (näin aluksi) on parempi alkaa keskustelemaan ja tutustumaan niihin kunkin käsityksiin Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä, että onko Oikeasti sitä, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolista serakuntaa ja seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa raknetavaa. Jota se Oikea, Raamatun UT mukainen Kristillisyys edellyttää.

    Jeesuksen nimessä...huomauttaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisetsi elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

Totuudessa eläviä? Katso vain OMAAN veljeesi, oman kansasi jäseneen, kuin hän olisi Jeesus, ei Jeesukselle tai sinulle ole hyötyä siitä, ettet rakasta omaa veljeäsi suureksi, tai jos et, niin sinutkin jätetään pieneksi, monissakin asioissa. Mutta ei Paholainen kai tuota suurutta ymmärrä vieläkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Herätyys kirjoitti:

keitään, sellaisia Oikeasti Krist. uskovia, Kistuksen Jeeusksen ja / apostolisensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetsuten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalta, ne Raamatun UT mukaisen Kirtsillisyyden tunnusmerkit ilmentävällä ja täyttävällä, käytännössä ne elämällä osoittavalla / todistavalla tavalla, elämään ja toimimaan / vaikuttamaan haluavia?

"Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen?

Jeesuksen nimessä... etsivä. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa. Tällaiseen em. mukaiseen Kristuksen Jeesuksen aposolisia seurakuntiaan rakentavaan yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoiettu palvelijansa ja seuraajansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu