Kiusaajat siirrosta..

olio44

1. "Suunnittelit varmaan tämän kaiken" (luulee, että olen mastermind, vaikka itse on pahin konna. Kertoi minulle avoimesti, että hänellä on tapana raivata muut tieltä ja siinä hän onnistui, nimittäin minut).
2. "Olet siis oikeasti vielä töissä samalle työnantajalle" (on kuullut minusta juttuja, joita en tiedä vieläkään. En pystynyt edes kysymään miksi niin ajatteli, kun meni saman tien.)
3. "Me ei kelvata enää hänelle" kertoo yks muille (Yrittää selittää miksi olen ottanut etäisyyttä kaikkiin. Juu, olen varmaan nirppanokka. Selitys on siinä, että en todellakaan halua kahvipöydässä missä päälleni puhutaan, jos aion jotain sanoa tai sitten ollaan kuin minua ei olekaan).

Neljäs yrittää antaa minulle töitä, jotka liittyvät uuteen toimipisteeseen eikä nykyiseen. En aio tehdä niitä ellei ne tehtävät jaeta tiimini kesken eikä vain minulle kahdenkesken.

Odotan mitä uusi toimipiste tuo tullessaan ja onko sen tarkoitus saattaa minut pois työnantajan leivistä vai ei.

1

160

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etl

      Kyllä näin on, kiusaajat ovat taitavia valehtelijoita, eikä heidän sanomisiaan ja toimintaansa voi täysjärkinen käsittää mitenkään. Toimintaan ulos-savustamiseen keksityin syin voi osallistua......hallintojohtaja, osastopäällikkö(lääkäri), ravitsemispäällikkö, työterveyhoitaja, työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutettu ja kolme ravitsemistyöntekijää. Tilaisuudessa luettiin tekaistut väitteet kiusatun tekemäksi virheeksi ja välittömästi hänet ajettiin ulos työpaikastaan. Ei edes tavaroitaan annettu hakea kokouksen jälkeen omasta toimistostaan, vaan toimitettiin jälkikäteen. Henkilö sairastunut välittömästi ja jäänyt (pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle 1.1.2016. Tämä on (RAADOLLISIN TYÖPAIKKAKIUSAAMIS TAPAUS SUOMESSA, EIKÄ NÄIHIN NÄY POLIISIT TAI AVIN VIRKAILIJAT KORVAANSA LOTKAUTTAVAN. Poliisin esitutkinnassa oli kiustatun puolesta useamman todistajan lausunnot mutta esitutkinta päätettiin lopettaaa prosessuaalisella perusteella.
      Pohjois-savon rikospuolen poliisin henkilö sattuu olemaan Lapinlahden kunnanhallituksen varajäsenenä.
      Kysymys herää mitenkä Suomessa on yleensä mahdollista harjoittaa tälläistä toimintaa työpaikoilla, TEKIJÖIDEN saamatta ankaraa tuomiota. Tämä tapaus sattaui 2012 LAPINLAHDELLA POHJOIS-SAVOSSA JA SIELLÄ KAIKKI NÄYTTÄÄ OLEVAN MAHDOLLISTA !!!!!!!!!!!!!!!!!!
      Tapauksen johdosta mm. laiminlyötiin hallintolaki 34-36§, kunnan hallinto ja johtosäännöt yms. Ravintokeskuksen työnjohtaja oli vain saatava ajettua ulos työpaikastaan heti keinolla millä hyvänsä ja niin he tekivät. Todella törkeää....... en voi omaisena kuin ihmetellä. No elämä jatkuu sen aika näyttää. Kirjoitelkaa kiusatut, onhan näihin "teurastuksiin" saatava loppu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe