Hei!
Voiskohan joku muistaa, että kuka lauloi ja levytti 60-luvun loppupuolella seuraavan kappaleen jonka sanoja muistan jonkuverran.
"...maailmalle kauas lähdin lapsuuskodistain, suuria onnentoiveita mä kannoin rinnassain
mutta matkaa tahdon kanssas jatkaa, eihän haave onnestani kuolla voi"
Muistaakseni laulaja oli Markku Aron tai Jouko ja Kosti tyyppinen
Laulun sanat
Mardu1961
1
328
Vastaukset
- läpimurto88
Tämä on aika vanha kysely, mutta vastaan kuitenkin. Kyseessähän on Markku Aron kappale :Aina liian myöhään, vuodelta 1969.Myöhemmin levyttänyt myös Jarkko Honkanen, Ennen kuin aamu koittaa -albumilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2993607Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell291996Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841481
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.881208- 1431159
- 811064
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951012Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.211846Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61777