Ei kukaan halua uuteen liittoon AKT:n kanssa!

SAK ja STTK kaavailee uuden liiton perustamista. Kuka haluaa lähteä uuteen liittoon AKT:n kanssa? SAK ja STTK ovat aivan eri planeetallviisauden kanssa. Akava ja STTK ovat olleet koko ajan valmiita yhteiskuntasopimukseen, mutta SAK on vängännyt jo kohta vuoden. Kuka sellaisen porukan kanssa haluaa lähteä samaan sakkiin menettämään maineen ja kunnioituksen.

Entä kilpailu johtopaikoista? Piirainen ja Aalto samassa porukassa Palolan kanssa. Älä unta näe! Joku tolkku tässä pitää olla. Tolkuttomat sinne minne lkuuluvatkin ja viisaat pysykööt omissa porukoisa. Ei ole pakko. Viisaat eivät halua lakkoilla. Viisaat eivät halua kiristää ja uhota. Viisaat ovat yhteiskuntarauhan ja perustuslaillisen hallinnon kannattajia.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Osa nykyisistä liitoistakin on jo liian laajoja, esim. Metalliliitto edustaa aloja elektroniikkateollisuudesta valimoihin. TES:iä ei pysty soveltamaan kovinkaan hyvin. SAK on koottu tällaisista jättiläisistä ja nyt sinne haluttaisiin vielä toimihenkilöitäkin mukaan. Miten tuollainen järkäle voisi neuvotella mistään rakentavasta? Jos kaikille pitää saada samanlainen palkankorotus niin sehän tarkoittaa vaan hintojen nousua. Kukaan ei siinä rikastu. Kaikki neuvottelut lisäksi venyvät äärimmäisyyksiin ja tulos on laiha kompromissi jos sitäkään. Tämä tosin taitaa olla liittopomojen tavoitteenakin, pääasia, että työllistyy itse.

Äänestä
  • Joopajoo....Esim. ''metallin tes'', sisältää on monta alakohtaista tessiä;)

    Äänestä

Taitaa muuten aika moni liitto haluta kompukseen akt kanssa. Ainakin ne jotka haluavat kehittyä ja käyttää painostusvoimaa.
Taantumuksellisiakin nuolenta porukoitakin kyllä löytyy

Äänestä

Vieläkö noita Ek:n sisäisiä kisoja vietetään..........luulin että olivat jo loppuneet kun häkä tuli remmiin.....erehdyin sori

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hyvänpuolesta kirjoitti:

SAK ja STTK kaavailee uuden liiton perustamista. Kuka haluaa lähteä uuteen liittoon AKT:n kanssa? SAK ja STTK ovat aivan eri planeetallviisauden kanssa. Akava ja STTK ovat olleet koko ajan valmiita yhteiskuntasopimukseen, mutta SAK on vängännyt jo kohta vuoden. Kuka sellaisen porukan kanssa haluaa lähteä samaan sakkiin menettämään maineen ja kunnioituksen.

Entä kilpailu johtopaikoista? Piirainen ja Aalto samassa porukassa Palolan kanssa. Älä unta näe! Joku tolkku tässä pitää olla. Tolkuttomat sinne minne lkuuluvatkin ja viisaat pysykööt omissa porukoisa. Ei ole pakko. Viisaat eivät halua lakkoilla. Viisaat eivät halua kiristää ja uhota. Viisaat ovat yhteiskuntarauhan ja perustuslaillisen hallinnon kannattajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu