Ihana vaikkakin surullista huomata kuinka monella suomalaisella on tällekin palstalle asiaa. En ole siis yksin maailmassa. Niin monet näistä palstan jutuista koskettavat minua niin henkilökohtaisesti.
Itse olen eronnut jo 8kk sitten yli 1,5 vuotisesta suhteesta.. ja vieläkin kaipaan miestäni..sinkkuus on ollut ihan jees, mutta silti välillä toivon, että palaisimme yhteen. Sitten sitä aina miettii että miksi erosimmekaan, jos nyt haluan hänet takaisin?! Muuttuisiko suhteemme muka miksikään, jos palaisimme yhteen, tulisiko samat ongelmat taas esille?! Haluan häntä, mutta en halua.. On niin outoa kun ei tiedä mikä itsellään on.. Itkettää, mutta silti.. En tiedä, tuntuu että sekoaa kun ei osaa selittää mitä tuntee..Suurimmat ongelmamme syntyivät, koska opiskelemme eri kaupungeissa. Näimme siis vain viikonloppuisin, viikonloppuiltaisin. Kerran laskin, että näimme viikon aikana 7 tunnin ajan! Onko se seurustelua? Silti rakastin häntä.. Ja viikon jälkeen oli aina niin ihana nähdä..
Eron hetkellä tuntui, että elämästäni puuttui jotain.. Nyt kun olen kokeillut sinkkuutta 8 kuukautta, huomaan etten ole tyytyväinen.. johtuuko siitä tämä takaisin kaipuu? Vai haluanko vain jonkun rinnalleni? Rakastanko häntä vielä? Vai olenko vain mustasukkainen, koska hänellä on nyt nainen jota tapailla?! Muuttuisiko kaikki, jos muuttaisin hänen luokseen?
Erityisen katkeran tästä tekee se, että hyvä ystäväni on alkanut tapailemaan exääni. Ja että me olemme kuitenkin koko tämän 8kuukauden ajan pitäneet exäni kanssa jonkinlaista yhteyttä...
Eromme ensimmäiset kuukaudet tapasimme ja harrastimme seksiä. Se ei olisi ehkä kannattanut sillä nyt minun on yhä vaikeampi päästää hänestä irti. Voisin tuhlata energiaani parempaakin kuin exäni perään itkemiseen. Vaikka kuinka käsken itseäni en voi sille mitään... Olen itkenyt niin paljon.. On se niin kummaa tämä menettämisen tuska. Hänen kanssaan ei ole hyvä olla, mutta ei ole ilman häntäkään..Ja tunteitaansa kun ei voi määräillä. Jos kaipaa, niin kaipaa, jos itkettää niin on itkettävä. Tämä tilanne alkaa välillä jo aivan vit***aa.. Kun ei haluaisi enää haikailla toisen perään vaan jatkaa elämää.. Mutta jotenkin se on niin vaikeaa kun eromme jäälkeen pidimme yhteyttä ja yritimme olla kavereita. Nytten se sitten kostautuu.. Olen itsekin miettinyt haluaisinko enää exääni takaisin jos elämässäni olisi toinen mies jota treffailla?! En tiedä, minulla on niin paljon puhuttavaa että tuskin tämä koko palsta edes riittäisi. Toiovttavasti joku jaksaa lukea tämän.. Ja sanoa jotain viisasta ja kannustavaa.
Miehen takia ei kannata menettää ystäviään, enkä minä ystävääni vihaakaan. Tällä hetkellä minulla ei ole vain minkäänlaista intressiä pitää häneen yhteyttä!
Itse olen eronnut jo 8kk sitten yli 1,5 vuotisesta suhteesta.. ja vieläkin kaipaan miestäni..sinkkuus on ollut ihan jees, mutta silti välillä toivon, että palaisimme yhteen. Sitten sitä aina miettii että miksi erosimmekaan, jos nyt haluan hänet takaisin?! Muuttuisiko suhteemme muka miksikään, jos palaisimme yhteen, tulisiko samat ongelmat taas esille?! Haluan häntä, mutta en halua.. On niin outoa kun ei tiedä mikä itsellään on.. Itkettää, mutta silti.. En tiedä, tuntuu että sekoaa kun ei osaa selittää mitä tuntee..Suurimmat ongelmamme syntyivät, koska opiskelemme eri kaupungeissa. Näimme siis vain viikonloppuisin, viikonloppuiltaisin. Kerran laskin, että näimme viikon aikana 7 tunnin ajan! Onko se seurustelua? Silti rakastin häntä.. Ja viikon jälkeen oli aina niin ihana nähdä..
Eron hetkellä tuntui, että elämästäni puuttui jotain.. Nyt kun olen kokeillut sinkkuutta 8 kuukautta, huomaan etten ole tyytyväinen.. johtuuko siitä tämä takaisin kaipuu? Vai haluanko vain jonkun rinnalleni? Rakastanko häntä vielä? Vai olenko vain mustasukkainen, koska hänellä on nyt nainen jota tapailla?! Muuttuisiko kaikki, jos muuttaisin hänen luokseen?
Erityisen katkeran tästä tekee se, että hyvä ystäväni on alkanut tapailemaan exääni. Ja että me olemme kuitenkin koko tämän 8kuukauden ajan pitäneet exäni kanssa jonkinlaista yhteyttä...
Eromme ensimmäiset kuukaudet tapasimme ja harrastimme seksiä. Se ei olisi ehkä kannattanut sillä nyt minun on yhä vaikeampi päästää hänestä irti. Voisin tuhlata energiaani parempaakin kuin exäni perään itkemiseen. Vaikka kuinka käsken itseäni en voi sille mitään... Olen itkenyt niin paljon.. On se niin kummaa tämä menettämisen tuska. Hänen kanssaan ei ole hyvä olla, mutta ei ole ilman häntäkään..Ja tunteitaansa kun ei voi määräillä. Jos kaipaa, niin kaipaa, jos itkettää niin on itkettävä. Tämä tilanne alkaa välillä jo aivan vit***aa.. Kun ei haluaisi enää haikailla toisen perään vaan jatkaa elämää.. Mutta jotenkin se on niin vaikeaa kun eromme jäälkeen pidimme yhteyttä ja yritimme olla kavereita. Nytten se sitten kostautuu.. Olen itsekin miettinyt haluaisinko enää exääni takaisin jos elämässäni olisi toinen mies jota treffailla?! En tiedä, minulla on niin paljon puhuttavaa että tuskin tämä koko palsta edes riittäisi. Toiovttavasti joku jaksaa lukea tämän.. Ja sanoa jotain viisasta ja kannustavaa.
Miehen takia ei kannata menettää ystäviään, enkä minä ystävääni vihaakaan. Tällä hetkellä minulla ei ole vain minkäänlaista intressiä pitää häneen yhteyttä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Etsi ihana mies ittelles!! miks haikailet exäs perään jos se kerran seukkaa sun kaverin kanssa!! Jos mulle olis käyny noin, en ikinä antais sille miehelle anteeks---> eli vaikka se haluais palata yhteen. Ei tollasta voi antaa anteeks. Jotain kunnioitusta sua kohtaan, ettei kavereihin kosketa. Ja sun kaverilla kans! toiv. ei ollu mikään hyvä kaveri koska toi ei osota hirveetä ystävyyttä sua kohtaan. eri asia olis ollu jos sua ei vois vähempää kiinnostaa sun exä. Sit toi homma olis kokonaan eri juttu eiks niin?
ja sitä pitsi se että mietit sun exääs koko ajan, sulta menee ohi monta hyvää muuta vaihtoehtoa. Sun täytyy saada uutta ajateltavaa. Ota itselles vaikka lyhyt aikainen "laastari" eli äijä jonka kanssa voi tehdä hauskoja juttuja yhdessä ja jonka kanssa sä tunnet olos hyväksi. Exä saattaa pysyä mielessä. ja saatat alkaa vertaileen niitä keskenään (pitäen varmaan exääs parempana...) mutta se on luonnollinen reaktio, joka tapahtuu kaikille!!!
Anna niiden olla. Jos ne on löytäny toisistansa elämänkumppanit, niin voi paska.. sille ei voi enää mitään...
mut koita selvitä!!!! oon it kokenu vähän samaa..
Niin,sinäpä sen sanoit.. kai?! Tilanteesta tekee vaikean siksi, että olen itseasiassa itsekin sekaantunut exäni kaveriin. Olen maannut yhden hänen kaverinsa kanssa!!!! Humalassa ja ilman mitään tajuakaan mistään tietenkään,mutta silti! Ei minulla ole varaa vihata ystävääni saatikka exääni, koska itse olen käynyt panemassa hänen kaveriaan! Tämä on niin kauheaa... Exän kavereihin ei saa koskea juu, mutta mitäpä minä olen heitä tuomitsemaan, koska he ovat (kaiketi) olleet kilttejä itseeni verrattuna..
Tosin kuka tietää kuinka pitkälle heidän juttu etenee...Enkä osaa vihata exääni siltikään..
Toivottavasti saat viestini.
Ei huolenhäivää! Kevätauringon lisääntyessä onni alkaa hymyillä sinulle koko kasvoillaan. Uudet tuulet puhaltavat elämääsi. Uuden kumppanin myötä haikailu entisen kumppanin perään loppuu kuin seinään. Et uhraa hänelle enää ajatustakaan. Uusi kumppanisi on erittäin pidetty ja sosiaalinen ja hänen ystäväpiiristään riittää myös sinulle todella kivoja ihmisiä!Eli ystäväpiirisi vaihtuu, ja se on hyvä, sillä aika sekalaista seurakuntaa on kaveripiirisi ollut.
TÄRKEÄÄ: minimoi alkoholinkäyttösi, haluathan olla freesinä ja parhaimmillasi kun tapaat tulevan kivan kultasi! Paljon-paljon-ihania-terveisiä Sinulle täältä jostain (kirjoittele joskus kuukausien päästä kuinka kävi:)