Paljos reissumies leivässä on hiilareita/kaloreita? siis yhdessä viipaleessa eli puolikkaassa?
LeipäköLihottaa
14
129
Vastaukset
- kaksitoistakinon
vaappuu kuin tuoksahtava sorsa tuulessa välillä janoa sammuttaa
- ettänäin10
eikö siinä pussissa mainita? jos ei löydy niin googleta jos osaat nettiä käyttää.
- klihoil
HiilaritVaiKalorit!
Sekä että! Kumpiakin tarvitaan kohtuudella!
Kuluttamaton hiilari muuttuu sokereiksi elimistössä. Syö hiilareita aamuisin ja varhaisen päivän aikana, ei enää illalla. Liikunnan ja tekemisen myötä ne kuluvat pois ennen lepoa. Luepa sieltä pussin kyljestä tuoteseloste! - jojojojojjj
67kcal.
- jo_23kg_laihtunut
Minä olen syönyt ja syön yhä 4-6 viipaletta leipää päivässä.
- Kuis_olis
Niin minäkin söin 60 vuotta ruisleipään. Sitten alkoi eri sairaudet haittaamaan elämän menoa, joten lopetin ne ruisleivän syömiset. Nykyisin kaikki on hyvin.
Huomautuksesta huolimatta yhä useammalla nuorella alkaa olla diabetestä jne.
Tulevaisuutta kukaan ei pysty ennustamaan, muuten kuin arviointia tilastojen perusteella. Tänä vuonna on ennustettu 30 tuhatta uutta diabetes tapausta, että siitä vain, syö leipäsi. - Puhupukille
Diabetes ei tule ruisleivän syömisestä. Tiedä ensin jotain ennen kuin laskettelet palturia julkisella foorumilla. Diabeetikko saa mielellään ja no. syödä vain ruisleipää eikä lainkaan valkoisia vehnäjauhopullaleipiä. Tarkistele käsityskykyäsi diabeteksesi lisäksi.
- tositummaonhyvää
Riippuu Reissumiehestä, mutta pakkauksen tuoteselosteessa on mainittu kalorimäärä. Muistaakseni 300kcal/100g, pussi Reissumiestä painaa 280g, neljä leipää eli yksi reissumies painaa sen 70g. Kokonaisessa leivässä on siis 210 kcal. Leivän puolikkaat ovat kuitenkin erikokoiset keskenään, että digitaalisella keittiövaa'alla saa todelliset lukemat, aivan kuten pussin kyljestä sen todellisen kalorimäärän heittoni sijasta.
- lohileipä
Tumma reissumies kohta liihotta meikäläisen suuhun. Lohta ja juustoa päälle ja mikroon, nam nam. Parasta leipää.
- ylähuulileivänpäälle
Kahdessa juustoviipaleessa leivänpäällä on yleensä enemmän kaloreita, kuin siinä leivässä.
- näin_se_vain_on
Olet oikeassa.
Leipä lihottaa ei juusto.
Leipä sisältää sokeria, joka on energiaa (kaloreita xx määrä). Juusto sisältää luonnon rasvaa, joka on energiaa (kaloreita xx määrä)
Sokeri nostaa insuliini tuotantoa. Ja kun näin tapahtuu, niin verensokeri menee liian alas, jonka ihminen tuntee joko pahoinvointina tai jopa nälkänä. Tietysti tässä tapauksessa otetaan kaapista jotakin sopivaa purtava ja yleensä leipää., siis lisää sokeria.
Jos syö pelkän juustopalasen, niin tätä ilmiötä ei tapahdu.
Yhdestä laipälasesta ei tietenkään ole suurta haitta, mutta hyvä esimerkki.. - gsdas
"Leipä sisältää sokeria, joka on energiaa (kaloreita xx määrä). Juusto sisältää luonnon rasvaa, joka on energiaa (kaloreita xx määrä)"
Kannattaa ottaa selvää, mitä eroa on yksinkertaisilla sokereilla ja kompleksisilla sokereilla.
Leipä laihduttaa ja laskee kolestrolia:
Mickelsen O, Makdani DD, Cotton RH, Titcomb ST, Colmey JC, Gatty R. Effects of a high fiber bread diet on weight loss in college-age males. Am J Clin Nutr. 1979 Aug;32(8):1703-9.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/463808
Tärkkelyksessä on vähemmän kaloreita kuin juustossa. Hiilihydraattien syönti johtaa pitkäiaikseen kylläisyyden tunteeseen verrattuna rasvan syöntiin.
Blundell JE1, Lawton CL, Cotton JR, Macdiarmid JI. Control of human appetite: implications for the intake of dietary fat. Annu Rev Nutr. 1996;16:285-319.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8839929
Rolls BJ1, Kim-Harris S, Fischman MW, Foltin RW, Moran TH, Stoner SA. Satiety after preloads with different amounts of fat and carbohydrate: implications for obesity. Am J Clin Nutr. 1994 Oct;60(4):476-87.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7661908
- diplomiliikkuja
Jälkiuunileivän päälle lohta tai kananmunaa niin avot kun on hyvää.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045291Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17910827Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03190Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321525
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490