Mitä elämäntaitoja artisteilla oikeasti on!

Tosi ikävää, kun olen useamman kerran huomannut, että muusikkoina esiintyy psykologeja ja näyttelijöitä, joilla ei ole mitään elämänviisautta tarjottavanaan, korkeintaan vaan syövät ja käyttävät aineita, kun aiheuttavat niin paljon ongelmia muille. Jo tavallisella keskivertosuomalaisella on enemmän elämäntaitoja: on vapaa-ajan arvostamista, tunteiden arvostamista, terveitä elämäntapoja, ystäviä, kykyä tulla toimeen muun yhteiskunnan kanssa, omaa elämänviisautta, muiden viisauksien rakentavaa kuuntelemista, jne. Miksi siihen esimerkin paikalle muusikoksi näytille laitetaan joku arabi tai afrikkalainen näyttelemässä ammatikseen psykologina, että muka on käynyt peruskoulun ja että mukaa osaa tuoda tilaa elämälle vaikka olisi peruskoulun käynyt ja töissä tai opiskelisi - eivät nuo osaa! Miksi sitten ovat malleina muille kuin muka taidoillaan eivätkä aivan toiselta planeetalta olevan elinympäristönsä ja lokeronsa vuoksi leppoisia ja musiikin kanssa tekemisissä. Suunnilleen jokainen suomalainen tuttuni elämäni ajalta pitää musiikista, haluaisi olla sen kanssa enemmän tekemisissä ja olisi paljon viisaampi, Antakaa suomalainen musiikkimaailma suomalaisille!
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aikuinenjo kirjoitti:

Tosi ikävää, kun olen useamman kerran huomannut, että muusikkoina esiintyy psykologeja ja näyttelijöitä, joilla ei ole mitään elämänviisautta tarjottavanaan, korkeintaan vaan syövät ja käyttävät aineita, kun aiheuttavat niin paljon ongelmia muille. Jo tavallisella keskivertosuomalaisella on enemmän elämäntaitoja: on vapaa-ajan arvostamista, tunteiden arvostamista, terveitä elämäntapoja, ystäviä, kykyä tulla toimeen muun yhteiskunnan kanssa, omaa elämänviisautta, muiden viisauksien rakentavaa kuuntelemista, jne. Miksi siihen esimerkin paikalle muusikoksi näytille laitetaan joku arabi tai afrikkalainen näyttelemässä ammatikseen psykologina, että muka on käynyt peruskoulun ja että mukaa osaa tuoda tilaa elämälle vaikka olisi peruskoulun käynyt ja töissä tai opiskelisi - eivät nuo osaa! Miksi sitten ovat malleina muille kuin muka taidoillaan eivätkä aivan toiselta planeetalta olevan elinympäristönsä ja lokeronsa vuoksi leppoisia ja musiikin kanssa tekemisissä. Suunnilleen jokainen suomalainen tuttuni elämäni ajalta pitää musiikista, haluaisi olla sen kanssa enemmän tekemisissä ja olisi paljon viisaampi, Antakaa suomalainen musiikkimaailma suomalaisille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu