Moni työtön on oikeastaan työkyvytön

http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2016/02/16/tutkija-joka-neljas-tyoton-tosiasiassa-tyokyvyton-tai-tuen-tarpeessa/20161797/12

Tähän se miesten yksinäisyys johtaa. Suomessa on huutava pula lisääntymisikäisistä naisista ja pula vain pahenee tulevaisuudessa miesvaltaisen maahanmuuton myötä.
1595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miksi työttömät ei kuntoile

Äänestä

Robotit korvaa ihmistyövoiman 20 vuoden päästä. Siinä ollaankin sitten sormi suussa että mitä tekis

Äänestä
  • Se on muuten ihan oikeasti päätön asia.
    Ihminen tekee itsestään hyödyttömän ja sen seurauksia ei osata vielä edes aavistella.

    Äänestä

  • äöäööä kirjoitti:

    Se on muuten ihan oikeasti päätön asia.
    Ihminen tekee itsestään hyödyttömän ja sen seurauksia ei osata vielä edes aavistella.

    Teknologinen kehitys tuohon pisteeseen tarkoittaa mielestäni vain sitä, että Marx oli koko ajan oikeassa, mutta ikävä kyllä asiat eivät vain menneet hänen esittämällään tavalla.

    Nimittäin, jos tuotantovälineet olisivat yhteisomistuksessa, koneet ja robotit tekemässä ihmisten työt tuottaisi hyödyn koko ihmiskunnalle ja vapauttaisi ihmiset tekemään luovia asioita omaksi ilokseen, aivan kuten Marx haaveili käyvän. Teknologinen kehitys ei olisi ongelma vaan pelkästään siunaus.

    Nyt tilanne on kuitenkin se, että tuotantovälineet ovat harvojen yksityisomistuksessa ja tuottavat omistajilleen yhä enenevässä määrin kasaantuvia rikkauksia. Jossakin vaiheessa vastaan kuitenkin tulee se ongelma, että kun ihmiskunnan suurta enemmistöä ei enää tarvita tekemään töitä, heille ei myöskään ole kukaan maksamassa palkkaa. Mistä saadaan siis ostajia ja kuluttajia tuotteille, joita täysautomaattiset koneet ja robotit valmistavat?

    Äänestä

  • Hämärän_rajoilta kirjoitti:

    Minä aina ihmettelen, miten tuotantovälineet ovat yksityisomistuksessa. Jokainen meistä voi alkaa yrittäjäksi. Jos uskallus ja taidot eivät riitä, voi ostaa yritysten osakkeita ja saada osinkoa. Jopa vaurastua osakkeiden arvonnousulla.

    Mutta kun ei. Vaihdetaan mielummin autoa, ostellaan elektroniikkaa ja muita leluja eikä säästetä. Tai ainakaan säästöillä ei osteta osakkeita. Kenen vika se sitten on, kun ei mahdollisuuksia käytetä? Robottienko?

    Aivan.
    Mutta riittääkö ihmiselle enää tehdä asioita vain omaksi ilokseen? Vai muuttuuko sekin ajan kuluessa taas hyötyajatteluksi, sillä ihminenhän on perusluonteeltaan itsekäs ja ahne. Jos rahaa ei yhtäkkiä ole, ihminen tekee jostain muusta asiasta tavoittelemisen arvoisen, mahdollisuuden olla muita parempi ja rikkaampi yms. Miten poistaa ihmisestä tarpeen eriarvoistaa, johtaa, hallita, alistaa....?

    Äänestä

  • äöäöäöä kirjoitti:

    Ehkä marxilaisessa työn orjuudesta vapautuneessa utopiassa ajanviete ja sisältö eivät löydykään taiteesta, kuten optimistisimmat haaveilevat, vaan urheilusta ja muusta kilpailutoiminnasta. En tosin tiedä, olisiko sekään niin paha asia: ilman rahan korostunutta rooliahan kilpailtaisiin vain kunniasta, joten luultavasti myös urheilumaailma olisi nykyistä terveemmällä pohjalla. Viime viikolla YLE:llä pyörinyt SM-viikko, jossa marginaalilajit saivat harvinaista tv-näkyvyyttä, oli juuri lajien marginaalisuuden vuoksi riemastuttavaa katsottavaa, sillä vaikkapa suomalaisessa tikanheitossa kukaan ei varmasti ollut kisaamassa rahan vuoksi.

    Ehkä niille, joilla tuossa utopiassa on niin korostunut kilpailu- ja alistamisvietti, että se haittaa heidän sopeutumistaan yhteiskuntaan, voitaisiin järjestää joitakin omia suljettuja seikkailusaaria, jossa he voisivat leikkiä Kärpästen herraa meitä muita häiritsemättä.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Minä aina ihmettelen, miten tuotantovälineet ovat yksityisomistuksessa. Jokainen meistä voi alkaa yrittäjäksi. Jos uskallus ja taidot eivät riitä, voi ostaa yritysten osakkeita ja saada osinkoa. Jopa vaurastua osakkeiden arvonnousulla.

    Mutta kun ei. Vaihdetaan mielummin autoa, ostellaan elektroniikkaa ja muita leluja eikä säästetä. Tai ainakaan säästöillä ei osteta osakkeita. Kenen vika se sitten on, kun ei mahdollisuuksia käytetä? Robottienko?

    Elämä on rajallinen ja loppuu useimpien kohdalla kesken ennen kuin mitään merkittäviä osakepääomia ehtii säästämään. Piensijoittajat ovat globaalissa pelissä ihan nappikauppiaita, Wahlroos kumppaneineen liikuttaa minuutissa enemmän kuin piensijoittaja saa kokoon elämänsä aikana.

    Äänestä

  • outsider1 kirjoitti:

    Mikä nyt kenenkin mielstä merkittävää on. Keskiverto kuolinpesä on nykyisin 160.000€. Paljonko se sinusta olisi?

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Mikä nyt kenenkin mielstä merkittävää on. Keskiverto kuolinpesä on nykyisin 160.000€. Paljonko se sinusta olisi?

    Itse kyllä ajattelin tätä ongelmaa globaalista näkökulmasta. Ehkä Suomessa ihan useampikin prosentti ihmisistä pystyisi tulevassa teknotaloudessa sopeutumaan oloihin sijoittamalla järkevästi ja ryhtymällä osakkeenomistajiksi, mutta saa nähdä, miten kuningasideasi "ryhtykääpäs tekin elämään pääomatuloilla" toimii vaikkapa Sudanissa tai Bangladeshissa.

    Siellä ratkaisu sosiaalitukien puutteessa on sitten yksin tai yhdessä yrittäminen.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Siellä ratkaisu sosiaalitukien puutteessa on sitten yksin tai yhdessä yrittäminen.

    Hyvä idea tuokin. Tässä kuitenkin vielä muutama lisäohje, joilla pärjääminen on varmaa.

    Pitää tehdä töitä enemmän ja ennen kaikkea fiksummin! Löytää sisäinen sankari! Mitata kahdesti ja leikata kerran! Ajatella positiivisesti! Ymmärtää se, että missaat 100 % laukauksista, joita et ammu! Uskoa omiin kykyihinsä ja katsoa mihin se riittää!

    Äänestä

Niin aattele. Kuka teille maksaa tulevaisuudessa eläkkeet? Maahanmuuttajat ja yhä työkykyiset YTM:t. On se katkeraa.

Äänestä

Tulevaisuudessa robotit hoitaa seksin naisten kanssa. Miehiä ei enää tarvita muuhun kuin sperman tuotantoon ja siilloinkin miehet runkkaa kuppiin.

Äänestä

Olen työtön ja se ärsyttää minua kun ei ole päivisin mitään tekemistä. Rakensin ja remontoin taloja ennen mutta sitten työt loppui. Olin myös kaksi kesää leirintäalueen hoitajana ja olin leffateatterissa lipunmyyjänä vähän aikaa. Olin myös myymässä alkoholia festareilla mutta siihenkin hommaan tarvitaan nykyään hygienia passi enkä jaksa sellasta hommata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjottelija kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2016/02/16/tutkija-joka-neljas-tyoton-tosiasiassa-tyokyvyton-tai-tuen-tarpeessa/20161797/12

Tähän se miesten yksinäisyys johtaa. Suomessa on huutava pula lisääntymisikäisistä naisista ja pula vain pahenee tulevaisuudessa miesvaltaisen maahanmuuton myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu