"Evankeliumi leviää kiellettyjen satelliittilautasten avulla Iranissa
Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) Kohti toivoa -teemavuoden aikana muistetaan vainottuja ja vaikeissa oloissa eläviä kristittyjä.
Iranissa nuoret ovat kasvaneet ilmapiirissä, joka on nujertanut heidän oman tahtonsa ja mahdollisuutensa. He toivovat parempia elinolosuhteita ja mahdollisuutta opiskella sekä tehdä töitä. Vaikka satelliittilautasten omistaminen on Iranissa kiellettyä, sellaisia löytyy kuitenkin puolelta väestöstä. Evankeliumi leviääkin totuutta ja toivoa epätoivoisesti etsivien iranilaisten keskuudessa satelliittitelevision välityksellä.
SAT-7 Pars -televisiokanava lähettää farsinkielistä kristillistä ohjelmaa 24 tuntia vuorokaudessa. Ohjelmissa opetetaan armoa ja rakennetaan luottamusta, eikä koskaan hyökätä toisia uskontoja vastaan.
SAT-7 Pars saa runsaasti katsojapalautetta, jossa todistetaan uskosta ja pyydetään esirukousta. Monet kertovat saaneensa apua ongelmiinsa katsottuaan kristillisiä ohjelmia ja tultuaan tuntemaan Jeesuksen. Useiden katsojien elämä on muuttunut täysin ja perheenjäsenetkin ovat kääntyneet kristityiksi.
Eräässä katsojapalautteessa Fatimah kertoo, kuinka hän rukoillessaan kuuli äänen sanovan: ” Minä loin ihmisen, luonnon ja kaiken muun. Olen Abrahamin ja Mooseksen Jumala, joten mikset pyydä apua minulta? Pyydä, niin näytän sinulle tien.” Fatimah oli myös nähnyt säteilevän miehen taivaasta jakavan leipää ihmisille. Saatuaan Raamatun ja katsottuaan SAT-7 ohjelmia, hän ymmärsi näkynsä liittyneen Jumalaan ja Jeesukseen.
”SAT-7 Pars on enemmän kuin vain televisiokanava, jossa opetetaan Raamattua ja kristinuskoa. Se on katsojan ystävä, joka ei väisty vaikeuksien keskellä, vaan rukoilee hänen kanssaan” kertoo kanavan ohjelmapäällikkö Nikoo Ordodary. Medialla on suuri merkitys vainottujen kristittyjen elämässä. Iranissa SAT-7 Pars toimii myös kirkkona niille kristityille, jotka eivät voi kokoontua yhteen.
SAT-7 Pars on Sansan yhteistyökumppani.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/evankeliumi-leviaa-kiellettyjen-satelliittilautasten-avulla-iranissa/

Vastaukset 27
Vanhimmat
Putinin Venäjällä on samanlaista toimintaa kohdistettuna tänne Suomeen.
http://kioski.yle.fi/omat/venaja-trollit-suomessa
Ja eikö jossain Iranissa saa ankaran tuomion, jos katselee TV:sta tai netistä valtakunnan vihollisen propagandaa?
Hienoa työtä Sansa tekee. Jumalan siunausta tälle työlle!
Kulttuuri-imperialismia pahimmillaa! Naurettavaa että samat tahot jotka pelottelevat Islaminen valloituksella Euroopassa toimivat itse täsmälleen samoin muualla maailmassa. Kaksinaamaista! Kaksinaismoralismia! Hävetkää!
Onko lähetysjärjestöt tehneet terrori-iskuja arabimaihin? Vaativatko he muslimimiaiden elättävän heidät?
Helsingin Suur-Moskeijan rahoitus on tulossa pääosin ulkomailta, miksi siis vastustaa sitä?
Eikö Suomessa olisi tarpeeksi köyhiä joiden hyväksi lähetystyöhön tuhlatut miljoonat voisi käyttää?
Eikö sotaa ja vainoa pakoon lähteviä saa auttaa? Olisiko kaikkien maiden pitänyt kieltäytyä ottamasta vastaan juutalaisia 1930 -luvulla (Suomi kai ei ottanut vastaan heitä)? Olisiko Suomalaiset turvaan lähetetyt sotalapset pitänyt käännyttää Ruotsin rajalta?
Maailma ei ole mustavalkoinen vaikka yrität niin väittää. Vieraan uskonnon vieminen on kulttuuri-imperialismia vaikka yrität vaihtaa puheenaiheen.
Saudit rahoittaisivat moskeijan ja siellä opetettaisiin sunnalaista islamia. Eli sitä jyrkempää linjaa. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Jokainen tietää, että sodasta kärsivät ovat edelleenkin pakolaisleireillä ja elintasipakolaiset ovat lähteneet Eurooppaan. Sodasta kärsiviä voit siis avustaa pakolaisleireille tai ottaa heitä sieltä tänne.
Noissa muslimimaissa joissa on sisällesodat on satoja miljoonia muslimeita. Et kai niin naiivi ole, että ne kaikki tänne pitäisi ottaa? Ja mitä ratkaiseen osan auttaminen?
Muslimit alkavat seuraavaksi sotimaan Euroopassa paitski vääräuskoisten kanssa myös keskenään kuten jo nyt pakolaiskeskuksissa tapahtuu.
Kunhaansaavat joukkonsa kootuksi alkaa täysi rälläkkä täälläkin.
Joo, saudot rahoittavat "pakolaisille" tänne moskeijan mutta eivät ota näitä "pakolaisia" omaan maahansa turvaan koska pelkäävät heidän mukaanaan tulevaa terrorismia ja Isisin porukkaa.
Moni oli lähtenyt pois vuosia kestäneiden iskujen ja sotien takia. Mutta moni, joka on ja palannut Suomesta takaisin, on sanonut, että Suomessa ei ole mitään, ja menee takaisin, vaikka kuolisi Irakissa terroristien iskuissa.
He eivät vaikuta puheidensa ja toimintansa perusteella ainakaan terroristeilta. Siis he rähinöivät keskenään; eivät suomalaisiin kohdistuen.
Vedä tyhmä homo perse päähäs!
Jeesuksen suora käsky on saarnata evankeliumia kaikessa maailmassa ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Vasta sitten, kun evankeliumi on saarnattu koko maailmaan tulee loppu.
Islamin pyrkimys on valloittaa koko maailma kuujumala Allahille ja alistaa kaikki kansat sharia-lain alaisuuteen joko vapaaehtoisesti tai väkivaltaisesti.
Evankeliumi tuo maailmaan valon. Islam tuo maailmaan pimeyden.
Raamattu on Jumalalta. Koraani on Saatanalta.
Jeesus Kristus on Pelastus. Muhammed on kadotus.
Ajattelet siis täsmälleen samoin kun fundamentalistiislamilaiset. Sopisit täydellisesti Isisin riveihin.
Niin jos Suomalaiset, esim. Patmos, rahoittaa lähetystyötä niin heidän lauljaanhan siellä Romaniassa yms. lauletaan eli täysin sama asia kun Suur Moskeijan asia, et kuitenkaan kritisoi esim. Patmosta? Outoa kaksinaismoralismia.
Jokainen tietää jne.... Ei, sinä vain väität jotain jota et pysty todistamaan todeksi (koska se ei ole totta)....
Jeesus ei käskenyt tappamaan ketään, eikä käskenyt pakkokäännyttämään ketään, toisin kuin Muhammed. ISIS seuraa täydellisesti Muhammedin esimerkkiä ja puhdasta islamia.
Kristinuskon nimissä on tapettu miljoonia -> toimet perusteltu raamatulla. Samoin koraanilla voidaan perustella kaikenlaista.
Jos tuomitset kaikki muslimit ääriainesten mukaan joudut myös hyväksymään sen että sinut tuomitaan maailman verisimmän uskonnon, kristinuskon, edustajana samassa nipussa kaikkien kristittyjen kanssa.
Älykästä on ymmärtää että isis ei ole sama kun kaikki islaminuskoiset.
Vain fundamentalistit, kuten Isisin tai kristinuskon äärilaidan kannattajat, eivät tätä ymmärrä.
Niinpä. Muslimeja ja kristittyjä on monenlaisia, uskonnon haarojakin on monia molemmissa.
On siis omistusta tosiaan sanoa, että Jeesus tai Raamattu ei käske sitä tai tätä, vaikka on aina ollut niin uskovia, että "kyllä vaan näin pitää kristityn toimia".
Muslimeissakin on erilailla ajattelevia, kuten silmiemme edessä näemme.
Vainoajina on toimineet katolinen kirkko ja muut valtiokirkot, jotka ovat vaihtaneet puhtaan uskon maalliseen valtaan ja mammonaan. Raamatussa tästä valhekristillisyydestä käytetään nimitystä Baabelin portto.
Kristinuskon nimissä tehtyjä hirmutekoja ei voida puolustella Jeesuksen opetuksilla ja elämän esimerkillä. Islamilainen väkivalta voidaan puolustella Muhammedin opetuksella ja esimerkillä. Kaiken mitä Isis ja muut jihadistit tekevät on Muhammed tehnyt ennen heitä. Kaikessa he pyrkivät matkimaan valheprofeettaansa.
Suuri osa myös ns. maltillisista muslimeista kannattaa shariaa ja hyväksyy itsemurhapommitukset.
http://www.pewforum.org/2013/04/30/the-worlds-muslims-religion-politics-society-beliefs-about-sharia/?utm_source=mandiner&utm_medium=link&utm_campaign=mandiner_201309
Aika ylläri että linkität ääriuskovien juttuja tänne... Olet siis sopivaa ainesta äärijärjestöihin, kuten isikseen...
Koraania ja Raamattua tulkitaan ja molemmista saa oikeutuksen, jos haluaa, mihin vaan...
Sharia ei ole käytössä kuin aniharvassa paikassa, koska suurin osa muslimeista vastustaa sitä raakalaismaisena.
Pidät siis alkuperäistä kristinuskoa vääränä, ja luterilaista oikeana. Ole hyvä vaan.
Kun Rooman keisarit eivät saaneet kristinuskoa tuhottua, he päättivät kaapaten sen haltuunsa. Katolinen kirkko ei edusta alkuperäistä kristinuskoa vaan roomalais-egyptiläis-babylonialaista pakanuutta, jolla on kristillinen ulkokuori. Se on susi lampaan vaatteissa. Ja niin ovat myös katolisen kirkon porttotyttäret eli maailman muut laitoskirkot, jotka eivät vaadi jäseniltään uskoa. Raamatun mukaan nämä valhekristilliset laitoskirkot tulevat tulevaisuudessa tuhoutumaan ja jäljelle jäävät ainoastaan uskovat kristityt.
Suurin osa muslimeista katsoo, että sharia on Allahilta peräisin:
http://www.pewforum.org/files/2013/04/gsi2-chp1-1.png
Suurin osa muslimeista kannattaa shariaa valtionsa viralliseksi laiksi:
http://www.pewforum.org/files/2013/04/gsi2-chp1-3.png
Suuri osa muslimeista katsoo, että shariaa tulee soveltaa myös ei-muslimeihin:
http://www.pewforum.org/files/2013/04/gsi2-chp1-5.png
Suurin osa muslimeista kannattaa avionrikkojien kivittämistä kuoliaaks:
http://www.pewforum.org/files/2013/04/gsi2-chp1-8.png
Suurin osa muslimeista kannattaa islamista luopuvien tappamista:
http://www.pewforum.org/files/2013/04/gsi2-chp1-9.png
Iso osa muslimeista katsoo, että terrori-iskut siviilejä vastaan ovat oikeutettuja islamin puolustamiseksi:
http://www.pewglobal.org/files/2014/06/PG-2014-07-01-islamic-extremism-10.png
Missä nuo "suurin osa" ovat? Jos noin olisi, niin sharia olisi käytössä kaikkialla muslimimaissa. Mutta ei ole edes Turkissa.
Turkkilaiset edustavat vain pientä osaa muslimeista ja he ovat historiallisesti olleet maallistuneita, mutta nyt Erdoganin aikana Turkki on voimakkaasti alkanut islamisoitumaan. Turkki on vuosikymmeniä yrittänyt lähentyä Eurooppaa, mutta kun se ei ole tuottanut tulosta, niin Erdoganin Turkki on kääntänyt katseensa kohti muslimimaailmaa.
Tämä Turkin islamisoituminen sopii yhteen Raamatussa ennustetun Googin sodan kanssa, jossa muslimimaat Turkin johdolla hyökkäävät Israelin kimppuun.
http://www.israelprofetiassa.fi/18
Erdoganista ollaan jopa tekemässä koko muslimimaailman
johtajaa eli kalifia.
http://birgittasilvennoinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209152-turkin-erdogan-on-koko-muslimimaailman-johtaja
Raamattu ei kuitenkaan osannut ennustaa edes islamin tuloa, joten se niistä ennustuksista. Googia ei ole ollut olemassakaan koko Euroopassa. Ei varsinkaan nyt.
Sekä kristinusko, että islam ovat leventäneet alueitaan eri maanosiin. Mitä vielä tapahtuukaan. Nähdäänkö jatkuva kristinuskon väheneminen ja islamin lisääntyminen?
Myös Suomessa tullut jo ainakin 100 maahanmuuttajaa uskoon Jeesukseen ja osa heistä on jo myös kastettu.
Pieni on prosentti.
0.3%.