Petin kerran. Koska en voinut loukata toista kertomalla hänelle tapahtuneesta, erosimme aloitteestani. En halunnut hänen uskonsa menevän parisuhteen luottamukseen minun mukanani.
Olin nuori, kun aloimme seurustella. Kokemuksen kaipuuni alkoi olla suuri, kun pääsin kahdenkympin paremmalle puolelle. Kulman takana odotti aina suurempi houkutus, mutta onnistuin kieltäytymään siitä kaikesta, pienimmistäkin houkutuksista.
Koin vähäiset kokemukseni seksistä taakkana. Ehdotin parinvaihtoa ja kolmatta pyörää, jotta olisin voinut tehdä itselleni selväksi, ettei elämä ole niin kummoista muuallakaan. Toivoin, että olisimme voineet ottaa aikalisän suhteestamme, harrastaa seksiä mielin määrin, ja palata sitten toistemme syliin kauhistuneina siitä, miten odotukset olivat olleet liian suuret.
Lopulta elämäntilanteen muutos teki "kaksoiselämän" mahdollisuuden äärettömän helpoksi. Sain tulla ja mennä miten halusin. Kukaan ei tuntenut minua. Loppujen lopuksi tilanne teki minusta kuitenkin varkaan. Tutustuin sattumalta mieheen ja yksi asia johti toiseen, vaikka kuinka estelin.
Nyt yksinollessani olen ehtinyt ajatella asioita, vapaana kaikesta. Ikävöin edelleen miestäni. Sen minkä tein, tein nuoruuden kiihkossani, silkasta halusta. IHminen minäkin nähtävästi olen, virheistäni oppinut. Mutta voiko tästä olla paluuta entiseen. Pystyykö kamalan salaisuuden kanssa ikinä elämään? Teenkö vuosituhannen rikoksen jättämällä totuuden ikuisesti hämärän verhon taakse?
Olin nuori, kun aloimme seurustella. Kokemuksen kaipuuni alkoi olla suuri, kun pääsin kahdenkympin paremmalle puolelle. Kulman takana odotti aina suurempi houkutus, mutta onnistuin kieltäytymään siitä kaikesta, pienimmistäkin houkutuksista.
Koin vähäiset kokemukseni seksistä taakkana. Ehdotin parinvaihtoa ja kolmatta pyörää, jotta olisin voinut tehdä itselleni selväksi, ettei elämä ole niin kummoista muuallakaan. Toivoin, että olisimme voineet ottaa aikalisän suhteestamme, harrastaa seksiä mielin määrin, ja palata sitten toistemme syliin kauhistuneina siitä, miten odotukset olivat olleet liian suuret.
Lopulta elämäntilanteen muutos teki "kaksoiselämän" mahdollisuuden äärettömän helpoksi. Sain tulla ja mennä miten halusin. Kukaan ei tuntenut minua. Loppujen lopuksi tilanne teki minusta kuitenkin varkaan. Tutustuin sattumalta mieheen ja yksi asia johti toiseen, vaikka kuinka estelin.
Nyt yksinollessani olen ehtinyt ajatella asioita, vapaana kaikesta. Ikävöin edelleen miestäni. Sen minkä tein, tein nuoruuden kiihkossani, silkasta halusta. IHminen minäkin nähtävästi olen, virheistäni oppinut. Mutta voiko tästä olla paluuta entiseen. Pystyykö kamalan salaisuuden kanssa ikinä elämään? Teenkö vuosituhannen rikoksen jättämällä totuuden ikuisesti hämärän verhon taakse?
Vastaukset 1
Vanhimmat
jos pystyt elämään varjo niskassasi, niin mikäpä siinä. Kaikkihan on loppujen lopuksi kiinni siitä pystytkö pitämään salaisuuden ja kantamaan syyllisyyden tunteen.. eikö? Veikkaisin kuitenkin, että nuo haalistuvat ajan myötä ja suhde saattaa voida paremmin kuin aikoihin..