Tänään on ollut hieman kireä tunnelma meidän muuten idylisessä kodissa. Kaikki alkoi siitä, kun minun pitää huomenna matkustaa Tampereelle esittelemään innovaatioitamme yritykselle, jonka kanssa teemme yhteistyötä. Minä hieman ujona ja vetäytyvänä miehenä en oikein osaa pitää esitelmiä ja hermostun kovasti kun pitää puhua yleisölle. Siispä työterveyslääkäri antoi minulle yhden Xanor-nimisen tabletin, voimakkuudeltaan 0,25mg. Käski ottaa tuntia ennen esitystä ja vakuutteli, että se ei tee oloa tokkuraiseksi.
Iltapäivällä kun söimme Atrian Kunnon Arki -makkaraa ja Xtra ranskalaisia Älvsby-omakotitalomme keittiössä, otin puheeksi että huominen työpäivä ei enää jännitä niin paljoa kun sain lääkäriltä apua. Vaimoni järkyttyi tästä kovasti, sillä hänellä on huonoja kokemuksia näistä lääkkeistä. Hänen ex-miehensä oli kuulemma käyttäytynyt väkivaltaisesti aina kun oli vaikutuksen alaisena. Janica huusi minulle vihaisena, että tässä talossa käytetään korkeintaan beeta-salpaajia jos jännittää. Mutta mistä minä sellaisia enää saan huomiseen mennessä?
Ymmärrän kyllä vaimoni reaktion ja aion olla hänen luottamuksensa arvoinen, joten palautan lääkkeen Prisman apteekin lääkejäteastiaan. Luottamus on kuitenkin parisuhteen tärkein kulmakivi, ja minulle on tärkeää että vaimoni voi luottaa minuun täysin eikä hänen tarvitse pelätä perheväkivallan uhkaa seurassani.
Bicky Jr. ja hänen kaverinsa Jonne seurasivat perheriitaamme olohuoneesta. Onhan tämä hieman noloa, että onnistuin aikaansaamaan tällaisen kohtauksen kun oli vielä vieraitakin talossa. Kun tilanne oli hieman rauhoittunut Janican lähdettyä ulos, kuulin että pojat juttelivat keskenään jostain telaketjuista, mutta en jäänyt sen tarkemmin kuuntelemaan. Itse harrastin heidän ikäisenä panssarivaunujen pienoismalleja, joten kenties heilläkin on jotain sellaista suunnitteilla. Siinä olisikin mukava yhteinen harrastus, joka voisi lähentää välejämme.
Iltapäivällä kun söimme Atrian Kunnon Arki -makkaraa ja Xtra ranskalaisia Älvsby-omakotitalomme keittiössä, otin puheeksi että huominen työpäivä ei enää jännitä niin paljoa kun sain lääkäriltä apua. Vaimoni järkyttyi tästä kovasti, sillä hänellä on huonoja kokemuksia näistä lääkkeistä. Hänen ex-miehensä oli kuulemma käyttäytynyt väkivaltaisesti aina kun oli vaikutuksen alaisena. Janica huusi minulle vihaisena, että tässä talossa käytetään korkeintaan beeta-salpaajia jos jännittää. Mutta mistä minä sellaisia enää saan huomiseen mennessä?
Ymmärrän kyllä vaimoni reaktion ja aion olla hänen luottamuksensa arvoinen, joten palautan lääkkeen Prisman apteekin lääkejäteastiaan. Luottamus on kuitenkin parisuhteen tärkein kulmakivi, ja minulle on tärkeää että vaimoni voi luottaa minuun täysin eikä hänen tarvitse pelätä perheväkivallan uhkaa seurassani.
Bicky Jr. ja hänen kaverinsa Jonne seurasivat perheriitaamme olohuoneesta. Onhan tämä hieman noloa, että onnistuin aikaansaamaan tällaisen kohtauksen kun oli vielä vieraitakin talossa. Kun tilanne oli hieman rauhoittunut Janican lähdettyä ulos, kuulin että pojat juttelivat keskenään jostain telaketjuista, mutta en jäänyt sen tarkemmin kuuntelemaan. Itse harrastin heidän ikäisenä panssarivaunujen pienoismalleja, joten kenties heilläkin on jotain sellaista suunnitteilla. Siinä olisikin mukava yhteinen harrastus, joka voisi lähentää välejämme.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Tää oli hyvä :DD Keep em coming.
Nämä ovat siitä epäuskottavia, että ei tuollaista miestä oikeasti VOISI olla olemassa...
Miksi ei?
Ei kukaan mies ole NOIN lapanen... Saati sitten että katselisi vaan tyynesti sivusta, kun vaimon entiset panot käyvät YHÄ tapaamassa puolisoa eli suomeksi sanottuna vaimo pettäisi törkeän avoimesti. Tai jos on, niin ei kyllä pääse naimisiin asti. Vähän ryhtiä siihen hahmoon nyt, hei!
Eihän sen ole tarkoituskaan olla uskottava...
Valitettavan paljon ja vielä enemmän lapasia
Olet väärässä. Tuollaisia miehiä on Suomessa vaikka millä mitalla ja naimisiin pääsee. Ovat vain onnellisia ettei vaimo jätä vaikka pettääkin.
Ihan parhaissa ystävissäni tulee heti kolme naista mieleen jotka ovat asuneet yhdessä, olleet avioliitossa ja silti julkisesti seurustelleet kolmannen osapuolen kanssa. Itse en tuohin kykenisi mutta suosittuja, hurmaavia naisia ovat niin mies on ollut nöyrä lapanen.
Jos vitsi ei aukea jollekin, ni noi telaketjut on tota samaa xanor lääkettä mutta 2mg vahvauisena
Mua ehkä vähän huolestuttaa se, että noiden nappien vetäminen ihan reseptillä on ilmeisesti Suomessa jo jokin alakulttuuri, jolla on oma slanginsa.
Hienosti toimittu, Timppa. Älä toki huolestu. Kyllä minunkin vaimoni on joskus minulle suuttunut kun on huomannut että nauttimani saunaolut ei ollutkaan ykkösolutta, minkä jälkeen olen yleensä onnistunut korjaamaan tilanteen viemällä hänet ulos jonnekin kalliiseen ravintolaan syömään tai ostamalla hänelle lahjakortin johonkin liikkeeseen. Minäkin tosiaan nuoruudessani harrastin toisinaan panssarivaunujen pienoismallien kokoamista. Kavereiden kanssa toisinaan myös kokoonnuttiin tietokoneelle pelaamaan Pacmania tai Dungeons&Dragonsia.
Unohdin muuten mainita, että olen tosiaan silloin tällöin ihan vahingossa ja täysin epähuomiossa ostanut kaupasta koffin kolmosolutta kun ykköstäkin olisi ollut saatavilla. Sattuuhan noita arjen kiireessä... oivoi.
Oletkos Timppa huomannut että vaimollasi Janicalla olisi tuhannen terskan tuijotus?
tuo lääke kauheesti mitään auta. Itsekin otin joskus yhden, kun oli sellanen pieni esiintyminen. En huomannu mitään vaikutusta.
:D :D
Aivan paras taas kerran.
Pitikin tuossa huhuilla, että koska tulee taas "uusi jakso".
Vaan kyllähän se tulla tupsahti, ja lunasti odotukset.
Ensimmäisen kappaleen aikana jo hieman nauratti, mutta varsinainen pyrskähdys tuli tuon toisen kappaleen kohddalla, missä vedeltiin näitä ariki-tuotteita, pakettitalossa. :D Voi helvetti sentään. Niin KTM-luokkaista toimintaa, niin KTM-luokkaista toimintaa.
Loppu olikin sitten ilotulitusta.
Kiitän.
PASSIIVIS-AGGRESIIVISIA HYMIÖITÄ!!!
Katos, samassa ketjussa Darkfearit 1. ja 2. :D
Nehän ovat kuin kaksi marjaa:
"TAPETAAN VAAN TÄSTÄ MAASTA VITTU KAIKKI VITUN SAATANAN VAMMAISET VITUN PASKA-ALI-IHMISET SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! NIIN EIPÄ VITTU TARVISI VITTU ENÄÄ NOITA SUNKAAN VITUN JÄLKEENJÄÄNEEN LANTAPERSEAIVON KIRJOITUKSIA TÄÄLLÄ VITTU ENÄÄ LUKEA PERKELE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" - sairas-stalkkeri
vrt.
"PASSIIVIS-AGGRESIIVISIA HYMIÖITÄ!!!" - DarkFear
Nokitin just parit telarit, futaa aika vitun stydisti
Eihän kerrota sun äidille mitä me ollaan tehty isä-poika viikonloppuna? Se vain turhaan hermostuisi ja purkaisi huolensa Timppa-raukan niskaan. Oivoi vaan... Hah hah!
Kävitkö Bicky Royal tapaamassa viikonloppuna omaa poikaasi? Oli varmaan pojastakin mukava nähdä oikeaa isäänsä Timpan sijaan:))
Kävi se, mutta ajatteleppa asia niin että JOS sulla olisi kersa ja ex-muija (mitä nyt ei kylläkään koskaan tule tapahtumaan, koska olet neitsyt-setä) ja se kersa sitten sua joutuisi viikonloppuisin katselemaan ja kavereilleen esittelemään. Niin mitäpä veikkaat, kuinka paljon sitä mahtaisi vituttaa kun olisi tuollainen tollisko kuin sinä "isänä". Tai kuinka pirusti sitä hävettäisi kun kaveritkin näkisivät minkälainen Sasi-kaljuinen daiju DarkFear jr. "isä" on ja todennäköisesti kiusaisivat sitä jr. :ää siitä hyvästä tulevaisuudessa.
Tuota taustaa vasten kun ajatellaan, niin jos sä darkkis alkaisit monistumaan (ei sellaista ihmettä tapahdukkaan, onneksi) se tilanne olisi tuottamuksellinen ihmisoikeusrikos.
Eikös Finasteridi muuten aiheuta vaikeasti vammaisia jälkeläisiä (sellainenhan Darkkis tosin itsekin on) ellei peräti täydellistä steriiliyttä?
Perimätieto kyllä pyrkii sellaista kertomaan, onneksi. Rajoittaa Sasi-geenien leviämistä suureen yleisöön. Siitähän tulisi erittäin suuri yhteiskunnalllinen ongelma, jos tuollaisia DarkFear :eita alkaisi löytymään ympäri maata. Kun kerran yhdessäkin daijussa on tarpeeksi kestämistä ja se rasittaa Kela :kin ihan helvetisti kun sille pitää verovaroista kustantaa FINA-kuureja, joita se ei osaa edes syödä reseptin mukaan vaan ahnehtii aina liuska tolkulla, kun lääkäri määrää yhden napin.
Missä ne sinun kymmenet naiset nyt ovat, kun sinulla ei ole yhtään naispuolista kaveria?
Miksi pillastuit? Totuus sattui?
Mutta kun minusta nihhhhhhhhh kirjoitti oikein fina-nimisestä myrkystä.
Tiedätkö edes mitä fina aiheuttaa?
No ei ole tullut pidettyä enää yhteyttä ja kun ei oikein ole löytynyt koskaan just sellaista naista, kenen kanssa sitä haluaisi vakavampaa parisuhdetta, niin en sitten ole halunnut alkaa parisuhteeseen vaan huvin vuoksi tai jonkun pakon takia. Itse kuitenkin viihdyn hyvin sinkkuna, niin ei ole mitään halua tai tarvetta alkaa parisuhteeseen kenenkään sellaisen naisen kanssa, joka ei tunnu ihan itselleen just oikealta.
En tarkoittanut parisuhteeseen vaan kavereiksi, kun naiskavereita olet hakenut tältä palstalta jo 10 vuotta.
Darkfear, mitä jos poikasi haluaa ajaa hiuksensa?
No mitä sitten? Se olisi hänen oma valintansa, sillä kai sitä voi jokainen pitää millaista hiustyyliä itse haluaa. Itse oon kuitenkin suvaitsevainen ja ymmärtäväinen ihminen, niin miksi mun pitäisi sitä pojaltani kieltää, jos hän niin haluaisi??
Aika typerän kysymyksen nyt kyllä mielestäni esitit.
Tuohan nyt on täysin hypoteettinen kysymys, koska neitsyt-setä ei ole ollut, eikä tule koskaan pääsemään naisen lähelle saatikka sen pöksyihin asti joten sillä ei voi koskaan olla lasta / poikaa. Mutta tuohan olikin tarkoitettu daijun rääkkäykseksi, ja siihen se osuukin ja uppoaa 5/5. Daiju kun ei edelleenkään ymmärrä että joskus lapsena kiikussa tytölle pari kertaa annetut vauhdit _EI_OLE_PARISUHDE_, eikä kyllä mitään muutakaan.
Yhtä hyvin siltä voisi kysyä että olisitko ihan mielissäsi jos saisit hiusten siirron ilmaiseksi, siis ihan_oikean hiusten siiron_,ei mitään kierrätys-munankarvoja mistään uimahallin pesuhuoneen lattiakaivosta.
Neitsytsedän autistiraivoa sasikalju tulipunaisena! Missä olet ne kymmenet naisesi tavannut? Olet valittanut, ettet töissäsi saa kavereita. Baareissakaan tunnetusti et käy. Jäljelle jää vain netti, mutta kun verkossakin olet tuollainen vitunmoinen autisti, miten yksikään nainen voisi sinusta kiinnostua?
DarkFearin kymmenet naiset ovat siis vain tämän keski-ikäistyneen kaappihomon kuvitelmaa aivan kuten hiustensa tuuheuskin!
Oletko jo onnistunut sopimaan vaimosi kanssa?
Juuri tuollaisia kaikki juoksunsa juosseet Janicat ja Saritat aina ovat.
Nostetaan ylös :DD
Perheriidan voi aina ratkaista. En lukenut kuin aloituksen