Taustaa: Puoliso on sairastanut masennusta ja on sen takia työelämän ulkopuolella. On kuitenkin periaatteessa toipunut ja toimintakykyinen, ei tarvitse lääkitystä eikä terapiaa, harrastaa jonkin verran liikuntaa jne.
Jälleen kerran hänellä on kuitenkin taas päällä vanha valitusmoodi: ei ole syönyt tänään mitään, kun ei jaksa tehdä ruokaa; ei ole käynyt koko viikolla lenkillä, kun ei enää huvita; ei ole saanut aikaiseksi mitään, kun ei jaksa, jne.
Se, minkä oivalsin tänään, oli että taas hän siirtyi tuohon "moodiin" juuri silloin, kun itselläni on kiirettä töissä. Alkuviikolla oli pitkiä työpäiviä ja tämän loppuviikon olen työmatkalla. Huomioin häntä niin hyvin kuin pystyn, jätin alkuviikolla aamulla hyvänhuomenentoivotuksia käsinkirjoitettuna Hesarin kulmaan (hän jäi nukkumaan kun lähdin töihin), töistä olen soittanut kerran päivässä ja nyt työmatkalta illalla hotellihuoneesta ihan vain kysyäkseni kuulumisia. Se alkaa vaan pikkuhiljaa tuottaa pelkästään negatiivisia fiiliksiä, kun toinen on "langan päässä" surkea ja vetämätön ja tuntuu että hän ikään kuin yrittää syyllistää siitä, että olen paljon pois kotoa. Onko kyse läheisriippuvuudesta vai mistä?
Jälleen kerran hänellä on kuitenkin taas päällä vanha valitusmoodi: ei ole syönyt tänään mitään, kun ei jaksa tehdä ruokaa; ei ole käynyt koko viikolla lenkillä, kun ei enää huvita; ei ole saanut aikaiseksi mitään, kun ei jaksa, jne.
Se, minkä oivalsin tänään, oli että taas hän siirtyi tuohon "moodiin" juuri silloin, kun itselläni on kiirettä töissä. Alkuviikolla oli pitkiä työpäiviä ja tämän loppuviikon olen työmatkalla. Huomioin häntä niin hyvin kuin pystyn, jätin alkuviikolla aamulla hyvänhuomenentoivotuksia käsinkirjoitettuna Hesarin kulmaan (hän jäi nukkumaan kun lähdin töihin), töistä olen soittanut kerran päivässä ja nyt työmatkalta illalla hotellihuoneesta ihan vain kysyäkseni kuulumisia. Se alkaa vaan pikkuhiljaa tuottaa pelkästään negatiivisia fiiliksiä, kun toinen on "langan päässä" surkea ja vetämätön ja tuntuu että hän ikään kuin yrittää syyllistää siitä, että olen paljon pois kotoa. Onko kyse läheisriippuvuudesta vai mistä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuota sanotaan lorvi katariksi että kun on päässyt lintsaamaan kaikesta työn teosta niin se jää päälle ja ei muuta kun töihin tai sitten laitat hänet ulkoruokintaan niin voi herätä kun ei ole sitä elättäjää ja niin edelleen. Moniakaan ei työnteko kiinosta mutta jos haluaa jotain elämässään niin työtä tekemällä voi saada kaikkea eikä kototna lorvailemalla.
Luulin ensin että oma mieheni olisi kirjoittanut... Vaimosi kohdalla kuulostaa siltä että terapiaa olisi syytä vielä jatkaa. Terapian avullahan asiakkaan tulisi itse löytää elämänsä voimavarat ja selviytymiskeinot. Itsellä selviytymiskeinoina löytyivät harrastusten ja fyysisen kunnon kohentamisen kautta ja lopulta työelämään paluuna. Älä hyväksy marttyyriutta. En tiedä oletteko olleet jo parisuhdeterapiassa, mutta siitäkin voisi olla apua. Itsekin olen joutunut katsomaan peiliin, vaikka olenkin (ollut) se sairas osapuoli.
Missä kohdassa aloittaja kertoo olevan kyse vaimosta? Eikö nainen voi matkustella työn takia, olla kiireinen ja mies olla se masentunut kotona lorviva osapuoli? :D
Aloittajan tekstistä hiukan paistaa, ettei hän taida täysin ymmärtää puolisoaan ja sitä mitä on olla masentunut. NäinMeillä kirjoitti hyvin.
" Se alkaa vaan pikkuhiljaa tuottaa pelkästään negatiivisia fiiliksiä, kun toinen on "langan päässä" surkea ja vetämätön ja tuntuu että hän ikään kuin yrittää syyllistää siitä, että olen paljon pois kotoa. "
Kun on itse kiireinen töissä, voi olla vaikea ymmärtää toisen pitkiä päiviä yksin kotona. Vaikka on tietysti mukava että kirjoitat aamulla viestin ja soittelet pari kertaa, ne muodostavat puolisosoi päivän ohjelmasta silti ehkä pari prosenttia. Ne eivät vain riitä siihen että hän saisi mielekästä tekemistä.
Sinä ja sinun tekemisesi eivät siis ole ongelman ydin vaan puolisosi pitäisi saada oma elämänsä taas rytmiin. Hän tarvitsee säännöllisen päivärytmin jossa on riittävästi mielekästä tekemistä. On ymmärrettävää että masennuksesta kärsineen on vaikea saada itseään liikkeelle, sehän on juuri se taudin kuva. Olisiko mahdollista että saisitte vielä apua jostakin päiväohjelman laadintaan? Olisi tärkeää että puolisollasi olisi oikea ohjelma jossa olisi joka päivälle tekemistä ja säännöllinen ruokailu ja liikuntarytmi. Kun asia on paperilla ja hän on motivoitunut sen noudattamiseen, on helpompi saada itsensä liikkeelle myös huonompina päivinä.
Puolisosi tarvitsee myös selkeän tulevaisuuden suunnitelman joka kertoo, miten hän pääsee elämässään eteenpäin ja joskus myös takaisin työelämään.
Kuulostaa tutulta paitsi, että vaimo käy osapäivätöissä eikä halua terapiaan tai saada masennuslääkitystä, vaikka lievä masennus on diagnosoitu. :(
Olen ollut masentunut vuosia. Parantumista alkoi tapahtua vasta kun itse aloin aktiivisesti parantamaan oloani, tälle pienelle toivon kipinälle sain mahdollisuuden kun olo alkoi tasoittua lääkkeistä ja terapiasta.
Sitten hankin rescuekoiran. Siinä oli minulle projekti, johon pystyin uppoutumaan, niin että jatkuva sisuksia jäytävä kipu unohtui. Olimme molemmat yhtä rikki, parantuen samaa tahtia.
Se nelijalkainen otus pitää huolen että aamuisin nousen sängystä ja lähden ulos. Pointtini on, että jokaiselle löytyy varmasti jokin motivaattori olkoon sitten liikunta, piirtäminen tai jokin hoidettava.
Syön yhä lääkkeitä säännöllisesti kunnes lääkäri antaa luvan lopettaa, mutta parisuhde voi paremmin kun toinen ei koe olevansa vastuussa minusta. Masentuneen kanssa on raskasta, muista huolehtia omasta terveydestäsi. Sinun tehtäväsi ei ole viihdyttää toista, hänen pitäisi itse löytää keinonsa aktivoitua. Masennus on tauti, mutta siitä voi päästä eroon.
Puolisosi on ilmeisesti yhteiskunnan uhri ja siitä on turha syyllistää häntä. Valtion pakkojäsenille tulisi antaa sisältö elämään esim työ , nyt autetaan vain valtioon kuulumattomia.
Mielenterveyskiima ja järjestelmän uhrien diagnosointi ovat myös rikollista ajattelua.
Minusta tuo kuulostaa niin uusineelta masennukselta kuin vain voi. Patista hakemaan lääkkeet niin se teidänkin kevät alkaa kirkastumaan. Tuo moodi vie muutoin sinultakin mehut.
Enemmän kuulostaa ripustautumiselta.
Mistä tulee tarve ripustautua? Sisäisestä pahasta olosta, alakulosta tai sairaudesta nimeltä masennus..
Ap, kerro kumppanillesi että olet huolissasi hänen voinnistaan ja toivot hänen menevän lääkäriin. Parisuhdeterapia ei takuulla olisi huono asia. Siinä ette menetä yhtään mitään suhteestanne.
Arvelisin ripustautumisen olevan ihan oma juttunsa: itsekkyyttä, ujoutta, epävarmuutta, pelkoa.
Kiitos kommenteista, ainakin niistä asiallisista. Perjantaina (myöhään) kotiuduttuani tapahtui jonkinlainen läpimurto, kun hän itsekin totesi, että aikaansaamattomuuden takana taisi olla se, että minä olin ulkomailla ja hän taas kerran yksin kotona. Fiiliksiin liittyi ilmeisesti myös mustasukkaisuutta (täysin tarpeetonta) ja muuta epävarmuutta.
Viikonloppuna on tankattu "läheisyysakkuja", mutta itselläni on rankka viikko edessä tilintarkastuksineen ym. (ei sillä että niissä olisi mitään epäselvyyksiä) ja välillä kiristi pinnaa, etenkin kun muutenkin lyhyeen viikonloppuun piti mahduttaa vielä hänen sukulaisjuhliaan.
Mitään varsinaista ratkaisua asiaan ei siis ole löytynyt, mutta sen myöntäminen että minun poissaolooni liittyvät tunteet olivat pinnassa, oli kai jo kuitenkin askel eteenpäin.
yunaG:lle erityiskiitos! Meillä on kaksi rescuekoiraa ja puoliso on niiden kanssa parhaillaan ulkona. Tarjouduin hoitamaan iltapissatukset yksin tai yhdessä mutta hän halusi hoitaa ulkoilutuksen sillä aikaa kun minä keitän ja katan iltateet.