Voiko kunnanhallituksen jäsenille tulla merkintä rikosrekisteriin, jos ja kun joutuvat syytteeseen tekemisistään? Tietenkin siis jos vielä oikeudessa tuomiot vahvistetaan.
KHn jäsenille merkintä rikosrekisteriin?
TahraPaperissa
10159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niinpä,mitenköhän on silloin kelpoisuus olla ehdolla vaaleissa kunnallisiin luottamustehtäviin?Joku viisas varmaan osaa sanoa!
Tuonne tulevan Tonttulan johtokuntaan pääsyyn varmaan eivät tuollaiset merkinnät ole esteenä?
Ei vaikuta kunnallis- tai muuhunkaan vaalikelpoisuuteen. Onhan meillä esim. valtakunnanoikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittu Juhantalo kansanedustajana.
Ministerin pitää olla "rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu", jota sitten voi tulkita tavalla tai toisella. Kuitenkin esim. entinen ministeri Vapaavuori on nuoruudessaan tuomittu pahoinpitelystä.
Jos henkilö tuomitaan ehdolliseen tai ehdottomaan vankeustuomioon, merkintä menee rikosrekisteriin. Sakoista ei tule merkintää. Tämä torppaa työntekomahdollisuudet työpaikoissa, joissa vaaditaan nuhteeton tausta ja työntekijästä tehdään SUPO:n toimesta turvallisuusselvitys. Eli aika monessa paikassa nykyään vaaditaan turvallisuusselvitys. Ihan esimerkkinä Kittilässä vaikka lentokentälle et pääse töihin, jos rikosrekisterissä yksikin merkintä.
Kuntalaki on erilainen kuin ministereitä koskeva lainsäädäntö. Jos tulee tuomio kuntapäättäjänä tehdystä rikoksesta, ei ole enää vaalikelpoinen luottamustoimiin.
Onko tosiaan näin? Olen täysi amatööri lakiasioiden kanssa, mutta en ainakaan löytänyt kuntalaista tällaista kohtaa. Kävin kyllä vilkaisemassa yleiset vaalikelpoisuuden ehdot.
Kysykää siltä Kurulalta, sillähän se oli lakikirja sormeiltavana tv-uutisissa. Lakinsa lukenut mies, kyllä hänen pitää tietää! Toimittajat asialle ettimään TK haastateltavaksi.
Kyllä tämä soppa rikosrekisterimerkintää pukkaa. Tulee kerralla komia rivi Kittilän kohdalle, kun meithän asukkaita ylennetään rikosrekisteriin oikeen joukholla.
tarkoitit varmaan, että meijän asukkaita...ja oikein joukolla - et vain ole vielä kunnolla oppinut laittamaan hoota oikeaa kohtaan
Se on kyllä mejän.
Ohoh! Siis kunnanvaltuuston sakistakin lähes kaikki tulee korkkaamaan rikosrekisterin auki. Nyt ei riitä sormet ja varpaat laskemaan rikollisten määrää