Olen vasta näin myöhemmällä iällä tajunnut, ettei seurustelusuhteella tee mitään, jos ei ole rakastunut. Teininä etsin epätoivoisesti lähes ketä tahansa, ihan vaan siksi että olisi "joku" koska se olisi ollut "normaalia". Mutta nyt tiedän etten tarvitse ketään sellaista, johon en ole rakastunut. En kaipaa poikaystävää, vaan aidon rakkauden. Sinkkuuden tulisi olla ihmiselle se normaali ja luonnollinen tila suurimman osan aikaa, eli sen aikaa kun ei ole rakastunut. Ja vasta sitten, kun se rakkaus oikeasti iskee, pitäisi seurustelusta tulla osa elämää. Liian moni nykypäivänä alkaa suhteeseen vain siksi että olisi se parisuhde tai ettei tarvitsisi olla yksin. Mutta kyllä yksinkin pärjää ihan hyvin silloin kun ei ole rakastunut.
Ja rakkaus ei sitten ole mikään valinta eikä perustu minkään maan kriteereihin. Se on TUNNE, ja kun se tunne iskee, lentävät kriteerit romukoppaan. Nimimerkillä: rakastunut 17-vuotiaana todella lyhyeen mieheen, vaikka "mukamas" kriteereihini kuuluukin yhtä suuri tai itseäni suurempi pituus...
Ja rakkaus ei sitten ole mikään valinta eikä perustu minkään maan kriteereihin. Se on TUNNE, ja kun se tunne iskee, lentävät kriteerit romukoppaan. Nimimerkillä: rakastunut 17-vuotiaana todella lyhyeen mieheen, vaikka "mukamas" kriteereihini kuuluukin yhtä suuri tai itseäni suurempi pituus...
Vastaukset 31
Vanhimmat
Emävalhe on tuo että rakkaus ei perustuisi kriteereihin..
Miten tunne voi perustua kriteereihin? Se vaan iskee jostain. Eipä ollut viimeisin rakastumiseni kohdekaan komea, ja kamala parta vielä pahensi sen ulkonäköä (joka parrattomana oli mielestäni vielä omaan silmääni söpö). Sellainen tavallisen maalaistollukan näköinen neitsyenmetsästäjä.
Niin se on emävalheiden emävalhe. Nainen katsoo ekaksi ulkonäköö ja pituutta ja sitten tulee se tunne että tuohan on sellainen jonka kanssa nainen voi kävellä ylpeenä kadulla ja esitellä myös kavereilleen.
Jaa, minulla kyllä iski ekaksi TURVALLISUUDEN tunne esimerkiksi tuon viimeisimmän tapauksen kanssa. Se ihanuus, kun se ei ollut heti kähmimässä ja koskemassa... Ja sen ihanan lempeä katse.
Jos nainen on pilannut itsensä muiden miesten kanssa ei mies halua lapsia vaan mahdollisesti seksiä jos sitäkään. On kummallinen luulo että sekstailut johtaisi lopulta sen oikean löytymiseen kuten tänään iltalehdessä taas propagoitiin. Nainen vain pilaa itsensä "etsimällä".
Eivät kaikki miehet ajattele noin, että muutama aiempi partneri vielä mitään pilaisi.
170cm naisena olen deittaillut miehiä 170 .
Jos mies olisi aivan ihana ja vaikka lyhytkasvuinen niin ei väliä.
Ihan puuta heinää puhut että nainen vois rakastuu lyhyeen mieheen. Ei ole todisteita siitä. Tai ehkä sitten jos lyhyt mies olisi rikas lottovoittaja
No miksi minulle sitten kävi niin? Se tosin ei ollut vielä mies, vaan vasta poika. Mutta lyhyt silti, ja minua huomattavasti lyhempi. Mutta katseidemme kohdatessa jokin vaan syöksyi silmien kautta sisimpääni ja se tunne räjähti ilmaan...
Naiset siis usein seurustelevat vaikka eivät ole rakastuneita tai todella ihastuneita... Ehkä miehetkin? Kiitos tiedosta, tämähän selittääkin paljon. Kuvittelin moisen olevan poikkeus. Onhan se?
No en tiedä kuinka usein toiset ihmiset kykenevät rakastumaan. Itse en ole kyennyt kuin kolmasti tähänastisessa elämässäni (olen 27) ja niiden välillä ollut useita vuosia. Kuitenkin esimerkiksi suosituimmalla kaverillani oli 20-vuotiaana ollut jo 30 poikaystävää. Voihan se toki olla, että hän oli rakastunut heihin kaikkiin, mutta se merkitsee sitten myös sitä että eri ihmiset kykenevät rakastumaan aivan eri tahdeissa.
Käytät suurta sanaa erittäin heppoisin perustein. Rakkaus on ikuista tai sitten ei rakkautta.
Pitipä oikein miettiä. 5x rakastunut, 2x seurustellut. Harvoin kai seurustelen, koska vaadin jotain tunnetta. Eikä saisi olla tunteita muita kohtaan. 43 olen.
Ymmärrän siis ehkä syyn siihen, kuinka minulle on loukkaannuttu, kun en tahdo seurustella eli ei ole syviä tunteita. Minulle se on kaveruutta, tai panokaveruutta, jota en enää tahdo.
Ja noissa ´seurusteluissa´meni parikymmentä vuotta.
Ei ole. Monesti kyseessä on paljon käytännöllisemnät syyt. Halutaan pariutua, koska se kuuluu asiaan. Järkiavioliittoja. Tietysti yleensä vasta suhteen todellisesta luonteesta avaudutaan siinä vaiheessa, kun suhde on ohi.
Aloit olee jännäpojan kanssa vaikka et ollut rakastunut. Pidit sitä komeana ja s eoli syy jonka takia olit sen kanssa. Kyllä sitä vanhana aletaa olee miehen kanssa samoista syistä kuin teininä.
Kestähän jännäpojasta tässä nyt puhutaan... Ensirakkauteni oli jännäpoika, johon olin siis myös rakastunut. Hänen kanssan en kuitenkaan "ehtinyt olemaan", mitä nyt viettämään aikaa koulun katoksessa muutaman viikon verran, mikä ei vielä ole seurustelua (varsinkaan kun emme edes suudelleet). Vakipanoni taas oli jännämies, jota en rakastanut, mutta hänen kanssaan en "alkanut olemaan" vaan se suhde oli puhtaasti fyysinen. Kolmas jännämies oli pelkkä yhden illan juttu, joten siinäkään ei kauheasti "alettu olemaan". Ja siihen ne "jännät" onkin jääneet. En usko että enää näin aikuisiällä kykenisin jännään rakastumaan, 14-vuotiaana oli vielä niin altis vaikutteille ja sille että kerrankin joku piiritti viikkojen ajan ja puhui mukavia...
Annoit siis vaan pillua jännämiehille vaikka et alkanut olemaan. No sellaisia naiset on että antavat jännämiehille. Etkä edes halunnut kunnollista miestä koskaan.
Eksäni olivat molemmat kunnollisia miehiä. Niin myös toka ja kolmas rakkauteni.
Sinänsä allekirjoitan sun aloituksen, mutta olen pistänyt merkille, että sulla on kova tarve puhua sun eksistä. Tosin näköjään jokaisella vakkaripalstalaisella on joku pakkomielle, minkä ne vetää joka keskusteluun, mutta musta se on outoa.
“Love as a kind of innocence and as a capacity for illusion, as an aptitude for epitomizing the whole of the other sex in a single loved being rarely resists a year of sexual immorality, and never two. In reality the successive sexual experiences accumulated during adolescence undermine and rapidly destroy all possibility of projection of an emotional and romantic sort; progressively, and in fact extremely quickly, one becomes as capable of love as an old slag.”
– Michel Houellebecq
Piti vaan poimia tuolta yhdestä palstamiesten linkistä talteen. Koska olen jotenkin samaa mieltä lainauksen kanssa: rakastuminen oli paljon helpompaa aikana jolloin oli vielä neitsyt.
Rakastuminen on helppoa jos kohteen löytää. Vanhempana ei vain uskalla antaa tunteen viedä, kun tietää sen johtavan harhaan. Tai antaa tunteen olla, mutta ei uskalla seurustella.
Olen haksahtanut usein niihin jännäjennoihin, mutta tosiasiassa useimmat ´kunnon naiset´ovat varattuja. Varmaankin sama vanhemmilla naisilla. Jos sydän on särjetty pari kertaa, pitää huilia, ja elämä menee siinä. Hirvittävää tuhlausta.
Tosin viimeinen seurusteluni, elämäni rakkaus ja kaikkeni päättyi siihen kun netistä löytyi parempi. Ei toiminut, uutta parempaaa etsii.
Mutta mitä sanotte siitä, että miehellä rakkaus lopahtaa tosi äkkiä ja koko ajan kaipaa uutta pillua?
Naisilla taas rakkaus pysyy ja paranee.
Nainen on visnu ja mies on shiiva.
En ole kuullut moisesta, varmaankin jännämies tai feministä propagandaa. Luultavasti jälkimmäistä moinen valehtelu. Miehillä rakkaus pysyy ja naisillakin kai. Jos tahdot uskonnollisia perusteluita, väärä palsta.
Rakkaus on henkinen koura. Lihavaan en voisi rakastua sen miehenä kerron heti. Ehkä panona voin pitää runsaampaa lihaa mutta sydämelläni ei ole asiaa.
Muutenkin pelottaa että olen kadottanut rakkauden vuosien saatossa. Satoja naisia naituna tajuaa että viisikin on liikaa - jos on 2 naista rakastanut. Muuten ei ;)
Ehkä tapaan jonkun ihanan ja rakastun heti. Aika hiljasta. Palstan katkerat automaatit taitaa viedä naiseni lopulta. Synergia sopii heille, oikeus.
Mulla ei niin väliä, ei vaan ole
Miksi naiset eivät säästä neitsyyttään tosirakkaudelle vaan antavat jonkun iljettävän paskan viedä sen? Paskan jota johtaan tunnetaan vain panetusta.
Oikeita kohteita on niin harvassa. Toinen jalka haudassa kun löytää oikean.
Koska se oli niin komea, että tiesin heti nähdessäni sen klubin lavalla että halusin olla sen kanssa.
Ei mulla tulekaan se muuten. Siksi en ole seurustellut kuin 2 kertaa vaikka oon jo nelikymppinen. Olin jo 24v ekassa suhteessani. Enkä yhtään tiiä tuleeko kolmatta kertaa. En halua enää kokea eron tuskaa. Toisaalta ihminen on biologisesti moniavioinen otus, joten mun kaltaiset on luonnon oikkuja.
Sinkkuna on hyvä olla ja osaa antaa sitten enemmän arvoa kumppanille kun sellainen lopulta löytyy, jos ihmiset eivät vain vaihdu elämässä kuin kertakäyttö aterimet.
Tuntuu että moni juoksee suhteesta suhteeseen vain jotta olisi joku. Ei siinä ole rakkaudesta kysymys.
Toisaalta, jos homman idea on selvä, niin kai se jollain voi toimia.
Rakastuminen on sitten asia erikseen.
https://www.youtube.com/watch?v=4SqXaxM_Cwk
"Älä sinä vanha mieli enää mulle jauha
Ihan turhaan sä kirvoitat poltteen jo unohtuneen
Oi, jos se ois niin, hukkuisin huokauksiin
Valvoisin lakanat ryttyyn, saisin kaikesta kii...
Kuin hiipuva hanki vain oottelen vaeltajaa
Mut jos oisit mun, uskoisin täysikuuhun
Uskoisin rakkauslauluihin, nääthän sä kun..."
Tämän laulun myötä on kiva haaveilla... <3