työpaikkakiusaaminen helvetistä

pikkukylänkassa

Kun näitä viestejä lukee niin voi vain todeta että todella huonoja työpaikkoja on suomi täynnä. Ite lähden vakinaisesta työpaikasta juurikin esimiehen kiusaamisen ja simputtamisen takia. Työvuorolistat olivat suorastaan helv.. iltaa illan perään ja jos jäi vahingos esim. roskis illalla viemättä niin hyvä ettei läheisen kerrostalon asukkaatkin kuulleet siitä että olin tehnyt pikku unohduksen. Koska pääluottamusmiestä ei ollut niin olin yhteydessä liittoon joka pari kertaa kävi neuvottelemassa epäkohdista tuloksetta. Työkaverit olivat loistavia ja niiden takia jaksoimme ja iltaisin monesti purimme mistä kukin oli saanut kuulla päivän aluksi.¨
Sain tarpeekseni 4 v. sitten koko sotkusta ja vaihdoin työmaata. Aluksi esimies oli todella tiukka ja piti kaikki naiset kurissa ja nuhteessa ja homma toimi. Sitten esimies valitettavasti vaihtui ja alkoi työpaikkakiusaaminen muutaman vuoden kuluttua. Se kohdistui aluksi vain muutamaan maailman parhaaseen työkaveriini... puhumattomuutta ja työ jäljen mitätöintiä päivästä toiseen. Pääluottamusmies on käynyt muutamaan otteeseen ja tulossa uudelleen! Mua ottaa aivoon kun esimies ei pysty/kykene puuttumaan asioihin jotka ovat menneet jo liian pitkälle taas. Viimesin kiusaajien tempaus oli ottaa kuva tekemättömistä töistä ja nyt ne sit niit käy esittelemäs aina esimiehelle.... Nämä ovat juuri niitä joiden ei tarvi koskaan tehdä iltoja / vkl vaan nauttivat aamuista ja jokapäiväisistä tuokioista kuka on jättänyt tekemättä mitäkin. Itse täydellisyyksiä tuntuvat olevan.
Jännä homma sinänsä että pari viikkoa meillä harjoittelussa ollut työntekijä otti mun kans asian puheeksi varoen että olenko huomannut asiaa. Joo olen huomannut ja nyt itsekin viime aikoina olen todennut että oon ollu kuvattavana mitä ilta on unohtanu tehdä... Esimies joko leikkii tyhmää tai on todellakin SOKEA! Työtyytyväisyys kyselyissä asia on kyllä tullut ainakin selväksi että meillä työpaikka kiusaamista mutta kukaan ei noteeraa asiaa.
Nyt tyttien purkuun on tulossa mukaan pääluottamusmies ja luultavavasti kukaan ei saa suutansa auki kun pomo on paikalla. Mutta jos saatais olla ihan omalla porukalla niin sitten vois ruveta tulemaankin epäkohtia ja sanomista. Pääluottamusmies on luultavasti väärä henkilö purkamaan tätä meidän ongelmaa mutta työsuojeluvaltuutetulle luultavasti asia ei kuulu! Ite tehny iltaa jo 4 vko putkeen ja loppua ei näy.... Kyseessä kaupan ala valitettavasti jossa ei ole miehiä juurikaan. Ja niin kuin moni on sanonu että naisvaltaisella alalla olis paras olla mies pomona että homma toimis!

5

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauheatyöpaikat

      Nykyään työpaikoilla on paljon narssisti luonteisia työntekijöitä jotka pilaavat työpaikan ilmapiirin jatkuvalla kyttäämisellä ja kyyläämisellä koko työpäivän. Ennen vanhaan oltiin suvaitsevaisia ja ystävällisiä työkavereita kohtaan, ja hommat hoitui, oli kiva mennä töihin. Ihmiset ja ajat ovat muuttuneet todella hirveään suuntaan, tuntuu että menet minne tahansa työpaikkaan aina saat kuraa silmille vaikka kuinka puurtaisit syömättä, juomatta työvuorosi tehden. Maailma on kovaa...

    • paskamesta

      Sairaala-alaa ei voi suositella kellekään. Sinne mahtuu joukkoon vanhoja noin 60 v. akkoja, jotka ilkeilevät nuoremmille. Ammattiryhmästä riippumatta. Nämä kulahtaneet vanhat starat luulevat itsestään suuria. Suojatyöpaikkojen paratiisi,ongelmat lakaistaan maton alle.

      • 78901

        Tätä samaa kökköä se on julkisen sektorin naisvaltaisissa työpaikoissa ylipäätään. Ongelmat johtuvat pitkälti suojatyöpaikkakulttuurista eli pysyvistä johtajista ja niistä asennevammaisista vanhemmista työntekijöistä, jotka hallitsevat itsevaltiaiden tavoin. Eläkeikään saakka he meuhkaavat työyhteisöissä usein törkeästi ja/tai taitamattomasti. Kun yksi "Säkenöivä Persoona" lopulta suostuu raahautumaan eläkkeelle, on hänen seuraajansa jo valmiina täyttämään tilan ja sama meno jatkuu. Kiusaamisesta, muusta häiriökäyttäytymisestä ja huonoista työsuorituksista ei näille matameille tule mitään palautetta. Nuorempi väki saa kärsiä. Asenteena on, että tehkööt ja kärsikööt, kun kerta jaksavat. Pomot nakkelevat niskojaan. On mahdoton johtaa alaisia, kun ei osaa johtaa itseäänkään.


      • 3421321445566

        Kunnantalous osittain kuralla kun pienpalkkalaiset "lainaavat ja unohtavat"palauttaa lainaamiaan wc-papereita ,ruokailuvälineitä sosiaalitiloista,pesuaineita ,työkaluja ja varaosia.Vuosiremonttien aikana meno yltyy yltymistään kun kaikenmaiman firismiehet ympäri mailmaa "lainaavat" viikonlopuksi laitoksien tavaroita.
        Suomenlahden tuolta puolen tulevat pahimmat,jotka suureen ääneen haukkuvat suomalaisia työntekijöitä poliiseiksi kun he käyvät huomauttamassa "et paahan vaan takas kun lainasitkin".Laitoksien käyttöomaisuus on hankittu verorahoilla mutta ei taida etelä-suomenlahtelaiset tänne veroja maksella.
        Hyvää kevättä


    • tyhänsaapytämättäkin

      Sairaalamaailma on todella "kyykäärmeitten" pesä, jossa vanhat ämmät nipottaa nuorempia kohtaan ja moittii kaikkea mitä tekee. Mulle jopa yritettii savustaa "eläkkeelle", että olen niin aivovammainen, etten ymmärrä mitään. Mulle järjestettii pitkä kuntoutussuunnitelma, jossa meni monta päivää eri viranhaltioilta toiselle. Oli kuntoutusihteeri, lääkäri ja psykologin testit ja puhuttelun ja vesiperä tuli näille mammoile. Mitään ei tutkimus löytänyt. Kaikki oli kiusaa ja minun nujetamista huonoksi. Työpaikkaa en päässyt vaihtamaan, kun kysyjille haetusta työpaikasta aina moitittiin ja haukuttiin. En suosittele kelleen hoitoalaa. huonopalkka ja ilkeet työkaverit sekä kateelliset. sitten vielä leikitään parempaa tekohymyjen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      92
      7200
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7129
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      121
      6765
    4. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      64
      6285
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      97
      5618
    6. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      5564
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5434
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      65
      5275
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      43
      5148
    10. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4656
    Aihe