Me ihmiset ollaan erilaisia. Joillekin rakkaus ja seksi kulkevat ehdottomasti käsi kädessä. Minulle ei seksi ja rakkaus liity välttämättä yhteen. Voin harrastaa seksiä ilman rakkautta tai voin rakastaa ilman seksiä.
Aloimme suhteemme mieheni kanssa, siis kaksi vapaata sinkkua, aloimme seksisuhteen. Mutta en voisi kuvitellakaan, että rakastuisin ihmiseen, joka ei ajattele mm. näistä tärkeistä asioista samalla tavalla kuin minä. Tai, että rakastuisin ihmiseen, joka ei arvoistaisi ja kunnioittaisi minua aivan aidosti omana itsenäni. Tai, että rakastuisin ihmiseen, johon en voisi luottaa ja joka ei luottaisi minuun - luottamus vaatii aikaa ja tutustumista. Tai, että rakastuisin ihmiseen, jolle en voisi olla aina avoin ja uskollinen. Mieheni kanssa seksisuhdettamme kesti lähes vuoden, ennen kuin olimme molemmat valmiita keskustelemaan seurustelusta ja sitoutumisesta toisiimme. Olen todella onnellinen, rakastunut ja rakastettu.
En koskaan lakkaa ihmettelemästä, miksi jotkut tyytyvät elämään parisuhteessa, jossa joutuu pettämään tai olemaan petetty. Miksi?
Olen aikoinaan tutustunut touhuun: pettänyt ja tullut petetyksi, ollut toinen nainenkin. Täysin järjetöntä toimintaa kaikilta triangelin kulmalta katsottuna. Kai sitä ei nuorena ymmärrä, että voisi alkaa suhteeseen juuri oikean ihmisen kanssa, sitten kun hänet todella tuntee ja tietää, että me sovimme yhteen, me ajattelemme isoista asioista riittävän samalla tavalla.
Toivottavasti moni, joka ajatteleekin, että pitäiskö pettää, tajuaisi, että minähän olen väärän ihmisen kanssa, kun tämmöisiä mietin.
Tai jos joutuu miettimään salapoliisia tai puolison puhelimen seurantaa tms, niin hoksaisi, että enhän minä luota, olen siis väärän ihmisen kanssa.
Tai jos huomaa olevansa varatun kanssa treffeillä, niin tyhmää siihenkään on elämäänsä tuhlata. Toki tämä varattu on kyllä väärässä suhteessa, jos mitään vilunkia puolison selän takana toisten kanssa pitää. Mutta kyllä varatun ensin pitää kasvaa itsenä ja tajuta, olevansa väärässä suhteessa.
Miksi tyytyä epätyydyttävään ja onnettomaan parisuhteeseen, kun voi saada onnellisen, seksuaalisesti ja muuten hyvän parisuhteen? Miksi olla parisuhteessa, jossa ei voi avoimesti ja rehellisesti keskustella kaikesta, kertoa kaikkea, kuulla kaikkea, arvostaa kumppania ja olla arvostettu, luottaa ja olla luotettava, rakastaa ja olla rakastettu.
Pettäminen, petetyksi tuleminen ja kolmantena pyöränä oleminen on kyllä tyhmintä, mitä ihminen voi elämällään tehdä.
Aloimme suhteemme mieheni kanssa, siis kaksi vapaata sinkkua, aloimme seksisuhteen. Mutta en voisi kuvitellakaan, että rakastuisin ihmiseen, joka ei ajattele mm. näistä tärkeistä asioista samalla tavalla kuin minä. Tai, että rakastuisin ihmiseen, joka ei arvoistaisi ja kunnioittaisi minua aivan aidosti omana itsenäni. Tai, että rakastuisin ihmiseen, johon en voisi luottaa ja joka ei luottaisi minuun - luottamus vaatii aikaa ja tutustumista. Tai, että rakastuisin ihmiseen, jolle en voisi olla aina avoin ja uskollinen. Mieheni kanssa seksisuhdettamme kesti lähes vuoden, ennen kuin olimme molemmat valmiita keskustelemaan seurustelusta ja sitoutumisesta toisiimme. Olen todella onnellinen, rakastunut ja rakastettu.
En koskaan lakkaa ihmettelemästä, miksi jotkut tyytyvät elämään parisuhteessa, jossa joutuu pettämään tai olemaan petetty. Miksi?
Olen aikoinaan tutustunut touhuun: pettänyt ja tullut petetyksi, ollut toinen nainenkin. Täysin järjetöntä toimintaa kaikilta triangelin kulmalta katsottuna. Kai sitä ei nuorena ymmärrä, että voisi alkaa suhteeseen juuri oikean ihmisen kanssa, sitten kun hänet todella tuntee ja tietää, että me sovimme yhteen, me ajattelemme isoista asioista riittävän samalla tavalla.
Toivottavasti moni, joka ajatteleekin, että pitäiskö pettää, tajuaisi, että minähän olen väärän ihmisen kanssa, kun tämmöisiä mietin.
Tai jos joutuu miettimään salapoliisia tai puolison puhelimen seurantaa tms, niin hoksaisi, että enhän minä luota, olen siis väärän ihmisen kanssa.
Tai jos huomaa olevansa varatun kanssa treffeillä, niin tyhmää siihenkään on elämäänsä tuhlata. Toki tämä varattu on kyllä väärässä suhteessa, jos mitään vilunkia puolison selän takana toisten kanssa pitää. Mutta kyllä varatun ensin pitää kasvaa itsenä ja tajuta, olevansa väärässä suhteessa.
Miksi tyytyä epätyydyttävään ja onnettomaan parisuhteeseen, kun voi saada onnellisen, seksuaalisesti ja muuten hyvän parisuhteen? Miksi olla parisuhteessa, jossa ei voi avoimesti ja rehellisesti keskustella kaikesta, kertoa kaikkea, kuulla kaikkea, arvostaa kumppania ja olla arvostettu, luottaa ja olla luotettava, rakastaa ja olla rakastettu.
Pettäminen, petetyksi tuleminen ja kolmantena pyöränä oleminen on kyllä tyhmintä, mitä ihminen voi elämällään tehdä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Raikasta pohdiskelua, monta näkökulmaa. Mutta tuohon sinun kysymykseen, miksi jäädään löysään naruun roikkumaan, yksinäisyyden pelko, kulissit, taloudellinen tilanne jne jne. On niin monta syytä kuin on pariakin. Mutta yleensä juuri naiset haluavat vielä yrittää ja uskovat katteettomia lupauksia vaikka ovat tulleet petetyiksi,miehet eivät niinkään.
Jos valitsee elämässään tärkeämmäksi kulissit tai taloudellisen tilanteen, mikä ikinä syy onkin, kuin onnellisen parisuhteen, niin sehän on ihan oma valinta. MIksi ruikuttaa, jos valitsee olla huonon tai riittämättömän seksin tai pettävän puolison uhri. Se on täysin oma valintasi tai jos ei ole ollut alkuperäinen valinta, niin ainakin ikioma valinta jäädä huonoon parisuhteeseen. Ole iloinen valinnastasi! Olethan valinnut huonon seksin tai huonon puolison, jotta saat, jotakin, joka on sinulle vielä tärkeämpää kuin oma onnellisuus ja hyvä parisuhde.
Kaikkeahan ei kukaan elämässä saa. Kyllähän minullekin kelpaisi hieno ja rahakas luksus elämä. Ja vaikka mitä. Vaan kaikkein parasta on herätä aamulla ihan tavallisen duunarin tavallisessa kainalossa tavalliseen arkipäivään. Olemmehan yhdessä valinneet tämän - onnen. Eikä se olisi mahdollista ilman toistemme hyvää tuntemusta, täydellistä luottamusta, täydellistä avoimuutta, syvää rakkautta ja suurta kunnioitusta toisiamme kohtaan. Ehkä sinä olet valinnut jotain muuta tärkeämmäksi asiaksi elämässäsi, ole siis iloinen valinnastasi.
No joo. Asian voi nähdä noinkin yksisilmäisesti. Jos avioliittoa on kestänyt pitkään, siihen kokonaisuuteen sisältyy niin paljon enemmän. Eikä kummankaan tarvitse uhriutua. Odotukset elämän sisällölle ovat erilaiset kuin parisuhteen alussa. Hyvät kulissit ja talous luovat pohjan. Ja turvallisuus on molemmille tärkeä asia. Ja myös lapsille, aikuisillekin. Sekin on laajempi asia, vaikka olisivat hyvissä ammateissa ja luoneet oman elämänsä. Seksi ja erotiikka parisuhteessa muuttuu ajan myötä. Ja vakaa liitto kestää myös sen"huoraseksin".
Nimenomaan, olet täysin oikeassa, että vakaa parisuhde kestää! Jos parisuhde on kunnossa, asioista voidaan keskustella ja sopia, niin totta kai molempien tai toisen vieraissakäynti voi olla molempien kumppaneiden hyväksyttävissä. Eihän se ole edes pettämistä, jos se on sovittua. Kun on avoin, rehellinen ja luottamuksellinen parisuhde, niin tästäkin asiasta voidaan keskustella aivan avoimesti. En siis peräänkuuluta yksiavioisuutta, vaan sitä, että on rehellinen ennen kaikkea itselleen. Luotanko kumppaniin, epäilenkö häntä, voinko puhua hänelle mistä tahaansa asiasta?
Uskon, että ymmärrän myös näkemyksesi siitä, että kulissit, talous ja turvallisuus voivat olla se tärkein asia. Itsellenikin oli joskus. Olin jopa 21 avioliittovuoden ja eron jälkeen lähes 10 v parisuhteessa siksi, että lapsilleni kotini silloisen miesystävän kanssa oli turvallinen "parisuhdekoti", eikä mikään "ilotalo". Näissä parisuhteissa oli uskottomuutta, valehtelua ja salailua. En todellakaan ollut onnellinen, mutta valitsin silloin muut kriteerit tärkeämmäksi kuin oman onnellisuuden. Olin kyllä omasta mielestäni alunperinkin ollut tyhmä, kun perustin perheen vain perheen hyvää ajatellen itseni unohtaen. Kyllä se perheen onnikin lähtee perheenjäsenten omasta onnesta. En usko, että avioeroja tulisi niin paljon, jos ihmiset tutustuisivat oikeasti hyvin ennen sitoutumista ja kumpikin olisivat avoimia sekä rehellisiä toisilleen.
En kyllä tarkoittanut aivan tuota. Jos avioliitto on vakaa, kestää se "huoraseksin". Tarkoitin satunnaista hairahdusta. Samoin se,että talous ja kulissit luovat pohjan, ei merkitse sitä, että ne olisivat tärkeimmät. Edelle menee jokaikisen perheenjäsenen terveys. Tosin raha voi auttaa siinäkin ja ennenkaikkea turvallinen perhe. Omaan onnensa voi vaikuttaa omalla suhtautumisella , itsensä kasvattamisella. Suhtaudumme ja olemme eri linjoilla asioissa. Itse en kykenisi olemaan vuosia liitossa lasten takia miehen kanssa, joka ei ole lasten isä. Etsisin ulospääsyn nopeasti. Ja mielestäni varattujen kanssa "vehtaaminen" ei ole sopivaa tai hyväksyttävää.
"vakaa parisuhde kestää"
Näinkin sen voi ajatella, toki. Mutta myös niin, että parisuhteessa useinkin kumppanusten traumat yhdistävät. Tällä viittaan myös vanhaan sanontaan "vakka kantensa valitsee". Eli kun toisen trauma sopii lomittain toisen traumaan, syntyy erittäin kestävä parisuhde. Joka järkkyy ainoastaan siitä syystä, että toinen tai molemmat vapautuvat/parantuvat traumoistaan. On nimittäin ihan tutkittu juttu, en keksinyt sitä omasta päästä, mutta olen huomannut sen "toimivuuden" elämän varrella.
Ihan kiva ja hyvä, jos rakastatte toisianne, teillä menee hyvin. Mutta pisti silti silmään sana "täydellinen" kahdessa kohtaa peräti. Itse en usko mihinkään täydelliseen. Minulla ei ole tarvetta edes luottaa täydellisesti, tai olla täydellisesti avoin. Eikä se tarkoita ettenkö luottaisi ja olisi avoin. Usein vain jos pitää jotain aivan täydellisenä, ei huomaa/jostain syystä halua/osaa havaita epätäydellisyyttä.
Käytin täydellistä siksi, että niin moni ei uskalla esim kertoa puolisolleen, että minä tykkäisin jostain, sanotaan nyt vaikka peppuseksistä tai tyttöseksistä tai kimppaseksistä tms, olen ennen sinua kokenut sitä ja olisi kiva taas saada. Niin usein kuulee, että monen vuoden jälkeen kumppanille paljastuu tämän tyyppisiä asioita.
Tai miten usein kumppani ostaa toiselta salaa vaikka vaatteita tai kosmetiikkaa, elektroniikkaa, nuuskaa, viinaa....vain siksi, että ajattelee, että parempi tehdä tämä salassa, eikä kertoa toiselle, kun riitaa siitä kuitenkin tulee. Mielestäni kaikki, mitä ei "uskaltaisi" tai haluaisi kertoa kumppanilleen aiheuttaa sen, että alkaa myös epäillä kumppaniaan...mitähän se salaileekaan? Ja mihinkäs siitä aikaa myöten päästäänkään.
Siksi mielestäni täysin ehdoton avoimuus, rehellisyys ja luottamus ovat minun mielestäni avainasioita hyvälle parisuhteelle. Enkä tarkoita, että kaikkea tarvitsee tilittää, mutta asenne sellainen, että kyllä tästä ihan reilusti keskustelen, jos asiasta tai sopivasti asian vierestä tulee juttua. Olipa kyse mistä asiasta hyväänsä.
Enkä puhuisi noin paatoksella ja asiantuntevasti kahden vuoden suhteesta joka oli kaikenlisäksi vuoden pelkkä seksisuhde! Noilla simpukantyttären kokemuksilla pitäisi olla jo olemassa jonkinlaista varovaisuutta ja itsesuojelusta.
Olen myös jonkun aikaisemman kommentoijan kanssa samaa mieltä, että hyvin erikoista on elää kymmenen vuotta avoliitossa miehen kanssa vain lasten vuoksi joka ei edes ole lasten isä. Kuvastaa erikoista luonnetta ja tavallaan sen miehen hyväksikäyttöä. Lapset kasvoivat ja hän sai mennä!
Lapseni asuivat isänsä kanssa, ei minun kanssani. Hän ei todellakaan elättänyt tai kasvattanut lapsiani, sen sijaan hänen lapsensa asuivat kanssamme ja maksoin aina puolet kaikista kuluista, vaikka en todellakaan kuluttanut puolia, joten hyväksikäyttö kuvaamallasi tavalla on todella väärä arvio. Ja toki pidin siitä miehestä, jollakin tapaa kai rakastinkin. Mutta kuten kerroin, siinä suhteessa oli koko ajan uskottomuutta. Mies olisi halunnut jatkaa kanssani kun lähdin, mutta minusta on typerää olla suhteessa jossa on uskottomuutta. Olinhan 21 vuotta avioliitossa ennen sitä perheen vuoksi. Nykyisen mieheni kanssa tapasimme noin 3 vuotta sitten ja siis noin 2 vuotta olemme seurustelleet. No näillä eväillä mietin ja pohdin uskottomuutta ja parisuhdetta. Sanoisin, että hyvinkin varovainen olen, koska vasta 8 kk kuluttua ensi tapaamisesta olen valmis seurusteluun, kun tunsin miehen ja olimme riittävän läheiset keskustelemaan aivan kaikesta.
Minä taas ymmärrän. Ihmiset ovat erilaisia. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Tulevaisuutta ei näe koskaan. Monesti ehdottomuudet laimenevat vuosien myötä. Joidenkin mielestä taas tulevat entistä ehdottomammaksi. Nuorempana merkitsee seksi, toisilla rakkaus. Muutaman vuoden päästä toisinpäin. Tai kumpikaan ei enää merkitse. Tai merkitsee seksi, jota parisuhteessa ei ole, eikä tee edes mieli puolison kanssa. Sen sijaan tekee mieli vain olla ja elää arkea, jos kokee sen muuten jouhevaksi; mahdollisesti lasten kanssa, jolloin liiton jatkaminen koetaan suorastaan velvollisuudeksi. Ei se ole "tyytymistä".
Kiitos. Näin koen minäkin.
Arjarki, hieno kommentti! Täyttä rehellistä asiaa....
Kerrankin järkevä kirjoitus tällä palstalla, kiitos, allekirjoitan omalta kohdaltani.