Nainen jätti liikennevalojen vuoksi

Oltiin romanttisilla ravintolatreffeillä naisen kanssa. Ilta meni hyvin ja välilläme oli selvästi kipinöitä. Päätettiin suunnistaa vielä minun luokseni drinkeille, koska asuin lähellä. Suojatien kohdalla valot vaihtui punaiseksi ja nainen käveli punaisia päin, kun taas minä jäin odottamaan valojen vaihtumista vihreäksi. Kun nainen näki että jäin odottamaan valojen vaihtumista, hän vain jatkoi matkaansa. Kun valot vihdoin vaihtui, sain juostua hänet vielä kiinni, mutta nainen vaikutti vihaiselta, vaikka vain hetkeä aikaisemmin hän oli ollut flirttaileva ja hyväntuulinen. Yritin tiedustella, että mikä häntä vaivaa ja nainen sanoi vihdoin, että miehet jotka ei uskalla kävellä punaisia päin on perässävedettäviä nössöjä, enkä siis olekaan sellainen mies kuin hän oli kuvitellut ja sanoi että tämä oli nyt sitten tässä. Jäin tyrmistyneenä paikoilleni kun nainen käveli vihaisen määrätietoisena pois. Yritin myöhemmin vielä laittaa hänelle whatsappilla viestiä mutta nainen oli poistanut minut kontakteistaan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulostaa aika utopistiselta. Ei omaan ajatusmaailmaani istu tuollainen asenne ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jätetty_mies kirjoitti:

Oltiin romanttisilla ravintolatreffeillä naisen kanssa. Ilta meni hyvin ja välilläme oli selvästi kipinöitä. Päätettiin suunnistaa vielä minun luokseni drinkeille, koska asuin lähellä. Suojatien kohdalla valot vaihtui punaiseksi ja nainen käveli punaisia päin, kun taas minä jäin odottamaan valojen vaihtumista vihreäksi. Kun nainen näki että jäin odottamaan valojen vaihtumista, hän vain jatkoi matkaansa. Kun valot vihdoin vaihtui, sain juostua hänet vielä kiinni, mutta nainen vaikutti vihaiselta, vaikka vain hetkeä aikaisemmin hän oli ollut flirttaileva ja hyväntuulinen. Yritin tiedustella, että mikä häntä vaivaa ja nainen sanoi vihdoin, että miehet jotka ei uskalla kävellä punaisia päin on perässävedettäviä nössöjä, enkä siis olekaan sellainen mies kuin hän oli kuvitellut ja sanoi että tämä oli nyt sitten tässä. Jäin tyrmistyneenä paikoilleni kun nainen käveli vihaisen määrätietoisena pois. Yritin myöhemmin vielä laittaa hänelle whatsappilla viestiä mutta nainen oli poistanut minut kontakteistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu