Poikaystävän uhriutuminen ja epäsuora syyttäminen minua kohtaan huonosta suhteesta ajaa meitä erilleen. En väitä olevani täydellinen, mutta mielestäni suhteessa on aina kaksi "syyllistä" jos asiat eivät ole täysin kunnossa. Kun tässä ei ole kyse mistään todella vakavista jutuista kuten pettäminen, väkivalta, tai mistään yksipuolisesta tylyttämisestä, narsismista tms.
Poikaystävä ex-koulukiusattu, huono suhde takana ja vihaa eksäänsä, lukuisia entisiä ystäviä joiden kanssa mennyt välit poikki, ihan viime kuukausienkin aikana jatkunut välien poikki menemiset, mutta tutustuu melko sujuvasti uusiin ihmisiin. Syy aina siinä toisessa. Sanoo että meidänkin suhde muistuttaa menneisyydestä, edellisestä huonosta suhteesta. Olen kuulemma muuttunut huonompaan suuntaan, sulkeutunut ja etääntynyt. Tuntee olevansa suhteessa enemmän yksin kuin yhdessä, en kuulemma anna tarpeeksi tukea, ole läsnä, apuna tai keksi riittävästi mielekästä tekemistä. Ei kuulemma ole riippuvainen ihmisistä, sillä perusteella että on aiemmin ollut täysin riippuvainen muista. Hänen onnellisuutensa on riippuvainen muista ihmisistä. En kuulemma osaa keskustella rakentavasti vaikeista aiheista. On alkanut vältellä minua, eikä kerro minulle kaikista asioista.
Käy psykologilla, mutta aika harvakseltaan, koska ei saa kunnolla apua. Minun ei kuulu olla hänen terapeuttinsa.
Aika raskasta on. Minulla on vuorotellen huono omatunto, sorrun syyttämään itseäni hänenkin seurassaan. Ei hänen sanomassaan varsinaisesti valheita ole, mutta kuitenkin mielestäni melkoista liioittelua. Seuraavassa hetkessä huomautan itseäni, että mä olen hyvä ihminen, en ansaitse kuulla kaikkea tätä jatkuvasti. Yritän ratkoa ongelmia, muuttaa käyttäytymistäni. Vähän kerrallaan, kaikkeen en pysty heti enkä kaikessa haluakaan muuttua hänen mieleisekseen vain hänen tahdostaan. Sulkeudun, kun en koe saavani muutosta aikaan. Sitten yritän uudelleen, mutta tasaisin väliajoin palaan tähän sulkeutuneisuuteen. Silloin yritän ajatella kaikkea muuta, ja siten pitää itseni kasassa. Mielestäni elämä on liian lyhyt ainaiseen murehtimiseen, ja mm. työelämässä minulla vihdoin ja viimein onkin hyvät tulevaisuuden näkymät. Viimeksi kun työttömänä olin alakuloinen, oli hänellä vaikeaa oloni vuoksi ja sekin teki suhteelle hallaa. Tekee sitä ilmeisesti edelleen.
Asiat eivät ole ihan niin pahalla tolalla kuin tästä voisi saada käsityksen, joten toivon että huomioitte sen ennen kuin/jos kommentoitte. Rakkautta on, mutta rakkaus on usein koetuksella. Kukapa elämää on helpoksi väittänytkään. Tahto on pysyä yhdessä, ja uskoa on parempaan huomiseen. Toivottavasti poikaystävälläkin sitä uskoa on tarpeeksi. Kunhan avauduin anonyymisti, en odota saavani myötätuntoa, mutten mielestäni ansaitse moitteitakaan.
Poikaystävä ex-koulukiusattu, huono suhde takana ja vihaa eksäänsä, lukuisia entisiä ystäviä joiden kanssa mennyt välit poikki, ihan viime kuukausienkin aikana jatkunut välien poikki menemiset, mutta tutustuu melko sujuvasti uusiin ihmisiin. Syy aina siinä toisessa. Sanoo että meidänkin suhde muistuttaa menneisyydestä, edellisestä huonosta suhteesta. Olen kuulemma muuttunut huonompaan suuntaan, sulkeutunut ja etääntynyt. Tuntee olevansa suhteessa enemmän yksin kuin yhdessä, en kuulemma anna tarpeeksi tukea, ole läsnä, apuna tai keksi riittävästi mielekästä tekemistä. Ei kuulemma ole riippuvainen ihmisistä, sillä perusteella että on aiemmin ollut täysin riippuvainen muista. Hänen onnellisuutensa on riippuvainen muista ihmisistä. En kuulemma osaa keskustella rakentavasti vaikeista aiheista. On alkanut vältellä minua, eikä kerro minulle kaikista asioista.
Käy psykologilla, mutta aika harvakseltaan, koska ei saa kunnolla apua. Minun ei kuulu olla hänen terapeuttinsa.
Aika raskasta on. Minulla on vuorotellen huono omatunto, sorrun syyttämään itseäni hänenkin seurassaan. Ei hänen sanomassaan varsinaisesti valheita ole, mutta kuitenkin mielestäni melkoista liioittelua. Seuraavassa hetkessä huomautan itseäni, että mä olen hyvä ihminen, en ansaitse kuulla kaikkea tätä jatkuvasti. Yritän ratkoa ongelmia, muuttaa käyttäytymistäni. Vähän kerrallaan, kaikkeen en pysty heti enkä kaikessa haluakaan muuttua hänen mieleisekseen vain hänen tahdostaan. Sulkeudun, kun en koe saavani muutosta aikaan. Sitten yritän uudelleen, mutta tasaisin väliajoin palaan tähän sulkeutuneisuuteen. Silloin yritän ajatella kaikkea muuta, ja siten pitää itseni kasassa. Mielestäni elämä on liian lyhyt ainaiseen murehtimiseen, ja mm. työelämässä minulla vihdoin ja viimein onkin hyvät tulevaisuuden näkymät. Viimeksi kun työttömänä olin alakuloinen, oli hänellä vaikeaa oloni vuoksi ja sekin teki suhteelle hallaa. Tekee sitä ilmeisesti edelleen.
Asiat eivät ole ihan niin pahalla tolalla kuin tästä voisi saada käsityksen, joten toivon että huomioitte sen ennen kuin/jos kommentoitte. Rakkautta on, mutta rakkaus on usein koetuksella. Kukapa elämää on helpoksi väittänytkään. Tahto on pysyä yhdessä, ja uskoa on parempaan huomiseen. Toivottavasti poikaystävälläkin sitä uskoa on tarpeeksi. Kunhan avauduin anonyymisti, en odota saavani myötätuntoa, mutten mielestäni ansaitse moitteitakaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toista ihmistä ei voi muuttaa mutta se ei tarkoita sitä etteikö voisi huomioida toista ja panna merkille oma käytöstä mikäli siinä on korjattavaa. Miehesi koulukiusattu tausta muka oikeuttaa hänelle prinsessamaista käytöstä. Muiden pitäisi käsitellä häntä silkkihansikkain. Jos ei niin tee niin otetaan "laitetaan välit poikki"-kortin.
Ts. Miehelläsi on ongelmia ja ne vetävät sutkin siihen paskaan mukaan. Miehesi ongelmat myrkyttää suhteesi. Jos odotat että suhteesi pelastuu niin miehesi pitää aktiivisesti itseterapoida itseään hoitokertojen ulkopuolellakin. Huonoimman vasteen saa sillä jos terapeutti itse analysoi mutta itse ei laita tikkuakaan ristiin sen takia. Eli herää taas miehen asenne tässäkin esiin.
Tiedän että on vaikeaa kun kyseessä on itselleen rakas ihminen. Mutta tosiasia on se että niin kauan kuin poikaystäväsi syyttää muita omasta pahasta olostaan , se vain lykkää kauemmaksi omaa paranemista. Jokainen aikuinen on vastuussa omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan.
Itse vertaan usein tällaisia juttuja alkoholismiin. Alkoholistin läheiset surullisen usein mahdollistavat sairaan juomisen , jotta kaikki pysyisi raiteillaan. Yritetään olla mieliksi, kävellään ns.kananmunan kuorien päällä hiljaa ettei vaan ärsytetä. Kun sairas kuitenkin ratkeaa juomaan niin syy on useinmiten sairaan mielestä siinä toisessa ja läheinen keräilee tyhjiä pulloja ja hakee alkoholistin baarista/putkasta jne.Tämä kaikki tehdään rakkauden nimessä ja tietysti huolesta soikeena. Vaikka juuri tällä tavoin tehdään karhunpalvelus molempien hyvinvoinnille.
Varmasti välität poikaystävästäsi, mutta ei ole sinun vastuulla hänen hyvinvointinsa. Teet varmasti kaikkesi että teillä on hyvä olla toistenne seurassa, ota kunnia siitä. Minusta on loukkaavaa että poikaystäväsi syyttää sinua yksinäisyyden tunteesta. Hän on avainasemassa siinä, haluaako sen muuttaa vai ei. Toki sinulla on osa siinä, mutta et ole vastuussa. Mieti myös omaa hyvinvointiasi. Sinulla on työpaikka, olet nuori ja elämä vielä edessä. Sinulla on kaikki syy olla onnellinen ja olet ansainnut sen.
Ehkä sinunkin kannattaisi jutella ammatti-ihmisen kanssa ja kysyä neuvoa tähän tilanteeseen, mikä tulisi olla sinun roolisi tässä tilanteessa ja mikä avuksi kun kaikki on jo tehty.
Toivotan kovasti onnea teille :)