Kun ei enää kestä

Nyt rauhassa tuo toinen tutkinto valmiiksi ja haet sitten alaasi vastaavia töitä, toki keikkaa kannattaa hakea jo aikaisemminkin. PIdempiin paikkoihin otetaan mielellään niitä joilla on jo tutkinto, eli ei ihme ettet vielä opiskelevana ole päässyt haastatteluun. Kun valmistut, ja jos et heti työllisty tee opettajan lyhyitä sijaisuuksia (jos niitä on) niin voit osoittaa että olet tehnyt jotain.
Työtilanne nyt on mikä on, mutta ei kannata menettää uskoaan.

"Tämäkö on minun tulevaisuuteni?"
"Miten jaksaa eteenpäin tällaisessa tilanteessa?"

Onko sinulla tarkalleen ottaen minkäänlaisia vaihtoehtoja vaihtoehtoja?

Mites aikuiskasvatuksen puolella? Alakoululaisten opettaminen voi olla haastavaa ja kuluttavaa. Itse saattaisin tosin siitä tykätäkin, vaan olen ihan eri alalla. Mutta luulisin, että aikuiskasvatuksen puolella työ olisi varmasti erilaista kuin alakoulussa.

Oletko harkinnut työtä konsulttina? Onko sinulla jotain vahvaa sivuainetta yliopistossa, joka antaisi pätevyyden esimerkiksi aikuislukion opettajaksi? Aikuislukiossa oppilaat ja opettajat ovat tasa-arvoisia. Itse kävin aikoinani iltalukion, ja muistan, että kerrankin kävimme opettajan kanssa välitunnilla kaljalla tien toisella puolella sijaitsevassa baarissa.

Sinulle sopiva työnkuva voisi löytyä henkilöstöpäällikkönä, oppilaanohjaajana, iltalukion opettajana, valmentajana... Luulisin, että aikuiskasvattajalle töitä löytyy.

Eikö amk-tutkintoon kuulu harjoittelujaksoja? Itse lähdin maisterin papereiden jälkeen, kun työllistyminen näytti huonolta, tekemään toista tutkintoa amk:hon ja kaksi harjoittelujaksoa poikivat itselleni alan töitä.

Olen siinä samaa mieltä, että opettajana oleminen on "kutsumusammatti", lähipiirin kokemusten perusteella. Joillekin se on valtavan palkitsevaa, mutta siihen vaaditaan sopiva kutsumus/motivaatio.

Tosin sijaisuuskokemuksen ja sosiaalialan tutkinnolla on olemassa se riski, että sinua haviteltaisiin lasten ja nuorten kanssa tehtäviin töihin. Jos opiskeluun kuuluu harjoittelujaksoa, kannattaa harjoittelupaikat hakea tarkoin, tehdä pesäero harjoittelun ja nykyisen työkokemuksen välille, ts. monipuolistaa työkokemusta.

Äläkä lannistu! Nyt työtilanne on lähes kaikilla aloilla huono. Jos vaan pää kestää, mene alhaisen tason töihin paikkaan, josta voit edetä paremmille paikoille tulevaisuudessa. Itsellä on tältä vuodelta kymmeniä työhakemuksia takana ja nyt vasta pääsin haastatteluun, kun tutkinto on viittä vaille valmis.

Kannattaako noin korkeasti koulutetun maisterin tyytyä mitättömän huonosti palkattuun sosiaalialan työhön? Kannattaisiko edes harkita sitä vaihtoehtoa, että hankkisit puuttuvan opettajan pätevyyden, jolloin palkkasi nousisi aivan eri sfääreihin? Ja jos mahdollista, suuntaisit vaikka ammatilliseen koulutukseen, jossa opiskelijat ovat yllättävänkin kivoja?

Kiitos teille kommenteistanne! Sain niistä paljon uutta ajateltavaa. Tilanne on nyt hieman muuttunut.

Kuukausia jatkunut paha olo ja turhautuneisuus sekä työhön että tuohon uuteen tutkintooni kuuluvaan työharjoitteluun johtivat maaliskuun lopulla siihen, että oli pakko jäädä sairaslomalle muutamaksi päiväksi. Sydämen muljahtelu nukkumaan mennessä oli epämiellyttävää ja muutaman tunnin itkut työpäivän päätteeksi pakottivat jäämään kotiin. Tästä on nyt selvitty.

Olosuhteiden pakosta eli kokopäivätyön takia olen tehnyt tähän uuteen AMK-tutkintooni kuuluvaa harjoittelua iltaisin nuorisopalveluissa. Tämä on ollut pettymys kaikin puolin, mutta tämä oli ainut keino jolla saan harjoittelun suoritettua. Ilman muuta olisin tehnyt harjoittelun "paremmassa" paikassa ellen olisi työssäkäyvä. Uusia ovia tämän avulla on nyt avattu nuorten kanssa tehtävään työhön.

Viime viikolla sain tiedon päässeeni opiskelemaan opettajan pedagogiset opinnot. Luokanopettajaa minusta ei siis ikinä tule, mutta haluan ehdottomasti suorittaa nämä ja otin jo paikankin vastaan. Itsetunnolle tämä on nyt tosi tärkeä juttu. Töissä saan joka päivä kokea olevani toisen luokan opettaja, kun en ole pätevä.

Ensi vuodelle on siis luvassa opiskelua mutta toimeentulon varmistaminen on nyt suuri ongelma. Opetusharjoittelun aikana voi olla vaikea olla palkkatyössä.

Ajatus luokanopettajana työskentelemisestä on ahdistava, ja olen jopa ajatellut, että en enää kesäkuun alun jälkeen ikinä astu alakouluun jalallani. Olen kuullut että omaehtoisesti voisi opiskella ansiosidonnaisella päivärahalla, jos vain TE-keskus tekee myönteisen päätöksen. Tähän sivuun joku osa-aikatyö, niin voisin selvitä, heikosti mutta kuitenkin. Palkkani opettajan työstä on pieni, joten ansiosidonnainen on vielä pienempi.

Enää en tiedä kuka olen ja mitä haluan tehdä. Minulla oli selvät suunnitelmat: maisterin tutkinnolla esim. koulutussuunnittelijan työhön tai vaikkapa kunnan tai kaupungin opetustoimeen hallinnon suunnittelijaksi tms.

Enää ei ole oikein mitään suunnitelmia. En tiedä mihin työhön sovellun, onko sosiaaliala minulle sopivaa. En välttämättä näe itseäni työskentelemässä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa tai kehitysvammaisten kanssa.

Voi kuulostaa siltä, että olen vaikea tapaus ja nirso, mutta voin todella vakuuttaa, että näin ei ole. Olen saanut päälleni vaikka mitä opettajan työssä, ottanut kaikki sijaisuudet vastaan vuosien ajan, opiskellut ja kehittänyt itseäni, näköjään fyysiseen ja henkiseen oireiluun asti.

Jokin ammatillinen opettajuus tai opinto-ohjaajana toimiminen voisivat olla minulle sopivia töitä. Sen verran saan sekavista ajatuksistani kiinni.

Ei kannata naulata omia työ- ja uravaihtoehtoja liian tiukasti kiinni siihen mitä on opiskellut AMK:ssa tai yliopistossa. Tärkeintä että viet nyt opiskelusi kunnialla maaliin. Moni on löytänyt itsensä aivan toisaalta mihin on alunperin opiskellut. Sellaista tapahtuu. Pohdit valmistuttuasi eri vaihtoehtoja. Maailma muuttuu vauhdilla. Uusia ammatteja syntyy koko ajan ja vanhoja ammatteja katoaa historian multiin. Tärkeintä on pitää itsensä elinvoimaisena ja avartaa omaa ajatteluansa. Helposti omat ajatukset kun jäävät pyörimään samaa loputonta kehää. Ihminen kopio itse itseänsä koko ajan. Samat rutiinit päivästä toiseen. Uudet rutiinit/tavat --> Uusiutuminen ja muutos!

Kuulostaa aika itsetuhoiselta polulta tuo aloittajan ajatusketju "en halua enää opettaa -> siispä menen pedagogisiin opintoihin". Motivoitumaton ja työtään inhoava opettaja voi tuhota oppimisen ilon varsin monelta sukupolvelta.

Mieleen tulee sellainen ajatus että aloittajan voisi olla hyvä työstää uratoiveitaan ihan asiantuntijan kanssa. Esimerkiksi työkkäreissä työskenteli ainakin menneinä vuosina asiaan perehtyneitä ammatinvalintapsykologeja.

Jos tietää että valittu polku on omalta kannalta väärä niin miksi sitä pitää sitten jatkaa eteenpäin?

Tarkennus. Vihaan opettamista alakoulussa, luokanopettajana olemista. Toisen asteen oppilaitokset ja amk:t ja opettajuus niissä ovat sen sijaan ihan eri juttu ja siksi haluan opiskella ne. Eikä niiden opiskeleminen sitä tarkoita, että opettajaksi välttämättä päätyisin. Pedagogisia opintoja arvostetaan/vaaditaan muissakin tehtävissä kuin opetusalalla.

Olisit hankkinut kunnollisen koulutuksen, vaikka putkimiehen. Tuollaisilla huuhaa tutkinnoilla ei ole mitään virkaa.