Keskustelin juuri yhdellä toisella foorumilla ja aiempien kokemusteni perusteella tulin siihen tulokseen, että erityisesti toiset miehet vihaavat lyhyitä miehiä. Aina kun mahdollista niin heti aletaan haukkumaan.
Tälläistä esiintyy naisissakin mutta useimmiten tämä lyhyt mies vaan ohitetaan.
Esimerkiksi en voi opiskella koska minua kiusataan aina. Kiusaajia ovat sekä oppilaat että opettajat. Useimmiten olen vielä paikan hiljaisin ja syrjäänvetäytyvin tyyppi mutta lyhyttä miestä ei vaan siedetä.
Mitä tulee siihen että lyhyt mies koittaa hankkia naisen, niin se ei sovi lainkaan muiden miesten kuvioihin.
Tälläistä esiintyy naisissakin mutta useimmiten tämä lyhyt mies vaan ohitetaan.
Esimerkiksi en voi opiskella koska minua kiusataan aina. Kiusaajia ovat sekä oppilaat että opettajat. Useimmiten olen vielä paikan hiljaisin ja syrjäänvetäytyvin tyyppi mutta lyhyttä miestä ei vaan siedetä.
Mitä tulee siihen että lyhyt mies koittaa hankkia naisen, niin se ei sovi lainkaan muiden miesten kuvioihin.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Alle 170-senttisiä ihmisiä ei pitäisi päästää peruskoulusta.
Edustat juuri tuota äijäkaartia, joka vääntää vitsiä lyhyistä miehistä.
miten vitussa, pääset nettiin ja suomi24 asti älynlahjoillasi
Väitän että lyhyet miehet suomessa on lähinnä saamelaisia, väitän että saamelaisilla on vahvasti tunnistettavia lajimerkejä ulkonäössä kasvoissa ja ruumiin rakenteessa. Kun etsii saamelaisia netistä niin löytyy pitkiä blondeja ja vaikka minkä näköisiä ihmisiä väitän että tämä on jotain ylen ja jonkun valtion viraston propakandaa,. Joku taho yrittää vahvasti tuputtaa että saamelaiset on vain saamen lakki ja identti teetti eikä heillä ole minkään laisia geneetisiä eroja suomalaisiin, tämä hujaus on viety niin pitkälle että saamelaisten sekaan on viety suomalaisia ja saamelaisia taas suomalaisten sekaan.
oikeasti kaikki saamelaiset on jotain 150-172 metriä pitkiä ja näyttävät suhteelisen samalta. Suomalaiselle tulee luontainen hylkimis reaktio näitä nähdessään
Alamittaisten tulee olla jänniä ja hakata ihmisiä. Halveksunnasta johtuen katkerilla ihmisillä on paikkansa yhteiskunnassa.
Niin kuin kolmoismurhaaja Juha Valjakkala. 150 senttinen jännämies, jolla on naisia riittänyt.
Suurin osa maailman miehistä (myös naisista) on lyhyitä, sillä maailman väkirikkaimpien maiden asukkaat on tamppeja. Muuta vaikka aasiaan, niin olet varmaan keskimttainen, jopa pitkähkö. Myös nuo irakilaiset joita tänne on nyt tullut, on järkiään todella lyhyitä. Harva yltää edes minun kanssani samoihin mittoihin, eikä minullakaan ole pituutta kuin vähän reilu 170cm.
Se on vai alkukantaista pelkoa, vähän niin kuin hämähäkkien tai käärmeiden pelko. Lyhyt ihminen tuo mieleen lähinnä tarujen pahat maahiset, peikot ja tontut ja on siksi luontaista reagoida vihamielisesti. Ihmiset eivät tällä välttämättä tarkoita mitään ja se täytyy ymmärtää.
Lyhyistä ihmisistä tulee juuri tontut mieleen. Niiden seurassa kokee aina painetta käyttäytyä korostuneen kiltisti, ettei ne kerro joulupukille mitään pahaa.
Paljonko on herralla itsellään pituutta?
182 silloin kun ei hirveästi masenna.
Minä tosiaan toivon, että tämä on jotain sun outoa huumoria taas...
Alat pikku hiljaa päästä kärryille. :-I
Eikös lyhyistä kääpiöt mieleen tule. Satujen kääpiöt ovat usein ilkeitä pirulaisia tai sitten harmittomia kuten satujen Lumikin poikaystävinä esiintyvät kääpiöt.
"Lumikin poikaystävät" sai kyllä repeämään :D Kyseessähän oli 7 epätoivoista friendzonetettua kaverimiestä, jotka kyllä jaksoivat mielistellä nuorta tyttöä, mutta joita tämä ei koskaan nähnyt muuna kuin ystävinä. Lumikki-satu onkin oiva vertauskuva tosielämän MAT-teorialle.
Ehkä se kääpiömiesten lukumäärä jotenkin kompensoi Lumikille heidän vähäisen pituutensa ja ei niin hyvän näköisen naamansakin. Ehkä tää sadun Lumikki on jonkin sortin seksiaddikti, ja nää 7 kääpiötä joukolla pystyvät hänen nämä tarpeensa hoitamaan.
Ei nää tän sadun kääpiöt kait mitään AT miehiä olekkaan vaan nimenomaan vain kääpiöitä, joita tää Lumikki käyttää loppumattomien seksitarpeidensa hoitamiseen. Toki kääpiömiehet voivat vedota naisiin myös tunteellisestikkin, siksi kun kääpiö näyttää vähän saman näköiseltä kuin mitä avuton pieni taaperolapsi.
Osaa sen naisetkin. Joku aika sitten, kun olin paikallisessa tanssiravintolassa tuli itseäni selvästi pidempi nainen hakemaan tanssiin. Itse en ole innokas tanssija, mutta lähdin kuitenkin kun hyviin tapoihin kuuluu. Kohta tanssin alettua nainen kysyy "miten pitkä olet?" Vastasin ja hän kertoi oman pituutensa. Tanssit loppui siihen. Ihmettelin vaan, että mitäpä hän mahtoi tuosta saada. No onneksi tyhjä reissu ei ollut.
Eikö se nainen nähnyt pituuttasi kysymättä.
Sitä minäkin ihmettelin!
Samaa ihmettelin ja olin vielä seisaaltani.
Minä sain eilen pakit lyhyyteni takia. Istuin baaripöydässä ja siihen tuli kaksi naista, kysyen että voidaanko istua tähän. Juttu luisti siihen asti hyvin kunnes päätettiin lähteä porukalla pihalle tupakoimaan, jolloin naiset huomasivat miten lyhyt olen. Sen jälkeen mentiin eri pöytiin :(
Kuin tamppi sä olet?
Miksi se sinua kiinnostaa? Olen huomattavasti keskivertomiestä lyhyempi.
En nyt osaa ihan kauhean tarkkaan kertoa miksi se kiinnostaa. Jotenkin en ymmärrä ihmisten käytöstä tuohon pituuteen liittyen. Tuli huono fiilis tuon takia. Ja mietin vaan, että mikä oli noille daameille liikaa tai liian vähän. En mitään pahaa tarkoittanut tuolla kysymyksellä.
Minä olen tottunut siihen. Kerran kaverini järjesti sokkotreffit jonkun kamunaisensa kanssa. Satuin kuulemaan kun se nainen sähähti kaverilleni, onpa lyhyt. Vastaavia tapauksia on sattunut oikeasti muutamia. Olen 164cm
Miten sitten itse suhtaudut pitempiin naisiin, kuinka pitkä on liian pitkä?
Ei minua haittaisi pidempikin nainen seurustelumielessä. No tietenkin jos aletaan mennä yli 190cm niin tuntisi enemmän itsensä naiseksi.
En tosiaankaan vihaa lyhyitä miehiä. Esim. broidin kaveri on tosi lyhyt. Aina nättejä tyttöystäviä, kun on pirun mukava.. Seurustelin joskus 5v itseni pituisen miehen kanssa. Sitä "mä oon vaan metrin hukkapala" -ruikutusta oli kyllä tosi raskasta kuunnella.
Kaikki alle 180cm muehet on metrin hukkapaloja, jotka pitäisi keittää hiljalleen elävältä vesi kylmästä kiehuvaksi lämmittäen.
Minä olen lyhyt ja tykkään siitä, ettei kumppaninikaan ole kuin pari senttiä pitempi. Ei myöskään haittaisi, jos olisin itse pidempi. Suuri pituusero tuntuisi omituiselta. Enpä ole kyllä lyhyiden miesten syrjintään törmännyt muualla kuin tällä palstalla, mutta toisaalta hengailen vain kivojen ihmisten kanssa ja olen itse nainen. Harmillista, jos tämä on oikeasti joku ilmiö.
Niinhän se on helppo anonyyminä huudella netissä. Tosielämässä lyhyet miehet eivät tosiaankaan kelpaa vakavampaan seurusteluun, siinä kun pitäisi iljetä esitellä lyhyt mies kavereille ja vanhemmille . No Can Do. Satunnaisiin seksisuhteisiin kelpaa jos on pärstä kunnossa. Sanokaa mitä sanotte mutta näin se on todettu ihan kokemuksen kautta 37v ikävuoteen mennessä, ja tuskin tämä tästä muuksi muuttuu.
Kerro mikä on lyhyen miehen enimmäispituus, niin kerron, kuinka monen sellaisen kanssa olen seurustellut.
En ihan ymmärtänyt kysymystäsi mutta 165cm ja sen alle on ainakin jo liian lyhyt. Enimmäispituus? Ehkä joku 170cm ja siitä ylöspäin ei ole enää niin paha turn-off.
"Tosielämässä lyhyet miehet eivät tosiaankaan kelpaa vakavampaan seurusteluun, siinä kun pitäisi iljetä esitellä lyhyt mies kavereille ja vanhemmille ."
Viittasin tuohon. Olen parisuhteessa alle 170-senttisen miehen kanssa, ollut jo pidempään, ja hyvin olen hänet "iljennyt" esitellä kaikille. Kyllä lyhyt mies siis voi pariutua ihan vakavasti, riippuu vain hänen luonteestaan ja siitä, miten suhtautuu itseensä. Jos väkisin tekee lyhyydestä ongelman, niin tuskin se on kovin viehättävää kenenkään mielestä.
Ei se ihan siitäkään riipu. Kun mies näyttää friikiltä (lyhyet raajat, iso pää muuhun ruumiiseen nähden, niin ei naiset sellaista halua kenellekään esitellä)
Hankala selittää naiselle näitä asioita, kuitenkin se miehisyys ja pystyvyyden tunne on nollilla kun on muita miehiä päätä lyhyempi.
Olet väärässä. Itse teet tuosta ruumiisi "epäsuhtaisuudesta" kauhean ongelman. Se on korviesi välissä, ei missään muualla, ja se kannattaa korjata. Pituuteesi et juurikaan voi vaikuttaa, mutta siihen voit, annatko jonkin epätäydellisyystekijän pilata itsetuntosi. Olen minäkin tosi lyhyt, eikä se ole koskaan estänyt minulta mitään. Paitsi ylimmille hyllyille en ole koskaan yltänyt.
Kuten sanoin, helppo naisena sanoa. Miehillä kun arvostetaan sitä maskuliinisuutta ja isoa kokoa ihan eri tavalla kuin naisella. Se on varmaan sama asia kuin jos nainen olisi 2 metriä pitkä, vaikka heiltä odotellaan siroutta ja naisellisuutta. Ymmärrätkö pointin?
Ymmärrän kyllä. Silti edelleen on olemassa paljon lyhyitä (tai jopa lyhytkasvuisia) miehiä onnellisessa parisuhteessa, samoin kuin reilusti yli 180-senttisiä naisiakin. Mielestäni yhden ominaisuuden korostaminen ja sillä oman huonon menestyksen selittäminen on jokseenkin typerää, etenkin kun pituus/lyhyys on oikeasti aika yhdentekevä juttu. Jospa et ole löytänyt naista, koska et jääräpäisyyksissäsi suostu kuuntelemaan eriäviä näkemyksiä?
En minä mielestäni ole jääräpää jos en kelpaa lyhyyteni takia naisille suhteeseen. Siitä on niin moni sanonut, jos ei suoraan niin kavereiden kautta olen kuullut miksi ei ollut "kemiaa" sen miehen kanssa. Ja sen vuoksi monesti tullut dumpatuksi, mitä ihmettä mulla täytyy vielä sanoa että sinä uskot?
Olen todella pahoillani, että noin on käynyt. Haluan vain, että ymmärrät, ettei tuo kuitenkaan ole mikään totuus, että lyhyys olisi auttamaton turn-off. En tarkoittanut loukata, sanoin melko harkitsemattomasti. En osaa auttaa sinua tuon ongelman kanssa, mutta toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivotaan, että sinäkin kohtaisit vielä naisen, joka ei olisi niin pinnallinen, että vaatisi jotain tiettyä pituutta mieheltä. Tämän palstan perusteella näyttäisi onneksi olevan aika paljon mimmejä, jotka eivät miehen lyhyydestä pahastu.
Et sä ole loukannut mitenkään. Kiitoksia kuitenkin lohduttavista sanoista, ehkä minustakin vielä mies tulee :)
Höpöhöpö, sanon minä.
Helppo naisena huudella.
Niin on. Ehkä pokailet vääriä naisia, jos mukamas homma on pituudesta kiinni.
Sama ajatus kävi mielessä. Ehkä se lyhyys haittaa joitain pinnallisia yksilöitä.
Pidän montaa lyhyttä miestä miellyttävänä, eikä se johdu pituudesta vaan siitä mitä löytyy korvien välistä.
Tosin kerran tapailin hetken aikaa lyhyttä miestä, jolle minun huikea pituuteni (160 cm) oli liian kova pala. Minun olisi pitänyt kuulemmaa olla paljon pienempi. Siitä koko jutusta jäi aika huono maku, ei ihme että kaveri on aina vaan sinkkuna haku päällään. Muutenkin tuntuu kummalliselta, että monella sinkkumiehellä on niin huono itsetunto, että vaaditaan naista olemaan miestä huonompi joka asiassa. Tai ei ehkä seksissä, tiskaamisessa ja pyykin silittämisessä :-/
Älä muuta sano. Toisaalta en halua ketään tossuni alle mutta en viihdy siellä itsekään.
Näinhän se tosiaan on, että alle 180-senttisellä miehellä ei tämän päivän yhteiskunnassa ole mitään arvoa. Itselläni pituutta 175cm ja voisin ihan hyvin vaikka räjäyttää itseni pommilla tuhannen pillun päreiksi
En myöskään usko, että miehen pituudella olisi niin suuri merkitys naisten puolelta, kun täällä joku/jotkut haluavat antaa vaikutelmaa. Taitaa olla niitä miehiä, joilla ei ole muuta kehuskeltavaa kun pituus.
Ei ole koskaan haitannut miehen pituus, paitsi jos menee yli 190 sentin, niin ei ja jos nyt on 150 tai alle.
Niin niin moni muu asia on oleellisempi ominaisuus ihmisessä, jonka kanssa haluaa parisuhteen.
"Niin niin moni muu asia on oleellisempi ominaisuus ihmisessä, jonka kanssa haluaa parisuhteen."
Tämä pitää paikkansa. Siinä on vaan se pikku juttu, että alle 175cm mies ei pääse siihen vaiheeseen kun noilla asioilla on merkitystä
Aiheeseen liittyen tässä on aika tyly Twitter sivu.
https://twitter.com/heightismxposed
Olipa karmeeta luettavaa. Toisaalta ei kannata pelkästään tuota tiliä tuijotella, koska se vähän vääristää tuota pituussyrjinnän määrää. Todella toivon, että tuo olisi vain melko marginaalisen porukan idiotismia...
Tuolta twitter-sivulta jäi painuvasti mieleeni kommentti Napoleon-kompleksista. Itse olen huomannut sen usein pitävän paikkansa lyhyiden miesten kohdalla. Pidemmät miehet ovat olleet keskimäärin asiallisempia ainakin minua kohtaan. (aijai, ei saisi yleistää... mutta sitten taas, mites ne palstamiesten yleistykset naisista?)
Voi olla että johtuu kaikesta paskasta mitä lyhyet miehet joutuvat kokemaan. Ikävää vain että lyhyitä miehiä kohtaan voi olla vaikka minkälainen kusipää, ilman että on mitään komplekseja.
Itse tunnen monta pariskuntaa joissa mies ja nainen ovat suunnilleen saman mittaisia. Näissä pariskunnissa on sekä näitä /- 160cm mittaisia että pitkiäkin, mutta siis niin että lyhyet miehet on itsensä mittaisten naisten kanssa ja pitkät pitkien. Tunnen myös kaksi pariskuntaa joissa mies on alle 170cm ja nainen lähemmäs 190cm. Nämä naiset on lisäksi tosi kauniita hoikkia naisia ja molemmat pariskunnat on seurustelleet jo teinistä lähtien ja suunnittelevat naimisiin menoa ja perheen perustamista, että mistään hetken huvista ei ole kyse.
Kaikista ihanin, komein, haluttavin, söpöin ja kiinnostavin mies minun mielestäni on ollut itseäni pienikokoisempi, lyhyehkö ja muutenkin siro. Siis monella tapaa epämiehekäs, mutta minä olin ihan sulaa vahaa. En sitten häntä saanut "omakseni", mutta ajatuskin hänestä saa minut kehräämään. Ei se ole koosta kiinni. Olisin niin ylpeänä kävellyt hänen vierellään kaupungilla käsikynkkää vaikka korkkarit jalassa.
Asiat vain tapahtuivat ja päädyit yksiin ison karjun kanssa?
Hän ei sitten ollut kuitenkaan kiinnostunut. En tiedä oliko tuo koko ongelma vai kenties pärstäkerroin.
Kuinka moni nainen joka sanoo, että tällaista ilmiötä ei ole olemassa. On koskaan lukenut naisten deitti-ilmoituksia. Lähes puolet ei kelpuuta alle 175cm miestä
Niinpä. Tällä palstalla näköjään tykätään puhua paskaa. Ketä se hyödyttää?
Kaikki kaljut munapäät saa ainakin mun mahan sekaisin ja oksettaa. Pituus ei ole niin tärkeää, kun mies on ainakin samanmittainen kuin nainen.
Osuit asian ytimeen. Et siis itsekään huoli lyhyempää.
Tähän vaadittaisiin 121212:sen analyysi aiheesta. Itsellä ei puheenlahjat eikä älli riitä käsittelemään aihetta uskottavasti, mutta 12121212 on monet kerrat kirjoittanut hienosti tästä hommasta.
Voihan sen oman kokonsa kääntää edukseen. On sitte lyhyt tä pitkä. Pitkä ylettää korkealle, lyhyen ei tarvi kyykistyä.
Pituudesta on monesti haittaa. Koitapa pitkänä ja painavana kiivetä turvaan uppoavasta laivasta vaikka. Isot ihmiset on usein kömpelöitä. Mitä etua siitä on?
Itteni ei ainakaa ole oma vähemmän miehekäs koko rajoittanut elämää. Lapsiaki jopa saanu tehtyä :D
Jos voima ei riitä, niin voi ottaa tekniikan käyttöön. Onneksi pää pelaa..
Ei se pituus ruinaamalla lisäänny.
Eihän se lyhyys haittaa jos "lyhyys" tarkoittaa esim. 180 sentin pituutta (virallinen manletin raja on 6' eli noin 183cm). Sen sijaan alle 180cm pitkänä miehenä voi kyllä vetäistä huiviin purkillisen unilääkkeitä tai räjäyttää itsensä jollain kotitekoisella pommilla. Näin pitäisi minunkin tehdä jos vain saisin kerättyä rohkeutta, ei ole sekään helppoa näin alle 180-senttisenä miehenä.
Nuo sinun "totuutesi" pitäisi ennemminkin räjäyttää. Ei ole mitään maagista 180 sentin rajaa.
ks. https://twitter.com/heightismxposed
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14152559/ihmiset-vihaavat-lyhyita-miehia#comment-83467599
Mutta siis, uskotko sinä kaiken, mitä Internetissä sanotaan?
Tarkoitukseni ei ole vähätellä ongelmaa, muttei myöskään liioitella sitä.
Näinpä. Palstalla pituus saa vähän turhan paljon painoarvoa. Naiset toki ovat kranttuja ja lähtökohtaisesti suosivat pitkähköjä miehiä, mutta jos muut avut on kunnossa niin pituus on kuitenkin enemmän toisarvoista. Ei tämä toki reilua silti ole, kun nuijat on haudattu tai poltettu jo kotvanen sitten ja luulisi naistenkin pikkuhiljaa siirtyvän samalle vuosituhannelle.
Pitkälle ja komealle miehelle riittää sellainen selkokielisten uutisten tasoinen ulosanti, kun taas heikommilla ulkoisilla avuilla pitää pystyä herättämään kiinnostus mielenkiintoisilla jutuilla sekä tietenkin itseluottamuksella. Pitkät komistukset toisaalta eivät oikein ole tottuneet lyhyempien miesten vastarintaan, joten tilausta salamasodille on yllättävän paljon. Naisetkin saavat siinä käytännön demonstraation paperialfojen ja truealfojen eroista. Toiset ovat lilluneet siihen pisteeseen kuin kaarnan pala purossa, kun taas toiset ovat oman spartansa läpi kahlanneet.
Toisaalta taas pidempi nainen kainalossa on vähän kuin statusesine miehelle. Se viestittää katsojakunnalle, että miehellä on jotakin muutakin kuin yläilmojen viiman kohmettama ja ihmisvilinässä omissa korkeuksissa huojuva komea kallo. Enkä siis ymmärrä yhtään miehiä, joille pidempi nainen käy itsetunnon päälle suhteissa. Vakavasti otettavat naiseni elämän varrelta ovat olleet 176 ja 179 senttiä pitkiä kun taas itse olen 178. Molemmat ovat toki muuten suosineet pidempiä miehiä, mutta poikkeustapauksille on aina tilaa. Kannattaakin aloittaa poikkeaminen jo tänään.
Kyllä se vika on taas jossain muualla kuin pituudessa. Tunnen useita onnellisesti pariutuneita noin 170 cm ja osa allekin miehiä. Osalla suorastaan ollut liikatarjontaa naisista. Ovat varmaan sitten muut jutut olleet kohdallaan. Myönnän, että yksi näistä helvetin hyvännäköinen player-tyyppinen. Yksi ulkomaalainen, mutta söpö ja loistava naisten kanssa; rento, itsevarma, kohtelias. Yksi ei ees järin hyvännäköinen, mutta sosiaalisesti taitava, fiksu ja tienaa hyvin.
Minä tunnen useita onnellisesti raittiita ihmisiä. Eli suomessa ei ole juoppoja ollenkaan!
Voihan olla, että kärpäsestä on tullut härkänen kun pituus kriisiin on päässyt käsiksi. Jäänyt jumiin, kuin pyörteeseen ja imuun josta ei tahdo päästä irti. Jostain syystä en usko, että pituus on mikään vihan aihe. Naista päätä lyhyempiä miehiä näkee parisuhteissa, niin eihän kaikki voi millään vihata lyhyitä miehiä.
Laita ap elämäsi kuntoon, niin naisetkin alkavat kiinnostua sinusta. Tuollainen itsetekemäsi kompleksi karkottaa tehokkaasti.
Iso mies on hurstin haasku, sanoo vanha sanonta. Maasta se pienikin ponnistaa ja korkealle ylettyy.
Hyvin näkyy näistäkin kommenteista kuinka yleisesti hyväksyttyä lyhyen miehen kiusaaminen on.
Jos mies pahoittaa mielensä on hän vaan herkkänahkainen kriisissä oleva napoleon.
Teepä sama lihavalle sinut haukutaan alimpaan helvettiin eikä puhuta kriiseistä eikä koplekseista.
Napoleon-kompleksia koskeva kommenttini liittyi tapauksiin, joissa lyhyt mies on itseään jatkuvasti kovaäänisesti mainostava esittäjä tai muille ihmisille naureskelija, ei suinkaan niihin missä lyhyttä miestä on loukattu. Eräskin aina esittää kovaäänisesti sammuvansa huutamalla "nyt mä sammun!" Ja kun joku toteaa että "no nyt se sammu" tulee tämän maassa makaavan herran naamalle virnuileva hymy. Säälittävää!
Ihan samanlaisia huomion kerääjiä on pitkissäkin.
Kaikenlaista pelleilyä ja yleensä ainakin kehuskelevat jokaisessa mahdollisessa tilanteessa pituudellaan, ylimielinen asenne ja v**ttuilevat lyhyille aina tilanteen tullen. Siis ihan aikuisetkin,eikä teinit. Huono itsetunto ei pituudesta riipu.
No sellaset pikkumiehet ei oikein pysty puolustaan pesää...
Vaikka nyt onki nykyaika ja sieltä luolasta ollaan tultu ulos jo aikapäiviä sitte, niin miehet tykkää kurvikkaista naisista ja naiset tykkää soturimaisista miehistä..
Se isänmaallinen linna jössikkä on deitti markkinoiden kiinnostavin sonni.
Tässä vain muutama kommentti
"I hate short guys with a passion lol, you need to be at least 5'11"
Itse olen 170 cm pitkä nainen korot. En koskaan voisi seurustella lyhyemmän miehen kanssa ,mikä on todella haaste nykyään kun tuntuu että kaikki ovat max itseni pituisia.
Toisaalta ihmettelen lyhyempiä miesten ongelmaa koska tuntuu että myös naiset max 160cm.Itse ainakin huitelen päätä pidempäänä kaikkia ihmisiä joten luulisi teillä olevan hyvät markkinat keskenänne.
Olenko sitten pinnallinen,jos se sinua lämmittää,saatan ollakin.
Pinnallinen olet joo ja jotain muutakin, kun tuosta kirjoituksesta ei saa mitään tolkkua.
Mitkä markkinat? Lyhyillä naisilla on useimmiten sutinaa vain pitkien miesten kanssa. Aika harvassa on muuten ne 160 senttiset naiset joille kelpaa saman mittainen mies. Itseasiassa en tiedä ainuttakaan edes suvustani, jossa naiset ovat todella lyhyitä.
Hei hobbitti kasvata itelles munat.
Sulla on vitunmoiset traumat tosta sun pituudestas.
Hoidata ne, niin voit saada naisen.
Ennen sitä, et ole valmis.
Näin henkilökohtaisella tasolla tämä pituusongelma on ongelmistani pienin mutta sitäkin isompi ongelma se on muille ihmisille.
Sun jutut vaan paranee.
Pään ympärys ja kullin koko ovat minusta ne jotka miehen tekee.
Ei se niin mene, että lyhyt mies olisi aina näkymätön naisten silmissä, mutta eipä nyt kuitenkaan kaunistella asiaa liikaa. Lyhytkin mies voi saada naisen tai naisia, mutta kyllä se ihan fakta on, että suurin osa naisista ei halua lyhyttä miestä.
Minäkin tiedän monta lyhyttä miestä, jotka ovat parisuhteessa hyvän naisen kanssa. Toisaalta tiedän myös monta lyhyttä miestä joilla se lyhyys on hankaloittanut paljon naisen löytämistä. Minä olen itse huimaavat 170cm pitkä. Olen ollut parisuhteessa useammankin kerran ja tapaillut myös itseäni pidempiä naisia. Paras parisuhteeni oli 180-senttisen naisen kanssa ja siinä tuntui että se meidän väärinpäin menevä pituusero oli ongelma lähinnä muille ihmisille, ei sille naiselle tai minulle.
Olen kuitenkin vuosien varrella törmännyt todella monta kertaa lyhyyttäni ihmetteleviin tai harmitteleviin naisiin (ja miehiin). Jos lyhyt mies menee nettitreffipalstoille, niin saa aika nopeasti huomata, että suuri enemmistö naisista etsii pitkää, tai ainakin "normaalin pituista" miestä. Suuri osa rajaa ne lyhyet jo hakuehdoissa pois, vielä suurempi osa lopettaa viestittelyn kun huomaa että mies on lyhyt. Naiset myös aika avoimesti sanovat että pitkät miehet ovat ihania ja miehen lyhyys on jotenkin huvittavaa. Eikä pelkästään ne pinnalliset, vaan myös ihan tavallisen oloiset naiset. Se miehen lyhyys on jotenkin sellainen sallittu pilailun aihe, mies ei saisi siitä loukkaantua.
Useampi nainen on myös sanonut suoraan että harmi kun olen niin lyhyt, tai pettynyt kun olen noussut seisomaan ja on paljastunut että olenkin lyhyt.
Lyhyt mies voi löytää naisen, eikä miehen pituus ole kaikille naisille se kynnyskysymys, jos mies on muuten kiinnostava. On se kuitenkin niin että suurimmalle osalle naisista miehen lyhyys on paha turn-off ja siksi sillä lyhyellä miehellä on paljon vaikeampaa löytää nainen, koska vaihtoehtoja on paljon vähemmän.
Se on kuitenkin paha virhe jos mies jää rypemään itsesääliin ja käyttää lyhyyttää tekosyynä olla tekemättä mitään. On opittava pärjäämään siitä huolimatta. Itse olen mielestäni pärjännyt ihan mukavasti elämässäni. Tietysti ne vuosi toisensa jälkeen jatkuvat lyhyydestä huomauttelut ovat jonkinlaisen jäljen jättäneet, mutta se on minusta täysin ymmärrettävää. Keneen tahansa vaikuttaa se jos saa koko ajan osakseen vähättelyä jostain piirteestäsi. Katkeroituminen ei kuitenkaan auta. Minäkin olen elänyt ihan mukavaa elämää, tavannut matkan varrella hyviä ystäviä ja kiinnostavia naisia, hankkinut hyvän koulutuksen ja työpaikan, menestynyt urallani jne. jne. Se mikä vähän ihmetyttää on että joidenkin naisten mielestä kaikki mitä lyhyt mies saavuttaa tai missä hän on hyvä on jotenkin pelkkää lyhyyden kompensointia, kun taas vastaavat olisivat pitkälle miehelle vain ihailtavia saavutuksia. Sama pätee usein negatiivisiinkin piirteisiin. Jos lyhyt mies on huomionhakuinen, riidanhaastaja, tai muuten vaan mulkku, niin se on sen lyhyyden aiheuttamaa. Normaalin pituisella miehellä ei sitten tarvitakaan mitään komplekseja selittämään sitä. Se nyt vaan on niin että osa on mulkkuja, ihan pituudesta riippumatta, ei siksi että olisi komplekseja.
Hyvä ja kattava vastaus. Kuitenkin tuo 170cm on mielestäni ihan hyvä mitta mutta mitä enemmän tuosta mennään alaspäin, niin sitä vaikeammaksi ja raaemmaksi homma menee. En tiedä miten suuren osan elämästäni olen ollut mielenterveyspotilas mutta tämä asia on ainakin pahentanut masennustani merkittävästi ja alkoholiongelmaa. Henkiset ongelmat ovat jo sitä luokkaa että ei tarvitse tehdä juuri mitään loppuelämän aikana.
http://www.iskelma.fi/saa/lyhytkasvuinen-mies-kuvasi-koskettavan-videon-ihmisten-kohtelusta-mika-tuo-on/2/9432
Ärsyttävää tuossa on myös se että lyhytkasvuiset naiset kokevat loukkaukseksi sen, että pitäisi hommata lyhyt mies. Sen sijaan se 120cm muija hommaa sen 200cm äijän.
Naisilla pientä kokoa pidetään etuna vaikka se ei ole näihin Sara Sieppeihin vaikuttanut. Väitän että naisen pituus ei ole ongelma jos nainen on kaunis.
Pistetään nyt tämäkin tähän kun en viitsi uutta keskustelua aloittaa. Ei kelvannut tällekään kääpiönaiselle lyhyt mies. Olisi luullut vähemmänkin pituuseron riittävän mutta ei.
http://www.mirror.co.uk/news/weird-news/everybody-sexy-way-dwarf-stripper-5035647
flyin doc. of course ahhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh