Mä tapasin vuosi sitten kaikin puolin kivan miehen. huumaa oli alussa yllin kyllin, kunnes huomasin, että mies on niin uskomattomalla tavalla rakastunut minuun, etten voinut tajuta sitä. teki kaiken eteeni, huomioi, helli ja kaikkea mahdollista, mitä mieheltä kukaan voi odottaa. sitten jätin hänet. otin takaisin. jätin hänet jälleen ja taas muutaman viikon päästä palasin suhteeseen. hän ei koskaan empinyt, etteikö haluaisi mua jälleen, vaan oli jokainen kerta tukehtua onnesta. ja nyt tässä mennään eteenpäin..
aikaisemmin mulla on lähes kaikki pidemmät suhteet olleet sellaisia, että olen ollut se heikompi osapuoli. suhde täynnä pelkoa pettämisestä, huutoa, itkua, hampaiden kiristystä. suhteet eivät ole olleet itsestään selvyyksiä, vaan aina on niiden eteen joutunut tekemään paljon töitä. mutta silti ovat olleet täynnä uskomatonta intohimoa.
tänä päivänä mies edelleen haluaa tehdä kaiken mun eteen. mä voin sanoa tai tehdä melkein mitä vaan ja hän lähes aina hyväksyy kaiken. musta tuntuu, että joskus oikein testaan, että koska mies räjähtäisi, mutta en ole siinä koskaan onnistunut, enkä sitä oikeasti haluaisi.
mä en varmaan tiedä, millainen on oikea, terve parisuhde. elin niissä täysin päinvastaisissa suhteissa 10v ja nyt edessä on niin seesteistä elämää, ettei ole koskaan ollut.
välillä mua pelottaa, etten vaan ala tekemään hänelle samoja asioita, mitä aikaisemmat miehet tekivät minulle. voiko olla niin, että käännän nyt alitajunnassa roolit toisin päin ja näen entisen itseni hänessä, tai jotenkin niin? mä en todella tahdo muuta kuin elää hänen kanssaan ja perustaa perheen. mutta onko mennyt elämä voinut jättää mun sisääni jonkun kieroutuneen suhdemallin jonka kanssa taistelen edelleen?
aikaisemmin mulla on lähes kaikki pidemmät suhteet olleet sellaisia, että olen ollut se heikompi osapuoli. suhde täynnä pelkoa pettämisestä, huutoa, itkua, hampaiden kiristystä. suhteet eivät ole olleet itsestään selvyyksiä, vaan aina on niiden eteen joutunut tekemään paljon töitä. mutta silti ovat olleet täynnä uskomatonta intohimoa.
tänä päivänä mies edelleen haluaa tehdä kaiken mun eteen. mä voin sanoa tai tehdä melkein mitä vaan ja hän lähes aina hyväksyy kaiken. musta tuntuu, että joskus oikein testaan, että koska mies räjähtäisi, mutta en ole siinä koskaan onnistunut, enkä sitä oikeasti haluaisi.
mä en varmaan tiedä, millainen on oikea, terve parisuhde. elin niissä täysin päinvastaisissa suhteissa 10v ja nyt edessä on niin seesteistä elämää, ettei ole koskaan ollut.
välillä mua pelottaa, etten vaan ala tekemään hänelle samoja asioita, mitä aikaisemmat miehet tekivät minulle. voiko olla niin, että käännän nyt alitajunnassa roolit toisin päin ja näen entisen itseni hänessä, tai jotenkin niin? mä en todella tahdo muuta kuin elää hänen kanssaan ja perustaa perheen. mutta onko mennyt elämä voinut jättää mun sisääni jonkun kieroutuneen suhdemallin jonka kanssa taistelen edelleen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saat nykyisessä suhteessasi paljon sellaista, jota et aikaisemmissa saanut. Sen vuoksi sinulla on hyvä olla ja haluat jatkaa suhteessa. Kuitenkin luulen, ettei mies sittenkään ole sinulle oikea. Hänessä on paljon hyvää, muttei hän ole se, jonka kanssa haluat rakentaa yhteisen kodin. Jollain tasolla tiedät tämän itsekin, ja sen vuoksi et saa muodostettua kunnon suhdetta.
Voin olla väärässäkin, mutta mietipä tätä yhtenä vaihtoehtona.
Toisaalta kaikkiin parisuhteisiinhan kuuluu alussa se toisen testaus, opetellaan tuntemaan toista. Siitä ne riidat yleensä lähtee.
Etenkin, kun on kyse temperamenttisesta ihmisestä, olet ilmeisesti vähän temperamenttisempi kuin tämä uusi miehesi.
Itse olen kokenut tämän saman, minä löysin miehen, joka oli aivan ihana, mutta koin sen ahdistavana enemmänkin silloin. Nyt jälkeenpäin olen toivonut, että voi kun olisin tajunnut pitää siitä kiinni, enkä olisi kaivannut jotain "jännitystä", miehestä samankaltaista "räiskähtelyä" kuin itsestäni. (Vaikka en yleensä hermostukaan pienistä)
Veikkaukseni on siis samankaltainen kuin tuo edellinen, ehkä kaipaat jotain toisenlaista luonnetta, et halua liian kilttiä miestä rinnallesi. Voisiko olla niin?
Jos näin on, muista, ettei kukaan ole koskaan kuitenkaan täydellinen. Mieti, mitä pidät tärkeänä ja mitä miehestä haluat. Kun ne pääpiirteet on kohdallaan, on asiat ok. Kaikkea ei vain voi saada! -Tähän voi tietysti sanoa ihan mitä vaan, mutta loppujen lopuksi tilanne on kuitenkin tämä!
Kummaa on se, että kun löytää rinnalleen kiltin ihmisen, se ei tyydytä. Pianaikaa se alkaa kyllästyttämään, sitten erotaan ja vähän ajan päästä, kun se räväkämpi on löytynyt, ollaan tuolla uskottomuus ja avioeropalstoilla murheissaan.
Näin toimivat sekä miehet että naiset.
Kiltin ihmisen ongelma voi olla myös läheisriippuvuus ja pelko hylätyksi tulemisesta.
Yritä nyt löytää sitä ytyä miehestäsi, kukaan ei ole pelkkä perässähiihtäjä. Sano suoraan, että ero tulee, jos ei lopeta palvomista.
Ole niin kiltti ja ilmoita mulle jos lemppaat ko. miehen. Kuulostaa hyvältä mieheltä ja minulle kyllä kelpaisi ilomielin tuollainen kultsipuppeli kuin kuvailit.