ohhoijaa, kanssaeläjäni!
olemme siis kaikki täällä, kuka mitenkin voiden, uuden vuoden alkua utuisin silmin katsoen!
Voitteko kaikki hyvin, oletteko nukkuneet täysiä öitä, iloinneet jokaisesta päivästänne, muistaneet kiittää hyvää elämää kaikista sen lahjoista, varsinkin olemme iloinneet omasta ainutlaatuisesta persoonallisuudestamme, joka takaa meille arvoisemme kohtelun!
Juuri, niin minäkin, enpä juuri ilman apukeinoja ole nukkunut, päivisin on yksi jos toinen asia saanut itkemään. Itkemään, minut, joka en siis itke, olen kai tulossa terveeksi, terveemmäksi ainakin kuin ennen, koskapa osaan jo itkeä!
Olen aina uskonut itseni arvokkaaksi ihmiseksi, itselleni ja läheisilleni. Sekä elämänkin jollaintapaa arvokkaaksi. Nyt en tiedä, mitä uskoisin
.
Sain nimittäin niin ihanan joululahjan, ettei sitä kai moni voi paremmaksi laittaa: mies ilmoitti haluavansa eroon minusta. Ei rakasta enää, rakastelisi kyllä, vielä sittenkin lupasi käydä panemassa paikat kuntoon, kun on muuttanut pois, jos ei hänellä satu olemaan toista kumppania.
Olen kuulemma liian raskas taakka vielä viriilille ja vauhdikkaalle viisikymppiselle (olemme eläneet yhdessä n. 30v, mutta mitä siitä nyt väliä)
Olen muuttunut, vanhentunut(hän on meistä se, joka näyttää ja kuulostaa vanhemmalta, kuin ikä edellyttäisi, ei pahalla sanottuna) hänellä on liikaa vastuuta,(vastuu autonsa pesusta ja omista rahoistaan) ikävä, kun en pidä hänen uudelleen alkaneesta suhteesta missis viinin kanssa, sitäpaitsi hän haluaa kokea omanlaisensa elämän.
Olen enemmän kuin katkera, mutta kuitenkin, perkele, mitä se haittaisi, muttakun tykkään siitä, joka sana, joka hetki, puhe, ajatus syöksee kyyneleet silmiin, enkä jaksa itkeä ylen aikaa.
Hän on ollut se, jonka olkaan olen saanut suruni, ikäväni, huoleni itkeä, levätä, kerätä voimia, antaa ja saada läheisyyttä, rakkautta--vaikka ei se ikinä ole sanonut rakastavansa mua, ettei siis ole valehdellut. Mutta mä olen, rakastan aina vaan, ei se lopu vihaan eikä kiukkuun, turhautumiseen, ikävään.
Miten voi olla ikävä, kun toinen on vieressä, ei siihen voi enää koskea ja silti syli mieli sielu huutaa olet minun, olet luvannut itsesi minulle et voi noin vain päättää ja lähteä, minä tarvitsen sinun läheisyyttäsi, kuulla sinun arkisia asioitasi, olla rakastettusi, uskottusi, olla naisesi, vaimosi, ei sinulla ole oikeutta ottaa itseäsi pois minun elämästäni
Tottakai sillä on oikeus itseensä, olen onneton, rikki, surullinen
Oletteko kaikki onnelliset, kiitolliset elämästänne, onko mielenne hyvä, tunnetteko itsenne rakastetuksi
olkoot päivänne hyvyyden ja kauneuden täyttämät
minun täytyy itkeä, sillä minua ja meitä monta muuta on satutettu enemmän kuin ketään saisi satuttaa, kuka pyyhkii yksinäisen kyyneleet, kuka lohduttaa sitä, joka on jäänyt tyhjyyteen, kenen käsi silittää uneen hiljaisuutta humisevassa kodissa, jossa kaikki tuoksuu entiselle
laulakaa kiitosvirsiä elämälle, sillä jokainen hetki elämästä on ylistyksen arvoinen
eilisen itku puistattaa vartaloani, uudet kyyneleet etsivät tietään, tiedän, etten voita mitään suremalla, muuta tunnetta ei ole, voimia muuhun ei ole
elämälle kiitos, päivääkään en vaihtaisi pois, ei toisin mun parempi ois
tiedän, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki on toisin, paremmin tai vielä pahemmin--kolmesataakuuskytja risat on vielä aikaa siihen, jokainen saamarin päivä on itse aloitettava, itse elettävä, itse iltaan saatettava
jostain syystä epäilen, etten mitenkään kykene jokaisesta päivästä iloitsemaan
Ystävät, kanssaeläjät, elämäähän tämä on, teille monelle jo läpielettyä, minulle niin raadollisen totta juuri nyt, ilotkaa, olkaa onnelliset niistä, jotka lähellänne ovat vielä tänään, ainakin tänään.
Nukkukaamme yömme levollisesti, kauniita unia nähden, herätkäämme päiviimme toivorikkaina, tulevaisuuteen uskoen!
yhä edelleen koen epätoivoa surua itken itken itken missä on minun oikeuteni onneen, yhteiseen elämään, läheisyyteen
kuinka toisella on oikeus tehdä mitä haluaa, missä on minun oikeuteni
olemme siis kaikki täällä, kuka mitenkin voiden, uuden vuoden alkua utuisin silmin katsoen!
Voitteko kaikki hyvin, oletteko nukkuneet täysiä öitä, iloinneet jokaisesta päivästänne, muistaneet kiittää hyvää elämää kaikista sen lahjoista, varsinkin olemme iloinneet omasta ainutlaatuisesta persoonallisuudestamme, joka takaa meille arvoisemme kohtelun!
Juuri, niin minäkin, enpä juuri ilman apukeinoja ole nukkunut, päivisin on yksi jos toinen asia saanut itkemään. Itkemään, minut, joka en siis itke, olen kai tulossa terveeksi, terveemmäksi ainakin kuin ennen, koskapa osaan jo itkeä!
Olen aina uskonut itseni arvokkaaksi ihmiseksi, itselleni ja läheisilleni. Sekä elämänkin jollaintapaa arvokkaaksi. Nyt en tiedä, mitä uskoisin
.
Sain nimittäin niin ihanan joululahjan, ettei sitä kai moni voi paremmaksi laittaa: mies ilmoitti haluavansa eroon minusta. Ei rakasta enää, rakastelisi kyllä, vielä sittenkin lupasi käydä panemassa paikat kuntoon, kun on muuttanut pois, jos ei hänellä satu olemaan toista kumppania.
Olen kuulemma liian raskas taakka vielä viriilille ja vauhdikkaalle viisikymppiselle (olemme eläneet yhdessä n. 30v, mutta mitä siitä nyt väliä)
Olen muuttunut, vanhentunut(hän on meistä se, joka näyttää ja kuulostaa vanhemmalta, kuin ikä edellyttäisi, ei pahalla sanottuna) hänellä on liikaa vastuuta,(vastuu autonsa pesusta ja omista rahoistaan) ikävä, kun en pidä hänen uudelleen alkaneesta suhteesta missis viinin kanssa, sitäpaitsi hän haluaa kokea omanlaisensa elämän.
Olen enemmän kuin katkera, mutta kuitenkin, perkele, mitä se haittaisi, muttakun tykkään siitä, joka sana, joka hetki, puhe, ajatus syöksee kyyneleet silmiin, enkä jaksa itkeä ylen aikaa.
Hän on ollut se, jonka olkaan olen saanut suruni, ikäväni, huoleni itkeä, levätä, kerätä voimia, antaa ja saada läheisyyttä, rakkautta--vaikka ei se ikinä ole sanonut rakastavansa mua, ettei siis ole valehdellut. Mutta mä olen, rakastan aina vaan, ei se lopu vihaan eikä kiukkuun, turhautumiseen, ikävään.
Miten voi olla ikävä, kun toinen on vieressä, ei siihen voi enää koskea ja silti syli mieli sielu huutaa olet minun, olet luvannut itsesi minulle et voi noin vain päättää ja lähteä, minä tarvitsen sinun läheisyyttäsi, kuulla sinun arkisia asioitasi, olla rakastettusi, uskottusi, olla naisesi, vaimosi, ei sinulla ole oikeutta ottaa itseäsi pois minun elämästäni
Tottakai sillä on oikeus itseensä, olen onneton, rikki, surullinen
Oletteko kaikki onnelliset, kiitolliset elämästänne, onko mielenne hyvä, tunnetteko itsenne rakastetuksi
olkoot päivänne hyvyyden ja kauneuden täyttämät
minun täytyy itkeä, sillä minua ja meitä monta muuta on satutettu enemmän kuin ketään saisi satuttaa, kuka pyyhkii yksinäisen kyyneleet, kuka lohduttaa sitä, joka on jäänyt tyhjyyteen, kenen käsi silittää uneen hiljaisuutta humisevassa kodissa, jossa kaikki tuoksuu entiselle
laulakaa kiitosvirsiä elämälle, sillä jokainen hetki elämästä on ylistyksen arvoinen
eilisen itku puistattaa vartaloani, uudet kyyneleet etsivät tietään, tiedän, etten voita mitään suremalla, muuta tunnetta ei ole, voimia muuhun ei ole
elämälle kiitos, päivääkään en vaihtaisi pois, ei toisin mun parempi ois
tiedän, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki on toisin, paremmin tai vielä pahemmin--kolmesataakuuskytja risat on vielä aikaa siihen, jokainen saamarin päivä on itse aloitettava, itse elettävä, itse iltaan saatettava
jostain syystä epäilen, etten mitenkään kykene jokaisesta päivästä iloitsemaan
Ystävät, kanssaeläjät, elämäähän tämä on, teille monelle jo läpielettyä, minulle niin raadollisen totta juuri nyt, ilotkaa, olkaa onnelliset niistä, jotka lähellänne ovat vielä tänään, ainakin tänään.
Nukkukaamme yömme levollisesti, kauniita unia nähden, herätkäämme päiviimme toivorikkaina, tulevaisuuteen uskoen!
yhä edelleen koen epätoivoa surua itken itken itken missä on minun oikeuteni onneen, yhteiseen elämään, läheisyyteen
kuinka toisella on oikeus tehdä mitä haluaa, missä on minun oikeuteni
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voimia sinulle ja suuri halaus, tuska ei hellitä vielä aikoihin mutta pikkuhiljaa huomaat että sinä elät omaa elämääsi ja se voi olla yhtä täydellistä ellei parempaa kuin tähänkin asti.
Vähän samanlainen tilanne täälläkin. Miehellä on 30 vuoden avioliiton jälkeen toinen, nuorempi nainen, on ollut jo 1½ vuotta ja sitä ennen sitä edeltävä nainen... Hain itse eroa marraskuussa. Uskottomuus on niin loukkaavaa, haluan jättää entisen taakseni ja ruveta katselemaan uutta elämää. Avioliitostani on puuttunut lähes viiden vuoden ajan kaikki hellyys, läheisyys, jakaminen, avoimmuus ja rehellisyys. Vaikka päätös oli omani näyttää tässä olevan aikamoinen prosessi. Olen vihainen, mustasukkainen, surullinen ja kaikkea tätä sekaisin. Mies haluaisi pitää meidät kummatkin naisensa, mutta minä en siihen alistu. Annoin miehelle kaksi vaihtoehtoa: joko jatketaan avioparina ja muut suhteet jätetään tai sitten mies muuttaa välittömästi muualle asumaan. Vastaus oli se, että mies muutti...
Kai se on niin, että elämän tosiasiat on tunnustettava ja yritettävä suunnata ajatukset tulevaisuuteen. Minua on helpottanut se, että on ystäviä, joiden kanssa olen voinut loputtomasta asioistani puhua. Ääneen puhuminen ja kirjoittaminenkin välillä on pannut asioita ja vaihtoehtoja päässäni järjestykseen. Suosittelen sinulle ajatuksella luettavaksi Bruce Fisherin kirjaa Jälleenrakennus - kun parisuhteesi päättyy. Siitä on ollut minulle paljon hyötyä.
Ihan samanlaiselta tuntui minusta noin vuosi sitten kun vaimo löysi uuden miehen ja erohan siitä tuli.Yhtä tuskaahan se oli ensinmäiset kuukaudet koska itse en olisi halunnut eroa ja kaikki kaatu päälle kerralla kun olin luullut että kaikki on hyvin ja tärkein ihminen pettää tälla lailla.Minullekin sanottiin että kyllä aika parantaa vaikka itsestä tuntu että tästä ei pääse yli enää mitenkään.Meilläkin pitkä yli 25 vuottinen suhde.No tänäpäivänä jo on parempiakin päiviä vaikka onhan se mielessä joka päivä etten ole ainakaan vielä päässyt tästä yli mutta ei kai tässä auta muu kuin koittaa kestää jospa se joskus aurinkokin vielä paistaa ja voimia sinulle et todellakaan ole yksin meitä on täällä vaikka kuinka paljon ja se on hyvä ohje että päivä kerrallaan.
...itse erosin vuosi sitten, oltiin yhdessä yli 20 vuotta. Syytä en ala setvimään, mutta voin sanoa että aika parantaa, ystävät auttavat. Kannattaa suunnata energiaa, ainakin alussa, uusiin harrastuksiin, tutustua uusiin ihmisiin ja ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviin. Itse kuntoilin paljon, ulkoilin, kävin baareissakin, harrastin "yhdenillan" juttuja ( ei tehnyt ollenkaan pahaa nekään ), kävin ystävien luona jne. Ei elämä siihen lopu jos ihmissuhde loppuu, vaikka ehkä joskus siltä tuntuukin. Voimia ja jaksamista. Älä ainakaan ala käyttämään unilääkkeitä, rauhottavia tms. Ne eivät auta kuin hetken, ja niistä voi tulla riesa myöhemmin.
Olen myös hakemassa eroa. Rakastan miestäni, mutta hän kohtelee lapsiani niin huonosti, että en voi olla eroamatta. Tunnen itseni luuseriksi. Itku ei auta, pitää oppia arvostamaan itseään ja pitämään puoliaan. Olemme ansainnneet parempaa! ?????
vaikka olen vasta 26...mies halusi erota 8 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen.. Olen vielä nuori, mutta silti tuntuu etten löydä enää tarkoitusta tälle elämälle. Toivottavasti se kulunut fraasi "aika parantaa haavat" todellakin pitää paikkaansa.
Meillä mies muuttaa parhaillaan. Enää en itke niin paljon, nauran jopa ja heitän vitsiä koko hommasta. Erovaihetta on kestänyt nyt muutaman kuukauden, uudelleen yrittämisineen. Mies on aikanaan rakastanut minua ja minä häntä, mutta kaikki on kuivunut välillämme vähitellen kokonaan, tämän melkein 20 vuoden yhdessäolon aikana.
Olemme kuitenkin niin eri paria, että tiedän ettei kannata jatkaa. Harrastamme mieluummin erikseen ja eri asioita. Meissä kummassakin on tietenkin toisiammekin miellyttäviä piirteitä mutta se varsinainen "juttu" väliltämme on puuttunut aina, mielestäni jo seurusteluaikoina. Rakkautemme on perustunut enemmänkin seksiin ja kun se loppui niin loppui kaikki.
Mies löysi uuden seksin, kylläkin naisen kanssa jota ei uskalla epämääräisten taustojen ja muutenkin naisen tavallaan "luuserimaisuuden" takia kumppanikseen koskaan ottaa. Hän on kertonut minulle koko naisen elämäntarinan. Mies on niin lapsellinen että luulee uuden suhteensa toimivan ns. rakastajatyyliin ja hänellä on taas itsellään vapaus harrastaa lähes kokopäiväisenä niitä omia juttujaan kun tähänkin asti kuulematta vaimon valituksia ainaisesta poissaolemisesta.
Kaikesta huolimatta tämä naisjuttu sai minut lähes hulluuden partaalle ..... hänen kerrottuaan tästä pikään jatkuneesta suhteestaan ns. "huoraan". Tämä "syntinen nainen" (huomatkaa en pidä miestäni kuin tyhmänä kakarana), kyllästyi ukkomiehen kanssa muhinointiin ja ilmoitti seksin loppuvan jos mies ei jättäisi perhettään ja lapsiaan. No sitten alkoi uudet yrittämiset ja eroprosessi. Kuka tälläisen jälkeen rakentaa enään mitään ja vielä huonolle pohjalle??
Minä kyllä tunsin vielä suurtakin rakkautta, mustasukkaisuutta ja ties mitä ...... mies ei osannut enää rakastaa, pitää minua arvokkaan "puhtaana" itseensä ja siihen "lutkaan" verrattuana. Ehkä löydän vielä arvoiseni ns. oman puoliskon joka myös tuntuu siltä. Minun puolestani exmieheni ja se lutka saavat pitää paskan elämänsä.
Olen itkenyt, raivonnut, surrut, huutanut, nauranut, ollut nukkumatta ja ahdistunut mutta olen kuiten ollut koko ajan töissä, tosin lomia on onneksi osunnut tähän prosessin kohdalle. Kukaan muu ei tedä mitään kuin pari läheistä collecaa koko eroprosessista taustoineen joten työpaikan kahvihuoneeseen on ollut helppo mennä. Ihmisten kanssa oleminen on auttanut ja työ ja lapset. Lapset eivät juuri oireile, koska isä on muutenkin aina poissa, ero ei paljoa heidän elämäänsä muuta.
Tällähetkellä ollaan hyviä ystäviä. Omaisuudenjako tuntuu menevän hyvin kumpaakin tyydyttävästi ja minä autan miestäni muutossa.
Huomisesta en tiedä, mutta tunne on kuitenkin se että parempaaan ollaan menossa. IHAN TOTTA!!
Minusta ovat miehet tykänneet aina, sekä työympyröissä että harrastuksissa, niitä pyörii kokoajan jokapuolella ympärilläni. Sitten kun uskallan ja aika on hyvä, toivon tapaavani sen oman puoliskoni, joka on myös vapaa, niinkuin minäkin.
AJATTELE SINÄKIN NÄIN!! Etsi harrastus joka miellyttää, jos sitä ei tällähetkellä ole.
Minulle se on ollut 30 vuotta "fusku"(salasana) ja se on vain pieni osio koko jutusta ........ en kerro enempää. ITKEMINEN LOPPUU AIVAN VARMASTI AIKANAAN.