Sähköavusteinen polkupyörä - miksi?

pyöräilevä_ajattelija

Suokaa anteeksi tarkoituksellisen provokatiivinen otsikko. Pääpointtini kuitenkin kiteytyy siihen. Antakaas kun selitän:

Nimittäin, olen ymmärtänyt että on purjeveneitä ja moottoriveneitä. Sitten on sellaisia elukoita kuin moottoripursia. Kuulemani mukaan moottoripursi voi olla kuin kehno purjevene ja kehno moottorivene samassa. Lisäksi on citymaastureita...

Sitten on polkupyöriä ja sähköskoottereita. Lisäksi on eräänlaisia "sähköskoottereita" joita pitää kuitenkin polkea ja jossain kohtaa (oletan) huolestua akun tilasta. Kuulemani mukaan sähköavusteinen polkupyörä on kehno polkupyörä akun tyhjennyttyä eikä missään vaiheessa avoimesti ihan vaan skootteri.

Poislukien postinjako taajama-alueella tai joku vastaava en osaa mieltää tai sijoittaa sähköappari-pyörää lokeroonsa. Kyllä jalkavaivaiselle tms. on helppo ymmärtää. Silti: Eikö joku perusmummis hakkaa hankintahinnaltaan, huoltoystävällisyydellään ja -kuluillaan sekä etenkin huolettomuudellaan mennen tullen kalliin sähköpyörän?

Ymmärsin että sähköpyörän akut maksavat jotain 400 euroa, saman muuten minkä sähköskootteriin. Sähköskootterin toimintasäteelle (vajaa sata kilometriä) virnuillaan, kun joka jamppa kohta hankkii 40-60 km ajettavan sähköpyörän. Jaa, pyörää ei vakuuteta & rekisteröidä... ennen kuin muutama Tour de Francea leikkivä saa sen aikaan kaikille. Sellaisille suosittelisin jotain 3000 valmiiksi kulkevaa moottoripyörää, tai ihan velodromia.

Polkimin varustettu pappamopo aikanaan kai oli lain sanelema juttu (moottoripolkupyörä = mo-po), ja varmaan yleensä huolehdittiin polttoaineen riittävyydestä vaikka kuinka olikin polkusimet optiona. Mopo palveli ja palvelee erilaista käyttötarvetta, mitä käyttötarvetta erikseen johonkin perus-Tunturiin verrattuna sähköpyörä palvelee?

Jos vain bensaa (tai akkua) riittää on meno taattu. Eikös bensan tai lataamisen saatavuus ole kuitenkin riippakivi ja huolenaihe normaalin, kerrassaan huolettoman fillarin suhteen? Pidän polkupyörää sellaisena, jolla voi liki koska vain lähteä minne vain ja vaikka kuinka pitkälle sen enempää latailematta tai murehtimatta sellaisesta tai muutenkaan suunnittelematta ja periaatteessa ilmaiseksi. Peruspolkupyörä sietää jopa lievää laiminlyöntiä ja kaltoinkohtelua motorisoitujen sijaan. Hakkaa motorisoidut vekottimeni huolettomuudessa.

KISS eli Keep It Simple and Stupid on vikasietoisen tekniikan eräs suunnittelufilosofia. Toiset kyllä haluavat autoihinsa hirveästi vilkkuvia varoitusvaloja joiden lamppujen sammutus maksaa monta tonnia. Enpä välttämättä näe lisäarvoa tai suoraa elintason tai elämänlaadun kohoamista sellaisessa, vai sitäkö varten pitää saada lisää liksaa. Haluan pitää polkupyörän KISSinä kun kaikki muu tahallaan kelvottomaksi/rahastettavaksi tehty hajoaa (mistä on esimerkkejä kaikilla), mutta kiinnostaisi kuulla päinvastaisia perusteluja.

En väheksy tai hauku sähköpyöriä jos jollakulla vastaa tarkoitusta, tai tarkoitus on ehtinyt löytyä. Ihmettelen vain. Ja ihmettelen kuinka ennen niiden [sähköpyörien] ilmaantumista on pärjätty, ts. millaisen aukon ne (vasta nyt/jälkeenpäin) täyttivät. Odotan mielenkiinnolla kannanottoja.

20

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • retro_on_korjattavissa

      Ei ne vilkkuvat valot suoranaisesti vikaantumista estä tai lykkää. Varmaan joku kuplavolkkari on nyt ykskaks hirveän hengenvaarallinen ja kelvoton? Siis kuinka kukaan selvisi hengissä niiltä ajoilta? Ja varmaan on nelitahti-bensamoottorin toiminta jollain tapaa jossain leasing-rellussa radikaalisti erilainen ja edistyksellisempi.

      Kohta saadaan vedenpitäviä läppäreitä; kas kun ennen ei voinut käydä suihkussa tai uimassa tietokoneen kanssa. Kuinka kehitys kehittyy. Ehdotan samalla että sellaisen tiivisteet tehdään riittävän kehnoiksi. Liittynee aiheeseen.

      • eieieieiii

        Kait se vähän sama juttu kuin että ostaa kalliin maantiepyörän jolla ei voi ajaa huonolla pinnalla ja hitaitten joukossa vaan pitää autojen joukossa mennä. No Suomen tasamaastossa ei sähköpyörä kovin paljon auta, mutta kyllä noissa vuoristomaissa niiden myynti on ihan eri luokkaa, ja kun maailmalla menee niin sitten viiveellä täälläkin.
        Taitaa ne porakoneetkin nykyisin sähköllö pelata vai onko jollain vielä veivari käytössä?


      • Soffajake

        ...niinkos Tanskassa ja Hollanissako meinaat. Niissä kun sähköavusteisten määrä myynnissä taitaa jo ylittää vanhanaikaiset 'munamankelit'... Eikä niissäkään maissa taida pal vuoristoseutua löytyä... Mutt monet menevät silti ihan töihin sillee kevyesti polkemalla mieluummin, kuin ruuhkissa köröttäen ja parkipaikkaa etsien...


    • 1235609

      Miksi tietokoneet kehitettiin, kun kynä ja paperi riittäisi? Miksi tiskikone on olemassa, kun voi pestä käsin ne tiskit? Hoh- hoijaa taas tätä typerää lässytystä...

      • qwertyf

        Jotkut maksaa laskuja tietokoneella mikä ei onnistu silkalla kynällä ja paperilla. Akkuporakoneella kai on tarkoitus synnyttää jotakin mitattavaa ja havaittavaa lisäarvoa, edullisessa suhteessa vintilään. Enpä pidä aloittajaa suoriltaan typeränä lässyttäjänä ainakaan vain siksi etten itse osaa sähköpyörää perustella. Ja viisasta lässytystähän Suomi24 pursuaa.


      • vasstustan

        Ammattityössä ymmärtää koneet, mutta kun rivitaloasukkaallakin on sähkökoneita vaikka työt tekisi nopeammin käsin kun kävisi ostamassa kaupasta sähkökoneen. Miksipä ei sitten sähköpyörää.


    • Mieti_sitä

      Sähköpyörä on älyttömän hyvä lyhyillä matkoilla, ja vähän pidemmilläkin silloin kun haluaa siirtyä vaivattomasti paikasta toiseen. Sillä on mahdollista siirtyä hikoilematta matka, jolle ei muuten pyörällä lähtisi.

      Tärkein peruste on se, että sähköistetyllä pyörällä pääsee pyöräilemään sellainenkin ihminen, joka ei muuten ehkä enää pyöräilisi ollenkaan.

      • pyöräillen

        En ymmärrä logiikkaa. Polkupyörä on hyvä lyhyillä matkoilla, ja vähän pidemmilläkin silloin kun haluaa siirtyä vaivattomasti paikasta toiseen. Skootterilla, mopolla, autolla tms. on sitten mahdollista siirtyä hikoilematta matka, jolle ei muuten pyörällä lähtisi.
        Viimeisen lauseen kyllä allekirjoitan.


      • Teinitohtori

        82- vuotias mutsini ajoi sähköavusteisella fillarilla teinipojista ohi pitkässä ylämäessä. Toinen pojista kiljui; mummo saatana ajaa ohi.


      • Mieti_sitä
        pyöräillen kirjoitti:

        En ymmärrä logiikkaa. Polkupyörä on hyvä lyhyillä matkoilla, ja vähän pidemmilläkin silloin kun haluaa siirtyä vaivattomasti paikasta toiseen. Skootterilla, mopolla, autolla tms. on sitten mahdollista siirtyä hikoilematta matka, jolle ei muuten pyörällä lähtisi.
        Viimeisen lauseen kyllä allekirjoitan.

        Pyöräily on arvovalinta.

        Silloin kun ei tarvita autoa tai muuta polttomoottorikäyttöistä kulkupeliä, sähköistetty pyörä on vaivattomin valinta. Tavallinen pyörä on tietysti paras, mutta se ei kaikille ja kaikkiin matkohin sovellu.

        Ei tarvitse ymmärtää. Tiedän, että moni ei siihen kykene aivojaan nyrjäyttämättä.


    • wy45y4

      Niin se maailma muuttuu samanlaisia ihmettelioitä oli jo kun pyörä keksittiin joskus muinoin siellä ne vahnat ukot nauro partoihinsa kun näkivät moisen ympyrän pyörivän että johan on tolloa touhua.

    • Jakesoffa

      Onkohan moni ajellut sähkö apunaan maastossa...? Minä en oo, mutt muutamat ovat sen ihan itse kokeneet ja kehuvat saavuttamaansa fiilistä... Oliskohan nautinnolla jotain tekemistä kokemuksessaan... ?

      Kyll se niin on, ett moni valinta, auto tai asunto, mopo tai pyörä ...sähköinenkin valitaan tunne/fiilispohjalta. Moni valitsee esim Bemarin mieluummin kuin vaikkas Opelin, tms...

      Siksi moni haluu mieluummin sähköavusteisen kuin reisipotkuisen...

    • kauramoottoriavustin

      Jos on lihasheikkoutta tai jokin pyöräilyä haittaava vamma, on sähköpyöräavustin varmaan sellaiselle hyvä. Terveelle ei tarjoa paljoakan hyötyjä, kovin kaus ei pääse, ei kovin nopeasti ja akkuja joutuu lataamaan tuntikausia, ennekuin taas pääsee jatkamaan matkaa.

      • Jakesoffalta

        Akun lataamiseen on usein koko yö aikaa ...moni puuhaa ihan muuta silloin... ;)


    • Krooninen_flimmeri

      Ei nyt luulis olevan kovin vaikeeta keksiä miksi sähköavusteista pyörää halutaan. Vaikka ite sellaista ei kaipaisikaan tai ei olisi moisesta kiinnostunut.
      On kait monia muitakin syitä, mutt oisko esim mäkinen maasto ja rajallinen kunto yksi syy. Kaikki kun eivät halua ehkä ostaa pyörää, jota pitäis taluttaa mäkiä ylös...
      Ja mahtaisko jotkut päästä kauppaan tai torille, tms, hiukka nopeemmin kuin kävellen, mutt haluis samalla saada liikuntaakin enempi kuin mopolla, skootterilla, moottoripyörällä tai autolla saisi...
      Ja oisko sellaisiakin 'idealisteja', jotka eivät haluu pakokaasuja ilmaan, jos ei oo pakko...
      Niin ja jotkut haluu mennä töihinkin hikoilematta liikoja...
      Hyötyliikuntaa saa myös sähköä apunaan käyttäen :)

      Kyll siis syitä löytyy, miks sähköavusteinen pyörä kiinnostaa. Niinkuin muakin, sydänvikaista, joka kuiteski haluaa nauttia ulkoilmasta liikaa rasittumatta.

    • Soffalta_satulaan

      Tässä erinomaisen hyviä syitä sähköavusteisen pyörän käytölle. Vaikka jutun onkin laatinut jonniinmoinen työryhmä, jossa jopa viranomaisia mukana. Lyhyt tiivistelmä siis jostain 60-sivuisesta mietinnöstä... Kantsii lukea helposti ymmärrettävää tekstiä, jos on aiheesta edes vähänkin kiinnostunut
      http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf6/sahkopyora_03-2015_web.pdf

    • Soffalta_satulaan
    • polkij

      Olen sen verran vanhan liiton pyöräilijä että mitään muita sähköosia kuin lamput ja mittarin en pyöriini halua. Koko jutun suola on edetä vain omin voimin kaikkia mahdollisia elementtejä vastaan. Siitä se hyvä mieli tulee kun olet puskenut puoli päivää vuoren rinnettä ylös tai taittanut sata kilsaa kunnon vastatuuleen. Tiedät ajaneesi.

      • Soffalta_satulaan

        ...siksipä sähköapua pyörääni haluankin... hengenpitimiksi... you know :)


    • rounding

      No jos vaikka sähköpyörän kanssa innostuu käymään asioilla reppu selässä, niin onhan se helekutin hyvä juttu. Vaihtoehtona kun tavallisesti on se 1400kg painoinen auto. Juuri sellaisessa ei-niin-urheiluharjoitus -ajossa saattaa olla hyvinkin toimiva vehje. En ole kokeillut vaikka aktiivipyöräilijä olenkin. Tuttavani ajaa sellaisella nykyisin jatkuvasti vaikka ennen ei saanut pyörän selkään tai muuhun liikuntaan kepilläkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe