Kun kaikki ovat tulleet kaapeistaan niin heterot ovat pulassa. Heteroista tiedetään liian vähän, tarvitaan valistusta. Heterot mielletään homojen ja lesbojen vastakohdaksi vaikka asia ei näin ole. Merkittäviä ihmisrymiä ovat aseksuaalit, erilisia enemmän tai vähemmän hyväksyttyjä huumaavia ja riippuvuutta aiheuttavia kemiallisia aineita käyttäviä voidaan pitää omana seksuaalisena suuntautumisenaan. Heteroita jotkut pitävät pedofiileina, raiskaajina vaikka nämä ovat ihan omia seksuaalisia suuntautumisia. Sitten on transsukupuolisia ja biseksuaaleja yms. jotka eivät ole heteroita.
Heteroa pidetään jonain vitsinä vaikka joku ihan oikeasti on sellainen. Heteroilla on myös ongelmia. Yleensä he huolehtivat jälkikasvusta. Yhdistykssä on kestämistä kun kaikenlaiset ohjaajat ja päättäjät koittavat totuttaa heitä homoiluun ja lesboiluun. Hetero ei vain totu sellaiseen, ei siinnä ole mitään järkeä sellaiseksi vain synnytään ja sellisena pysytään. Esim. tanssiharrastuksessa tällaisiin asioihin törmää. Naiset joilla on vetoa omaan sukupuoleensa tassivat yhdessä. Homomiehet yleensä naisten kanssa. Heterolle vastakkaisen sukupuolen kohtaaminen on paljon merkittävämpi tapahtuma.
Heteroille oma keskustelupalsta
Hetero__
1
<50
Vastaukset
- JaanaJJJJ
Hyvä kirjoitus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406