Uusi suhde eron jälkeen, vai vain hauskanpitoa

Olet nelikymppinen. Hmm... Nyt olisi aika etsiä vierelle sellainen kumppani jonka kanssa vanhennutaan ja eletään ehtoon päivätyhdessä. Jos eläkeikä tuntuu kaukaiselta niin mietippä että 20 vuoden päästä olet eläkkeellä. Ja se on puolet eletyistä elinvuosistasi.

Niin että voithan elää jännämiesten kanssa, mutta muista että sinä olet ohjissa. Ja jos mietit vakavampaa suhdetta niin sen tulee olle henkilö joka on sinut lastesi kanssa. Eli henkilö joka on vakavalla aikomuksella ryhtymässä suhteeseen.

Elämä on liian lyhyt. Ja jos nyt ryhdyt hauskanpitoon, huomaat muutamien vuosien päästä että olet yksin. Ja se sattuu.

Edellinen kirjoittaja on niin ikävän oikeessa. Kannattaisi tässä vaiheessa jo keskustella miten mies suhtautuu koko pakettiin. Lapsia kun ei voi pitää erillään muusta elämästä. Kun etsit 55v tai yli itsellesi miestä se löytäminen on vaikeampaa.

Kiitos asiallisille vastaajille! Niin, toi on kyllä ihan validi pointti, että olisi hyvä löytää mies vanhuuspäiviksi, mutta ei se ole niin helppoa. En pysty käymään baareisssa ja harrastuksissakin vain rajallisesti, eli vähän on vaihtoehdot vähissä...

Toisaalta, ei se ole nuori tämä jännämieskään, eli ehkä hänkin voisi olla valmis oikeaan suhteeseen. Tätä vaan ei ole kumpikaan ottanut puheeksi. Jotenkin ollaan vain sovittu, että koska tavataan seuraavan kerran.

Varmasti osasyy on minussa itsessäni; jotenkin koen ihan kamalan vaikeaksi lähteä kertomaan lapsille uudesta suhteesta, kun luulen tietäväni, että tulevat suhtautumaan siihen kovin negatiivisesti. Ja vielä silloin, kun jäin yksin lasten kanssa 20 v avioliiton jälkeen, päätin että loppuelämä menee yksin, eli en oikein itsekään uskalla ehkä heittäytyä mihinkään vakavampaan.

Eihän kukaan voi muutaman kuukauden tapailun (harvakseen) pohjalta tietää, onko kyseessä loppuelämän rakkaustarina. Mitä vaihtoehtoja sinulla on? Lopettaa tuo suhde vain siksi, että pelkäät että kyseessä on laastarisuhde ja jatkat sen jälkeen sinkkuna? Lopettaa tuo suhde em. syystä ja alkaa etsiä jotain toista miestä vakituista parisuhdetta ajatellen? Vai olisiko sittenkin järkevintä antaa ajan näyttää, millaiseksi tämä suhde kehittyy?

Ensimmäinen askel sen pohtimiseen, voisiko kyseessä olla muutakin kuin satunnaiset tapaamiset, ei tarvitse (eikä pidä!) olla keskustelu siitä, että "mikä tää meidän juttu on" vaan kokeile miten mies suhtautuu siihen, jos ehdotat jo jotain yhteistä tekemistä joskus lähitulevaisuudessa. Onko hänellä jo suunnitelmia pääsiäiselle, helatorstaiviikonlopulle, tai jopa kesälomankin voi ottaa puheeksi.

Ei kannata liikaa pohtia eikä kiirehtiä suhdetta, pakolla tai painostuksella ei saa mitään hyvää aikaa, katsot nyt vaan rauhassa ja jos molemmille sopii, niin eikun vaan lastenkin nähtäville, ei sille sitten voi mitään, jos suhde ei pidemmälle kanna, mutta katso ihmeessä rauhassa, ei niitä sopivia miehiä niin paljon ole kenellekään ja olipa se laastarisuhde tai ei, niin jätä sen pohtiminen pois, nykyaikana vaan keksitään suhteille mitä erikoisempia nimiä.

Olen vastaavassa suhteessa. Kun oma eroni tuli vireille, miehen ero oli juuri virallistunut.
Tykkäämme toisistamme eikä seksiä muiden kanssa ole, silti emme varsinaisesti ole yhdessä. Tapailemme 1-2 kertaa viikossa, lapset jo omillaan. Tapailua on jatkunut n. Puoli vuotta.
Jotenkin tuntuu ettei ole aika kiirehtiä mihinkään, erot taustalla ovat kuitenkin varmasti vielä prosessissa. Silti on ihanaa kun on ihminen, josta tykkää ja jonka tapaamista odottaa. Se helpottaa ja aika näyttää onko tämä vaihe elämässä eteenpäin vai rakentuuko tästä jotain enemmän.

Hirviittävän hyvä kysymys otsikossa aloittajalla ja kuvaa sitten samalla myös sen miksi suomalaiset parisuhteet menevät perseelleen. Tottakai täydellisiä vastakohtia ovat suhde ja hauskanpito. Eikös joo? Siis suhde, hirveä kammotus, elämä loppuu ja tylsyys alkaa. Vastapainona olisi hauskanpito, hauskoja, kivoja ja antoisia yhden yön panoja ja kivoja ihmisiä ympärillä. Niin ja aamen. Parisuhdeseksi välttämättömyys, tympeä kumppani ja vanha kultainen noutaja.
Kertokaahan mihin maailmankolkkaan pitäisi muuttaa (olisiko Naurusaaret jotain?), että muutkin voisivat ajatella että parisuhdeseksi, tutun ja himottavan puolison kanssa voisi olla hauskaa ja että sen parisuhdekumppanin kanssakin voisi hullutella. Ei helkkari sentään sydäntä kirpaisee niin, että täytyy varmaan etsiä laastaria tai oikeastaan tähän tarvitsisi kohta ja koko sideharsopakkauksen.

olen niin samaa mieltä viuviusentään kanssa.
Miksi tehdä elämästä aina niin saatanan vaikeaa.

Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ihmissuhdevatulointi ja jatkuva analysointi, onko tässä nyt sitä tätä tai tuota, mitä se minusta ajattelee, mitä se aikoo, miten tää menee,...