olen 18-vuotias nuori tyttö ja tutustuin yhteen 23 vuotiaaseen mieheen mun kaverin kautta. Ollaan tekstailtu ja soiteltu viime maanantaista lähtien ja tapaamista ollaan suunniteltu nyt torstaiks tai perjantaiks. Tää mies asuu n. 40 km päässä, mutta mun mielestä liian kaukana. Pelottaa, syntyykö tästä joku suhde..tää mies vaikuttaa kyllä tosi mukavalta ja on kuulemma kivannäkönenkin, mutta sellanen kaukosuhde arveluttaa vähän. Ihan jo senkin takia, kun asun edelleen vanhempieni luona, eikä mulla ole ajokorttiakaan. Olis parempi, jos asuisin vaan omillani niin vois siellä tavata, se olla yötä, eikä tarviis heti esitellä vanhemmille. Olisin toki valmis muuttamaan tämän miehen kanssa yhteen mun omalle paikakunnalla, mikäli suhde syntyy ja se raaskii jättää työnsä. Tää mies on teatterialalla, eli esiintyy joissain näytelmissä. Ja entäpä tuo ikäero? Täytin heinäkuussa 18, mutta en ole oikeastaan koskaan seurustellut, joten olen miesten suhteen aika kokematon. Jonkinverran lapsellinenkin tunnen vielä olevani. Oon miettiny, sanoako vaan tälle miehelle tavattuamme, että ollaan vaan kavereita vaikka ihastuisin siihen..
Ryhtyäkö kaukosuhteeseen..
neiti
111314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla on hieman samantaipainen tilanne. Olen aina ajatellut, etten halua kaukosuhteeseen, mutta olen kai tässä pikkuhiljaa sellaiseen joutumassa ja meidän välimatkamme on useita satoja kilometrejä, joten mielestäni teidän välimatkanne ei ole kovinkaan pitkä.
Minäkin asun vanhempieni luona(olen myös 18) ja aluksi minullakin oli samanlaisia ajatuksia vanhempien tapaamisen ja muun vastaavan suhteen kuin sinulla. Jotenkin tuntui todella tyhmältä esitellä tämä kyseinen henkilö vanhemmilleen, kun ei edes itse kunnolla tuntenut häntä. Sanoin kuitenkin heille, että tämä ei ainakaan vielä ole kovin vakavaa ja laitoin kaikki turhat toiveet pois... Kyllähän ne kuitenkin nykyään puhuvat tästä kyseisestä henkilöstä minun poikaystävänäni. onhan se jonkin verran ahdistavaa, kun jotenkin tuntuu, että ne painostavat etenemään nopeammin, mitä oikeasti haluaisin... (jos ymmärrät, mitä tarkoitan..) Haluaisin tutustua ihan rauhassa ja kun en edes tiedä olenko valmis kaukosuhteeseen(joo.. ne ehkä tää nyt jo on jonkinmoinen suhde..) jmv.
eipä tästä varmaan paljoa apua ollut sinulle... mutta ymmärrän ongelmasi... enkä välttämättä usko, että tämä kyseinenkään mies on ihan heti ensitapaamisen jälkeen kanssasi suhteeseen ryntäämässä...
ei ole matka eikä mikään. Kyseessä ei siis ole kaukosuhde millään tavalla. Kaukosuhteesta puhutaan kun välimatkaa on todella paljon, monia satoja kilometrejä tai tuhansia. Olet nuori, joten ei kannata hosua yhteenmuuttamisen kanssa varsinkaan kun et tätä miestä edes tunne!
Itselläni oli aikoinaan koulumatka jo yli tuon 40 kilsaa yhteen suuntaan, mutta kyllä se periaatteessa on jo kaukosuhde (jos ei ole millä kulkea tuota väliä käytännöllisesti eikä pysty näkemään joka päivä). Itse metsän keskellä asuessa ajattelin, että joku sata kilsaa ei ole matka eikä mikään, muta nyt kaupungissa asuessa jo 10 kilsaa suuntaan tai toiseen tuntuu todella pitkältä väliltä.
Alkuperäinen kirjoittaja on vähän ikävässä tilanteessa siinä mielessä, että mikäli haluaa tavata mahdollista poikaystävä ehdokasta niin hän joutuu tekemään sen käytännössä vanhempien nenän edessä. Itsellä onkin tuollaisesta kokemusta ja se ei todellakaan ole mitään maailman lysteintä suhteen rakentamista.. Varsinkin, kun meillä vanhemmat on vähän vanhan aikaisia niin melkein tuntui, että ei uskalla viedä ketään näytille ennen kuin ollaan melkein naimisiin menossa ;)
Toivottavasti tämän alkuperäisen kirjoittajan vanhemmat ymmärtävät tilanteen alkuherkkyyden ja asiat sujuvat muutenkin mallilleen. Vaikutat fiksulta ihmiseltä, kun älyät miettiä tuollaisia asioita vähän etukäteenkin ennen seurusteluun ryntäämistä:) Tsemppiä sulle ja toivottavasti asiat kääntyy mallilleen! =)
Niin ja sellainen vinkki, että ei ainakaan kannata suin päin olla muuttamassa yhteen vaan asu ekana toki omin nokkinesi ja sitten vasta ota mahd poikaystävä saman katon alle.
Hei sinulle!
40 kilometriä, sehän on kuin joku asuisi viereisessä kunnassa tai taajamassa! Ei tuo ole matka eikä mikään! Ja kyllä ne pojat ajavat tytön luokse pidemmänkin matkan, jos tytöstä tykkäävät!
t. kaukosuhdekokemusta parin vuoden ajalta väliltä helsinki-lontoo
Toi on tosi tosi lyhyt matka, senhän menee bussilla, eikä vanhemmille tarvitse esitellä heti, jos ei siltä tunnu. Ei noin lyhyen matkan takia tarvitse tehdä yhtään mitään muutoksia ystäväpiirissä tai opiskelujen tai töiden suhteen. Eikä asuinpaikankaan tarvitse muuttua, ennenkuin on pitkäaikanen ja vakava suhde... Eihän tota matkaa välttämättä ihan joka päivä jaksa kuitenkaan kulkea, mutta todella usein varmasti pystyy kiireiltäkin tapaamaan... Sitäpaitsi olet noinkin vanha jo, eri asia ja ongelma olisi 13-14 vuotiaalla!
Itsellä työmatkakin sama (pääkaupunkiseudulla), suurin osa kavereista asuu 35-90 km päässä myöskin. Mikä tuossa nyt on, tuon ajaa pariin tuntiin fillarilla!
Kaukosuhde on sellainen, jossa toinen on vähintään satojen km päässä, tavataan ehkä hyvällä onnella joka toinen kk, ja tilanne jatkuu vuosi(a).
Ihmiset muuttuvat myös olematta armeijassa, jos et halua, että toinen muuttuu, sinun pitää myös itse muistaa pysyä 18 v tasolla koko ikäsi.
Sama ikäero on mullakin nykyisen kanssa, (ollaan saman ikäsiäkin) ja aluksi epäilytti että onkohan se viis vuotta kuitenkin liikaa... Asenne on muuttunut ja olen huomannut että tulen hyvin toimeen itseäni nuorempien kuin vanhempienkin kanssa, eikä sitä ikäeroa edes huomaakaan, paitsi että voi olla vähän eri opiskelupaikka ja elämäntilanne muutenkin (toinen asuu yksin, toinen vanhempien luona jne), mutta ei se loppujen lopuksi kovin ratkaisevan erilainen tai haittaava ole...
Eri ikäisten ei tarvitse yrittääkään olla toisen vertainen, olen jopa käsittänyt sellaisen asian, että ihmiset ovat yksilöitä, ja on aivan turhaa miettiä sellaista sivuseikkaa kuin se, että toinen on pari vuotta nuorempi tai vanhempi, se kun vaikuttaa normaalitilanteessa yllättävän vähän.
No toi ei oo mikään kaukosuhde :D
Voi pyhä sylvi... varsinainen "kaukosuhde" 40 kilometriä.
Tyttökulta, täällä sinnitellään 1600 kilometrin päässä toisistamme ja ikävöidään ja rakatetaan PALJON ja tätä on kestänyt jo kauan. Jos suhde on kaatuakseen kilometreihin, niin se joutaa mennä.
No eihän 40 km tunnu missään. Mulla ja poikakaverillani on 700 km.. sekään ei tunnu missään ku asennoituu tilanteen mukaan!
Kieltämättä 40km. kuulostaa niin lyhyeltä matkalta etten minäkän sitä miksikään kaukosuhtteksi määrittelisi... Minulla ja poikakaverillani on välimatkaa 130km ja asumme molemmat kotona. Ei kannata välittää porukoiden asettamista"paineista"vaan edetä aivan omalla painolla ja vauhdilla... Kaikesta huolimatta näemme mielestäni usein(viikoloppuisin,lomilla ja joskus muuloinkin) ja olemme onnellisia... Meillä homma toimii paremmin kuin hyvin(ja on toiminut jo yli 3-vuotta). viikolla puhelin acn:n ilmaisilla puheluilla on auttamassa ikävään. Itse en meidän juttua kuitenkaan kuvailisi vielä kovinkaan kaukosuhteeksi kun tapaamme kuitenkin niin usein ja matkakin taittuu parissa tunnissa 2lla bussilla... :)
Novoisin kuitenkin ensin tutustumaan mieheen ennenkuin päätät ettei hommastanne voi tulla mitään. Auuko "miehesi" yksin? voittehan aina viettää aikaa hänen luonaan ja tavata kupungilla jos et häntä heti kotiin tahdo viedä... Mutta tuo 40km.ei ole kyllä mielestäni MIKÄÄN este jos ihastut mieheen tosissasi.
Kaikkea hyvää teille....