T2016: Jouduin hoitoon 3 eri kertaa tällä viikolla

Totuus2016

Juuri kun viime viikonloppuna pääsin sanomasta että olen voinut hyvin ja minulla on toimiva lääkitys, on tämä viikko ollut yhtä hässäkkää ja lähes pyyhkiytynyt muistista pois. Mielestäni lauantai oli vasta eilen, mutta siitähän on 6 päivää.

Alkuviikosta minua pompoteltiin terveyskeskuksen, avohoitopoliklinikan ja kotihoidon välillä, ja kehoitettiin syömään Temestaa tilapäisesti yli reseptin annoksen. Avohoitopolilla olin heittänyt lääketieteen opiskelijaa (kandia) pipolla ja hanskoilla, ja käskenyt hänen heittää ne ulos ikkunasta tai talloa vessan laittalle kuten koulussa minulle tehtiin. Kiroilin myös käytävällä istuneille naispotilaille.

Eilen jouduin sairaalaan, jossa minua pidettiin muutaman tunnin ajan ja kotiutettiin myöhään illalla, vaikka myös osastohoito oli keskustelussa esillä. Sairaalan lääkäri lisäsi diagnoosilistalle Aspergerin oireyhtymän, ja lisäksi määräsi antipsykootista lääkettä ahdistustiloihin joihin liittyy outoja elementtejä. Ahdistus oli kai osittain primääristä ja osittain Temestan aiheuttamaa ns. paradoksaalista ahdistusta, mutta myös mahdollisesti psykoosin ennakko-oireita.

Esimerkiksi ke-to välisenä yönä nukuin noin 3½ tuntia, enkä alkuviikosta paljoa enempää, mutta viime yönä 9h täysin keskeytyksettä otettuani uutta lääkettä Ketipinoria. Huh huh että muuten veti jalattomaksi illalla, varsinkin kun taustalla vaikutti päivällä otetut Temestat.

Jossain välissä olen ilmeisesti ehtinyt tekemään töitäkin, sillä kuitteja oli kertynyt pöydälle mukavasti ja tilin saldo kasvanut samassa tahdissa.

Tällä hetkellä minulla on ihan hyvä olo, joten en ole tänään ottanut ja tuskin otankaan lääkkeitä. Voi olla että tuo sairaalakäynti oli ihan hyvä asia, sillä nyt asiat menivät taas hieman eteenpäin diagnoosin ja lääkityksen suhteen.

Niin ja loppukevennyksenä todettakoon, että raiskaus on AINA uhrin omaa syytä, ei koskaan tekijän.

39

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikenlaista_jyystöö

      "Tiistain ja sunnuntain välisenä yönä..."

    • hmmmmmmmmmmmm

      Onko sun mielenterveys ihan vasta viime aikoina alkanut luhistumaan? En muista että olisit joskus 2-3 vuotta sitten koskaan kirjoittanut mistään laitoskäynneistä, lääkkeistä jne.

      • Totuus2016

        Viimeisen parin-kolmen vuoden aikana vointini on ollut heikkenemään päin, ja viime syksystä alkaen on näitä laitoskäyntejä tarvittu. Joskus 2008 kävin muutamia satunnaisia kertoja juttelemassa jossain, sekä 2012 avohoitojaksolla jolloin sain vapautuksen asepalveluksesta.

    • Naisasialooseri1

      Miten sait asperger-diagnoosin? Tiesitkö, että diagnosoimattomat aspegerit, kuten itsekin, ovat hyvin edustettuina yleispsykiatriassa ja moni meistä sairastuu mm. vakavaan masennukseen ainakin kerran elämässään.

      • Totuus2016

        Lääkäri diagnosoi sen eilen yhden haastattelun perusteella, ilman että olisin ehtinyt edes kertomaan tyypillisimmistä as-piirteistäni, sekä luettuaan aiempia potilastietojani. Ilmeisesti asia varmistetaan vielä jonkinlaisella testillä lähitulevaisuudessa. Ns. omalääkärini on aika laiska reseptiautomaatti, mutta tämä sairaalan lääkäri otti asiani ihan vakavissaan, teki diagnooseja, muutti lääkitystä ja laittoi lähetteen maksuttomaan terapiaan joka kestää ilmeisesti vuoden.

        Tuo Temesta oli alkuun varsin kiva lääke, mutta ihan tässä viimeisen muutaman viikon aikana toleranssi nousi valtavasti ja noita paradoksaalisia reaktioita alkoi ilmenemään. Tällä hetkellä ei tee yhtään mieli koko lääkettä, joka on pelkästään hyvä asia. Tässä lähipäivinä sen sitten huomaa tuleeko lopetusoireita, mutta ainakaan vielä ei ole tullut.

      • Lyyrikko
        Totuus2016 kirjoitti:

        Ei teemuista tai muistakaan tarvittaessa menevistä rauhoittavista lääkkeistä ole tullu viekkareita vaikka aina olen lyöny kerrasta poikki mömmöttelyt kun ei enää huvita ja koska haluan pitää itsekontrollin ja kurin narkomaniani suhteen.

        Mä en muuten ikinä suostus mihkään vitun säännölliseen lääkitykseen(vaikka määrättäisiin en syö) kuten esim, lieväksi kehutut masennuslääkkeet venlaflaxinit aiheuttavat neki pahat vieroitusoireet niinkuin olisi sähköiskuja päänsisällä.

        Kaikki kalliit kouluttavat lääkkeet on vaan vitun rahakasta lääkebisnestä ja nyt halutaankin lopettaa kaikilta halvat tarvittaessa otettavat lääkkeet esim imikset ja diapamit ym.. Ihan hanurista. Imovanejakaan ei kellekään kohta enää myönnetä kun se 30 entisen sadan sijaan.. Vähennetään ensin ja rajoitetaan käyttöä ja laitetaan lopuks poikki ja joku toimimaton ja kallis masislääke tilalle.

      • Totuus2016
        Lyyrikko kirjoitti:

        Nuo mun Ketipinorit ovat tarvittaessa otettavia, ja lisäksi sain SSRI-lääkkeitä joita tuskin alan syömään. Kokeilen jonkin aikaa miten näiden tarvittavien lääkkeiden kanssa sujuu, sillä en kuitenkaan ole koko aikaa ahdistunut eikä minulla ole diagnosoitu masennusta.

        Kouluttavat siis koukuttavat. Tämä puhelin arvaa sanat puolestani perkele!!!

      • notworthit

        "Mä en muuten ikinä suostus mihkään vitun säännölliseen lääkitykseen..." Eipä ihme, ettei sulla refloja ole ollut. Omat Temesta&Diapam-bentsoviekkarit kesti 2kk. Näin ja koin hallusinaatioita, derealisaatiota ja -personalisaatiota akuuteimpien vieroitusoireiden ajan (2vko). Oli kaikenkaikkiaan niin pelottava kokemus, etten ole lääkkeisiin enää sen jälkeen koskenut. Kaikille ei näitä oireita tule, mutta toisilla kestävät pitkään.

      • Lyyrikko
        Totuus2016 kirjoitti:

        Nuo mun Ketipinorit ovat tarvittaessa otettavia, ja lisäksi sain SSRI-lääkkeitä joita tuskin alan syömään. Kokeilen jonkin aikaa miten näiden tarvittavien lääkkeiden kanssa sujuu, sillä en kuitenkaan ole koko aikaa ahdistunut eikä minulla ole diagnosoitu masennusta.

        Joo samalla linjalla. Tarvittaessa sitten vaikka enemmän sitten mieluummin kuin säännöllisesti lääkekasvis. Tuskastani ja pelkkareistani huolimatta olen tuottava kansalainen enkä mikään fattanruuna.

      • notworthit
        notworthit kirjoitti:

        "Mä en muuten ikinä suostus mihkään vitun säännölliseen lääkitykseen..." Eipä ihme, ettei sulla refloja ole ollut. Omat Temesta&Diapam-bentsoviekkarit kesti 2kk. Näin ja koin hallusinaatioita, derealisaatiota ja -personalisaatiota akuuteimpien vieroitusoireiden ajan (2vko). Oli kaikenkaikkiaan niin pelottava kokemus, etten ole lääkkeisiin enää sen jälkeen koskenut. Kaikille ei näitä oireita tule, mutta toisilla kestävät pitkään.

        Ai niin - paha masennus iski. Nyt 1,5v ollut ilman ja alkaa helpottaa. Ahdistus loppui heti vieroitusoireiden jälkeen.

      • ssiri
        Lyyrikko kirjoitti:

        Ei teemuista tai muistakaan tarvittaessa menevistä rauhoittavista lääkkeistä ole tullu viekkareita vaikka aina olen lyöny kerrasta poikki mömmöttelyt kun ei enää huvita ja koska haluan pitää itsekontrollin ja kurin narkomaniani suhteen.

        Mä en muuten ikinä suostus mihkään vitun säännölliseen lääkitykseen(vaikka määrättäisiin en syö) kuten esim, lieväksi kehutut masennuslääkkeet venlaflaxinit aiheuttavat neki pahat vieroitusoireet niinkuin olisi sähköiskuja päänsisällä.

        Kaikki kalliit kouluttavat lääkkeet on vaan vitun rahakasta lääkebisnestä ja nyt halutaankin lopettaa kaikilta halvat tarvittaessa otettavat lääkkeet esim imikset ja diapamit ym.. Ihan hanurista. Imovanejakaan ei kellekään kohta enää myönnetä kun se 30 entisen sadan sijaan.. Vähennetään ensin ja rajoitetaan käyttöä ja laitetaan lopuks poikki ja joku toimimaton ja kallis masislääke tilalle.

        Ihan normi SSRI:stä voi myös tulla ihan hirveät vieroitusoireet jos on kauan käyttänyt ja isolla annoksella. Pelkotiloja, unettomuutta ja masennusta.

    • HC-ätmel

      Alat kohta olla jo niin jännittävä, että naisiakin kiinnosta.

      • Totuus2016

        Silloin tiistaina siellä poliklinikan käytävällä eräs naispotilas kysyi "saako sua halata?" kun näki minun itkevän. Tämä tapahtui kylläkin ennen sitä purkausta kandia kohtaan, joten mitään jännää minussa ei siinä vaiheessa ollut. Käskin hänen mennä pois, sillä kyseessä oli noin 40v kurppa ja vieläpä aika ruma sellainen.

      • Ex------------PUA

        Tuntomerkeistä päätellen, se tuli siiitä suoraan tänne raivoamaan. :D

    • ghkmhjlhl

      Kiinnostaisi tietää, että mistä voi aavistaa olevansa asperger? Onko se yleensäkin sellainen, että sitä ei itse tiedosta, mutta läheiset ihmiset passittavat tutkimuksiin?

      Tunnen olevani jollain tasolla asperger. Tein netissä jonkun asperger testin, mutta ne nyt ei ole aivan luotettavia. Mutta kuitenkin, eikös niissä suurimmilta osin kartoiteta sen mahdollisuutta noin yleistäen?

      En tiiä, tuntuu vaan et toi asperger on jokin "muotidiagnoosi" tai pakokeino hieman erilaisille ihmisille, jotka eivät koskaan ole tunteneet kuuluvansa joukkoon.

    • ei_ainoa_asperger

      Palstan miehistä myös DarkFearilla on aspergerin syndrooma, mutta toisin kuin Totuus2016, DarkFear asuu autismiliiton tukemassa yksiössä. Darkkis muuten käy tukityössä ja tienaa 8 tunnin päivästä 9e. Samaan aikaan Totuus2016:lla raha juoksee tilille vaikka mies itse makaa sairaalan sängyssä nuppi turvoksissa.

      • sasikalju347

      • neitsyt_ääää
        sasikalju347 kirjoitti:

        No se on hyvä tietää olla varovainen tämän kirjoittajan kanssa. Kuulemma hänen hiustyylinsä on mallia Kimmo Sasi johtuen epäonnistuneesta hiustensiirrosta (perskarvojen siirrosta) http://beta.vaalilupausarkisto.fi/img/edustajakuvat/261.jpg

        Hyi helvetti mikä tukka :D

        Lisäksi T2016 elää nyt parhaita nuoruusvuosia ja on edes pussannut 16 vuotiaana, siinä missä DarkFear täyttää kohta 38 ja on NEITSYTSETÄ!

      • DarkFear_ei_kirj._
        neitsyt_ääää kirjoitti:

        Hyi helvetti mikä tukka :D

        Lisäksi T2016 elää nyt parhaita nuoruusvuosia ja on edes pussannut 16 vuotiaana, siinä missä DarkFear täyttää kohta 38 ja on NEITSYTSETÄ!

        Joo just näin se asia on, että mä sitä kun olenkin neitsytmies, mitä nyt olen ottanut tumman miehen munaa suuhun läpällä

    • Ex------------PUA

      Huhhuh, sitä onkin yksi haavoittunut kunnian miesten riveistä, mutta hyvä jos alat olla taas paranemaan päin.

      Jaksamisia!

      Sen voinen sanoa, että jos joku neitseellinen nainen olisi sinutkin ottanut hypergamiansa asemesta, olisit varmasti ihan eri kuosissa. :/

      Ja se pitää sanoa, että ainakin tuon loppukevennyksesi johdosta on sanottava, että ainakin se huumorintaju on vielä tallella, joten se lienee hyvä puoli (repesin nauramaan sille pirulliseen sävyyn). :D

      • Totuus2016

        Nimenomaan. Yksi halaus 16-24 vuotiaalta kriteerieni mukaiselta täydelliseltä naiselta (ei kyrvänhimoiselta lutkalta) olisi tehokkaampi kuin yksikään bentso, antipsykootti tai terapia.

    • lauantaipsykologi

      Luin tällaisesta ilmiöstä kuin emotionaalinen insesti tai "covert incest" englanniksi ja tuli heti palstan periaatteen mies mieleen, kun hän on kertonut äidistään. Ehkä kannattaa siellä terapiassa käsitellä tätäkin asiaa.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Covert_incest

    • Naisasialooseri1

      Me oltiin Ex-Puan kanssa lepositeissä myös viime viikolla lataamolla. Rupesi ahdistamaan sen verran paljon, eikä lääkkeet auttaneet. Sattumoisin myös Ex-Pua oli samalla osastolla kun sinne tulin. Oli jotenkin sekoittanut punaiset ja siniset pillerit keskenään tai otti molempia reilun yliannoksen ja joi jotakin vielä päälle. Oli kuulemma ruvennut riehumaan vuokraluukussaan, ja naapurit soitti lataamon väen paikalle, kun oli hajottanut ikkunat asunnostaan ja heittänyt tuolit ja pöydän parvekkeelta. Itse taas menin lataamolle vapaaehtoisesti, tosin kun kerroin kidutusfantasioistani päivystävälle lääkärille, niin katsoi parhaaksi laittaa myös lepositeisiin. Hajotin myös muutaman tuolin siinä hässäkässä.

      No,nyt voidaan joka tapauksessa paremmin, mutta kyllähän näitä huonoja kausia tuppaa tulemaan.

    • Nasialooseri1

      Ja tosiaan vähän tuli verta peräaukosta kun expua pani kovaa kun oli viekkareista johtuvat vainot päällä!!

    • huolestuttaavvaa

      Eiks Naisasialooseri ole myös ollut hoidossa - ja samasta syystä eli pillunpuutteen vuoksi kuten säkin?
      Oletko PM puhunut läkärille mistä mielenterveysongelmasi johtuu, ts. neitsyttussun puutteesta?

      • Totuus2016

        Olen kyllä kertonut epäonnestani naisasioissa ja suhtautumisestani seksiasioihin, mutta vaikea sanoa johtuuko mielenterveysongelmani neitsytvitun puutteesta, itsepä olen siitä kieltäytynyt.

        Naiset (eksäni) jotka himoitsevat miestä seksuaalisessa mielessä, ovat kuin kiimaisia narttukoiria jotka hierovat itseään vaikka lyhtypylvääseen jos eivät saa mulkkua. Ja tällaiset elukat muka ansaitsisivat minun kunnioitukseni saati viattoman rakkauteni? Vitut. He eivät ansaitsisi mitään muuta kuin Blades of Chaos:n jalkoväliinsä. http://2.bp.blogspot.com/-zHTOe7ZeraQ/UAP_nITQFXI/AAAAAAAABYI/FhKKZAa8RXc/s1600/Blades+of+Chaos+Alt.png

      • Totuus2016 kirjoitti:

        Mikä ihme sunkin pään oikein on noin pehmittänyt ja mielenterveytesi tuhonnut? Luulisi enemmänkin, että sulla menisi elämässä hyvin, kun kertomasi mukaan oot työelämässä mukana, tienaat hyvin ja sulla on vielä rahaakin mukavasti. Eipä sitä luulisi elämästä mitään enää tossa tilanteessa puuttuvan.

      • Juice-setä

        Ehkä oletkin vain niin vitun yksinkertainen ettet ymmärrä periksen ongelmia.

      • Komppaan
        Juice-setä kirjoitti:

        Ehkä oletkin vain niin vitun yksinkertainen ettet ymmärrä periksen ongelmia.

        Samaa mieltä.

    • pyskusets

      Mielenterveyttä hoidetaan "apteekin huumeilla".
      Sitten eräänä kauniina päivänä yllättävä ammuskelu jossain.

    • MattoAlta

      Nyt musta alkaa tuntumaan tämä tarina jo aika epäilyttävältä.

      Mutta en olisi ikinä uskonut näitä hahmoja näin syviksi. Huhuhuh joillakin on kirjallista kykyä kohtuu paljon!

      "Dream Within a Dream" !!

    • heitämevihataan

      Hyvä että periksen juttuja nostellaan. Tuntuu ihanalta kaikki perikseen ja darkkikseen liittyvät negatiiviset kommentit, asiat, aloitukset jne. Peris on sairas, kuten darkkiskin ja toivon että heitä ei suinkaan yritettäisi parantaa, vaan kiduttaa lisää, epätoivoa heille toivon. Vaikka epätoivoisia olevat jo; koskaan he tuntea eivät saa naisen lämpöä ja läheisyyttä.

      • olemattomia.ovat

        Kumpaakaan ei ole olemassa. Ovat molemmat Jonaksen luomia trollihahmoja.

    • Turha tässä lähteä mitään oikomaan tai selittelemään. Alkuvuodesta 2016 mun mielenterveys horjui aika pahasti, mutta on ollut paremmalla tolalla jo yli pari vuotta, ja myös nuo väkivaltaiset ajatukset naisia kohtaan ovat jääneet taka-alalle.

      Solvauksia saa esittää vapaasti. Mä olen jo tottunut niihin ja ne kertoo vain enemmän kirjoittajasta itsestään.

    • Periss

      Asiaa puhut.....

    • jokuhuonolääkäri

      Lääkäri ja diagnoosi sekä lääkitys pitää silloin vaihtaa jos lääkäri tekee jatkuvasti vääriä ja valheellisia diagnooseja sekä määrää vääriä lääkkeitä sinulle jotka vain pahentavat oloasi?

      Oletko varma että tämä lääkäri ei ole joku "valelääkäri", joka on nykyään yleistä päästä lääkäriksi virossa väärennetyillä papereilla?

      • Lääkäri ja ensisijainen lääkitys on vaihtunut alkuvuodesta 2016.

        Silloisen lääkärin toiminnasta välittyi tunne "oispa jo perjantai" ja nyttemmin hän onkin jo eläkkeellä. Nykyinen lääkärini on tarkempi ja asiantuntevampi, olematta kuitenkaan tyly tai mitään. Päinvastoin, oikein mukava ja empaattinen keski-ikäinen nainen.

        Silloinen lääkitys eli lyhyehkön puoliintumisajan bentso Temesta ei ollut oikea/riittävä lääkitys. Eikä myöskään ollut Ketipinor-antipsykootti, joka sekoitti maksa-arvoni. SSRI-mielipidelääkkeitä en halunnut edes syödä. Nykyinen säännöllinen lääkitykseni on Lyrica ja Rivatril, joiden ansiosta voin paremmin. Varsinkin toi Lyrica tai Pregabalin Ratiopharm jne. on omalla kohdallani ollut kaikkein tehokkain lääke ahdistukseen.

    • Bentso.Näätä

      Taas on periksellä läpilyöviä psykoottisia oireita :(

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe