Ammattiyhdistysliikkeen suuri häpeä!!!

aynvastuuttomat

Ei järki voi selittää sitä itsekkyyttä ja ymmärtämättömyyttä, kun AKT, PAM, Rakennusliitto ja Metalli osoittavat teollaan kaataa YKS. YKS kaatuu ja pakkolait tulevat voimaan. Suurliitto jää vain ajatukseksi. Olisi aivan hulluutta STTK:lle lähteä SAK:n terroriliittojen kanssa samaan matkaan. Tätä liittojen hallitusten päätösten hulluutta ei voi selittää muulla kuin, että päättäjät ovat SDP:n talutusnuorassa tehtävänä kaataa hallitus. Sitä SDP on lietsonut kohta vuoden. Täysin epäisänmaallista toimintaa. Vastoin Suomen perustuslakia ja kansalaisten etua. Aivan selvää on, että liitot eivät ole jäseniensä asialla. Työttömyys kasvaa, työpaikkoja katoaa Suomesta. Syrjäytyjien joukko kasvaa. Jäsenkato, terroriliitot goodbye, YTK welcome. Ay-liikkeen maineen ja arvostuksen romahdus. Hävetkää terroriliittojen hallitusten jäsenet. Hävetkää koko ay-liike!

AKT:n vastuuttomat: http://www.akt.fi/liitto/hallinto/hallitus/

PAM:in vastuuttomat: https://www.pam.fi/uutiset/tiedote/2015/06/pam-sai-uuden-hallituksen-ja-valtuuston.html

Rakennusliiton vastuuttomat: https://rakennusliitto.fi/wp-content/uploads/2014/10/Rakennusliiton-hallituksen-jäsenet-2015-2019-web1.pdf

Metalliliiton vastuuttomat: http://www.metalliliitto.fi/liittohallitus

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outoatouhua

      On se kyllä vähän outoa! Ay sai alustavan hyväksynnän sopimukselle jonka se itse neuvotteli. Se ei ole edes huono sopimus ja sitten yhtäkkiä käännetään takki ja annetaankin kaikki valta hallitukselle toteuttaa agendaansa. Yrittäjät kiittää.

      Jos tuo mitä sanot on totta, olisi se lähes maanpetos.

    • hullujen_touhua

      Tyypillistä AY-touhua, eiköhän liitoista eroamiset ala lisääntyä, onhan siellä vielä järkeviäkin tyyppejä.

    • Pienipalkkaisen_puolesta

      Sen takia ammattiliitoihin liitytäänkin, että liitto puolustaa minimityöehtoja ja työaikoja. Etenkin SAK-laiset työntekijät tarvitsevat tätä tukea. Ennen näkemätön pienipalkkaisten työläisten kurjistaminen on pysäytettävä. Samaan aikaan keväällä 2016 tullaan jakamaan 11 miljardin osingot! Hävytöntä. Kehotankin pienipalkkaisia matalapalkka-alojen työntekijöitä pysymään lujina tässä asiassa. Muuten teiltä viedään vaatteetkin päältä.

      • Kenenasiallaollaan

        Mutta eivät he puolusta meitä! PAM sanoi ei sopimiselle!!!


    • AyPahoinvointia

      Ammattiliitot ovat kansallinen häpeä. Niissä loisivat ammattivarkaat sotkevat oikeaa työtä tekevien ihmisten elämän.

      Ay eliittipummeilla ei ole mitään käsitystä työelämästä. Hehän loisivat verovaroilla ja jauhavat samaa paskaa kännipäissään vuodesta toiseen.

      • hyvinvointiaromuttamass

        Sinulle on kuitenkin kelvannut liitojen neuvottelemat työajat, palkat, lomat, lomarahat, pekkaset ym. edut. Voit luopua sitten niistä ja tukea Sipilän hallituksen suunnitelmia lisätä ostovoiman vähentymistä ja työttömyyden lisääntymistä. Ei se työllisyys lisäänny sillä että lisätään työaikaa jolloin voidaan irtisanoa väkeä. Samalla vähenee kuluttajien ostovoima kun ansiot pienenee ja veroja nostetaan. Firmat kiittää kun saavat jakaa taas kunnon osingot.


      • IDIOOTIT

        niin justiin jotku sentäs puolustaa vielä työntekijää ja uskaltaa sanoa EI mutta ei tämä vitun TYHMÄ KANSA TAJUA VAAN ON MUKANA TÄSSÄ HALLITUKSEN KUSETUKSESSA


    • ayliikevastuussa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2033
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1737
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1203
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1071
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1017
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe