Aloitan 6.3. hyväksi toteamani pikakuurin eli sairaaladieetin (Kauneus ja terveys -lehti). Tavoitteena noin -5,0 kg 13 päivässä. Loput pari kolme kiloa sitten hitaammin ennen kesää:) Lähteekö joku mukaan? Dieettiä pitää noudattaa pilkun tarkasti, joten se ei sovi esim. kasvissyöjille tai heille joilla on paljon ruoka-aineallergioita.
Sairaaladieetti 2016
20
817
Vastaukset
- Ohuemmaksi
6.3.2016 Lähtöpaino 64,7 kg. Äääh näin paljon en ole painanut juuri koskaan enkä nyt vuosiin. Mutta tästä lähtee putoamaan!
- EiVieläLiianLihava
Minä lähden mukaan, itse asiassa aloitin jo eilen. Olen laihduttanut kerran aikaisemminkin, vuonna 2009, ja silloinkin sairaaladieetillä.
Nyt olen kasvattanut annoskokojani ja hankkinut sokeririippuvuuden. Paino on noussut muutamassa vuodessa 65 kilosta 72,5 kiloon.
Tavoitteeni on pudottaa 8 kiloa ja päästä eroon mässystä. Olen tarvittaessa kuurilla kaksi viikkoa. Keitin 10 litran sopan perjantaina illalla ja lisäsin siihen vahingossa liikaa chiliä. Sen vuoksi laitoin mukaan 2 purkillista kookosmaitoa. On se silti aika tulista :)
Punnitsin eilen aamulla 72,5 kg ja tänään aamulla 69,5 kg.
Söin eilen sopan lisäksi Kiivin.
Toivotan tahdonvoimaa ketjun laihduttajille! - EiVieläLiianLihava
Nyt sitten huomasin, että sinä, Ohuemmaksi, taidatkin olla Mehiläisen sairaaladieetillä? Minä aloitin rasvanpolttokeitto-kuurin, jota olen luullut myös kutsuttavan sairaaladieetiksi.
Voi kun sinun kuurisi näyttää hyvältä!
Miten sinulla on mennyt? - Ohuemmaksi
Moi Eivieläliianlihava
- Ohuemmaksi
Äh kirjoitin pitkän sepustuksen sinulle Eivieläliianlihava! Mutta se hävisi jonnekin..hyvin menee, suunnitelman mukaan, ei vielä nälkä ehtinyt tulla ja kohta voikin mennä nukkumaan:) laitan lisää huomenna. Tsemppiä!
- sevalistavaveku03334
Pieni kysymysy sen sairaaladieetin jälkeen.
Mitäs sitten???
On täysin naurettavaa yrittää saada aikaan pysyviä tuloksia hetkellisillä "kuureilla". Siihen tarvitaan elämäntavanmuutos. - Ohuemmaksi
Pyydän kyllä neuvoa, jos tarvitsen. Tämä nyt vaan on minun tapani kun pudotettavaa on vain sen viisi kiloa. P.s. Olen täysin samankokoinen kuin 30 vuotta sitten;)))
- Ohuemmaksi
Elämäntavat on kunnossa. Eivieläliianlihava: olen joo tuolla kauneus ja Terv lehdessä esitellyllä dieetillä kuten joskus aiemminkin.
- EiVieläLiianLihava
Hei Ohuemmaksi, mukava kun kirjoittelet. Harmi että viestisi hävisi :( Sinulla on toinen päivä menossa, onko paino tippunut? Katsoin sinun dieettisi ja se näyttää paljon paremmalta ja monipuolisemmalta kuin minun. Mutta enää en vaihda. Soppa on keitetty ja se on syötävä :)
Ohjeen mukaan minun olisi pitänyt syödä eilen keiton lisäksi uuniperuna voilla ja vihreitä vihanneksia. Jääkaapissa oli vihreää vain kaalinkerä ja perunat oli loppu. Söin sitten kaksi viipaletta voi-jälkiuunileipää. Oli niin hyvää!
Aamun punnituksessa paino oli pudonnut eilisestä melkein kilon, eli vaaka näytti 68,6 kg.
Tänään on kolmas päivä ja nyt on nälkä. Olen syönyt yhden lautasellisen soppaa, lounaaksi, mutta lisää ei maistu. Nälkä ei ole vielä tarpeeksi kova.
Olen pari vuotta syönyt ihan vaan siksi, että ruokaa on ollut tarjolla tai on ollut ruoka-aika. Ja silloinkin liian isoja annoksia. Karkkia olen syönyt kun minulla on ollut tylsää. Tästä nämä nyt laihdutettavat kilot ovat peräisin.
Miten sinulla sujuu?
Tsemppiä! - Ohuemmaksi
Moi EVLL!
Ei ole todellista...joku... tämä kone? Salaiset voimat? ei halua että saan tsemppitukea lähetettyä kenellekään. Kirjoitin taas "romaanin" ja akku loppui ennen kuin löysin laturin. No sinne meni. Uudelleen lyhyesti eli kiitos tsempistä ja sitä samaa takaisin päin. En usko että keittodieettikään on hullumpi tai pahempi kuin tämä! Kyllä mä söisin sitä mutta laiskana tämä on helpompi. Ja toisaalta aiemmin hyväksi todettu;) 2. Päivä paino 64,1 kg pudotus -600g joka on kelvollinen suht pienelle. Pää onkin sitten särkenyt koko päivän= ei nestehukkaa mutta aika harvoin safkaa ja kahvin puutetta...Huomenna saa aamulla palan paahtista ja kahvia. Nyt aivan täynnä: 240g pihvi, vihr salaattia ja omenapäärynä. Kirjoittele taas huomenna! - Ohuemmaksi
3. Päivä 63,6 kg pudotus eiliseen -500g ja alusta -1,1 kg.
Päänsärky vaimennu eli tähän alkaa elimistö tottua. Täytyy pitää itsensä kiireisenä tänään ettei huomaa mahdollista näläntunnetta. Lounas on pieni eli pinaattia 150 g, tomaatti ja iso omena. Kyllä tämän kestää:) illalla sitten proteiinia kinkun ja 2 kananmunan muodossa. EVLL kuinka menee? - EiVieläLiianLihava
Hei Ohuemmaksi, terveisiä työmatkalta Kokkolasta! Aika mukavasti sinulla putoaa paino. Oletko pysynyt tiukasti dieetissä? Etkö ole edes juonut teetä/kahvia? Minä olen juonut joka päivä kaksi kupillista kahvia.
Minulla on eilisestä pudonnut enää 100 g, eli alun suuret pudotukset olivat varmasti nestettä. Nyt voin olla jo vähän laihtunutkin.
Katselin juuri tässä tabletissa olevia kuvia itsestäni ja en ymmärrä miksi luulin olevani immuuni liikakaloreill.
Minulla on tällaisia motivaatiokuvia heikkoja hetkiä varten :)
Kaalikeitto ei enää maistuisi, mutta sisulla mennään.
Hyvää illan jatkoa, Ohuemmaksi, ja tsemppiä! - Ohuemmaksi
Huomenta Eivieläliianlihava:) kiitos terkuista ja mukavaa keskiviikkopäivää sulle! Vaihtoehto voisi olla heittää soppa menemään ja siirtyä tälle. Kroppa voisi saada uuden boostin...Mulla oli eilen illalla tosi vaikea hetki, olin syönyt päivällisen liian aikaisin ja liikkunut vähän liikaa 90min reipas kävely ja 60min pilates..että meinasin kuolla nälkään
- Ohuemmaksi
4. Päivä paino 62,8 kg -800g eilisestä ja -1,9 kg alusta.
- EiVieläLiianLihava
Hei Ohuemmaksi! Onnea hienosta pudotuksesta. -800 g vuorokaudessa on hyvä tulos.
Minä kirjoitin vastauksen aikaisemmin töissä (kahvitauolla), mutta sitten tuli puhelu ja unohdin jatkaa viestiä. Jatkan nyt kotona...
Nukuin aamulla pommiin. Ponkaisin ylös, puin ja lähdin töihin, enkä muistanut käydä vaa'alla. Mutta oloni tuntuu mukavalta ja aamulla töissä (kun huomasin unohdukseni) kävin vaivihkaa mittaamassa vyötärönympärykseni, joka oli 66,5 cm. Ennen keittokuuria se oli 81 cm.
Tänään ei ole enää ollut nälkä. Minulla ei ole särkenyt päätä, sillä juon pari kuppia kahvia päivässä.
Uskon että huomenna aamulla on mukava käydä vaa'alla. - EiVieläLiianLihava
Luin eilisen viestini uudelleen ja kyllä se vyötärön ympärys on 76,5 cm, eli nelisen senttiä on lähtenyt. Nestettä, varmasti, mutta ehkä hiukkasen läskiäkin.
Olin edellispäivänä työmatkalla ja päivä on melkein pelkkää istumista. Eilen olin töissä normaalisti, mutta silti paino on maanantaista pudonnut vain 100 g. Paino on 68,4 kg. Ja olen ollut nälkäinen, kun soppa ei tahdo millään maistua. Koska jotain on syötävä, olen litkinyt keiton lientä.
Miten sujuu, Ohuemmaksi? - EiVieläLiianLihava
Se oli sitten siinä. Alkupaino 72,5 kg ja tänään aamulla punnitsin 67,8 kg.
Aamulla söin juustoleivän ruisleivästä ja kyllä maistui.
Viimeiset kilot pudotan syömällä tavallista ruokaa,mutta pieniä annoksia.- näin.se.vaan.menee
Ja kohta ne kilot tulee takaisin X2...
- EiVieläLiianLihava
näin.se.vaan.menee on kade kun ei itse pysty pudottamaan painoaan :)
- jannakke123
Oikeesti pystyisit helposti pudottamaan terveellisestikin tuon painon. Nämä kitukuurit ovat naurettavia. Terkuin: joku joka on pudottanut normipainon sisässä 4 kg kuukaudessa ja grammaakaan ei ole tullut takaisin. Ps. Elintavat ei ole kunnossa jos on liikapainoa....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664