Onko mitään toivoa?

Ylisajattelija

Hei, mulla on ihastus joka torjui mut mutta en silti pääse yli millään... Vai torjuiko?

Oltiin samalla työpaikalla ja työskenneltiin yhdessä. Hän oli todella avulias ja huomaavainen. Lisäksi hän kyseli myös elämästäni/ halusi tutustua paremmin. Vai oliko se sitten vain ajantappoa?

Pidin hänestä kaverina, mutta kun hän rupesi flirttailemaan hämmennyin. En ole oikein tottunut sellaiseen "työpaikkaflirttiin" koska olen aika nuori ( jätkä jonkun verran vanhempi) eikä minua ole kukaan mies kohdellut sillä tavalla aiemmin. Missä siis menee ystävällisyyden raja? Koska flirtti muuttuu iskemiseksi?

Hän kiusoitteli minua pilke silmäkulmassa. Lisäksi hän jolallain tapaa halusi tehdä minuun vaikutuksen kertomillaan jutuilla. Tajusin kuitenkin hänen tulevan juttuun aikalailla kaikkien naisten kanssa.

Minusta tuntui silti että hän oli muutakin kuin vain mukava minua kohtaa. Hän esim yhtenä päivänä sipaisi hellästi käsivarttani "ohimennen" tullessaan töihin ja moikkasi samalla. Yritin olla normaalisti vaikka sisälläni olikin perhosia vatsassa.

Käyttäydyin muutenkin ystävällisesti ja nauroin ja hymyilin vaikka olinkin epätietoinen, mitä hän oikein halusi. Ajattelin kokoajan että "okei hän vain on ystävällinen ja vähän playeri. Ei hän pidä minusta sillä tavalla". Toisaalta hän kuitenkin kertoi myös olevansa sinkku. Kerran hän myös esitteli minut kaverilleen ja huijasi että tämä oli eronnut. Minä siinä sitten pahoittelin kun en oikein muuta osannut ja he sitten nauroivat että se oli läppä.. Olin ihan puulla päähän lyöty että mitä tässä nyt ajetaan takaa :D yrittivätkö he saada selville seurustelenko vai yrittikö hän viestittää että "tässä sinulle poikaystävä"? Vai heittääkö joku vain tuollaista huulta muuten vaan. Yritin saada selvää katsomalla häntä kysyvästi silmiin, mutta en saanut vastausta vaan hän lähti muualle.

Hän oli myös auttanut minua painavien tavaroiden kanssa "koska on mies".

Lopulta päätin kysyä suoraan asiasta viestillä koska pääni meinasi räjähtää ylitulkitsemisesta. Ajattelin että nyt saan tietää ja jatkan eteenpäin elämässäni miettimisen sijaan. Vastauksessa kesti tunti ja sieltä tuli asiallinen pitkä selitys siitä että ei hän ollut yrittänyt iskeä minua vaan oli vain halunnut olla ystävällinen.

Tuntui tosi nololta että olin kysynyt asiaa ja sydämeni murskaantui täysin kun hän ei ollutkaan kiinnostunut. Velloin pari viikkoa itsesäälissä ja minusta tuntui etten voisi ikinä löytää yhtä ihanaa tyyppiä elämääni. Hänen varmuutensa sai minulta jalat alta.

Lisäksi oma intuitioni koki kovan kolauksen koska olin luottanut vaistooni että hän pitää minusta enemmänkin kuin vain kaverina. Voisiko kuitenkin olla että hän pelästyi kun kysyin suoraan? En varsinaisesti nimittäin kertonut omista tunteistani vaan kysyin vain että onko hän aina yhtä ystävällinen vai iskeekö hän minua?

Menin muöhemmin fb:ssä juttelemaan niitä näitä ja hän kyseli iloisesti kuulumisiani. Hän ei kuitenkaan itse ole tullut puhumaan minulle eli tarkoittaako se ettei hän tosiaan ole kiinnostunut?

Miksi hän sitten kuitenkin kysyy kuulumisia ja vastaa jos menen puhumaan ja tykkäsi kun vaihdoin profiilikuvan? Eikö olisi helmpompaa antaa olla ja vastata vaan "ok" ilman hymiöitä jos ei ole kiinnostunut?

Tuntuu tosi säälittävältä et mietin tällaista kun hän jo kerran sanoi että ei yrittänyt mitään. Jostain syystä en halua uskoa sitä vaan elättelen kokoajan toivoa. Miten pääsisin yli vai kannattaako vielä yrittää jutella hänelle ?

6

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • intuitiokooikeassa

      Niin, nää on näitä tuntemuksia ja tuntemuksia. Miten erottaa normaali ystävällisyys kiinnostuksesta, tähän olisi kiva saada mielipiteitä?

      Intuitio kans sanoo, että kiinnostusta on ja sitten kun lähestyy s-postin kautta, ei saa vastausta:(

      • go.for.it

        sähköpostilähestyminen olisi mielestäni ihan hyvä, tykkäisin miehenä.


    • rohkeudellakinrajansa

      Rohkeus ei riitä laittamaan toista viestiä, jos ei saa vastausta ensimmäiseenkään, pallo on nyt s-postin saajalla:)

      • gwegwegw

        Ehkä ei saanut ensimmäistä viestiä, onko sähköposti sellainen mitä käyttää päivittäin?


    • OutoaTulkintaa

      Ilmeisesti pitää olla aika tyly käytökseltään, jotta sitä ei tulkita ihastumiseksi? En tiedä mikä sinulle on "normaalia", mutta minusta hymiöitä voi käyttää kenen tahansa kanssa, toiselle voi olla ystävällinen ja hymyillä, ilman että on ihastunut toiseen.

    • vanhatäti2016

      tuommoinen flirtti on niitä poikasten leikkejä. Jos hän kerran facebookissa edelleen kanssasi on niin tuskin sinua nyt on ainakaan tuubattu. Monesti tuommosen jälkeen vasta alkaa kiinnostumaan toisesta enemmän ja aika tekee tehtävänsä - ihastutaan tai sitten ei.

      Jatkaisin viestittelyä ilman että ajattelet mitään ennen kuin on tapahtunut oikeesti jotain lähentävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe