Onko mitään toivoa?

Hei, mulla on ihastus joka torjui mut mutta en silti pääse yli millään... Vai torjuiko?

Oltiin samalla työpaikalla ja työskenneltiin yhdessä. Hän oli todella avulias ja huomaavainen. Lisäksi hän kyseli myös elämästäni/ halusi tutustua paremmin. Vai oliko se sitten vain ajantappoa?

Pidin hänestä kaverina, mutta kun hän rupesi flirttailemaan hämmennyin. En ole oikein tottunut sellaiseen "työpaikkaflirttiin" koska olen aika nuori ( jätkä jonkun verran vanhempi) eikä minua ole kukaan mies kohdellut sillä tavalla aiemmin. Missä siis menee ystävällisyyden raja? Koska flirtti muuttuu iskemiseksi?

Hän kiusoitteli minua pilke silmäkulmassa. Lisäksi hän jolallain tapaa halusi tehdä minuun vaikutuksen kertomillaan jutuilla. Tajusin kuitenkin hänen tulevan juttuun aikalailla kaikkien naisten kanssa.

Minusta tuntui silti että hän oli muutakin kuin vain mukava minua kohtaa. Hän esim yhtenä päivänä sipaisi hellästi käsivarttani "ohimennen" tullessaan töihin ja moikkasi samalla. Yritin olla normaalisti vaikka sisälläni olikin perhosia vatsassa.

Käyttäydyin muutenkin ystävällisesti ja nauroin ja hymyilin vaikka olinkin epätietoinen, mitä hän oikein halusi. Ajattelin kokoajan että "okei hän vain on ystävällinen ja vähän playeri. Ei hän pidä minusta sillä tavalla". Toisaalta hän kuitenkin kertoi myös olevansa sinkku. Kerran hän myös esitteli minut kaverilleen ja huijasi että tämä oli eronnut. Minä siinä sitten pahoittelin kun en oikein muuta osannut ja he sitten nauroivat että se oli läppä.. Olin ihan puulla päähän lyöty että mitä tässä nyt ajetaan takaa :D yrittivätkö he saada selville seurustelenko vai yrittikö hän viestittää että "tässä sinulle poikaystävä"? Vai heittääkö joku vain tuollaista huulta muuten vaan. Yritin saada selvää katsomalla häntä kysyvästi silmiin, mutta en saanut vastausta vaan hän lähti muualle.

Hän oli myös auttanut minua painavien tavaroiden kanssa "koska on mies".

Lopulta päätin kysyä suoraan asiasta viestillä koska pääni meinasi räjähtää ylitulkitsemisesta. Ajattelin että nyt saan tietää ja jatkan eteenpäin elämässäni miettimisen sijaan. Vastauksessa kesti tunti ja sieltä tuli asiallinen pitkä selitys siitä että ei hän ollut yrittänyt iskeä minua vaan oli vain halunnut olla ystävällinen.

Tuntui tosi nololta että olin kysynyt asiaa ja sydämeni murskaantui täysin kun hän ei ollutkaan kiinnostunut. Velloin pari viikkoa itsesäälissä ja minusta tuntui etten voisi ikinä löytää yhtä ihanaa tyyppiä elämääni. Hänen varmuutensa sai minulta jalat alta.

Lisäksi oma intuitioni koki kovan kolauksen koska olin luottanut vaistooni että hän pitää minusta enemmänkin kuin vain kaverina. Voisiko kuitenkin olla että hän pelästyi kun kysyin suoraan? En varsinaisesti nimittäin kertonut omista tunteistani vaan kysyin vain että onko hän aina yhtä ystävällinen vai iskeekö hän minua?

Menin muöhemmin fb:ssä juttelemaan niitä näitä ja hän kyseli iloisesti kuulumisiani. Hän ei kuitenkaan itse ole tullut puhumaan minulle eli tarkoittaako se ettei hän tosiaan ole kiinnostunut?

Miksi hän sitten kuitenkin kysyy kuulumisia ja vastaa jos menen puhumaan ja tykkäsi kun vaihdoin profiilikuvan? Eikö olisi helmpompaa antaa olla ja vastata vaan "ok" ilman hymiöitä jos ei ole kiinnostunut?

Tuntuu tosi säälittävältä et mietin tällaista kun hän jo kerran sanoi että ei yrittänyt mitään. Jostain syystä en halua uskoa sitä vaan elättelen kokoajan toivoa. Miten pääsisin yli vai kannattaako vielä yrittää jutella hänelle ?