Minun onni, ystävän epäonni

Niin kummalta, kun se kuulostaakin, mutta lienee totta ainakin minun kohdallani. olemme saman ikäisiä, nyt reilu 20. tuntenu toisemme noin 5 vuotta, ystävyys alkoi 15-vuotiaana. Ennen 20 v. ikää ei ollut mitään ongelmia juurikaan. Nyt viimesen vuoden aikana olen havainnut tuon em. ilmiön. Jos minun kanssa esim. tulee jutteleen joku baarissa, hän saattaa lähteä baarista yhtäkkiä, ei välttämättä ees sano mitään. Jossain vaihees sitten saan huomata, että olen yksin. Kun kerroin töihin pääsystä, hän meni ihan hiljaseksi, ei sanonut mitään.
Uutena vuotena sain tarpeekseni, kun sain kontaktin erääseen mieheen joka kiinnosti. No yleensä luulisi, että ystäväkin iloinen, mutta turha luulo. Hän alkoi kaikin tavoin pahottaan mieltäni. En voi tätä nykyä edes kertoa ongelmistani, koska hän mitä ilmeisemmin pitää siitä. Jos olen iloinen ja esim. selvittänyt jonkin asian...alkaa tuleen masentavia viestejä..."mutta pahin voi olla vielä edessä"...jne.
Toisinaan vaan havahdun miettiin mikä ihmisen/ystävän voi muuttaa noin. Nykyään en voi tosin kutsua häntä edes ystäväksi. Luulempa, että mitä pidempi välimatka sen parempi.

Olisi kiva kuulla jos jollain vastaavanlaisia kokemuksia.
1416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

samanlainen hirviökaveri oli mullakin joskus, mut ei enää:)
Koskaan ei osannut iloita toisen onnesta, jotain negatiivista piti jokaikinen kerta sanoa. Oli muutenkin tosi hapannaama ja negatiivinen ihminen.
Älä ole sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä. Ansaitset parempaa:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirella kirjoitti:

Niin kummalta, kun se kuulostaakin, mutta lienee totta ainakin minun kohdallani. olemme saman ikäisiä, nyt reilu 20. tuntenu toisemme noin 5 vuotta, ystävyys alkoi 15-vuotiaana. Ennen 20 v. ikää ei ollut mitään ongelmia juurikaan. Nyt viimesen vuoden aikana olen havainnut tuon em. ilmiön. Jos minun kanssa esim. tulee jutteleen joku baarissa, hän saattaa lähteä baarista yhtäkkiä, ei välttämättä ees sano mitään. Jossain vaihees sitten saan huomata, että olen yksin. Kun kerroin töihin pääsystä, hän meni ihan hiljaseksi, ei sanonut mitään.
Uutena vuotena sain tarpeekseni, kun sain kontaktin erääseen mieheen joka kiinnosti. No yleensä luulisi, että ystäväkin iloinen, mutta turha luulo. Hän alkoi kaikin tavoin pahottaan mieltäni. En voi tätä nykyä edes kertoa ongelmistani, koska hän mitä ilmeisemmin pitää siitä. Jos olen iloinen ja esim. selvittänyt jonkin asian...alkaa tuleen masentavia viestejä..."mutta pahin voi olla vielä edessä"...jne.
Toisinaan vaan havahdun miettiin mikä ihmisen/ystävän voi muuttaa noin. Nykyään en voi tosin kutsua häntä edes ystäväksi. Luulempa, että mitä pidempi välimatka sen parempi.

Olisi kiva kuulla jos jollain vastaavanlaisia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu