Lilluin kolmisen varttia venäläisen naisen kanssa lämminvesialtaassa. Oli siinä joitain marginaali-ihmisiä, joista ei sen enempää tässä yhteydessä.
Vaikka naisesta näkyi vain kasvot ja tissiparin yläosa, niin olin kuin mennyttä miestä. Mikähän ihmeen eroottinen erikoisgeeni näillä naisilla oli. Oli kaiken lisäksi ihan tajuttoman järkevän oloinen mirri.
Että sellaista kuntoilua tänään.
(Hihitystä)
Kansainvälistä pulikointia
18
75
Vastaukset
- Luolamadonna
Prosessoituani eilistä yön, heräsin päivänselvään vastaukseen: turkoosi.
Naisella oli turkoosit biksut yllään ja allaan. Turkoosi on vapauden, irrallisuuden ja merellisyyden väri. Kun tällaisella värillä peittää elämän elinalueista kiinnostavimmat, niin yhdessä kauriinsilmien kanssa kuljen pitkin keskustelun älyllisiä kaaria kuin vierivä helmi.
Ai jai.
Oma, tekninen asusteeni oli hänelle varmaan yhtä kiehtovaa katseltavaa, sillä sen kykeni lukemaan tavalla, jonka voi katsoa sekä persoonalliseksi että tekniseksi.
(Hihitystä)- Luolamadonna
Mutta entä aihepiiri? Mitä tällaisten eksoottisten kaunottarien kanssa puhutaan?
Ei olisi voinut olla ironisempaa, että keskustelimme ikääntymisen tuomista ongelmista ellei peräti haitoista. Ajatelkaa, olimme niin kiinni ulkonäössämme, että politiikka ei kiinnostanut meitä lainkaan. Edes minä en puhunut sanaakaan sukellusharrastuksestani, vaikka kovahermoisimmat kaverit löytyvät sieltä. Ja kuulemani mukaan harrastuksella voi ratsastaa yöelämässä.
Oliko meillä enää mitään yöelämää?
Tuijotimme hetken toisiamme ja purskahdimme nauruun. Olimme poistuneet markkinoilta. Hyvä niin.
(Hihitystä) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:

(Hihitystä)Tämä markkinahössötyksen malliesimerkki tässä markkinoi arvoja, joita se ei omista. Eli myydään asioita, jotka eivät ole omia. Kuinka tämä on mahdollista?
No, se on fiktiivistä eikä perustu tosiasioihin.
(Naurua) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Tämä markkinahössötyksen malliesimerkki tässä markkinoi arvoja, joita se ei omista. Eli myydään asioita, jotka eivät ole omia. Kuinka tämä on mahdollista?
No, se on fiktiivistä eikä perustu tosiasioihin.
(Naurua)Tässä kohtaa on kissakalan ydin: Olen erinomainen markkinoija. Olen niin hyvä markkinamies, että ainoa asia jota en osaa markkinoida, olen minä itse.
Ja miksi? No siksi, että minun ei tarvitse. Minä otse määrittelen markkina-arvoni, ei mikään taho tai henkilö ulkopuolellani. Jos on oikein pätevä markkinamies, niin silloin voi käydä niin, että sisäiset markkinani romahtavat ja minut voi ostaa polkuhintaan.
Mutta ennen tätä, vain minä määrään tahdin.
(Reps) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Tässä kohtaa on kissakalan ydin: Olen erinomainen markkinoija. Olen niin hyvä markkinamies, että ainoa asia jota en osaa markkinoida, olen minä itse.
Ja miksi? No siksi, että minun ei tarvitse. Minä otse määrittelen markkina-arvoni, ei mikään taho tai henkilö ulkopuolellani. Jos on oikein pätevä markkinamies, niin silloin voi käydä niin, että sisäiset markkinani romahtavat ja minut voi ostaa polkuhintaan.
Mutta ennen tätä, vain minä määrään tahdin.
(Reps)Ärsyttävintä tässä fiktiivisessä allassessiossa on se, että se on totta, mutta säädetty, monistettu ja blurrattu lähes romanttiseksi tapaamiseksi satunnaisuuden ja epätäydellisyyden maailmassa.
Revi siitä.
(Naurua) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Ärsyttävintä tässä fiktiivisessä allassessiossa on se, että se on totta, mutta säädetty, monistettu ja blurrattu lähes romanttiseksi tapaamiseksi satunnaisuuden ja epätäydellisyyden maailmassa.
Revi siitä.
(Naurua)Otetaan käytännön esimerkki: Päätän kirjoittaa seuraavan kommentin ajatuskyhäelmääni venäjäksi. Liitteeksi laitan linkin vähäpukeiseen omakuvaani, jossa pitelen kädessä skumppalasia kuin bilettävä alusvaatemalli. Asento on naurua tihkuva. Taustalla on epämääräisiä tuttuja puolipäissään tarkkailemassa menoani. Kuvaajan otos on malikuvaksi hieman hätäinen, mutta korostaa naisen muotoja oikein hyvin. Kampaus on heilahtanut puolittain kasvoille ja kengät ovat kadonneet johonkin (mikä kuvassa ei näy).
Postaan tekstin ja kuvan. Keŕron olevani sinkkunainen.
Ja mitä sitten tapahtuu?
(Naurua) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Otetaan käytännön esimerkki: Päätän kirjoittaa seuraavan kommentin ajatuskyhäelmääni venäjäksi. Liitteeksi laitan linkin vähäpukeiseen omakuvaani, jossa pitelen kädessä skumppalasia kuin bilettävä alusvaatemalli. Asento on naurua tihkuva. Taustalla on epämääräisiä tuttuja puolipäissään tarkkailemassa menoani. Kuvaajan otos on malikuvaksi hieman hätäinen, mutta korostaa naisen muotoja oikein hyvin. Kampaus on heilahtanut puolittain kasvoille ja kengät ovat kadonneet johonkin (mikä kuvassa ei näy).
Postaan tekstin ja kuvan. Keŕron olevani sinkkunainen.
Ja mitä sitten tapahtuu?
(Naurua)No sitten saan kuulla olevani skumppahuora, jonka arvojärjestelmä ja elämä on påälaellaan ryhmäseksiin taipuvaisuuden vuoksi. Mutta se ei haittaa, koska olen kuitenkin trolli.
(Naurua) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
No sitten saan kuulla olevani skumppahuora, jonka arvojärjestelmä ja elämä on påälaellaan ryhmäseksiin taipuvaisuuden vuoksi. Mutta se ei haittaa, koska olen kuitenkin trolli.
(Naurua)Seuraavaksi kimppuuni hyökkäävät kirkon edustajat ja seksuaalinen vähemmistö, feministit ja muut rumilukset. Minulle ehdotellaan mitä mielikuviksettomampia tapoja saada toinen käyttäjä orgastiseen tilaan.
Aukkoihini työnnellään kaikkea keittiöstä löytyvää ja mi usta uhataan tehdä lampunvarjostin. Älyllinen debatti leimahtaa ilmiliekkeihin.
Oikeastaan koko skaala näkyy muutamassa minuutissa.
(Hihitystä) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Seuraavaksi kimppuuni hyökkäävät kirkon edustajat ja seksuaalinen vähemmistö, feministit ja muut rumilukset. Minulle ehdotellaan mitä mielikuviksettomampia tapoja saada toinen käyttäjä orgastiseen tilaan.
Aukkoihini työnnellään kaikkea keittiöstä löytyvää ja mi usta uhataan tehdä lampunvarjostin. Älyllinen debatti leimahtaa ilmiliekkeihin.
Oikeastaan koko skaala näkyy muutamassa minuutissa.
(Hihitystä)Mutta tämäkään ei haittaa, koska olen oikeasti vanha lehmä seisomassa laitumella omissa paskoissani. Olen no life-tyyppi, joka saa kiksejä mielikuvitukseltaan. Olen nussinut elämäni aikana vain kuvia, koska markkinoilla arvoni on nolla.
(Hihitystä) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Mutta tämäkään ei haittaa, koska olen oikeasti vanha lehmä seisomassa laitumella omissa paskoissani. Olen no life-tyyppi, joka saa kiksejä mielikuvitukseltaan. Olen nussinut elämäni aikana vain kuvia, koska markkinoilla arvoni on nolla.
(Hihitystä)Mua on kirjoittajana ja käyttäytymistieteilijänä aina kiinnostanut tällaiset inhimilliset paradoksit, joissa tie on noussut pystyyn tai silta vastarannalle katkennut.
Oikeastaan ainoa tapa tilanteen järjelliseen hanskaamiseen on tehdä sillä fyrkkaa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu vaan sovellus. Tilanne näennäisesti normalisoituu, vaikka asetelma remains etc.
(Reps) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Mua on kirjoittajana ja käyttäytymistieteilijänä aina kiinnostanut tällaiset inhimilliset paradoksit, joissa tie on noussut pystyyn tai silta vastarannalle katkennut.
Oikeastaan ainoa tapa tilanteen järjelliseen hanskaamiseen on tehdä sillä fyrkkaa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu vaan sovellus. Tilanne näennäisesti normalisoituu, vaikka asetelma remains etc.
(Reps)Ihana toi sun sana "käyttäytymistieteilijä". Ei vittu että käy hyvin sun alusasun väriin.
(Reps) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Ihana toi sun sana "käyttäytymistieteilijä". Ei vittu että käy hyvin sun alusasun väriin.
(Reps)Mjoo
Alusasun ja muun koristautumisen kytkeminen pariutumishalukkuuteen on siinä mielessä virheellinen johtopäätös, että se ei tue pelkästään sukupuolista interventiota vaan myös henkilökohtaista minäkuvaa. Tärkeintä on kokea tulevansa nähdyksi. Sosiaalinen paine tähän on ylittämätön, sillä vaikka kuinka sen yrittäisimme unohtaa, niin toimimme laumassa. Lauman ulkopuolelle jääminen ja yhteisöllisyyden menettäminen on sama kuin kuolema.
Eli jos nyt katsomme tarkkaan alusvaatemalliamme, niin huomaamme että samalla kun hän joutuu keskipisteeseen, niin samalla hän myös eristyy muusta populaatiosta. Luovana ihmisenä hän ei halua menettää itseään, vaan naamioituu kierolla tavalla puolialastomuuteen. Yksinäisyys kauneudessa syvenee. Kauneudesta tulee happea ja kosketuksia. Se on ottanut minuudessa tilan ja täyttänyt sen itsellään.
Kuitenkin ulkonäkö ei voi olla minuus. Tämä on absurdi väite.
(Hihitystä) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Mjoo

(Hihitystä)Tämän tragedian jälkeen ei ole mitään tehtävissä. Rapistumasta minuudesta on tullut jonkin eksentrisen minuuden kidutuspaalu.
Nainen vanhenee vankilassaan, jonka on itse rakentanut sosiaalisten vaatimusten mukaiseksi. Tie on tukossa. Hän on umpikujassa.
Paradoksi on syntynyt.
(Reps) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Tämän tragedian jälkeen ei ole mitään tehtävissä. Rapistumasta minuudesta on tullut jonkin eksentrisen minuuden kidutuspaalu.
Nainen vanhenee vankilassaan, jonka on itse rakentanut sosiaalisten vaatimusten mukaiseksi. Tie on tukossa. Hän on umpikujassa.
Paradoksi on syntynyt.
(Reps)Entä sitten me miehet?
(Naurua)
Kerron lyhyen tarinan.
Ystäväpiiriini kuuluu - parin mutkan kautta valkokauluskundi, jonka testoarvot ovat niin tapissa kuin vain voi kuvitella: aggressiivinen, kovaääninen, öykkäröivä, lyhyt ja extreme-karvainen. Siis kiukkuinen apina, jolla on kauluspaita ja joka on koko ajan äänessä.
Olen käyttänyt tätä kaveria täysin surutta hyväkseni luodessani erilaisia "miehuuden hahmoja" teksteihini. Eli päiväkirjamerkintöihin.
Tunnen hänen vaimonsa erittäin hyvin.
(Klassista naurua) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Entä sitten me miehet?
(Naurua)
Kerron lyhyen tarinan.
Ystäväpiiriini kuuluu - parin mutkan kautta valkokauluskundi, jonka testoarvot ovat niin tapissa kuin vain voi kuvitella: aggressiivinen, kovaääninen, öykkäröivä, lyhyt ja extreme-karvainen. Siis kiukkuinen apina, jolla on kauluspaita ja joka on koko ajan äänessä.
Olen käyttänyt tätä kaveria täysin surutta hyväkseni luodessani erilaisia "miehuuden hahmoja" teksteihini. Eli päiväkirjamerkintöihin.
Tunnen hänen vaimonsa erittäin hyvin.
(Klassista naurua)Oletko sä alkanut juoruilemaan?
Vitun biatch.
(Hihitystä) - Luolamadonna
Luolamadonna kirjoitti:
Oletko sä alkanut juoruilemaan?
Vitun biatch.
(Hihitystä)En. Olen alkanut soveltaan.
(Naurua)
- atännä
Ensimmäisestä lauseesta tiesin kirjoittajan. Minua kiinnostaisi, miksi. Yhdellä toisellakin palstan nimimerkillä on samanlainen tyyli kirjoittaa. ;)
- Luolamadonna
Mjaa
No sitten taakkani on kaksinkerroin keveämpi.
(Reps)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410