Tää jätkä on tyypillinen steroidien käyttäjä

http://www.sportlife.fi/wordpress/tervehdys-vain-kaikille/

Nuori mies ilman minkäännäköistä pitkäjänteisyyttä ja kaikki mulle heti asenne. Treenannut 100% kehonrakennusta vasta kaksi vuotta ja jo on myrkkyä kroppa täynnä, ei ole pitkäjänteisyys riittänyt treenata natuna sen pidempään, tai ties vaikka olisi aloittanut roinaamisen heti eikä edes tuota kahta vuotta odottanut.
13207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lihakset toki luonnostaan näyttävämmät kuin "keskiverto" bodaajalla, koska kyseessä tosi pikkuruinen mies (166 cm). Mutta joo, ei kenelläkään ole sellaista fyysistä lahjakkuutta lihaskasvuun että parissa vuodessa kasvatettaisiin tuollaiset patit. Tai useiden oikeasti lahjakkaidenkaan kohdalla koskaan. Taitaa olla kaveri sortunut anabolisten polulle.

Äänestä
  • Todellakin, painaa lähes 95 kiloa, on siis minua 15kg isompi vaikka rasvaprosentti on kaverilla pienempi ja on 7cm lyhyempi ja itse olen treenannut noin 9 vuotta

    Äänestä

Juu eipä tietenkään tuohon kuntoon päästä ilman aineita parissa vuodessa ja suurin osa ei koskaan natuna vaikka treenais 30 -vuotta.

Jätkä painaa saman verran ku sellanen normaalikroppainen 185cm mies.

Äänestä
  • Siis eikö tuossa lue, että 6 vuotta treenannut. Tosin en usko, että natuna pääsisi noin isoksi vaikka elämänsä treenaisi helvetin kovaa, natulimiitit pukkaa vastaan.

    Äänestä

  • Menkää nyt ensin jututtaan sitä yhtä naturaalia 180 kiloista voimamiestä ennen kuin jauhatte täällä ettei natuna voi kasvaa isoksi.

    Äänestä

  • edrgergerg kirjoitti:

    Siis eikö tuossa lue, että 6 vuotta treenannut. Tosin en usko, että natuna pääsisi noin isoksi vaikka elämänsä treenaisi helvetin kovaa, natulimiitit pukkaa vastaan.

    Siinä luki, että 6v treenannut, mutta ekat vuodet vain silloin tällöin jääkiekon lisäksi, 100% kehonrakennukseen keskittyen on treeannaut vasta 2 vuotta ja vaikka olisikin treenannut täysillä sen 6v niin ilman roinaa olisi kaukana tuosta kokoluokasta.

    Äänestä

Jokainen kehonrakentaja on tyypillinen steroidien käyttäjä. Ilman steroideja ei ole kehonrakentaja. Eikä kehonrakennusta ole ilman steroideja.

Äänestä
  • Kyllä on ja nimenomaan kehonrakennusta on ilman myrkkyjä. Myrkkyjen kanssa se on kemiallista kehonrakennusta.

    Äänestä

  • pieninatu kirjoitti:

    Kyllä on ja nimenomaan kehonrakennusta on ilman myrkkyjä. Myrkkyjen kanssa se on kemiallista kehonrakennusta.

    Nykyinen kehonrakennuskulttuuri nojaa täysin lääkeaineisiin. Kehonrakennus=steroidien käyttö. Ilman horkkaa se on klassikkia, fitnessiä yms yms.
    Nimenomaan kehonrakennusta ei ole ilman lääkeaineita. Kehonrakennus, siinä muodossa kuin se nykyään tunnetaan, on kehon muokkausta kemiallisesti.

    Äänestä

Eikö esim. Hulkki sitten ole kehonrakentaja?

Äänestä

Näyttää muuten nelikymppiseltä.

Äänestä

Entä Bull Mentula? Näyttää tässä viimeisimmällä videolla jonkun peli yhtiön mainoksessa olevan aika pulleassa kunnossa. Onkohan vetänyt jotain aineita avustaakseen kasvua?

https://www.youtube.com/watch?v=DwAH0Abh4wM

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pieninatu kirjoitti:

http://www.sportlife.fi/wordpress/tervehdys-vain-kaikille/

Nuori mies ilman minkäännäköistä pitkäjänteisyyttä ja kaikki mulle heti asenne. Treenannut 100% kehonrakennusta vasta kaksi vuotta ja jo on myrkkyä kroppa täynnä, ei ole pitkäjänteisyys riittänyt treenata natuna sen pidempään, tai ties vaikka olisi aloittanut roinaamisen heti eikä edes tuota kahta vuotta odottanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu