Rapin näköalattomuus

En tiedä kuinka moni ihminen jakaa tämän näkemyksen kanssani, mutta olen kiinnittänyt huomiota jo pidemmän aikaa huomiota siihen kuinka köyhää rap on lähes kaikella tasolla: sillä ei ole sanomaa, ei juuri poliittista eikä uskonnollistakaan, se ihannoi väkivaltaa, naisten halveksimista, se ei halua osata mitään, ei soittaa, ei laulaa, ei edes olla kirjallisesti ansiokasta sanankäyttöäkään. Sillä ei myöskään ole yhteyttä aatehistoriaan - mikä on ansio jolla se ikään kuin kerskuu.
Valtalinjan konemusiikin voisi rinnastaa samaan. Molempien ainoa varmuus on edistää jonkinlaista pariutumisriittiä, mutta tämäkin tapahtuu ainoastaan raa'an fyysisellä tasolla. Minusta tuntuu jopa että agressio räpissä on seurausta siitä valinnasta että taistellaan merkityksen maailmoja vastaan. Näköalattomuus ihmisen psyykessä luo agressiivisuuden. Vaivannäkö jonkin asian eteen vaatii aina jotakin ponnisteluja kun taas siitä luovuttaminen on ensi alkuun nautinnollisen helppoa. Se kuitenkin kääntyy karvaaksi kantajansa havaitessa merkkejä siitä, että ihmisen kehityksen lainalaisuuksia ei voi muuttaa pelkällä hävitysvimmalla.