Valtamedia valehteli "Odineista" Imatralla

näin on ilmeisesti käynyt, mikä ei tosiaan yllätä.

Asia ei tainnut ollakkaan ihan niin yksinkertainen.

“Nyrkeillä on lyöty kasvoihin. Tässä on viitteitä siitä, että tilanteeseen on johtanut se, että pahoinpitelyn kohteena ollut imatralaismies olisi ensin läpsäissyt naisseuralaistaan. Tämä on johtanut joukkotappeluun grillillä. Alkoholilla on ollut osuutta tapahtumiin”, rikoskomisario Jyrki Hänninen sanoo.

Kuskina ollut Odin kertoo näin tapahtumista:

Me olimme käymässä Imatralla. Emme suinkaan partioimassa Minä olin kuskina ja ainoana, jolla oli näkyvissä Odinin tunnukset. Median uutisointi Odinin takeista oli siis täysin pielessä.

Tilanne alkoi tosiaan sitä, että yksi mies yhden ravintolan edessä läpsi muijaansa. Siihen meni ensin yksi kavereista väliin. Samaan tappeluun tunki itsensä ravintolan portsariksi itseään väittänyt läpsijän kaveri, jolla ei ollut mitään järjestysmiehen tunnuksia. No toinenkin meidän kavereista meni sitten ensinmäisen avuksi.

Jyväskylän odineilla ei edes ole olemassa huppareita, vakuutti Jere Manninen. Silloin niitä on tietenkin vähän vaikea olla päällä.

Eli känniääliö oli läpsinyt muijaansa naamaan, ja odinit oli menneet väliin. Hienoa toimintaa, kun nykyään ei juuri kukaan uskalla mennä väliin tuollaisissa tilanteissa.

Huom. Ylen kuuden uutiset eivät sanoneet asiasta sanaakaan, ja Iltalehden pääotsikoista tapaus on kadonnut. Ja jos ei paska Yle kerro niin...heh heh.

Joten te kommarien känniääliöt voitte työntää sen päänne takaisin sinne perseeseenne. Teistä ei koskaan olisi partioimaan yhtään mihinkään, ette osaa muuta kuin heitellä poliisia pulloilla Itsenäisyyspäivänä ja vähän muulloin.
23109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ettäkö poliisi.fi valehtelee myös?

Äänestä

Unohdit laittaa että mv-lehden juttu.

Äänestä
  • Totuushan näkyy siinä kun Yle ei puhunut mitään tapahtuneesta, kuuden uutisissa.

    Äänestä

Maikkarin uutisissa poliisi sanoi vaan, että on epäilyjä että Odin-liivi olisi ollut päällä. Ja että eivät olleet partiointitehtävissä, ja kyseessä vaan tavallinen nakkari-tappelu.

Molemmilla puolilla oli siis ollut kaksi pukaria, ja iskuja vaihdettu.

Äänestä

Varmaan joo valtamediat jaksaa jotakin idiootti-oodineita hehkuttaa kauaa kun mailmalla tapahtuu muutakin.
Poliisi.fi löytyy totuus. Ei ole minkään median manipuloimaa.

Äänestä

No voi kyynel. Ihanko media sortaa? Pyytäkää apua venäläiseltä rikolliselta, kyllä se keksii jonkun selityksen teidän idioottien tueksi.

Äänestä

hehehehee, suvakeilla ottaa ny päähän ja kovasti, hehehehehee!!!!!

Äänestä
  • Ei näytä ootipojalla lanttu leikkaavan edes sen vertaa kuin aiemmin. Tämähän vaan osoittaa mitä känniääliöitä ootilaiset on. Ja suuri osa ilman känniäkin.

    Äänestä

  • Muhahahahhahhaah kirjoitti:

    Ei näytä ootipojalla lanttu leikkaavan edes sen vertaa kuin aiemmin. Tämähän vaan osoittaa mitä känniääliöitä ootilaiset on. Ja suuri osa ilman känniäkin.

    Teillä kommareilla ei ole koskaan leikannut. Pari ilmeisesti odinia oli kapakassa juhlimassa, ja sen jälkeen oli tullut snagaritappelu.

    Koita kommari vähän todistella, että millä tavalla odinit ovat "känniääliöitä", mutta te komut ette koskaan?

    Äänestä

  • hahahahahaha kirjoitti:

    Teillä kommareilla ei ole koskaan leikannut. Pari ilmeisesti odinia oli kapakassa juhlimassa, ja sen jälkeen oli tullut snagaritappelu.

    Koita kommari vähän todistella, että millä tavalla odinit ovat "känniääliöitä", mutta te komut ette koskaan?

    En ole kommari, oikeistoa äänestän. Teidän vatipäiden on vain niin vaikea ymmärtää että teitä ei vastusta vain kommarit vaan ryhmä "täysjärkiset", joihin te ite ette kuulu.

    Känniääliöiksi todistamiseen riittää se että tietää edes muutaman näistä Kemin pää-ootilaisista.

    Äänestä

  • Oikeassa olet. Ei näihin kannate polittisia kantoja valistaa, näkevät haaveissaan itsensä korkeina SS-upseereina vaikka todellisuudessa nämä ootinin potilaat olisivat tekoineen, sanomisineen ja ajatuksiineen juuri niitä henkilöitä joita ei edes tykinruuaksi olis lähetetty vaan aatu-setä olisi testannut juuri heillä kaasukammioiden toimivuutta.
    Mutta eihän nämä vässykät sitä ymmärrä mitä todellisuus on ollut. Kuvitellaan harhaa ja uskotaan siihen, ei mitään muuta. Järjestön perustajakin omasta mielestään kiinostunut historiasta mutta en kyllä ole ymmärtänyt että minkä planeetan? Ei hänen tietämykset ainakaan tämän maapallon historian kirjoihin mitenkään verrattavissa.

    Äänestä

  • Miettiny että mikähän tässä ite on kun en pakolaisista perusta mutta odineita vihaan niin etten auta jos suohon hukkuvat. Syvemmälle poljen vain.

    Äänestä

  • Samaa tässä pohtinu.. totta me ollaan suvaitsemattomiavihakkeja..

    Äänestä

  • Odinin vajakkien pää nyt ei vaan oo tehty ajattelua varten. Kaikki jotka on eri mieltä on suvakkeja. Onneksi kemiläiset tietää minkä tason urpåja nämä heppulit on, ei niitä kukaan ota vakavasti.

    Äänestä

Ei taida ottaa suvakeilla päähän kun oodininpelle saa pahoinpitelysyytteen.
Eihän tuo ole mikään todistus vaan hätävale kun paskat housuissa. Lue poliisi.fi sivulta mitä on tapahtunut.
Jos ei ole tehnyt mitään väärää niin miksi pitää esittää puolustupuheita? Se kertoo jo syyllisyydentunteesta. Opettele vähän ihmisluonteesta jotakin pöljä!!!

Äänestä
  • Hooohoo työnnä nyt hanuriisi se "Poliisi.fi", ei kerro sen enempää kuin Iltalehdetkään. Ketään ei ole tuomittu ja asiaa tutkitaan.

    Äänestä

  • Niin mitä se matun ylläpitämä mvlehti sitten kertoo muuta kuin täyttä paskaa?? Eihän siellä ole ees ammattitoimittajia.

    Äänestä

joko tuo oli se 2000 luvun versio "pitkien puukkojen yöstä"

ja Hitlerillähän oli vaan yks kives ja epätavallisen pieni penis,, mitenkähän oodineilla?

Äänestä
  • Ne on täydellisen munattomia.

    Äänestä

  • Lisäksi veti spiidiä ja rauhottavia minkä kerkesi.
    Sotilas kun sortui niin henki lähti.

    Äänestä

  • Ne huumeetkohan ne pisti sen Fyhrerin sitä alaikästä sukulaistyttöäki himoitteen..
    Kerrassaan sairas setä..

    Äänestä

  • selvispä tämä mysteerikenialaisenki tapaus.
    ei taida oikeasti kemistä noin tyhmää kenialaista edes löytyä, että menis tommoseen touhuun mukaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


osui.ja.uppos kirjoitti:

näin on ilmeisesti käynyt, mikä ei tosiaan yllätä.

Asia ei tainnut ollakkaan ihan niin yksinkertainen.

“Nyrkeillä on lyöty kasvoihin. Tässä on viitteitä siitä, että tilanteeseen on johtanut se, että pahoinpitelyn kohteena ollut imatralaismies olisi ensin läpsäissyt naisseuralaistaan. Tämä on johtanut joukkotappeluun grillillä. Alkoholilla on ollut osuutta tapahtumiin”, rikoskomisario Jyrki Hänninen sanoo.

Kuskina ollut Odin kertoo näin tapahtumista:

Me olimme käymässä Imatralla. Emme suinkaan partioimassa Minä olin kuskina ja ainoana, jolla oli näkyvissä Odinin tunnukset. Median uutisointi Odinin takeista oli siis täysin pielessä.

Tilanne alkoi tosiaan sitä, että yksi mies yhden ravintolan edessä läpsi muijaansa. Siihen meni ensin yksi kavereista väliin. Samaan tappeluun tunki itsensä ravintolan portsariksi itseään väittänyt läpsijän kaveri, jolla ei ollut mitään järjestysmiehen tunnuksia. No toinenkin meidän kavereista meni sitten ensinmäisen avuksi.

Jyväskylän odineilla ei edes ole olemassa huppareita, vakuutti Jere Manninen. Silloin niitä on tietenkin vähän vaikea olla päällä.

Eli känniääliö oli läpsinyt muijaansa naamaan, ja odinit oli menneet väliin. Hienoa toimintaa, kun nykyään ei juuri kukaan uskalla mennä väliin tuollaisissa tilanteissa.

Huom. Ylen kuuden uutiset eivät sanoneet asiasta sanaakaan, ja Iltalehden pääotsikoista tapaus on kadonnut. Ja jos ei paska Yle kerro niin...heh heh.

Joten te kommarien känniääliöt voitte työntää sen päänne takaisin sinne perseeseenne. Teistä ei koskaan olisi partioimaan yhtään mihinkään, ette osaa muuta kuin heitellä poliisia pulloilla Itsenäisyyspäivänä ja vähän muulloin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu