Herätkää Enontekiön kunnan päättäjät. Meidän veromarkkoja 50 tuhatta, Tunturi-Lapin kehitykselle. Kyllä on Viinanen kietonut pikkusormen ympärille. Tierahat meni Kolari-Muonio välille. Totta Viinanen asuu Kolarissa Työpaikka on taattu moneksi vuodeksi. Kiitos Pentti Keskitalolle kommentti kirjoituksesta. Totta 30 vuotta on taisteltu valtatie 21 puolesta. Luin jostain,että kolari on luopumassa Tunturi-Lapin Kehityksestä. Mutta toisin kävi kun Kolari sai tierahat?. Haluaisin asiallista keskustelua, tällä palstalla. Huomioikaa vielä ,että rekkojen ojaanajot ei näy tilastoissa kun ulkomaalaiset rekat hinataan Norjan hinaus-autoilla. Sekä etelään lähtevät rekat ajavat kesärenkailla.
Valtati 21
sivustaseurannut
12205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Valtatie 21:den korjaus olisi ehdottomasti pitänyt aloittaa välillä Palojoensuu - Kilpisjärvi ehkä Kilpisjärveltä aloittaen. Esimerkiksi eilen 9.3. oli kaksi rekkaa Kirpisjälvellä suistunut tieltä. Tilastot eivät myöskään kerro kaikkia Kilpisjärvelle tapahtuvia ojaanajoja.
Entinen kunnanjohtaja Pentti Keskitalo kirjoitti hyvin tie 21:den parantamistarpeesta. Mutta mitä tekivät nykyiset Enontekiön kuntapäättäjät. Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajat kiirehtivät ilmoittamaan ilonsa Aurora-hankkeesta (älytie välille Kolari - Muonio) ja arvelivat sen tuovan "ajastaan" muruja myös Kilpisjärven tielle.
Enontekiön kunnan johto osoittaa sinisilmäisyytensä lumoutumalla hankkeesta, joka kohdistuu melko hyvässä kunnossa olevalle tieosuudelle jos sitä vertaa Kilpisjärven tiehen. Kuntapäättäjät ovat unohtaneet kilpisjärveläiset veronaksajat ja kannattavat naapurikuntien hankkeita.
Kiitokset kilpisjärveläiselle valtuutetulle, joka yksin uskalsi vastustaa tätä hyvä veli järjestelmää.
Tunturilapin kehitys voidaan lopettaa,kittilän erottua velkaa jääi 100 000 € kittilälle,samoin Muonio saamassa,paljonko Enontekiö lainannut?Tää on niitä yhden virkamiehen /naisen työllistämiseksi tarpeellisia organisaatioita. Torniolaakson neuvostostolle kuuluvia juttuja ominu jo vuosia kehitys.Rahahanat kiinni,sippi firma ja sillä selvä.
Kukapa ne Enontekiön päättäjät herättäis , unista sakkia , heräävät vasta sitten kun on housuihin lirahtanu.
Tosi on,valtatie 21 korjaus pitäisi alottaa kilpisjärveltä päin,ko Kolarista Muonioon tie on paremmassa kunnossa kuin Muoniosta Kilpisjärvele.
K-KAUPALTA PEERANMAJALLE SAAKKA KORJATA VALTATIE 21 ENSIN,SEN JÄLKEEN MUONIO-KOLARI VÄLI
En missään nimessä olisi Kittilän antanut erota, ellei olisi ensin velkoja maksettu. Täytyisi sen entisen muoniolaisen saada obligaatioita tai ainakin hyvänmiehen lisää. Haluaisin heti pesänselvittäjäksi ja taitoa on velkojen perimisiin.
Nyt ovat Enontekiön päättäjät heränneet. Alatörmänen puhui aamulla lapin uutisissa? onko vain sananhelinää Uskoakko tuota. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Onhan hänenki työpanos vaarassa. samassa veneessä ollaan. Onnea vaalit on tulossa.
Niin kyllähän se laittaa heräämään kun huomataan että on omakin työpanos kyseessä !!
Kovin myöhässä vain...kovin myöhässä
Onkohan joku antanut p****a jollekin viranomaiselle...? Vanhat hyväksi todetut keinot näyttävät tepsivän yhäkin. Selvää kotiinpäin vetoahan tämäkin "yllättävä käänne" osoittaa.
Mikä se on se älytie jossa autot kulkevat ilman kuskia.Eikä se oli parempi että korjattaisperinteisesti ?
Se on sellainen, että ei ajeta enää ojaan, ei haittaa kuopat, eikä valita vaikka
auraukset ei olekkaan niin hyvin hoidettu, kunhan vain jotenkin matka jatkuu.