Puhun nyt vain omasta liitostani. Meillä on hyvä parisuhde joka lähellä jo 30 v yhteistä taivalta. Olemme aina olleet terveellä tavalla itsekkäitä, on omia menoja ja harrastuksia. Toisen mielipidettä on kuitenkin aina kysytty, asioista on aina puhuttu. Kumpikaan ei ole läheisriippuvainen eikä hae koko ajan toisesta tukea, itsetunnon pönkitystä, ei nalkuta, ei arvostele eikä mitään muutakaan. Osaamme ottaa oman tilamme ja antaa toiselle omansa. Seisomme omilla jaloilla. Yksi asia jota olen joissain pareissa ihmetellyt on jatkuva yhteydenpito. Jo pelkästään illanvietto ilman kumppania ja jo täytyy viestitellä tai soitella illan aikana! Mieheni saa rauhassa viettää pitkää vknloppua miesporukassa mökillä eikä todellakaan tule edes mieleen että pitäisi soittaa tai tekstata vain kyselläkseni että no mitä teet....! Ja vastaavasti itsekin saan olla rauhassa omissa menoissani. Miksi toista pitäisi kytätä joka halavatun askeleella, se jos mikä olisi todella tukahduttavaa ja ahdistavaa meille kummallekin.
Meille hyvä liitto
Onnellisetyhdessä
1078
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Virkistävää lukea vaihteen vuoksi positiivissävyinen, tyytyväisen ihmisen aloitus! Onnitteluni!
Se mikä sopii teille, ei välttämättä toimi kaikilla ja toisin päin. Muuten ihana kirjoitus mutta lopun "minä en voi ymmärtää..."osio olisi voinut jäädä kirjoittamatta.
Niin että kuuluu asiaan olla elämättä omaa elämää ja koko ajan vahtia toista soitella perään. Vai?
Me olemme olleet vasta 22v yhdessä ja suurelta osin ajatukseni menevät kanssasi yhteen.
Meillä taas pidetään yhteyttä jos toinen on "kaukana", läheisriippuvaksi en kuitenkaan meitä kumpaakaan miellä. Me emme onneksi koe "joka askeleella kyttäämisenä" sitä, että soitetaan hyvät yöt ja vaihdetaan muutama sana kummankin päivästä.
Se, mikä on teille "tukahduttavaa ja ahdistavaa" ei välttämättä ole toisille, esimerkiksi meille. Pääasia on kuitenkin se, että parin ajatukset natsaavat kyseisestä asiasta, eikä se, kuka sen tekee "oikein"(ja kuka tuon määrittelee?).
Hei
Minustakin kiva, että jaoit hyvän kokemuksen.
Luen siitä monta hyvän parisuhteen vinkkiä: oman tilan ottaminen ja toiselle tilan antaminen sekä kommunikointi, kuunteleminen, puhuminen, jakaminen ja tiedottaminen. Vielä viimeisenä jatkuva luottamus, jota ei tarvitse jatkuvasti vakuuttaa.
Mutta me ihmiset olemme erilaisia, se mikä ahdistaa toista on toiselle osoitus välittämisestä.
Hyvää jatkoa edelleen
Tervehtien Päivi-pappi
Toiset ne vaan luottaa toiseensa ja toiset ei. kai siinä on vaikuttamassa osaltaan voiko toiseen luottaa ja millainen hän on miehiään/naisiaan.
Parisuhteet ei ole aina niin yksiselitteisiä. Olette saaneet puolisot jossa molemmat hyväksyy samat asiat ja annatte tilaa toisillenne. Kaikilla ei näin ole, mutta miksi nousta heitä vastaan joilla on toisin?
Eivät ole yksiselitteisiä tosiaankaan! Sivullisen on turha yrittää analysoida toisten suhdetta omiin asenteisiin ja kokemuksiin perustuen. Tietenkin voi ihmetellä.
Olen joskus kuvannut eyhden ääriesimerkin tuttavapiiristämme.
60v parsikunta oli pitkäaikainen perhetuttumme ja mies oli minun poika-aikainen kaverini.
Hieno, onnellinen suhde ja hyvät ulkoiset puitteet. Rouva pankkivirkailijana, herra osastonsa luottamusmies.
Aina auvoisen onnellisia.
Ollessaan viikon ajan vieraanamme ilmeni järkyttävä asia. Väkivaltaan johtava mustasukkaisuus. Rouvat kävivät kadulla, talomme edessä iltadrinkeillä kotiutuen klo 22:n tienoissa. Herra oli rouvia vastassa eteisessä tiukaten "mistäs akat tulee tuon näköisinä"?
Vaimoni yritti sanoa jotain mutta luisti välistä pois ennen minun paikalle ehtimistäni.
Sitten alkoi turpiin vetäminen. Hetken harkitsin väliin menemistä mutta jotenkin aistin, ettei tämä taida olla ensimmäinen kerta.
Seuraavana päivänä tämä arvio sai vahvistuksen. Rouva oli kerran aikaisemmin joutunut käymään lääkärissä pahoinpitelyn jälkeen.
Kuitenkin, seuraavana päivänä onni kukoisti jälleen ja rakkautta vannottiin huolimatta rouvan turvoksissa ja mustelimilla olevista kasvoista.
Turhaan ei herra ollut edellisenä iltana huutanut "kun minä lyön niin se koskee kanssa".
Olivat yhdessä herran kuolemaan saakka. Kummallakin ensi ihastukset oppikouluajoilta ja ainoa avioliitto.
En edes yritä ymmärtää asetelmaa.
Just.... vai että auvoisen onnellisia! Varmasti ollut kaukana siitä. Läheisriippuvainen vaimo joka kärsi vuosikaudet miehensä sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja väkivallasta. Oli "todella" hieno liitto. Mutta näitähän löytyy varmasti edelleen, ja tulee aina löytymään, valitettavasti.
Kuinka monella on kyse omista "pään sisäisistä jutuista". Toiseen ei osata luottaa vaan oma epävarmuus näkyy siinä että koko ajan epäillään toista. Sitä kannattaisi varmaan monen miettiä.
Vaimo on miehelle kunnia-asia. Huonot ajat kärsitään yhdessä. Hyvät ajat otetaan vastaan kiitollisena. Lapset ovat tärkeintä ja kiitos myös kun heidän kanssaan olemme saaneet olla. Kuta kovemmat ajat sen merkittävämpi on perhe.