Vietettiin kaunista mökkiviikonloppua ja reippailtiin eväiden kanssa järvelle pilkille. Viritin meille värikoukut pyyntiin ja laitoin naisellenikin toukan koska ei kuulemma itse voi koskea niihin. Särki alkoi heti nypyttämään ja saimmekin niitä aimo kassillisen. "Tökkiikö kurki sälliä" tokaisikin eräs ohitse hiihtelevä pilkkimies kun pysähtyi juttusille:)
Syönti hiipui kuin seinään. Ermiehen kokemuksella tiedän että äkillinen syönnin loppuminen meinaa että petokala on saapunut lähelle. Sitten naiseni pilkkivapa tärähti ja hän meinasi menettää otteen vavasta. Kala veti siimaa minkä ehti ja neuvoin että ole rauhallinen ja anna kalan viedä hetki sillä siimana on vain 0.15 monofiili joka kestää maks kahden kilon kalat. Nyt oli kyseessä todella iso hauki. Nainen alkoi hiljalleen vetää varovasti siimaa jäälle. Siima paukkui kuin kitaran kieli ja taas mentiin kun kala otti noin kymmenen metrin syöksyn. Sanoin että vedä rauhallisesti takaisin. Noin kymmenen minuutin jälkeen kala oli jo avannon suulla ja näin hauen valtavan kidan. Paistiahven pilkille en ottanut edes nostokoukkua. Olin käärimässä hihaa että ottaisin arviolta viiden kilon hauen kiduksista nostaen jäälle. Sitten se tapahtui.
Hauki teki salamannopean pyrähdyksen ja siiman vinkuessa kuin kitaran kieli katkesi se lopulta. Naiseni vaipui synkkyyteen. Yritin rauhoitella että värikoukku ja morri pilkillä siima vaan ei voi olla vahvempaa ja oli ikävä sattuma että juuri silloin iskee se pilkkikalojen kuningas.
Nainen nousi jakkaralta heitti pilkkivavan jäälle raivolla niin että se katkesi ja alkoi huutamaan. "Korhosen Jartsalla sentään järven toisella puolen on ambassadöörin kelat ja 0.50 siimat ja pilkkiavantokin on kahdeksan tuumaa sinun neljätuumaiseen nähden perkele ja sillä on myös 80 milliset talviverkot ja saa alkaen kolme kiloisista ylöspäin haukia, lahnoja, kuhia, siikoja eikä tällaisia vitun sinttejä kuin sinä. Hänen puusaunansakin lämpiää puolituntia nopeampaa. Tämä suhde saatana oli tässä!"
Nainen käveli tuohduksissaan mökille, pakkasi tavaransa ja poistui autollaan. Hän jo illalla oli päivittänyt faceen suhteeni kanssani oli loppu ja "seurustelee Jartsa Korhosen kanssa"
Olen aika surullinen nyt:( Luulin että hän olisi tykännyt mukavasta viikonlopusta saunoen ja takassa makkaroita paistaen sekä kainalossa Haluatko miljonääriksi ohjelmaa katsoen. Olihan mukavan lämmin ja aurinkoinen keli pilkkiäkin päivällä. Ruuaksikin tein meille hirven karistystä perunamuussilla samalla kun hän roikkui facessa sen aikaa aiemmin päivällä. Nyt alkoi sitten olut maistumaan ja vähän itkettää. Mitä tein väärin?
Nainen jätti kun....
19
104
Vastaukset
- 2plus15
Naiset on just tuollaisia idiootteja!! Löydät varmasti paremman kalakaverin!
- Pistepistepirkko
Onnettomilla vehkeillä ei isoja kaloja pyydetä. Tai naisia.
- Gjkh
Sun vehkeillä ei tee mitään..
Itkukännin paikka. - AikaParantaa
Naisen on täytynyt suunnitella eroa jo pitkään kuten moni nainen suunnittelee, jos seurustelee tavanomaista rumemman miehen kanssa. Jartsa on varmaan komea ja omaa paremmat vehkeet. Ehdotan että seuraaviin kalareissuihin panostat enemmän, että naisen ei tarvitsisi hävetä ja alkaa suunnitella reissuja paremmille apajille. Kyllä se siitä.
- TaasJätettiin
Kyllä mulla myös kunnon hauki vehkeet löytyy. Nyt lähdettiin pilkkimään pystypilkillä ja morrilla paistin ahvenia. Minkä minä sille voin että joskus hauki iskee myös ahven pilkkeihin. Keväisin usein käyn tasurilla vahvalla siimalla ja perukkeella pilkkimässä rannan tuntumasta nimenomaan haukia. Välineet on joka kalalle. Olen nyt kiikaroinut vastarannalle kun jartsa ja muija on riekkunut talviverkoilla. Hauskaa näkyy olevan. Olis se nyt voinu mullekin sanoo jos kerran halus talviverkon uittaa niin oltais laitettu. Sauna lämpiää. Korkkasin sitten viskipullonkin nyt suruun.
- HC-ätmel
Hauki on roskakala.
- että.silleen
Eikä ole. Sä vain et osaa fileroida sitä ruodottomaksi ja paistaa pihviksi. Kylkeen pottumuusi,kanttarellikastike ja rakunaporkkanat! Paistettu haukipihvi lämpimän sämpylän väliin ja coleslaw salaattia runsas ruokalusikallinen tai katkarapukastiketta.
Kalakattilassa hautuen keitetty hauki...makusuolalla maustettuna ja risotto. Silloin kun kokonaista haukea syödään, syöjien pitää osata syödä ruodollista luonnonkalaa tukehtumatta ruotoihin. En syötä sitä vierailleni.
Uunihauki täytteillä on myös herkullista ja kala maistuu myös täytteissä, mutt sekään ei ole vierasruokana suositeltava.
Kalaseljankan vaaleana peruskalana se on vakio, siihen lohenperkeistä keitetty liemi ja sen sattumat, sekä tällä hetkellä pieni made laitettiin mukaan... ei keitto paremmaksi olis voinut tulla. Söin systerin luona lounaana sitä ison lautallisen tänään.
Eilen karkasin saunomaan heille ja jäin yöksi! Nukuin siskonpedillä ja mun lisäksi oli 3 muuta nukkujaa patjallamme. Jenkkisängyn ylin patja oli lattialla, mun ja muksujen siskonpetinä. Ei siinä sikeästi nukkuminen kyll luonnannut. Muksut liikkuivat koko yön: kun Jyri mönkii ja potkii nukkuessaan! - HC-ätmel
että.silleen kirjoitti:
Eikä ole. Sä vain et osaa fileroida sitä ruodottomaksi ja paistaa pihviksi. Kylkeen pottumuusi,kanttarellikastike ja rakunaporkkanat! Paistettu haukipihvi lämpimän sämpylän väliin ja coleslaw salaattia runsas ruokalusikallinen tai katkarapukastiketta.
Kalakattilassa hautuen keitetty hauki...makusuolalla maustettuna ja risotto. Silloin kun kokonaista haukea syödään, syöjien pitää osata syödä ruodollista luonnonkalaa tukehtumatta ruotoihin. En syötä sitä vierailleni.
Uunihauki täytteillä on myös herkullista ja kala maistuu myös täytteissä, mutt sekään ei ole vierasruokana suositeltava.
Kalaseljankan vaaleana peruskalana se on vakio, siihen lohenperkeistä keitetty liemi ja sen sattumat, sekä tällä hetkellä pieni made laitettiin mukaan... ei keitto paremmaksi olis voinut tulla. Söin systerin luona lounaana sitä ison lautallisen tänään.
Eilen karkasin saunomaan heille ja jäin yöksi! Nukuin siskonpedillä ja mun lisäksi oli 3 muuta nukkujaa patjallamme. Jenkkisängyn ylin patja oli lattialla, mun ja muksujen siskonpetinä. Ei siinä sikeästi nukkuminen kyll luonnannut. Muksut liikkuivat koko yön: kun Jyri mönkii ja potkii nukkuessaan!Kuulostaa ihan roskakalalta. Kannattaa opetella torjumaan ne potkut.
- että.silleen
HC-ätmel kirjoitti:
Kuulostaa ihan roskakalalta. Kannattaa opetella torjumaan ne potkut.
Pitäisikö mun tuo n.3- vuotias sitoa vai kapaloida, jotta olis paikoillaan yönsä?
Mä olen hänen tätinsä ja kärsin kyllä nämä pikku potkimiset nukkuvalta mukulalta.
Päivällä jos potkisi; olis jutteluiden paikka edessä ja istuisi 3min jäähyt... yläkerran rappusten alimmalla askeleella.
- olisitvarautunut
Paino ensin ja siihen morri tai useampi sopivin välein, näin olisit voinut käyttää paksumpaa siimaa.
- TaasJätettiin
Kyllä morriin pitää saada kunnon uinti ja silloin ei painoja laiteta. Ja hoocee. Hauki ei todellakaan ole roskakala vaan kunnon ruokaa. Pelkkään loheen tottuneet ei näitä osaa arvostaa koska eivät suostu edes maistamaan oikein tehtyä haukea. Moni karsastaa myös särkeä mutta tästä saa maailman parasta purkkikalaa kun vähän viitsii nähdä vaivaa. Saunassa käyty. Nyt sekoittelen viruvalgiaa kokikseen. Alkaa kohta taas Haluatko miljonääriksi. Tätäkin viikko sitten katseltiin vielä naisen kanssa:( Nyt näkyy jartsa virittäneen jo kokonkin vastarannalle.
- TaasJätettiin
TaasJätettiin kirjoitti:

Särkee vähän päätä nyt. Jos jaksais lähteä luontoon. Otin lomaa kun erosuru on aika voimakas.
- erkki-täti
TaasJätettiin kirjoitti:
Kyllä morriin pitää saada kunnon uinti ja silloin ei painoja laiteta. Ja hoocee. Hauki ei todellakaan ole roskakala vaan kunnon ruokaa. Pelkkään loheen tottuneet ei näitä osaa arvostaa koska eivät suostu edes maistamaan oikein tehtyä haukea. Moni karsastaa myös särkeä mutta tästä saa maailman parasta purkkikalaa kun vähän viitsii nähdä vaivaa. Saunassa käyty. Nyt sekoittelen viruvalgiaa kokikseen. Alkaa kohta taas Haluatko miljonääriksi. Tätäkin viikko sitten katseltiin vielä naisen kanssa:( Nyt näkyy jartsa virittäneen jo kokonkin vastarannalle.
Särki on todellista herkkua! Omasta mielestäni parempaa kuin hauki. Niitä särkiä olisi voinut halstrata takkatulella, nam nam.
Mitäkö teit väärin? No, valitsit väärän naisen, TAAS. - TaasJätettiin
erkki-täti kirjoitti:
Särki on todellista herkkua! Omasta mielestäni parempaa kuin hauki. Niitä särkiä olisi voinut halstrata takkatulella, nam nam.
Mitäkö teit väärin? No, valitsit väärän naisen, TAAS.Päivä meni taas jäällä. Jartsan ja muijan kokkohiillokset vielä savuaa. Ovat näemmä jo lähteneet kotiin kun kiikariin en enään tavoita autoja pihasta. Hain kyläkaupasta taas laatikon keskiköyköstä. Hulppeet on hinnat kun hipoo kolmeakymppiä pikkupuodissa kun maalikylillä saa jopa alle pariinkymppiin. Särkiä tuli taas. Rapsuttelen suomut, poistan evät ja pään ja pilkon muutamaan palaan ja lasipurkkiin. Sekaan suolaa, pippuria, sitruunaa, tomaattipyrettä yms. Kansi kiinni ja uuniin 200 asteeseen viideks tunniks. Tulee erinomaista kalaa uusien perunoiden kera tai leivänpäälle. Ruodot pehmenee täysin eikä niistä enään huolta. Täytyy pysyä keskarissa ennenkun saan kalat uunista ja sitten vetää eiliset viskin loput. Maekaeraeinenkin sai pronssia. jee. Taidan tehdä illan päälle vielä rehvi profiilin nettiin.
- erkki-täti
TaasJätettiin kirjoitti:
Päivä meni taas jäällä. Jartsan ja muijan kokkohiillokset vielä savuaa. Ovat näemmä jo lähteneet kotiin kun kiikariin en enään tavoita autoja pihasta. Hain kyläkaupasta taas laatikon keskiköyköstä. Hulppeet on hinnat kun hipoo kolmeakymppiä pikkupuodissa kun maalikylillä saa jopa alle pariinkymppiin. Särkiä tuli taas. Rapsuttelen suomut, poistan evät ja pään ja pilkon muutamaan palaan ja lasipurkkiin. Sekaan suolaa, pippuria, sitruunaa, tomaattipyrettä yms. Kansi kiinni ja uuniin 200 asteeseen viideks tunniks. Tulee erinomaista kalaa uusien perunoiden kera tai leivänpäälle. Ruodot pehmenee täysin eikä niistä enään huolta. Täytyy pysyä keskarissa ennenkun saan kalat uunista ja sitten vetää eiliset viskin loput. Maekaeraeinenkin sai pronssia. jee. Taidan tehdä illan päälle vielä rehvi profiilin nettiin.
Muistahan olla hygieeninen noissa säilöntähommissa! Pienessä sievässä saattaa unohtua...botuliini on kuolemanvakava asia.
Mutta totta on, särki on hyvää. Oletkos koskaan saanut niin isoja särkiä, että olet fileoinut ne, ja paistanut voissa? Kannattaa kokeilla.
- sivustaseuraan
Nää on parhaita!! :DD
- toinenseuraaja
Hear, hear! Näitä lisää, kirjoittaja on luopunut lainista "lähti ovet paukkuen" mutta lisännyt mielikuvituksellista tarinointia. Oikeastaan nämä helmet pitäisi julkaista kovakantisena tarinakokoelmana.
- OikeusKärtytä
Olisko naisella ollut smp oireet? Naisillahan on joku säännöllinen aika kuussa jolloin saavat vittuilla luvan kanssa kun on muka jotain hormooni juttuja.
- Eräkettu
Höpö höpö sellasten kanssa...
Mie en jaksa alkaan kuunteleen minkään hormonihäiriöisen mölinöitä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410