Olen miettinyt tänään paljon. Nämä viikonloput, jotka yhä useammin joudun viettämään ilman ystäviäni tuntuu niin yksinäisiltä ja loputtomilta. Olen todellakin onnellinen ystävieni puolesta, kun he yksi toisensa jälkeen löytävät parisuhteen, menevät naimisiin ja perustavat perheen. Surullisena kääntöpuolena on vain se, että itse jään yhä useammin yksin. Se on vain hyväksyttävä. Ei ole enää okeastaan ketään kuka viettäisi kanssani viikonloppuja. Silloin tällöin olisi kiva käydä ulkona yöelämässä, mutta todella harvoin saan sinne seuraa. Ja ymmärrän hyvin, kyllä varmasti seurustelevilla ja paisuhteessa olevilla on prioriteettina viettää viikonloppuisin aikaa kumppaninsa ja perheensä kanssa.
Keskimäärin ihmiset aina vihaavat maanantaita, mutta mulle se on jotain mitä odotan. Maanantaina alkaa arki; pääsen töihin, saan ihmisiä ympärilleni, voin jutella työkavereiden kanssa ja voin tuntea olevani olemassa. Tänään lauantaina olen jutellut kaupan kassan kanssa ja salilla muutaman sanan puolituttujen kanssa. Ketään ei kiinnosta miten mulla menee tai olenko lopultakaan edes olemassa :) Tällaista on yksinäisyys varmasti vanhuksillakin.
Mun ongelma ja surullinen kohtalo on se, että en voi seurustella, vaikka niin kovasti tahtoisin. Olen 32-vuotias, enkä ole koskaan seurustellut vaikka olen halunnut. Olen yrittänyt löytää kumppania, olen ollut ihastunut, mutta en vain ole saanut vastakaikua tunteilleni. Olen päätellyt, että vika on ulkonäössäni, tarkemmin kasvoissani. Mun kasvoista puuttuu naisellinen viehätysvoima. Olen jo käynyt yhdessä nenäleikkauksessa ja lähiaikoina olen menossa uusintaleikkaukseen. Olen myös alkanut kallistua silikoonien kannalle, koska uskon, että aika monelle miehelle pienirintainen nainen ei sitten vain ole kiinnostava kumppanimielessä. Lisäksi toivon, että plastiikkakirurgi osaa muutenkin korjata kasvojani symmetrisemmiksi. Kaikkea ei tietenkään voi muuttaa, mutta toivon, että lääkäri saisi muokattua kasvoistani nätimmät, että näyttäisin yhtä viehtäävältä kuin kaikki muut naiset.
Luonteestani kohtaloni ei ole kiinni. Olen iloinen, reipas, ahkera ja sosiaalinen ja saan usein ystäviltäni ja esimerkiksi työkavereiltani kuulla kuinka ihana ja aurinkoinen olen. Olen myös urheilullinen. Osallistuin kerran myös ulkonäkökeskeisiin fitnesskisoihin, mutta en pärjännyt kasvojeni vuoksi. Osallistuin kisoihin osittain siitä syystä, että halusin tietää, onko kasvojeni ulkonäkö tuomareiden mielestä viallinen. Yksinäisyyttä on helppo hukuttaa treeniin ja olenkin ihan hyvässä kunnossa, koska kaikki vapaa-aika tulee melkein vietettyä salilla tai muuta liikuntaa harrastaen. Olen siis todistanut sen, että kivalla luonteella ja treenatulla ulkonäöllä ei voi löytää miestä :)
En tiedä mikä merkitys sillä on, että joudun elämään tällaisen yksinäisen elämän. Olen niin kateellinen muille naisille. Kaikki muut ovat niin kauniita; pienet sirot nenät, kauniit silmät, kauniit kasvonmuodot. Jotain mitä itse en voi olla.
Jos elät parisuhteessa, tee edes joskus niin, että pyydät sinkkuystävää viikonloppuna vaikka kaupungille kahville. Se voi olla hänen viikonloppunsa kohokohta.
Ps. Pitäkää mulle peukkuja, että kirurgi saa korjattua kasvoni, jotta voisin elää samanlaista elämää kuin muut, elämää, jossa olisi yksinäisyyden tilalla rakkautta.
Keskimäärin ihmiset aina vihaavat maanantaita, mutta mulle se on jotain mitä odotan. Maanantaina alkaa arki; pääsen töihin, saan ihmisiä ympärilleni, voin jutella työkavereiden kanssa ja voin tuntea olevani olemassa. Tänään lauantaina olen jutellut kaupan kassan kanssa ja salilla muutaman sanan puolituttujen kanssa. Ketään ei kiinnosta miten mulla menee tai olenko lopultakaan edes olemassa :) Tällaista on yksinäisyys varmasti vanhuksillakin.
Mun ongelma ja surullinen kohtalo on se, että en voi seurustella, vaikka niin kovasti tahtoisin. Olen 32-vuotias, enkä ole koskaan seurustellut vaikka olen halunnut. Olen yrittänyt löytää kumppania, olen ollut ihastunut, mutta en vain ole saanut vastakaikua tunteilleni. Olen päätellyt, että vika on ulkonäössäni, tarkemmin kasvoissani. Mun kasvoista puuttuu naisellinen viehätysvoima. Olen jo käynyt yhdessä nenäleikkauksessa ja lähiaikoina olen menossa uusintaleikkaukseen. Olen myös alkanut kallistua silikoonien kannalle, koska uskon, että aika monelle miehelle pienirintainen nainen ei sitten vain ole kiinnostava kumppanimielessä. Lisäksi toivon, että plastiikkakirurgi osaa muutenkin korjata kasvojani symmetrisemmiksi. Kaikkea ei tietenkään voi muuttaa, mutta toivon, että lääkäri saisi muokattua kasvoistani nätimmät, että näyttäisin yhtä viehtäävältä kuin kaikki muut naiset.
Luonteestani kohtaloni ei ole kiinni. Olen iloinen, reipas, ahkera ja sosiaalinen ja saan usein ystäviltäni ja esimerkiksi työkavereiltani kuulla kuinka ihana ja aurinkoinen olen. Olen myös urheilullinen. Osallistuin kerran myös ulkonäkökeskeisiin fitnesskisoihin, mutta en pärjännyt kasvojeni vuoksi. Osallistuin kisoihin osittain siitä syystä, että halusin tietää, onko kasvojeni ulkonäkö tuomareiden mielestä viallinen. Yksinäisyyttä on helppo hukuttaa treeniin ja olenkin ihan hyvässä kunnossa, koska kaikki vapaa-aika tulee melkein vietettyä salilla tai muuta liikuntaa harrastaen. Olen siis todistanut sen, että kivalla luonteella ja treenatulla ulkonäöllä ei voi löytää miestä :)
En tiedä mikä merkitys sillä on, että joudun elämään tällaisen yksinäisen elämän. Olen niin kateellinen muille naisille. Kaikki muut ovat niin kauniita; pienet sirot nenät, kauniit silmät, kauniit kasvonmuodot. Jotain mitä itse en voi olla.
Jos elät parisuhteessa, tee edes joskus niin, että pyydät sinkkuystävää viikonloppuna vaikka kaupungille kahville. Se voi olla hänen viikonloppunsa kohokohta.
Ps. Pitäkää mulle peukkuja, että kirurgi saa korjattua kasvoni, jotta voisin elää samanlaista elämää kuin muut, elämää, jossa olisi yksinäisyyden tilalla rakkautta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.