Ollaanpa nyt ihan rehellisiä. Hänellä on ollut panosuhteita naisiin ja naiset ovat tienneet olevansa panosuhteessa. Ainakin täällä Helsingissä on ihan normaalia jakaa pornokuvia ja videoita itsestään seksipartnerille kun kerran panosuhteessa ollaan. (Itse en ole jakanut kuin kuvia mutta tiedän että panosuhteilijat jakavat myös videoita kun toivovat pääsevänsä seksitreffeille jonkun kanssa).
Herää kysymys montakohan vähäpukeista kuumaa kuvaa ja videota nämä naiset OVAT JO aiemmin lähettäneet Axl Smithille?
Miksi ongelma alkaa kun kuvaaja on muu kuin itse?
Minuakin joskus ex pano oli kuvannut seksin jälkeen ja hän näytti sen videon minulle vasta vuosia myöhemmin. Ei nyt tullut mieleenkään haluta mitään pahaa exälleni. Mitä luulette, jos nämä naiset EIVÄT SAISI vitusti RAHAA lehtijutuista ja oikeudessa saaduista korvauksista....olisivatko he Axl Smithille järkyttävän vihasia ja vihamielisiä? Vai ymmärtäisivätkö selityksen ja kenties itsekin haluaisivat Axln kanssa katsella videoita yhdessä?
On täysin naurettavaa ulvoa jos on ollut kykenevä naimaan niin ei se muuksi muutu kuvattiin tai ei!
Toivon voimia Axl Smithille. Naiset on perseestä, toisinaan.
Puolustan Axl Smithiä
121
88
Vastaukset
- Nnnaaiinennn
Pitää vielä painottaa etten ole koskaan ollut sängyssä yhtä tumman miehen kanssa kuin Axl. Vähän liian tumma makuuni.
Mutta jos nyt joku jäisi kiinni kuvaamisestani....itse asiassa viimeksi kesällä poikaystäväni salakuvasi minua kun olin sammunut...ja sain nähdä kuvia vasta paljon paljon myöhemmin...en suuttuisi siitä. Jollei kukaan juuri nyt kuvaa minua, tiedän että moni kuvaisi mielellään.
Materiaalin tahallinen ilkeämielinen levitys on jo sellainen rikos että siitä luultavasti suuttuisin.- rumamaija
"Pitää vielä painottaa etten ole koskaan ollut sängyssä yhtä tumman miehen kanssa kuin Axl. Vähän liian tumma makuuni."
Samma här... - Nnnaaiinenn
rumamaija kirjoitti:
"Pitää vielä painottaa etten ole koskaan ollut sängyssä yhtä tumman miehen kanssa kuin Axl. Vähän liian tumma makuuni."
Samma här...On kai puoliks iranilainen...ei sillee vedä mua puoleensa.....mitä jos sieltä löytys karvojaki!!?! :D
- rumamaija
Nnnaaiinenn kirjoitti:
On kai puoliks iranilainen...ei sillee vedä mua puoleensa.....mitä jos sieltä löytys karvojaki!!?! :D
Eka eksäni oli Itä-Euroopan karpaaseja ja jo sillä oli ihan liikaa karvoitusta, mm. pitkä tumma viiva joka kulki navasta ylöspäin. Niin en voisi kuvitellakaan millaiset karvat sitten jollain arabeilla tai turkkilaisilla olisi!
- maijanperse

Vittu miten tyhmät jutut teillä.
- MutualConsent
rumamaija kirjoitti:
"Pitää vielä painottaa etten ole koskaan ollut sängyssä yhtä tumman miehen kanssa kuin Axl. Vähän liian tumma makuuni."
Samma här...Ihan perussuomalaiset kasvonpiirteet kun tarkasti katsoo.
- sillä.tavalla
"itse asiassa viimeksi kesällä poikaystäväni salakuvasi minua kun olin sammunut"
Roskaväellä on huvinsa. - 164cmM
"Pitää vielä painottaa etten ole koskaan ollut sängyssä yhtä tumman miehen kanssa kuin Axl. Vähän liian tumma makuuni."
Ei ole suurelle osalle naisista. Se että jos muutamalle typylle ei kelpaa täällä foorumilla, ei tarkoita yhtään mitään. Mikä sattuma että itsekin bi-miehenä pidän vain mustista miehistä :P Pelottaa ajatellakin naisten mieltymyksiä.
- Naishenkilö
En kuvaisi yhtäkään miestä edes miehen omasta halusta, enkä itse halua ikinä tulla kuvatuksi.
Kenties vain osa naisista haluaa Axlin vastuuseen mutta se selviää myöhemmin.
Miksi rehellinen ihminen ei voi ehdottaa yhteisen seksin kuvaamista, jos kerran mitään laitonta asiassa ei ole? Hän ei unohtanut, vaan salasi kuvaamisen.
Jos tämä asia olisi mitätön, axl ei olisi hyllytetty töistään ja näissä päätöksien tekijöissä on miehiäkin mukana.- Nnnaaiinenn
"Miksi rehellinen ihminen ei voi ehdottaa yhteisen seksin kuvaamista, jos kerran mitään laitonta asiassa ei ole? "
Kuinka estoton ja luonnollinen olisit jos sinulle kerrottaisiin etukäteen että kamera pyörii? Itse ainakin jännitän sen verran treffejä että multa menis pasmat ihan sekasin jos kuvattas ja tietäis sen.
Ja tuon kohun aiheuttivat julkisuuteen tulleet naiset, ei niinkään tämä rikos: salakuvaaminen. Rikos, jota taatusti tapahtuu joka päivä jossain päin suomea. Tavikset ei vaan kiinnosta. - 785
Nnnaaiinenn kirjoitti:
"Miksi rehellinen ihminen ei voi ehdottaa yhteisen seksin kuvaamista, jos kerran mitään laitonta asiassa ei ole? "
Kuinka estoton ja luonnollinen olisit jos sinulle kerrottaisiin etukäteen että kamera pyörii? Itse ainakin jännitän sen verran treffejä että multa menis pasmat ihan sekasin jos kuvattas ja tietäis sen.
Ja tuon kohun aiheuttivat julkisuuteen tulleet naiset, ei niinkään tämä rikos: salakuvaaminen. Rikos, jota taatusti tapahtuu joka päivä jossain päin suomea. Tavikset ei vaan kiinnosta.Juu ja varkauksiakin tapahtuu joka päivä jossain päin Suomea, niin että mitäs me turhia niistäkään piitataan!
- Nnnaaiinennn
785 kirjoitti:
Juu ja varkauksiakin tapahtuu joka päivä jossain päin Suomea, niin että mitäs me turhia niistäkään piitataan!
"Jos tämä asia olisi mitätön, axl ei olisi hyllytetty töistään"
Jos axl olisi takahuoneen mikserimies häntä EI olisi hyllytetty lainkaan. KOHUN takia hän työnsä menetti, kohun jonka muutama nainen sai avautumisillaan aikaan. - 774877
Nnnaaiinennn kirjoitti:
"Jos tämä asia olisi mitätön, axl ei olisi hyllytetty töistään"
Jos axl olisi takahuoneen mikserimies häntä EI olisi hyllytetty lainkaan. KOHUN takia hän työnsä menetti, kohun jonka muutama nainen sai avautumisillaan aikaan.Entä sitten? Hän joutuu kantamaan vastuun teoistaan, jotka on tietoisesti tehnyt.
- Nnnaaiinennn
774877 kirjoitti:
Entä sitten? Hän joutuu kantamaan vastuun teoistaan, jotka on tietoisesti tehnyt.
Joo no mä en toivo et yksikään rikoksesta epäilty tässä maailmassa menettäis työpaikkansa. Toivon että oikeudessa jaetaan tuomiot eikä kansan keskuudessa, kuten tässä tapauksessa on käynyt.
- Riiiiiiiiiii
Nnnaaiinenn kirjoitti:
"Miksi rehellinen ihminen ei voi ehdottaa yhteisen seksin kuvaamista, jos kerran mitään laitonta asiassa ei ole? "
Kuinka estoton ja luonnollinen olisit jos sinulle kerrottaisiin etukäteen että kamera pyörii? Itse ainakin jännitän sen verran treffejä että multa menis pasmat ihan sekasin jos kuvattas ja tietäis sen.
Ja tuon kohun aiheuttivat julkisuuteen tulleet naiset, ei niinkään tämä rikos: salakuvaaminen. Rikos, jota taatusti tapahtuu joka päivä jossain päin suomea. Tavikset ei vaan kiinnosta.Siis ihan todellako oikeutat salaa ja luvatta kuvaamisen perusteella, että ajattelepa kuinka luonnottomalta näyttäisit tietäessäsi kuvaamisen??? Voi voi kun jännittäisi, antaa mennä vaan luvattomalle tallenteelle. Mitä sitten? Videon laatuko tässä on se asian ydin?
Oikeuttaako sama logiikka esimerkiksi virkamiehen (poliisi, hoitohenkilökunta) tekemän lainvastainen salaisen asiakkaan tietojen urkkimisen, koska kyllähän sitä naapurin Mairea nyt vituttaisi jos tietäisi että minä täällä urkin hänen sakkohistoriaansa tai alapääleikkauksiaan? Parempi kun ei tiedä?
Mistä nämä toisia naisia syyllistävät naiset oikein sikiävät? Sama ilmiö oli Matti Ahde-kohun aikaan. Hyh hyh kun särjit onnellisen perheen kun toit lääppimisen julkisuuteen. Ai teitä olikin useita? No hyi teitäkin.
Julkisuus on valinta tässä tapauksessa. - 1818
Riiiiiiiiiii kirjoitti:
Siis ihan todellako oikeutat salaa ja luvatta kuvaamisen perusteella, että ajattelepa kuinka luonnottomalta näyttäisit tietäessäsi kuvaamisen??? Voi voi kun jännittäisi, antaa mennä vaan luvattomalle tallenteelle. Mitä sitten? Videon laatuko tässä on se asian ydin?

Julkisuus on valinta tässä tapauksessa.Olen täysin samaa mieltä sinun kanssasi!
Eikä tosiaan ole ihme, että meillä on koko ajan se ns. lasikatto riesanamme, kun tuollaisia aloittajan kaltaisia toisten naisten syyllistäjiä ja mollaajia näyttää koko ajan jostakin päin sikiävän. Tuollaisia, jotka ovat sitä mieltä, että miehet saavat (heidän luvallaan) kohdella naisia kuinka törkeästi vain ilkeävät. - Nnnaaiinenn
Riiiiiiiiiii kirjoitti:
Siis ihan todellako oikeutat salaa ja luvatta kuvaamisen perusteella, että ajattelepa kuinka luonnottomalta näyttäisit tietäessäsi kuvaamisen??? Voi voi kun jännittäisi, antaa mennä vaan luvattomalle tallenteelle. Mitä sitten? Videon laatuko tässä on se asian ydin?
Oikeuttaako sama logiikka esimerkiksi virkamiehen (poliisi, hoitohenkilökunta) tekemän lainvastainen salaisen asiakkaan tietojen urkkimisen, koska kyllähän sitä naapurin Mairea nyt vituttaisi jos tietäisi että minä täällä urkin hänen sakkohistoriaansa tai alapääleikkauksiaan? Parempi kun ei tiedä?
Mistä nämä toisia naisia syyllistävät naiset oikein sikiävät? Sama ilmiö oli Matti Ahde-kohun aikaan. Hyh hyh kun särjit onnellisen perheen kun toit lääppimisen julkisuuteen. Ai teitä olikin useita? No hyi teitäkin.
Julkisuus on valinta tässä tapauksessa.Eikö olekin outoa kun sekin naisista joka NÄKI ITSE ETTÄ AXL KUVASI KÄNNYKÄLLÄ heidän seksiään, ei puuttunut asiaan eikä kieltänyt sitä?
- 312
Nnnaaiinennn kirjoitti:
"Jos tämä asia olisi mitätön, axl ei olisi hyllytetty töistään"
Jos axl olisi takahuoneen mikserimies häntä EI olisi hyllytetty lainkaan. KOHUN takia hän työnsä menetti, kohun jonka muutama nainen sai avautumisillaan aikaan.Olisi menettänyt työnsä nuorten parissa siinä, missä kuka tahansa muukin. Varmasti moni firmakin olisi potkinut pihalle vähin äänin.
- Mies3210
Niissä vituissa lilluu Axlin mällit, joten on hyvä vaan, että siitä on todistusaineistoa! Muutenhan joku heistä voisi väittää, ettei olekaan ollut etnisesti väreilevän julkkiksen lutkana ja tuolla petoksella saisi koukutettua kiltin kunnon miehen.
- Nnnaaiinenn
Aivan. Toivottavasti naiset pääsevät naamalla ja nimellään julkisuuteen! :D
- ontaasjutut
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Aivan. Toivottavasti naiset pääsevät naamalla ja nimellään julkisuuteen! :D
Täällä kirjoittaa näköjään yksi ainoa ihminen kymmenellä eri nikillä, jopa vastailee itselleen :P
- Nnnaaiinenn
ontaasjutut kirjoitti:
Täällä kirjoittaa näköjään yksi ainoa ihminen kymmenellä eri nikillä, jopa vastailee itselleen :P
Mulla ei oo ku tää nimimerkki enkä tod vastaile itselleni!
- iguigu
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Mulla ei oo ku tää nimimerkki enkä tod vastaile itselleni!
Ei ihan helpolla uskoisi. Vai miksi sitten toivot että Axlin kuvaamat naiset joutuisivat vastentahtoisesti julkisuuteen?
- Nnnaaiinennn
iguigu kirjoitti:
Ei ihan helpolla uskoisi. Vai miksi sitten toivot että Axlin kuvaamat naiset joutuisivat vastentahtoisesti julkisuuteen?
Hää?
Tossa tänään Axl Smith sano että mediassa esitetty paljon paskaa ja valheellista tietoa ja toivon vaan että nämä horot esiintyisivät omalla nimellään jotka levittävät kyseenalaista tietoaan ja avautuvat.
Itse asiassa Aksun kannattas antaa joka naisesta (näistä medialla rahaa tekevistä) avautumishaasrattelu kuinka surkeita panoja ne oli, niin surkeita et piti oikein urakalla editoida. ;)
Uskon että 90% näistä naisista on fiksuja ja hiljaa. - trololololo
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Hää?
Tossa tänään Axl Smith sano että mediassa esitetty paljon paskaa ja valheellista tietoa ja toivon vaan että nämä horot esiintyisivät omalla nimellään jotka levittävät kyseenalaista tietoaan ja avautuvat.
Itse asiassa Aksun kannattas antaa joka naisesta (näistä medialla rahaa tekevistä) avautumishaasrattelu kuinka surkeita panoja ne oli, niin surkeita et piti oikein urakalla editoida. ;)
Uskon että 90% näistä naisista on fiksuja ja hiljaa.Trolololoo
- kilttiatm32
Saanko kuvata rumamaijaa suihkussa?
- 774877
Ai että täällä Helsingissä on ihan normaalia lähettää videoita itsestään seksikumpoanilleen? Jaa, ehkä joillekin. Se pienenpieni ero on siinä, että olet itse siihen suostunut! Näiltä naisilta ei kysytty lupaa ennen tai jälkeen videon kuvaamisen, se on oksettavaa! Kahdenkeskeistä intiimiä hetkeä ei tule taltioida myöhempää käyttöä varten mikäli molemmat ei siihen suostu.
Mikä sinua vaivaa? Miksi on ihan ok loukata jotakuta ja hänen yksityisyyttään?- Mies3210
Ihan turha jeesustella yksityisyydestä sen jälkeen, kun on antanut jänniksen runtata pillun täyteen. Onhan ne kuvat mielessä kuitenkin.
Mutta joo, on tuossa nyt tietty ongelma, sakot tai huomautus riittää. Ja huoranvitut häpeäpaaluun. - Nnnaaiinenn
"Se pienenpieni ero on siinä, että olet itse siihen suostunut! "
Täh? Juat edellä esitin kaksi salakuvaamista elämäni aikana joista en tiennyt mitään =joihin en ollut suostunut.
Ja jos jollekin rakkaalle sänkykumppanille lähetän aistillisoa kuvia niin se on taas ihan oma valintani. - 774877
Nnnaaiinenn kirjoitti:
"Se pienenpieni ero on siinä, että olet itse siihen suostunut! "
Täh? Juat edellä esitin kaksi salakuvaamista elämäni aikana joista en tiennyt mitään =joihin en ollut suostunut.
Ja jos jollekin rakkaalle sänkykumppanille lähetän aistillisoa kuvia niin se on taas ihan oma valintani.Sinun kokemuksesi ei paina näille ihmisille mitään. Sinun piireissäsi ehkä yksityisyys ei ole merkittävä asia tai sitten et itse ole siitä niin tarkka. Seksuaalissävytteisten kuvien lähettäminen omasta vapaasta tahdostaan oli se mistä puhuin, ja kuten sanoit, ona valinta. Ihmisten välisen seksin, eli tässä tapauksessa intiimin hetken taltioiminen ilman huonosti-tunnetun-kumppanin suostumusta on paitsi törkeää ja loukkaavaa, mutta myös rikos. Ja hyvästä syystä. Sitä ei voi puolustella mitenkään.
- Mies3210
774877 kirjoitti:
Sinun kokemuksesi ei paina näille ihmisille mitään. Sinun piireissäsi ehkä yksityisyys ei ole merkittävä asia tai sitten et itse ole siitä niin tarkka. Seksuaalissävytteisten kuvien lähettäminen omasta vapaasta tahdostaan oli se mistä puhuin, ja kuten sanoit, ona valinta. Ihmisten välisen seksin, eli tässä tapauksessa intiimin hetken taltioiminen ilman huonosti-tunnetun-kumppanin suostumusta on paitsi törkeää ja loukkaavaa, mutta myös rikos. Ja hyvästä syystä. Sitä ei voi puolustella mitenkään.
Vittuako sitä vittua piti tyrkyttää huonosti tunnetulle intiimikumppanille?
- 867
Mies3210 kirjoitti:
Vittuako sitä vittua piti tyrkyttää huonosti tunnetulle intiimikumppanille?
Ei se oikeuta "huonosti tunnettua intiimikumppania" silti rikokseen syyllistymään.
- 617
Mies3210 kirjoitti:
Ihan turha jeesustella yksityisyydestä sen jälkeen, kun on antanut jänniksen runtata pillun täyteen. Onhan ne kuvat mielessä kuitenkin.
Mutta joo, on tuossa nyt tietty ongelma, sakot tai huomautus riittää. Ja huoranvitut häpeäpaaluun.Salakuvaaminen on rikos, riippumatta siitä, harrastetaanko seksiä. Sinulla taitaa olla aika paha trauma naisiin liittyen.
- ootetaasnyt
Mistä tiedät että naiset ovat _tienneet_ kyseessä ollen pelkkä panosuhde? Kun joidenkin kohdalla se on kuitenkin kestänyt vuosien ajan, joten silloin on voinut kyseessä olla jo ihan oikea aito seurustelukin. Ehkä vain ei ole vielä muutettu yhteen työpaikkojen, etäisyyden tms käytännön asioiden takia. Etäsuhdekin on oikea vakava suhde.
Ok, tää on pelkää spekulointia vielä tässä vaiheessa, mutta niin on omakin olettamuksesi, josta puhut jo kuitenkin varmana tietona. Tää on niin hauskaa seurata miten naisista tekemällä tehdään syyllisiä miehen tekemään rikokseen ilman, että tiedetään niistä naisista ja suhteen vakavuudesta vielä edes yhtään mitään! Ja mikä oudointa, puolustajat ovat pääasiassa ITSE naisia.- rumamaija
"Ja mikä oudointa, puolustajat ovat pääasiassa ITSE naisia."
Ehkä he ovat ihastuneet Axliin. - Nnnaaiinennn
rumamaija kirjoitti:
"Ja mikä oudointa, puolustajat ovat pääasiassa ITSE naisia."
Ehkä he ovat ihastuneet Axliin.Min en ole. En edelleenkään panis.
- Nnnaaiinneennn
"Mistä tiedät että naiset ovat _tienneet_ kyseessä ollen pelkkä panosuhde?"
1.Julkisuudessa on ollut tieto että seksikumppaneita ollut kymmeniä.
2.Kukaan ei ole kertonut seurustelleensa axln kanssa vaan tavanneet panomerkeissä
3. Ei Axl seurustelisi näiden 20v naisten kanssa joita panee
4. Täytyy olla helvetin tyhmä nainen jos kuvittelee seurustelevansa Axlin kanssa. Voin vannoa ettei kamera kuvaisi jos olisi puolisokandidaatti jonka kanssa hän on menossa naimisiin. - ihmettelevä78
Nnnaaiinneennn kirjoitti:
"Mistä tiedät että naiset ovat _tienneet_ kyseessä ollen pelkkä panosuhde?"
1.Julkisuudessa on ollut tieto että seksikumppaneita ollut kymmeniä.
2.Kukaan ei ole kertonut seurustelleensa axln kanssa vaan tavanneet panomerkeissä
3. Ei Axl seurustelisi näiden 20v naisten kanssa joita panee
4. Täytyy olla helvetin tyhmä nainen jos kuvittelee seurustelevansa Axlin kanssa. Voin vannoa ettei kamera kuvaisi jos olisi puolisokandidaatti jonka kanssa hän on menossa naimisiin.Eli jos miehellä on ollut kymmeniä panosuhteita, naiset ovat automaattisesti tienneet kyseessä olevan panosuhde? Millä ihmeen perusteella? Heidän olisi silloin pitänyt tietää toisistaan. Ja miksei Axl seurustelisi 20v naisten kanssa (mistä tiedät nyt jo naisten iätkin?) joita panee?
Mä olen itse seurustellut miehen kanssa, jolla oli muitakin naisia vaikka kuinka paljon tietämättäni. Kyseessä oli etäsuhde, eikä meillä ollut mahdollisuutta kummallakaan muuttaa lähiaikoina lähemmäksi toisiamme töidemme takia. Kyllä minä koko ajan olin siinä uskossa, että kyseessä oli oikea rakkaus suhde ja mieskin kertoi jatkuvasti olevansa tosimielellä. Se miten sain tietää niistä muista on pitkä stroori, jota en nyt jaksa alkaa kertoa.
Enkä ole mikään lortto ja kevytkenkäinen, minulla oli ennen häntä ollut vain yksi "panokumppani", ex-mieheni. Olin 35v kun tämä tapahtui. Että kyllä tässä minunki tapauksessa mies oli se lortto enkä minä.
Enkä kyllä ole mistään vielä lukenut, että Axlin naiset olisivat myöntäneet olleensa pelkässä panosuhteessa, vaikka olen näitä häneen liittyviä juttuja lukenut, joten saisinko linkin sellaiseen julkaisuun, joka minulta on mennyt ohi? - Nnnaaiinennn
ihmettelevä78 kirjoitti:
Eli jos miehellä on ollut kymmeniä panosuhteita, naiset ovat automaattisesti tienneet kyseessä olevan panosuhde? Millä ihmeen perusteella? Heidän olisi silloin pitänyt tietää toisistaan. Ja miksei Axl seurustelisi 20v naisten kanssa (mistä tiedät nyt jo naisten iätkin?) joita panee?
Mä olen itse seurustellut miehen kanssa, jolla oli muitakin naisia vaikka kuinka paljon tietämättäni. Kyseessä oli etäsuhde, eikä meillä ollut mahdollisuutta kummallakaan muuttaa lähiaikoina lähemmäksi toisiamme töidemme takia. Kyllä minä koko ajan olin siinä uskossa, että kyseessä oli oikea rakkaus suhde ja mieskin kertoi jatkuvasti olevansa tosimielellä. Se miten sain tietää niistä muista on pitkä stroori, jota en nyt jaksa alkaa kertoa.
Enkä ole mikään lortto ja kevytkenkäinen, minulla oli ennen häntä ollut vain yksi "panokumppani", ex-mieheni. Olin 35v kun tämä tapahtui. Että kyllä tässä minunki tapauksessa mies oli se lortto enkä minä.
Enkä kyllä ole mistään vielä lukenut, että Axlin naiset olisivat myöntäneet olleensa pelkässä panosuhteessa, vaikka olen näitä häneen liittyviä juttuja lukenut, joten saisinko linkin sellaiseen julkaisuun, joka minulta on mennyt ohi?Tässä:
" Menin hänen luokseen, hengailimme ja katsoimme elokuvan. Sitten harrastimme seksiä. Jäin vielä yöksi, mutta tapasimme vain kerran. En huomannut missään kameroita."
Myös muut julkisuudessa asiasta kertoneet naiset ovat kertoneet, että tapaamiset ovat noudattaneet samanlaista kaavaa.
Ei kuulosta kovin vakavalta seurustelulta, vai?
http://m.iltalehti.fi/viihde/2016031321261999_vi.shtml - ihmettelevä78
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Tässä:
" Menin hänen luokseen, hengailimme ja katsoimme elokuvan. Sitten harrastimme seksiä. Jäin vielä yöksi, mutta tapasimme vain kerran. En huomannut missään kameroita."
Myös muut julkisuudessa asiasta kertoneet naiset ovat kertoneet, että tapaamiset ovat noudattaneet samanlaista kaavaa.
Ei kuulosta kovin vakavalta seurustelulta, vai?
http://m.iltalehti.fi/viihde/2016031321261999_vi.shtmlNo ei, tosiaan. Ei silti saa kuvata. Oli muuten aika raju juttu tuo, yrittää uhkailla asianomaisia hiljaiseksi. Kiitos tästä.
- Nnnaaiinenn
ihmettelevä78 kirjoitti:
No ei, tosiaan. Ei silti saa kuvata. Oli muuten aika raju juttu tuo, yrittää uhkailla asianomaisia hiljaiseksi. Kiitos tästä.
Joo eihän se oikein ole tehny. Ja suurin ongelma tässä on se että naisia 50-100. Nainen ei kestä muita naisia.
Ite en lähtis soittelee iltalehteen ja iltasanomiin ja seiskaan enkä vaatisi oikeudessa korvauksia mutta huvinsa kullakin. - 139
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Joo eihän se oikein ole tehny. Ja suurin ongelma tässä on se että naisia 50-100. Nainen ei kestä muita naisia.
Ite en lähtis soittelee iltalehteen ja iltasanomiin ja seiskaan enkä vaatisi oikeudessa korvauksia mutta huvinsa kullakin."Ja suurin ongelma tässä on se että naisia 50-100. Nainen ei kestä muita naisia."
Puhut selvästikin itsestäsi. Sinulle tuo olisi se suurin ongelma. Lähes kaikille muille ongelma olisi se, että heidän yksityisyyttään on loukattu. - Simpleissex
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Tässä:
" Menin hänen luokseen, hengailimme ja katsoimme elokuvan. Sitten harrastimme seksiä. Jäin vielä yöksi, mutta tapasimme vain kerran. En huomannut missään kameroita."
Myös muut julkisuudessa asiasta kertoneet naiset ovat kertoneet, että tapaamiset ovat noudattaneet samanlaista kaavaa.
Ei kuulosta kovin vakavalta seurustelulta, vai?
http://m.iltalehti.fi/viihde/2016031321261999_vi.shtmlOlen samaa mieltä nimimerkki Nnnaaiinennn kanssa kun pääosassa on makuukamari seksi ei silloin vakava suhde voi olla mimmit ovat viestineet miehen kans jopa kuukausia miksei ole laittaneet stoppia?himot on päässeet edelle tällä telluksella hän ei ole ainoa joka ottaa ja jättää kaikista edellä mainituista he ovat katkerias
- koitetaankestää
En puolusta Akselia yhtään.Totean vain että nämä naiset ovat mielellään käyneet julkkiksen luona porattavana.Ja Nyt sitten ovat oikein perustaneet vertaistuki systeemit.Ja nyt sitten vaatimassa kovia korvauksia tulevassa oikeudenkäynnissä.Nyt ollaan sitten tosi järkyttyneitä tapahtumista.Heitä on kuulema käsketty käymään sukupuolitautitestissä.Joo,kyllähän näillä naisilla on muitakin miehiä ollut,se on varma.Ja yleensä näillä naisilla on muitakin julkkiksia kenen luona käyvät.Näin se vaan tuppaa olemaan.Ei ole rikoksista lähellekään pahin.Mutta pienessä maassa nyt kaikki paska lehdet haluaa osansa ja repii otsikoita.Voi helvetti mitä touhua.Jos kertoisin mitä stadin yössä on tapahtunut viimeisten 30 vuoden aikana ja keitä on pantu ja keitä on orgioissa ollut.Ei niitä kukaan uskoisi.Niin,ei olla filmattu mutta kyllä ne hetket ovat liittyneet mielen syövereihin.Siellä ne on kovalevyllä ja pysyy.Akselille voimia ja hanki hyvä juristi.
- meekirkkoon
"kyllähän näillä naisilla on muitakin miehiä ollut,se on varma." Miten se on varma? Perustele?
Ja jos onkin ollut, mitä ihmettä se tähän liittyy? Saa niillä naisilla muitakin olla. Axlillakin saa olla, molemmilla osapuolilla saa olla vaikka satamäärin muita. Ei se liity tähän mitenkään. Nyt on kyseessä rikollinen salakuvaaminen eikä seksuaalimoralisointi. - 310
meekirkkoon kirjoitti:
"kyllähän näillä naisilla on muitakin miehiä ollut,se on varma." Miten se on varma? Perustele?
Ja jos onkin ollut, mitä ihmettä se tähän liittyy? Saa niillä naisilla muitakin olla. Axlillakin saa olla, molemmilla osapuolilla saa olla vaikka satamäärin muita. Ei se liity tähän mitenkään. Nyt on kyseessä rikollinen salakuvaaminen eikä seksuaalimoralisointi.Juuri noin!
Palstan miehet antavat itsestään hieman hidasälyisen kuvan, kun kirjoittelevat tänne kommentteja, ikään kuin eivät ollenkaan ymmärtäisi mistä tässä jupakassa on kyse. Kyse nimenomaan EI ole seksuaalimoraalista. - Nnnaaiinenn
310 kirjoitti:
Juuri noin!
Palstan miehet antavat itsestään hieman hidasälyisen kuvan, kun kirjoittelevat tänne kommentteja, ikään kuin eivät ollenkaan ymmärtäisi mistä tässä jupakassa on kyse. Kyse nimenomaan EI ole seksuaalimoraalista.Maisa Torppakin veti massit seiskalta ku avautu et hänel ollu salasuhde Axl Smithin kanssa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei Axl ole kuvannut Maisa Torppaa. Luulen että syy on se että jokainen on jo nähnyt Maisan alasti ja hänestä on jo olemassa niin paljon julkista pornomatskua. Mutta Maisa Torppa....olet niin NOLO kun avauduit panneesi Axl Smithiä !!!!! Ilmeisesti seiska makso hyvin mutta sinä et niitä rahoja kyllä ansaitsisi.
- tarralenkkari666
Yksityisyydenloukkaus on yksityisyydenloukkaus on yksityisyydenloukkaus.
Sama homma kuin, että joku avaa postisi tai jakaa lähettämäsi alastonkuvat eteenpäin ilman lupaa.- HC-ätmel
Ei se ole sama asia, ellei posti ole ensin ollut lähettäjän pillussa.
- Nnnaaiinenn
Joo postini avataan ja tiedän kyllä että kuviani on nähnyt tuntemattomatkin. SO WHAT????
@HC-ätmel olet ihana, mennäänkö naimisiin - rumamaija
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Joo postini avataan ja tiedän kyllä että kuviani on nähnyt tuntemattomatkin. SO WHAT????
@HC-ätmel olet ihana, mennäänkö naimisiinMuista että Ätmel ei ole YTM. :/ Ja 100 % palstanaisista on varmaan myös kosimassa häntä heti tilaisuuden tullen.
- Nnnaaiinenn
rumamaija kirjoitti:
Muista että Ätmel ei ole YTM. :/ Ja 100 % palstanaisista on varmaan myös kosimassa häntä heti tilaisuuden tullen.
Eikö Ätmelistä saa tykätä palstatotuuksien mukaan kun/jos hän ei ole YTM? Vai mitä tarkotat? :)
- rumamaija
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Eikö Ätmelistä saa tykätä palstatotuuksien mukaan kun/jos hän ei ole YTM? Vai mitä tarkotat? :)
Meinasin kun kaikki eksäsi ovat olleet YTM:ejä niin Ätmel voisi olla aika erilainen heihin verrattuna.
- tarralenkkari666
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Joo postini avataan ja tiedän kyllä että kuviani on nähnyt tuntemattomatkin. SO WHAT????
@HC-ätmel olet ihana, mennäänkö naimisiinEntäpä jos joku kuvaisi sinua salaa muutoin. Esim. tietokoneesi kautta?
Mutta ok. Sinua ei kiinnosta oma yksityisyytesi, kai voit silti ymmärtää miksei yksityisyydenloukkaamisia voida sallia? - Nnnaaiinennn
rumamaija kirjoitti:
Meinasin kun kaikki eksäsi ovat olleet YTM:ejä niin Ätmel voisi olla aika erilainen heihin verrattuna.
Hahahaha...vasta tän Axl jutun myötä alan uskoa kun exä josta erosin 2014 kerto panneensa ainakin sataa naista. En ymmärrä miten se on mahdollista koska hän on AINA ollut parisuhteessa. Mutta ilmeisesti Kaikki on Mahdollista. :D
- Nnnaaiinenn
tarralenkkari666 kirjoitti:
Entäpä jos joku kuvaisi sinua salaa muutoin. Esim. tietokoneesi kautta?
Mutta ok. Sinua ei kiinnosta oma yksityisyytesi, kai voit silti ymmärtää miksei yksityisyydenloukkaamisia voida sallia?Kuvatkoon vaikka kaikki. Mua alkaa vast siinä vaiheessa kiinnostaa kun joku alkaa tekee bisnestä mulla.
Enkä tajua kenen yksityisyyttä loukataan jos toinen vapaaehtoisesti panee ja thats it. - 774877
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Kuvatkoon vaikka kaikki. Mua alkaa vast siinä vaiheessa kiinnostaa kun joku alkaa tekee bisnestä mulla.
Enkä tajua kenen yksityisyyttä loukataan jos toinen vapaaehtoisesti panee ja thats it."Enkä tajua kenen yksityisyyttä loukataan jos toinen vapaaehtoisesti panee ja thats it"
Kuinka helvetin tyhmä voi ihminen olla!? Se ei ollut thats it, vaan se pano kuvattiin! Ilman lupaa, hatarin selityksin. Siis mikä yksityisyyden käsitteessä on niin vaikeaa? Menee hermo tähän typeryyteen! :D - Nnnaaiinennn
774877 kirjoitti:
"Enkä tajua kenen yksityisyyttä loukataan jos toinen vapaaehtoisesti panee ja thats it"
Kuinka helvetin tyhmä voi ihminen olla!? Se ei ollut thats it, vaan se pano kuvattiin! Ilman lupaa, hatarin selityksin. Siis mikä yksityisyyden käsitteessä on niin vaikeaa? Menee hermo tähän typeryyteen! :DNo eihän tässä olis mitään ongelmaa jollei se yksi pano ois vaatinu axcelin kaikkia pornovideoita poliisille vietäväksi.
Mitä eroa sillä on muisteleeko axl silmät suljettuna seksiään vai katsooko silmät auki nauhalta? Sehän voisi vaikka tehä mobiilipelin panoistaan. Ei Axlin tarkoitus ollut pahoittaa 50-100 naisen mieltä. Ei se olöut tavoitteena niinku ei mikään muukaan paha. - 774877
Nnnaaiinennn kirjoitti:
No eihän tässä olis mitään ongelmaa jollei se yksi pano ois vaatinu axcelin kaikkia pornovideoita poliisille vietäväksi.
Mitä eroa sillä on muisteleeko axl silmät suljettuna seksiään vai katsooko silmät auki nauhalta? Sehän voisi vaikka tehä mobiilipelin panoistaan. Ei Axlin tarkoitus ollut pahoittaa 50-100 naisen mieltä. Ei se olöut tavoitteena niinku ei mikään muukaan paha.Sillä on paljon eroa! Molemmilla on muistot, vain toisella videonauha. En minäkään antaisi kuvata itseäni missään olosuhteissa (korkeintaan valokuva), ja aivan taatusti ahdistuisin ja raivostuisin, jos äärimmäisen intiimiä hetkeäni olisi kuvattu. Kun se hetki ei kuulu jälkeenpäin katsottavaksi, vaan ainutkertaiseksi.
"Sehän voisi vaikka tehä mobiilipelin panoistaan. Ei Axlin tarkoitus ollut pahoittaa 50-100 naisen mieltä. Ei se olöut tavoitteena niinku ei mikään muukaan paha."
Se vasta sairasta olisikin, mutta ei vähennä tämän teon sairautta millään tapaa. Ei ollutkaan tarkoituksena pahoittaa kenenkään mieltä, kun niiden videoiden olisi pitänyt pysyä salaisina. Mitä jos hän olisi jatkanut ja lopulta videomateriaalia olisi sadoista naisista? Siis edelleenkin ihan ok?
Itse en ainakaan pätkääkään usko tyypin ontuvaan selittelyyn. Jos seksi ei ole ollut todella rajua, ei raiskauksesta ole näyttöä. Lisäksi et mitenkään voi tietää hänen motiivejaan, et tasan mitenkään. Mistä voit olla varma, ettei hän ole myynyt tai levittänyt nauhoja eteenpäin?
Siis ei ihmistä voi tappaa sen takia, että sua pelottaa, että se voisi tehdä jotain pahaa sun perheellesi. Ihan tosissaan, pelkkä pelko ei oikeuta kuvaamaan kymmeniä naisia ilman lupaa. - Nnnaainenn
774877 kirjoitti:
Sillä on paljon eroa! Molemmilla on muistot, vain toisella videonauha. En minäkään antaisi kuvata itseäni missään olosuhteissa (korkeintaan valokuva), ja aivan taatusti ahdistuisin ja raivostuisin, jos äärimmäisen intiimiä hetkeäni olisi kuvattu. Kun se hetki ei kuulu jälkeenpäin katsottavaksi, vaan ainutkertaiseksi.
"Sehän voisi vaikka tehä mobiilipelin panoistaan. Ei Axlin tarkoitus ollut pahoittaa 50-100 naisen mieltä. Ei se olöut tavoitteena niinku ei mikään muukaan paha."
Se vasta sairasta olisikin, mutta ei vähennä tämän teon sairautta millään tapaa. Ei ollutkaan tarkoituksena pahoittaa kenenkään mieltä, kun niiden videoiden olisi pitänyt pysyä salaisina. Mitä jos hän olisi jatkanut ja lopulta videomateriaalia olisi sadoista naisista? Siis edelleenkin ihan ok?
Itse en ainakaan pätkääkään usko tyypin ontuvaan selittelyyn. Jos seksi ei ole ollut todella rajua, ei raiskauksesta ole näyttöä. Lisäksi et mitenkään voi tietää hänen motiivejaan, et tasan mitenkään. Mistä voit olla varma, ettei hän ole myynyt tai levittänyt nauhoja eteenpäin?
Siis ei ihmistä voi tappaa sen takia, että sua pelottaa, että se voisi tehdä jotain pahaa sun perheellesi. Ihan tosissaan, pelkkä pelko ei oikeuta kuvaamaan kymmeniä naisia ilman lupaa."Molemmilla on muistot, vain toisella videonauha."
Kyl mä uskon et Aksu antais kopion naiselleki jos nainen pyytäs. - 164
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Joo postini avataan ja tiedän kyllä että kuviani on nähnyt tuntemattomatkin. SO WHAT????
@HC-ätmel olet ihana, mennäänkö naimisiinSinä vaikutatkin juuri sopivan moraalittomalta henkilöltä hänen vaimokseen...... heheheee
- 1222
Nnnaainenn kirjoitti:
"Molemmilla on muistot, vain toisella videonauha."
Kyl mä uskon et Aksu antais kopion naiselleki jos nainen pyytäs."...jos nainen pyytäs"
Sen naisen pitäisi ensin tietää nauhoituksen olemassa olosta, voidakseen pyytää kopiota. - Nnnaaiinenn
1222 kirjoitti:
"...jos nainen pyytäs"
Sen naisen pitäisi ensin tietää nauhoituksen olemassa olosta, voidakseen pyytää kopiota.Jollei se tiä niin ei se tiedä että mitään rikosta on ikinä tapahtunu.
Ja taatusti ois onnellisempi jollei tietäs.
(Jollei tää eka horo ois juossu poliisille) - 1222
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Jollei se tiä niin ei se tiedä että mitään rikosta on ikinä tapahtunu.
Ja taatusti ois onnellisempi jollei tietäs.
(Jollei tää eka horo ois juossu poliisille)Toisin sanoen: jos sinulta varastetaan omaisuutta, etkä itse sitä huomaa, ansaitsee haukut se henkilö, joka asiasta ilmoittaa, eikä suinkaan varas. Varas onkin lähes tulkoon sankari, tai ainakin puhtoinen pulmunen, ja rikoksesta ilmoittanut henkilö on tarinan roisto.
- Nnnaaiinenn
1222 kirjoitti:
Toisin sanoen: jos sinulta varastetaan omaisuutta, etkä itse sitä huomaa, ansaitsee haukut se henkilö, joka asiasta ilmoittaa, eikä suinkaan varas. Varas onkin lähes tulkoon sankari, tai ainakin puhtoinen pulmunen, ja rikoksesta ilmoittanut henkilö on tarinan roisto.
Ilkeetä on ilmottaa rikoksista joista toinen ei edes tiä. Uskon että tällåkin hetkellä kaikkia meitä kohtaan tapahtuu paljon erilaisia rikoksia mutta olemme onnellisia kun emme siitä tiedä! Esim naapurisi loukkaa kunniaasi niin parempi ettet tiedä sitä.
- Mies3210
Kunniallisissa monikulttuurivaltioissa tässä olisivat nyt syytettyinä nuo huoranvitut. Heidät teloitettaisiin aamunkoissa, sillä todisteet huorinteoista ovat kiistattomat.
- Nnnaaiinennn
Aivan. Mutta Suomessa huorat saa rahalliset korvaukset panosta oikeudessa. (Kuinkas muuten, nainen on aina maksullinen :D )
- 567
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Aivan. Mutta Suomessa huorat saa rahalliset korvaukset panosta oikeudessa. (Kuinkas muuten, nainen on aina maksullinen :D )
Puhut taas selvästikin itsestäsi.
- Nnnaaiinennn
567 kirjoitti:
Puhut taas selvästikin itsestäsi.
Heihei...mä en oo ikinä maksanu miehelle mitään, aina oon elättäny mieheni. Teen vieläkin niin.
- 567
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Heihei...mä en oo ikinä maksanu miehelle mitään, aina oon elättäny mieheni. Teen vieläkin niin.
Uskokoon ken tahtoo
- kilttiatm32
Sen suosio vaan kasvaa ja nyt monet sadat naiset haluaa päästä axl kuvattavaksi.
- Monikakkupäältäjne
Juuri tuollaisia selän takana kieroilevia paskiaisia ne kiltiltä ja kunnolliselta vaikuttavat miehet aina on...
- 665
Jep!
Ymmärtäkää pysyä kaukana näistä itseään kiltiksi ja kunnolliseksi mainostavista!
- voiitkujaparkutaas
"Naiset on perseestä, toisinaan."
Mitä pahaa nämä naiset ovat tässä tehneet Axlille? Ilmeisesti ovat olleet suorastaan harvinaisen luotettavia naisia kun yksikään ei ole tullu kaikkien näiden vuosien aikana hehkuttelemaan julkisuuteen silikonitissit tanassa, että "minäpä sain mynää itseltään Axlilta". Onhan näitä panoillaan lesoilevia julkkistyrkkyjä nähty. Nää Axun akat ovat KAIKKI olleet kiltisti turvat kiinni.
Sanoisin, että suorastaan harvinaislaatuista luotettavuutta kun kyseessä on kuitenkin puhtoisen maineen omannut julkkismies, eikä kymmenistä naisista yksikään ole lähtenyt millään lailla hänen elämäänsä häiritsemään.
Axu on itse ottanut melkoisen riskin julkkiksena kun jakaa lemmenvaltikkaansa ympäriinsä, paljon helpommalla olisi päässyt hankkimalla vakituisen parisuhteen, mikä ei takuulla hänelle olisi tuottanut mitään vaikeuksia kun hänellä oli puhtoinen hyväntekijän maine. Hän olisi helposti löytänyt jonkun samanhenkisen hyväntekeväisyyttä harrastavan tosi mukavan ja arvot kohdillaan olevan nuoren nätin daamin. Ja nyt asiat olisivat loistavasti ja elämä mallillaan.
Jos minä olisin hyvämaineinen julkkismies, en edes uskaltaisi nussutella ympäriinsä koska sen tietää, että akat levittelee tietoa siitä ympäriinsä ja kukaan kunnon tyttö ei halua tosimielellä seurustella jonkun kyläpukin kanssa, jäljelle jää vain samanlaiset lortot kuin itsekin on. Eli kyllä hän oli pitkällä maineensa pilaamisessa silti, vaikkei tästä salakuvaamisesta olisi koskaan kiinnit jäänytkään. Kyllä nämä pukki paratiisissa-jutut leviää puskaradion kautta ihan muutenkin ja ihan itse iso mies oman maineensa pilaamisen tielle päätti lähteä.- Nnnaaiinenn
Totta. Aika hyvin pitäny paletin kasassa. Vasta nyt nainen toisensa jälkeen alkanu soittelee iltapäivälehtiin.
- voipientä
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Totta. Aika hyvin pitäny paletin kasassa. Vasta nyt nainen toisensa jälkeen alkanu soittelee iltapäivälehtiin.
Ja ihan syystä. Ei voi ku peiliin katsoa.
- eipaista
Täsmälleen noin. Jos kyseessä ei olisi julkisuudenhenkilö niin aivan sama antaa nussetella. Mutta todellakin ihmetyttää minkä valtavan riskin Axl on ottanut yleensäkin lähteissään pyörittämään sellaista naisrinkiä. Eikö hän ole tajunnut että jossain vaiheessa jää kiinni. Suomi on pieni maa ja pienet ympyrät..se on hyvä aina muistaa. luvaton seksiaktin kuvaaminen on valtava loukkaus, ja kun vielä on ollut kymmeniä naisia niin se on jo järjestelmällistä toimintaa, kun vielä naisia kehoitetaan menemään sukupuolitautitesteihin niin toiminta kuulostaa jo pahalta.
Tästä voi tulla pitkä juttu, ja Axl on menettänyt työmahdollisuudet Suomessa, ainakin julkisuudessa. - 15987
Kyllä se maine menee tämän kokoisessa kaupungissa, vaikka ei julkisuudenhenkilö olisikaan. Kukaan vakavasti otettava ihminen ei halua itselleen saastunutta miestä.
- Nnnaaiinenn
15987 kirjoitti:
Kyllä se maine menee tämän kokoisessa kaupungissa, vaikka ei julkisuudenhenkilö olisikaan. Kukaan vakavasti otettava ihminen ei halua itselleen saastunutta miestä.
"Kukaan vakavasti otettava ihminen ei halua itselleen saastunutta miestä."
Tämä onkin ihan uusi termi minulle.. .. 'saastunut mies '.
Milläs tapaa mies on saastunut jos munaa antanut ja vielä ainakin toisinaan kondomin kanssa?
Miehen luonto on jakaa siementä ja jos joku pidättäytyy luonnon kiertokulusta niin en katso hyvällä.
- Mohammed_Smith
Pian tulee lorttojen nimet julkisuuteen. Siitä saavat kunniaa. Arabimiesten keskuudessa suominaisten maine ei tule kärsimään. Se on jo nyt äärimmäisen huono. Olisivat olleet hiljaa ja kärsineet. Allahu akbar.
- rumamaija
Oletko olevinasi "Axl Smithin isä", vai?
- Nnnaaiinenn
rumamaija kirjoitti:
Oletko olevinasi "Axl Smithin isä", vai?
Hahaha :D
- reizka
Taitaa olla julkisuuden tavoittelua naisilta (kun muulla keinolla ei sitä saada).
Tai sitten kostetaan (kun jäätiin kiinni). Nyt haetaan suuria summia korvauksia siitä että itse ollaan p*llua tyrkytetty jo vuosia. Ja miesparkahan siitä TAAS kärsii.- 514
"Miesparka" olisi voinut toimia ihan laillisesti. Itse tuo "miesparka" tieten tahtoen tarkoituksella meni syyllistymään rikokseen, ja näin ollen järjestämään itselleen kärsimystä.
- että.silleen
Nnnaaiinenn:
SETÄ on siis sitä mieltä ett julkisuudessa esiintyvä henkilö saa tehdä mitä tahansa, vaikka rikkoa lakia? Meitä on kahdenlaista väkeä, siis tässäkin asiassa?
Yrittäjät, joilla on valvontakamerat ja tietotekniikka apuna vartioinnissa: Sekä vastuu siitä tiedoittamisesta jotta ihmiset kuvataan! ..ja...
Yksityishenkilöt joita lait ja säädökset eivät sitten koske: missään tilanteessa!
Mikä oiva maa tämä onkaan sen jälkeen pornoteollisuudelle! Muutama pieni kamera hotellihuoneeseen miespornotähti ja baarista tai kadulta nainen toiseksi tähdeksi, ilman korvausta! Onhan hän saanut mainetta esiintymällä elokuvassa, ties vaikka saisi toisenkin filmin päätähden osan vielä. Ja ensimmäisen Cicciolina palkinnon!
Otokset "well Valtoihin" ja hyvä leikkaaja saa aikaan ihmeitä yhdistelemällä...
ja nettiin myyntiin.... Ei kuulkaa ei tämä näin mene.
Selkeä päätös siitä ettei se ole kenellekään sallittua, vaikka muutaman satasen sakoilla, ja ehdonalaisella. Niistä tuskin on tuolla alalla kovasti haittaa.
Vertaan:
Matts Dumell (s. 1952) on suomenruotsalainen toimittaja, joka on tehnyt pitkän uran tv-reportaasien ja dokumenttien parissa. Syytettiin maanpetoksesta, koska hänellä oli hyvät välit Tehtaankadulle neuvostoliiton diblomaatteihin, kuten Aleksei Savin.
Sai ensin 8 kuukauden ehdollisen tuomion tammikuussa 11983, jonka korkein oikeus maaliskuussa 1984 muutti ehdottomaksi ja Mats istui sen.
Tuomio oli kuitenkin ajan mittaan hyödyksi hänelle... sellainen on maailma!- Nnnaaiinennn
Pointinihan tässä on se että hetkessä Axcelilta on viety työ ja elämä. Ei niin kuuluisi käydä vaan rikokset kuuluisi ratkoa oikeussalissa eikä iltapäivälehdissä ja seiskassa.
- että.silleen
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Pointinihan tässä on se että hetkessä Axcelilta on viety työ ja elämä. Ei niin kuuluisi käydä vaan rikokset kuuluisi ratkoa oikeussalissa eikä iltapäivälehdissä ja seiskassa.
No työ lähti, muutama julkinen esiintyminen ja palkkiot niistä. Mutt miten varmaan tiedät ett hän olisi kestänyt paineet esintymällä julkisesti? Jos on yhtään normi kansalainen, häpeän tunne on suuri...ainakin pitäisi olla, koska hän on tehnyt väärin.
Taatusti tietää sen itsekin, vaikka muuta väittäisi.
Kärsii ehkä aikansa, mutt pomppaa takaisin kuin fenixlintu...uudesti syntyneenä ja toivottavasti sotkusta myös jotain oppineena. Kaikkea ei voi, tai saa hyödyntää vain omaksi ilokseenkaan...saatika silloin kun lakin sen kieltää!
Koska ne naiset ovat sänkyyn ja iloitteluun hänen kanssaan suostuneet, uskoisin ett olis myös heruttelu kuvia saanut, ehkä filminpätkänkin levylle polttaa muistoksi??
Mutt on todellakin törkeää kuvata salaa ja säilyttää vuosia tiedostoja... valitan mutt ne eivät viittaa turvallisuus takuuseen.
Suoraan sanottuna mulle tulee mieleen fetissi, jos ei ole kerta materiaalia muille näyttänyt.
Itsensä ihailu ja palkintojensa katselu. Muistellessa hymm; toimii myös tiettynä materiaalina, jota ei tarvitse sitt netistä vartavasten kaupalliselta puolen hakea!
Ei "Akselilta" elämää mihinkään ole viety, se on nyt vaan myrskyn silmässä hetken.
Työt tulee varmasti jatkumaan, ehkä kuitenkin erilaisena kuin ennen. Ihmiset tekee virheitä, kuka enemmän kuka vähemmän. Niistä kaikista pitäisi kuitenkin oppia jotain, silloin mikään kokemus ei ole ollut tavallaan turha. - 1917
että.silleen kirjoitti:
No työ lähti, muutama julkinen esiintyminen ja palkkiot niistä. Mutt miten varmaan tiedät ett hän olisi kestänyt paineet esintymällä julkisesti? Jos on yhtään normi kansalainen, häpeän tunne on suuri...ainakin pitäisi olla, koska hän on tehnyt väärin.
Taatusti tietää sen itsekin, vaikka muuta väittäisi.
Kärsii ehkä aikansa, mutt pomppaa takaisin kuin fenixlintu...uudesti syntyneenä ja toivottavasti sotkusta myös jotain oppineena. Kaikkea ei voi, tai saa hyödyntää vain omaksi ilokseenkaan...saatika silloin kun lakin sen kieltää!
Koska ne naiset ovat sänkyyn ja iloitteluun hänen kanssaan suostuneet, uskoisin ett olis myös heruttelu kuvia saanut, ehkä filminpätkänkin levylle polttaa muistoksi??
Mutt on todellakin törkeää kuvata salaa ja säilyttää vuosia tiedostoja... valitan mutt ne eivät viittaa turvallisuus takuuseen.
Suoraan sanottuna mulle tulee mieleen fetissi, jos ei ole kerta materiaalia muille näyttänyt.
Itsensä ihailu ja palkintojensa katselu. Muistellessa hymm; toimii myös tiettynä materiaalina, jota ei tarvitse sitt netistä vartavasten kaupalliselta puolen hakea!
Ei "Akselilta" elämää mihinkään ole viety, se on nyt vaan myrskyn silmässä hetken.
Työt tulee varmasti jatkumaan, ehkä kuitenkin erilaisena kuin ennen. Ihmiset tekee virheitä, kuka enemmän kuka vähemmän. Niistä kaikista pitäisi kuitenkin oppia jotain, silloin mikään kokemus ei ole ollut tavallaan turha.Ei siitäkään kukaan voi olla varma, ettei kyseinen tyyppi olisi kavereilleen näyttänyt "palkintojaan".
- että.silleen
1917 kirjoitti:
Ei siitäkään kukaan voi olla varma, ettei kyseinen tyyppi olisi kavereilleen näyttänyt "palkintojaan".
Ei ole ei. Mutt ei ole päinvastaistakaan väitettä vielä ketään mennyt poliisille asti väittämään ja kuulustelupöytäkirjaansa allekirjoittamaan. Vai onko?
Minä en hyväksy hänen tekoaan: EN!
Mutta en myöskään halua teilata häntä ennen oikeudenkäyntiä, vaikka teko on törkeä kaikilta osin. Se on luottamuksen rikkominen, yksityisyyden loukkaus ja lain mukaan henkilörekisterin luvaton pito eli RIKOS. Katsotaan nyt herranjestas ensin mitä kaikkea juttu mukanaan poikii ja mitä VIRALLINEN tuomioistuin päättää!
Älähdetään vasta sen jälkeen, jos päänsilityksellä selvisi.
Ei hänen rikokksensa sentään HENKIRIKOS ollut, eikä lapsiin kohdistuva! Hieman ovat naisetkin osallisia sattuneeseen...osallistuessaan irtonumeroina. Ei tässä varmaan täysin syyttömät siipeensä saa, uskoisin. - etsilleenjoo
Molemmin puolin vapaaehtoisesti harrastettu seksi ei ole rikos, joten et voi syyttää tästä naisia. Toisten kuvaaminen salaa - harrastettiinpa seksiä tei ei - on rikos. Ei ole kovin loogista syyttää naisia tapahtuneesta. Kamera olisi kuvannut riippumatta siitä, mitä naiset asunnossa tekivät.
- 119a
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Pointinihan tässä on se että hetkessä Axcelilta on viety työ ja elämä. Ei niin kuuluisi käydä vaan rikokset kuuluisi ratkoa oikeussalissa eikä iltapäivälehdissä ja seiskassa.
Kuka tahansa ala-ikäisten parissa työskentelevä riskeraa työnsä tekemällä rikoksen, täysin riippumatta siitä, onko julkisuuden henkilö vai ei. Tietyissä tilanteissa työnantaja on velvollinen erottamaan ja uutta työpaikkaa hakiessa on aina näytettävä rikosrekisteriote. Jotkin rikokset estävät työskentelyn kokonaan alaikäisten parissa, toiset vain vaikeuttavat työn saamista huomattavasti. Axl on menettänyt työnsä sekä nuorten parissa että juontajana. Jälkimmäiseen työhön liittyy omat lainalaisuutensa. Jos on mokannut, tulisi selkäsuorana myöntää asia ja kantaa siitä vastuu. Marisijamarttyyriksi heittäytyminen ei auta, mitään. Kukaan ei ole aikeasti niin tyhmä, että ei tietäisi salaakuvaamisen olevan rikos tai että rikokset vievät uran tietyillä aloilla. Jos toimii näillä aloilla, ei voi olla tietämättä. Julkisuuden henkilö voi, syytellä muita ja marista julkisesti, mutta samat säännöt pätee kuin kaikkiin muihinkin rikollisiin.
- että.silleen
etsilleenjoo kirjoitti:
Molemmin puolin vapaaehtoisesti harrastettu seksi ei ole rikos, joten et voi syyttää tästä naisia. Toisten kuvaaminen salaa - harrastettiinpa seksiä tei ei - on rikos. Ei ole kovin loogista syyttää naisia tapahtuneesta. Kamera olisi kuvannut riippumatta siitä, mitä naiset asunnossa tekivät.
No ei ole rikos harrastaa seksiä kahden täysi-ikäisen keskenään ja kiistämättä naiset ovat olleet (julkisen tiedon mukaan) jo vähintään 18 vuotta täyttäneitä.
Pienoinen paheksuntani, oli siis oma mielipiteeni löyhästä sukupuolimoraalista!
Se mua tässä ihmetyttää ettei mies ole kertonut kameroista. Vaatenaulakon viereen seinään asetetulla kyltillä esim: Ymmärräthän, asunnossani on kameravalvontaa!
Sillähän asia olisi jo tullut edes jotenkin tiedoksi/tiedostetuksi.
Se siitä turvallisuuteen vetoomuksesta, koska jo tieto siitä ett kuvamateriaalia saattaa löytyä...olis ehkäissyt oletetavasti kiristys yritykset.
- Justiisa
Sä nyt oletkin tärähtänyt tapaus.
- Nnaaiineennn
Provoo provoo ;)
- dfgb
Nnaaiineennn kirjoitti:
Provoo provoo ;)
No niin olet :p
- Nnnaaiinennn
Laitoin just Aksulle viestii et voi panna mua kameral tai ilman. Et kyl ihan sen puolella oon...en hauheesti arvosta näitä JUORUämmiä jotka soittelee seiskaan ja iltapäivälehtiin..
Mut sata kommenttia tulee ku vähän vaan esittää näkemyksiään. :D - Idioottienmarkkinat
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Laitoin just Aksulle viestii et voi panna mua kameral tai ilman. Et kyl ihan sen puolella oon...en hauheesti arvosta näitä JUORUämmiä jotka soittelee seiskaan ja iltapäivälehtiin..
Mut sata kommenttia tulee ku vähän vaan esittää näkemyksiään. :DJust another day of a trolling, siis..
- Javielä
Nnnaaiinennn kirjoitti:
Laitoin just Aksulle viestii et voi panna mua kameral tai ilman. Et kyl ihan sen puolella oon...en hauheesti arvosta näitä JUORUämmiä jotka soittelee seiskaan ja iltapäivälehtiin..
Mut sata kommenttia tulee ku vähän vaan esittää näkemyksiään. :DEikä se Aksu varmaan halua sun karvaista miehenpersettäsi naida paukuttaa - ei sillä varmaan niin synkkää vielä ole..
- Nnnaaiinenn
Javielä kirjoitti:
Eikä se Aksu varmaan halua sun karvaista miehenpersettäsi naida paukuttaa - ei sillä varmaan niin synkkää vielä ole..
Satun olemaan viehättävä nainen ja sen hän kyllä tietää. Hänen ei tarvitse epäillä minua mieheksi. :)
- Niin.niin
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Satun olemaan viehättävä nainen ja sen hän kyllä tietää. Hänen ei tarvitse epäillä minua mieheksi. :)
Uskon, uskon..
http://www.uznayvse.ru/images/stories2015/uzn_1457427510.jpg - Nnnaaiinenn
Niin.niin kirjoitti:
Uskon, uskon..
http://www.uznayvse.ru/images/stories2015/uzn_1457427510.jpgHahahahaha...olen sellanen sara siepin ja jaana pelkosen risteytys ja isot lihakset multa puuttuu koska en pidä niitä naisella kauniina.
- Uskotaanjoo
Nnnaaiinenn kirjoitti:
Hahahahaha...olen sellanen sara siepin ja jaana pelkosen risteytys ja isot lihakset multa puuttuu koska en pidä niitä naisella kauniina.
Ihan varmasti olet, tuohon vielä preferenssikuva:
http://img.izismile.com/img/img2/20090121/transvestites_05.jpg
- justiinan_tinderi
Paskakulttuuri rapakon takaa tinderilorttoamisineen ynnä muine pikasuhde touhuamisineen on siis rantautunut vahvasti pohjolan perukoille. Sinänsnä säälittävää touhua, toiset yrittää metsästää jotain julkisuuspestiä ja hyötyä jonkun turhajulkimon pikapanoksi suostumisellakin ja turhajulkimo seksiaddikti metsästää uutta riistaa omaan henkilökohtaiseen porno salavideokokoelmaan. Julkisuuteen, mainetta ja mammonaa pitäis saaha.
Mitähän jos tosiaan vielä paljastuisi että akselilla oli vielä seksiaddiktion lisäksi hiv ?
50 -100 seksikumppania, suurin osa ilmeisesti lyhytkestoisia ja lähes kaikki päätyivät salavideolle. Henkilö pyrkii työssänsä alaikäisten ja nuorten ihmisten kanssa tekemisiin, jopa jonkinlaiseksi idoliksi näille. Seksiaddikti salavideokuvaaja, tää se vissiin on se uusi suuntaus. Tauskihan kehui yli 10 000 kaatoa jo tehneensä, täytyy akselillakin olla jo satoja. Tämä se on se ihanne nykyään vissiinkin.
Jotkut kylläkin puhuvat myös "white trash" termiä käyttäen, tinderilorttoamista, seksiaddiktien salapornovideokuvaamisia omista hässimis saavutuksista, kortonkeja ei kai vissiin ole käytelty kun ihan poliisi pornovideot nähtyään on kehoittanut niissä mukana olevia naisia sukupuolitauti testeihin. Se hiv positio tohon vielä niin johan juttu repes uusiin sfääreihin, tulee meinaan ihan eri luokan korvausvaateita oikeusasteissa näiltä tinderinaikkosilta. Se on sillon pahimmillaan yhteisen seksin salavideoiminen ja lisäksi mahdollisesti hengenvaarallisen taudin levittäminen tietoisesti. Ja lukumääräisesti monilta tulee näitä vaateita.- Nnnainennnnn
"Mitähän jos tosiaan vielä paljastuisi että akselilla oli vielä seksiaddiktion lisäksi hiv ?
50 -100 seksikumppania, suurin osa ilmeisesti lyhytkestoisia"
Oletpa pahantahtoinen. Kuvittelet tämän Axl casen olevan jotenkin poikkeus. JANNE VIRTANEN ON MYÖS PANNUT SATOJA NAISIA. YMMÄRRÄ, SE ON NORMAALIA, SITÄ TAPAHTUU. Ei sitä kannata Axcelin kohdalla ihmetellä että on pannut satoja vaan sitä että on kuvannut.
Toi naisten rahanahneus on menny jo ihan uusiin svääreihin ku nyt jo joku väittää et Axl on samaan aikaan nainut ja kuvannu kännykäl. Erittäin kyseenalainen väite. Ite jos oisin mies voisin näpytellä viestii puhelimel ja jos nainen yllättäen kääntyy katsomaan niin tottakai sen pyrkii laittaa pois ja ruutu naista kohti vaikuttaa tietty siltä et kuvais jos muijal hyvä mielikuvitus.
RAHAN AHNEUDELLA EI NÄYTÄ OLEVAN MITÄÄN RAJAA !!!! - 8210
Nnnainennnnn kirjoitti:

RAHAN AHNEUDELLA EI NÄYTÄ OLEVAN MITÄÄN RAJAA !!!!Et sä taida oikeasti mikään nainen olla.
- Nnnainennnnn
8210 kirjoitti:
Et sä taida oikeasti mikään nainen olla.
Kyllä mä olen. Treffataanko?
- Räkä-Ykä
Nnnainennnnn kirjoitti:
Kyllä mä olen. Treffataanko?
Miten sinne suljetulle pääsee vierailemaan?
- Nnnainennnnn
Räkä-Ykä kirjoitti:
Miten sinne suljetulle pääsee vierailemaan?
Soita 096858992 ja sovi tapaamisaika.
- sönkkö
Osittain varmaan totta, että raha kiinnostaa ja kun puhutaan julkisuuden hahmosta, niin joitain ehkä julkisuuskin kiinnostaa. Tuskin kuitenkaan kaikki haluavat tulla yhdistetyksi Axl höynäytettyjen klaaniin. Mutta noin muuten, minusta on eri asia itsenäisesti päättää jakaa itsestään kuvia, kun että joku muu kuvaa ominpäin ja ilman lupaa.
Turvallisempaa olisi pitää munat visusti housuissa ja olla pelehtimättä, jos naisia pelkää. - tgjfggjgj
Axlilla noita kuvattuja panoja on ollut kuulemma 50-100.
Kyllä tässä kuvatut naiset on enemmän huolissaan kärähtämisestään kuin että videot tulisivat joskus julki. Siinä on selittelemistä aviomiehille/poikaystäville, kun on pettänyt Axlin kanssa.
Axl julkisuuden henkilönä tietää ,että kaikenlaista siipeilijää ja hyväksikäyttäjää pörrää jatkuvasti ympärillä. Videot ovat vain varmuustoimenpide perättömien raiskaussyytösten varalta.
No kai naiset hankkivat nyt rahaa roskalehdille myöntämillään paljastuksilla. Ja tietenkin kun Axl saatiin käräjille salakuvaamisesta. Siitäkin tulee tuohta.- 279
Hyvin näytät jo nyt olevan perillä kyseisten naisten siviilisäädystä. Että oikein naimisissa oleviakin kuuluu joukkoon. Ja kukaan heistä ei piittaisi, vaikka minkälaisia pornovideoita heistä julkisuuteen levitettäisiin, kunhan aviomies ei tiedä! Just joo
Taidat puhua enemmän itsestäsi, ja omista käyttäytymismuodoistasi, kuin noista naisista.
- höhöhöööööööööö
AXL Smith Salakuvausvideot-Axl Smith seksivideot! https://youtu.be/AtgHRXQiMJs
- 8ja4
Itseasiassa salaakuvaaminen on rikos, vaikka mitään seksiä ei harrastettaisikaan. Hullu saa olla, mutta ei tyhmä: Jos työskentelee alaikäisten parissa ei kannata tehdä, mitään rikoksia, joihin liittyy seksiä tai väkivaltaa. Ei pitäisi olla mikään yllätys, että työ lähtee alta. Sama koskee julkista tv-työtä. Jos pelkää naisia niin paljon, ettei uskalla tavata heitä ilman salaisia valvontakameroita, voi pysähtyä miettimään kannattaisiko olla tapaamatta. Valvontakameran rikoksia ehkäisevä vaikutus perustuu osittainsiihen, että ihmiset ovat tietoisia niiden olemassaolosta. Kohtuullisen tyhmää itkeä jälkikäteen, että yritin turvata itseäni rikoksilta, enkä tiennyt. Ei kukaan usko, että joku voi oikeasti olla niin tyhmä.
- 8932
Täysin epäuskottaviahan nuo axun selitykset ovat. Tyypillä on vain niin vahva fetissi tuosta salakuvaamisesta, että järki katoaa sen siliän tien.
- Minskuli77
Olen täysin samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa. Aivan käsittämätön teilaus menossa iltapäivälehdistöllä, vaikea käsittää mistä se johtuu, teko ei ole missään suhteessa nöyryytykseen nähden mitä Axl on joutunut kokemaan. Tässä on nyt hyvä tilaisuus tytöillä päästä julkisuuteen, tuskin kaikki nyt ihan noin kauhuissaan on. Naurettavin juttu oli viestiryhmä, jossa uhrit saavat viestitellä toisilleen ja saavat näin tukea toisistaan. Tämä on saanut isommat mittasuhteet kuin murhat tmv oikeat rikokset. Lopettakaa jo.
- Nnnaaiinenn
Aivan. Näillä kymmenillä epäkypsillä naisuhreilla on se ongelma et Axl on särkeny tyttöparkojen sydämet antamalla muutaman kerran kyrpää. Siitä kumpuaa tämä suunnaton raivo ja viha.
Herrajumala jos vaikka Sauli Niinistöllä ois hänen kuvaamaa pornovideoo minusta niin en mä nyt seiskaan soittas vaan koittasin hoitaa asian niin hiljaa kuin suinkin. Ei musta pornovideo ole aihe huomiohuorata. Ennemminkin haluisin painaa asian piiloon ku huutaa "olen jakelija, kuvattu jakelija". - 1514
Naisena esiintyviä miehiä nuo kaksi edellistä kirjoittelijaa.
- Nnnaaiinenn
1514 kirjoitti:
Naisena esiintyviä miehiä nuo kaksi edellistä kirjoittelijaa.
Yhä edelleen oon nainen ja tämä Minskuli77 nimimerkki on täysin vieras????
- ihnk
Kun sinua kuvattiin ja mies näytti sen sinulle, miksi hän sen teki? Nöyryyttääkseen ja häpäistakseen sinua. Sinä raukka et vaan tajunnut sitä! Annas kun arvaan mitä sinä teit. Nauraa hihitit, ''voi kauheeta''...! ''Voi olenpa minä kauheen näkönen...''!
Sinä et tajunnut että sinua oli kohdeltu väärin. Ajattelit että koska olit juonut ja sammunut niin kaikki oli sinun omaa syytäsi. Sinä käänsit kaiken häpeän ja suuttumuksen itseesi, vihasit itseäsi. Et halunnut myöntää että sinua oli nöyryytetty. Etkä myönnä vieläkään. Eikö haavaa enää kirvele? Vai onko sinua halveksittu jo lapsesta asti ettet edes tunne kipua kun sinua nöyryytetään? Ja miksi harrastat noin ahkerasti itsehalveksuntaa?
Oliko tosiaan alastoman, sammuneen tyttöystävän kuvaaminen sinusta kaunis, rakastava teko? Ei se ollut, vaan tarkoitus oli häpäistä sinut, todennäköisesti hän myös esitteli kuviasi kavereilleen. Ja koska harrastat noin ilmiselvästi itseruoskintaa, sanot nyt että ei sinua yhtään haittaa vaikka olisi noin tehnytkin, sehän olisi ollut vain hauskaa...ja itsepä join, itsepä sammuin, oma syy, se oli minulle aivan oikein....ihan sopiva rangaistus tyhmälle tytölle...
Voi olla että tämä nimim nnnainenn on mies joka omalta osaltaan levittää omaa sairasta ajatusmaailmaansa näillä palstoilla.- Nnnaaiinenn
Mitä vittua sä puhut? Mulla oli kyllä vaatteet päällä ku jätkäkaveri kesällä kuvas salaa ja uskon et se teki sen koska oli niin rakastunu muhun et keräili mun kuvia niinku mäki keräilen hänen kuvia...siis mul jo jotain 80 kuvaa siitä. Mäki oon salakuvannu sitä mut poistin sen kuvan heti ku ei tullu niin hyvä kuva!!!! :D
Ps.olen edelleen nainen - Nnnaaiinenn
Eli tunnustan salakuvanneeni imaa poikaystävääni omassa kodissani. Eikä hän tänäpäivänäkään tiedä siitä. Olenko nyt rikollinen? Tuhosin kuvan heti koska oli niin huono!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418