Vaikea tapaus nainen

hussein32

Hei,
tutustuin joulukuun alussa Tinderin kautta erään neitoon. Tämä kyseinen nainen on ollut mukava. Nainen on todella menestynyt työssään ja hän on myös rikas, mutta todella pihi. minä olen opiskelija ja taloustilanne on sen mukaan.

Aina jos teen jotain asia tuntuu siltä että teen sen väärin tai just päin vastoin kuten hän toivoo mutta silti hän halua että teen niitä asioita jatkuvasti. tänään valitti minun ruuanlaittamisesta ja kun minua otti päähän sanoin sille voit itse tehdä jos olen noin surkea laittamaan ruokaa.

Olen myös muutama kertaa pyytänyt häneltä kouluraportteja lueskella läpi tai kertomaan hänen mielipidettä mutta joka ikinen kerta valittaa minun huonon suomenkielestä sekä että aihe on sitä ja tätä. Koskaan ei ole kannustanut minua.

Nainen viettää aikaa luokseni todella paljon ja elää minun opintotuella vaikka hänen palkalla voidaan matkustaa jopa maailman läpi, en ole kuitenkaan semmoinen ihminen joka elää toisten rahalla vaan minun rahat loppuu kesken kun raha on rajoitettu. tuntuu siltä että se on sokea tai käyttäytyy siltä että se ei huomaa mitään. itse kuitenkin syön koulussa vaan sen takia koska rahatilanne on mikä on mutta ei se raha kuitenkin on se pääongelmaa vaan se on yksi pieni tekijä.

Nainen tutustui minun lapseen viime viikolla ja olen tosi tiukka isä. pidän huolta että lapseni ymmärtää että vanhempien sana on laki joka täytyy noudattaa. Naisen mielestä olin kusipää isä vaan sen takia koska vein puh. lapsesta pois kun lapsi räpläsi puhelinta heti kun heräsi. Minulla on kuitenkin tiukkalinja lapsi herättäessä pese naamansa ja hampaita sitten syödään aamiaista mietitään sen jälkeen mitä me puuhataan yhdessä ja toki annan lapseni myös leikki puhelimella mutta ei heti aamusta.

itse otin asian todella vakavasti kun toinen puuttuu minun kasvatukseen ja juttelimme asiasta eilen. Otin asian erittäin rauhallisesti esille ja mainitsin sen sillä että ymmärrän ja tiedän että saatan ja ehkä olen ankara ja tiukka isä, mutta toivoisin että jos sinulla on jotain minulle sanottava, niin esität sen mahdollisemman nätisti ei sillä kritisoimalla minun tapoja hoitaa asioita. mainitsin myös sen että jos olisin noin surkea en olisi onnistunut rakentaa hyvät välit lapsen kanssa ja jos suomenkieleni noin surkea en olisi päässyt yliopistoon. mainitsin myös siitä ruoanlaitosta jos ahdistaa ja teen päinvastoin kuin olet tottunut niin voin jättää ruuanlaitto väliin. tämä keskustelu käytiin hänen luona ja tämä nainen vastasi minulle näin: saatana mä en ole valittanut mistään ruuasta mä vain yritin sanoa sinulle miten sitä kannatta valmistella ja pyysi minua ottamaan kaikki minun tavaroitani ja lähtee pois hänen asunnosta. (nainen huusi täysillä ja mä olin tod. rauhallinen) sitten mä pakkasin tavaroitani ja annoin kotiavaimensa sekä pyysin minun kotiavaimet. Olleekseni ovella lähteessäni pois nainen yritti pyytää anteeksi että hän huusi minulle sanoin sille rauhallisesti että säästä sanat ja pyysin siltä tulla mahdollisemman pian hakemaan omat tavaransa minun asunnosta.

tämä nainen laittoi viesti myöhemmin ja pyysi minut juttelemaan hänen kanssa. kirjoitti myös viestissä käy miten vaan minä rakastan sinua aina. itselleni on todella paska olo ja rikkinäinen koska välitin siitä ja tein kaikki mielestäni oikean mutta ei vaan riittänyt.
välillä tuntui että meidän ero oli suuri nainen oli valtiolla töissä merkittävässä paikassa ja minä olen vaan opiskelija. kaveripiiri on ihan eri, harrastukset ovat erilaisia. Seksielämästä ei ole valittamista.

tämä nainen on tulossa huomenna tänne hakemaan tavaroitansa ja itse mietin että se olisi siinä mutta pelkään että olen tekemässä väärän päätöksen. kysyn teiltä mitä minun pitäisi tehdä? minulla oli todella rikkinainen olo tänään kun hän heitti minua pois. tuli sellainen tunne että en pysty koskaan luottaa tähän nainen jos ensimmäisestä kerrasta kun juttelemme hän heittää minua pois asunnosta. Onneksi minulla on asunto.

Haluan ehdotuksia

kiitos kun jaksoitte lukea

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hubhab

      Musta nyt vähän tuntuu, ettet kestä kovin hyvin kritiikkiä ja ettet myös näe itsessäsi mitään vikaa, vain toisessa. Ensinäkin, suomenkielen kirjoittamisesi on huono. Tuossakin tekstissä oli lukuisia virheitä. Se ei kuitenkaan tee sinusta millään tavalla tyhmää, varmasti olet fiksu mies, kun yliopistossakin opiskelet. Eiköhän naisystäväsikin niin ajattele. Mutta jos kysyt hänen mielipidettään, niin silloin sinun pitäisi kestää hänen mielipiteensä, eikä olettaa että hän antaa vain hyvää palautetta raporteistasi. Toki olisi kiva kuulla myös hyvää, ja sinäänsä ymmärrän harmituksesi, mutta ehkä hän on yrittänyt kuitenkin vain auttaa? Luultavasti ruoanlaittotaitojesi kommentoinnissakin yrittänyt vain auttaa? Kasvatusasioissa varmasti tulee aina jotakin vastaan, jonka tekisi vähän eritavalla kuin toinen. Tiukkuus varmasti on yksi perinteisimmistä asioista, joissa ihmiset vähän erilaisia ja voi tulla eriäviä mielipiteitä. Eikö kuitenkin ole hyvä, että hän on suora ja ilmaisee mielipiteensä, jos toimisi joissakin tilanteissa toisin? Pitää myös muistaa, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Et sinä, eikä hän. Ehkä hän ilmaisee asioita vähän liian pahasti ja sinä taas otat vähän liiankin herkästi itseesi? Mitä jos yrittäisit ymmärtää häntä, ilman syyttelyä. Kun pidit hänelle juttuhetken, vaikka rauhallisesti puhuitkin, sanomasi oli täynnä syyttelyä, huomaatko sen? Ei ihmekään, että hän suuttui. Teillä on luultavasti aika erilainen tapa puhua, joka aiheuttaa väärinymmärryksiä. Uskon, että hänelle tuli olo, ettei kelpaa sinulle sellaisena kuin on ja siksi suuttui ja käski sinun häipyä. Sinulle hän taas saanut sellaisen olon aiemmin... parhaiten tohon auttaa puhuminen. Aika typerä syy erota kumminkin musta, mut kommunikointiongelmiinhan ne suhteet useimmiten kaatuu, kun ei viitsitä ottaa selvää, mitä toinen oikeasti tarkoittaa ja ajattelee, vaan lähdetään kalppimaan mieluummin kun ongelmia tulee kohdalle. Toinen virhe on nähdä liiaksi vikaa toisessa tai itsessä, pitäisi yrittää ymmärtää toista, puhua ilman syyttelyä, ilman kumminkaan, että ottaa kaikki syyt omaan niskaansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe