18-vuotiaan ja 30-vuotiaan parisuhde

sunshineh

Mielipiteitä?

Minulla ja miehelläni on suhteessamme 12 vuoden ikäero. Itse en ole koskaan pitänyt sitä mitenkään suurena vaan aika normaalina kuitenkin ja huvittanut aina lehdistä lukea jos joillakin julkkiksilla on ollut 10-12v ikäeroa parisuhteessaan ja taivas varjele mitkä otsikot siitä tulee lehteen; OMG! heillä on ikäeroa 12 vuotta. Vaikka on sitä parisuhteita joissa ikäeroa on yli 20 vuottakin ja jopa 37 vuotta ja nämä ovat minusta niitä suhteita joissa on ISO ikäero. Jos kumppaniin on ikäeroa 0-15v se on vielä täysin normaali, minun mielestäni.

Tuntuu että ihmisten täytyy saada revittyä kauhisteltavaa ja paheksuttavaa aina sieltä sun täältä, sitä toisten parisuhteiden haukkumista ja mollaamista, pidetään ikään kuin viihteenä. Fiksu ihminen kun osais pitää turpansa kiinni ja olla puuttumatta muiden asioihin tai sanoa mielipiteensä neutraalisti, ilman että alkaa haukkuminen ja tiedostaa myös sen että nämä ihmiset jotka ovat keskenään parisuhteessa, tekevät siihen liittyvät ratkaisut, eivät 10 parisuhteen ulkopuoliset ihmiset heidän puolestaan! Joten asioista ei tarvitse niin kärkkäästi sanoa, ikään kuin pitäisi oikeutenaan rikkoa tämä parisuhde, vaikka on vain ulkopuolinen ihminen ja ulkopuolisilla ihmisillähän ei ole koskaan oikeutta siihen!!

Nyt haluan katsoa, herättääkö parisuhteemme helvetinmoisen someraivon, vai osaavatko ihmiset käyttäytyä ihmisiksi ja ymmärtää erilaisuutta. Tää on ainut kerta kun tuun parisuhteestani keskustelun tekemään ja jännä nähdä ihmisten mielipiteitä, nää ikäero asiat on ollu vaan niin paljon pinnalla viime aikoina mediassa.

Tutustuin mieheeni ensimmäisen kerran ollessani 15-vuotias ja hän oli 27-vuotias. Silloin meistä tuli vain ystäviä, koska vaikka olin ihastunut mieheen ja hän myös minuun, meillä oli kuitenkin tietyn verran ikäeroa joten näin oli järkevämpää pysyä aluksi vain kavereina. Mieheni on myös entinen narkomaani ja rikollinen, ensitutustumisemme aikana hän käytti vielä huumeita, mutta halusi lopettaa minun takia, tulevan perheemme takia ja ennen kaikkea itsensä takia, koska huumeet vuosien saatossa olivat aiheuttaneet hänelle paljon pahaa oloa ! Empaattisen luonteeni ansiosta pystyin tukemaan miestä lopettamisprosessissa. Hän on ollut nyt TÄYSIN kuivilla huumeista ja rikollisuudesta 2v ajan, jokainen vuosi rakkaaltani ongelmista erossa, on minun mielestä hieno saavutus!!! :)

Alettiin seurustelemaan viime vuoden elokuussa, joten nyt olemme olleet yhdessä 7kk ja hyvin on mennyt. Ystäväni eivät sen kummemmin sanoneet parisuhteeseemme mitään, olivat vaan onnellisia puolestani ja perheelleni asia on myös ok, mutta miehen perheelle ja ystäville asia on ollut ongelma, miehen ystävät ovat jopa koittaneet rikkoa suhdettamme, mikä on saanut minut kiehumaan ja kuohumaan monen monta kertaa, mutta onneksi heistäkin jo moni on alkanut ymmärtää suhdettamme ja ei ole enää päälle päsmäröimässä.....

Kyllä maailmassa on paljon vikoja ja ihmiset osaavat olla todella ilkeitä. Mulla on myös isäsuhde kunnossa ja minusta ei ole tullut narkomaania tai rikollista, vaikka mieheni onkin tälläinen ollut ja osa hänen ystävistään. Sen verran ollut järkeä päässä etten siihen touhuun lähde. :)

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tildatautinen

      No ei tuo ikä vielä niin kauhea ole ja varsinkin kun olette vielä tuon ikäisiä.Vanhemmiten se ehkä voi aiheuttaa ongelmia,kuten olen itse nyt huomannut.

      Silloin kun nainen on alle kahdenkympin ja mies huitelee neljää-viittäkymppiä,niin silloin ikäeroa on kyllä ehdottomasti liikaa.Ei se välttämättä siinä alkuhuumassa näy,mutta vuosien myötä kylläkin.

    • sunshineh

      En voi muuta sanoa kun laitoin tämän saman avauksen vauva.fi - palstalle niin johan rupesi haukkuja tulemaan ja muuta ilkeää tekstiä myös. Vaikka kirjotin ihan asiallisen avauksen, niin sieltä rupee heti tulemaan halveksuntaa, et sä oot vaan pelkkä teini, lapsellinen ja naiivi, tyttörukka ja vaikka mitä... Sitten teeskennellään että ihan ystävällisesti kommentoidaan, mutta paskanmarjat, tuo mitään ystävällistä kommentointia oo vaan vittuilua rivien välistä ja tahalleen ärsytystä! . Sitten kun puolustaudut ja annat samalla mitalla takaisin, ellet jopa enemmän tempperamenttisenkin luonteen puolesta, niin kun menetät hermosi niin sit sut saadaan näyttämään semmoselta epäkypsältä ja aletaan siitä kritisoimaan... On se kumma.

      Eli vaihtoehdot niinku on: Ole hiljaa, älä puolustaudu, anna muiden rökittää sinua, alistu. Tai sitten jos puolustaudut ja haukut takasin päin, oletkin lapsellinen tyttörukka.

      Mikään ei ole koskaan hyvä!

      Ja mun persoonaanhan ei sovi se etten puolustautuisi, jos minua haukutaan tai kohdellaan muuten huonosti.

      Kyllä mun mieskin sai osansa haukuista. Ei löydy suurimmalta osalta ihmisistä empatiaa ja ymmärrystä, vaikka miehellä on raskas tausta, huostaanottoa yms ja sitten sortunut 14-vuotiaana aloittamaan huumeiden käytön. Vaikka moni varmasti näistä haukkujistakin ja kritisoijista on ala-ikäisenä kokeillut alkoholia ja tupakkaa ja juopotellutkin ihan kunnolla ja polttanut päivittäin tupakkaa, siitä ei oo kun YKSI ASKEL huumeisiin ja alkoholi, tupakka ovat päihteitä siinä missä huumeetkin !!!

      Riippuvuus on sairaus siinä missä muutkin ja jos haukkuu jotain narkomaania, niin samahan sitten ois haukkua ihosairaudestakin kärsivää. Aika moneen sairauteen voi vaikuttaa nimittäin ite. Stressi, huono ruokavalio, liikunnan puute ja unen puutekin sairastuttaa ja aika moni syyllistyy näihin synteihin!

      Mietin että milloin ihminen saa menneisyytensä anteeksi? On se kumma kun mies on pystynyt parantamaan elämäänsä, lopettamaan huumeiden käytön ja rikollisen elämäntavan, niin silti tulee mollaamista.

      Sitten kyseenalaistettiin myös mun naiseus, kyllä minussa virtaa jo nuoren naisen veri, eikä enää minkään teini tytön. ;)

    • sunshineh

      Vaikea ihmisten olla onnellisia toisten puolesta. :) Erilaisuutta ei hyväksytä, kaikkien ihmisten pitäisi elää sitä mahdollisimman tavallista tylsää linjaa, niin ei vaan tulisi suoranaista vittuilua mistään !

    • kilttiatm32

      Tietenkin joku tyhmä nainen haluaa olla jonkun huumeiden käyttäjän ja rikollisen kanssa. Eihän muunalaisia miehiä taida naisille ollakkaan. Minä en ole tehnyt rikoksia enkä polttanut huumeita mutta naisia minulla ei ole koskaan ollut edes kaverina.

    • BEM

      En voi muuta sanoa, kuin että ole varovainen. Ei ikäeron, vaan miehesi taustan takia.

      Muista, että alkoholisti on AINA alkoholisti ja sama pätee muihin riippuvuuksiin.

      Nauti kuitenkin joka päivästä

    • pompipompi

      Mites tää tuntuu kovin tutulta tekstiltä..?
      Sama pompahtelee pintaan silloin tällöin. Whatever, mikä siis on ongelmasi, aloittaja? Sillä jokin ongelma tässä nyt on, kun pitää jo ikään kuin valmiiksi kirjoittaa puolustuspuhetta. Olet yksi monista, joilla on itseään vanhempi kumppani, no mitä sitten?
      Kirjoitat, että miehesi jokainen vuosi erossa ongelmista on hienoa... Tiedätkö mitä? Suuri osa meistä ei ole koskaan sekoillut huumeiden ja rikosten kanssa eikä siitä silti tehdä mitään numeroa...

    • uyouyu

      Ei tuossa ikäerossanne mitään ongelmaa ole.

      Mutta suhde rikolliseen narkomaaniin mietityttää. Douppaaminen on samanlaista kuin alkoholiriippuvuus. Päivä kerrallaan erossa - jos onnistuu - kokonaan ei pääse irti/parane koskaan. 2 v kuivilla on, sori vaan, vielä vähän, hyvä alku. 2 v on myös minimiaika, kun uutta parisuhdetta ei voi minkäänlaiset asiantuntijatkaan suositella, sillä parisuhteeseen on narkkarin/alkkiksen yleensä helppoa haudata ongelmansa, ns. "työntää pää pensaaseen". Jolloin vaikeat asiat jäävät käsittelemättä. Tämä puolestaan usein johtaa välien kiristymiseen - ja retkahtamiseen. 3 v kuivilla olon jälkeen tulee ensimmäinen kunnon kriisi. Mielialavaihteluja, masennusta, raivareita, ahdistusta jne jne. Pyri pysymään niistä etäällä. Älä missään tapauksessa ala miehen "hoitsuksi". Jos olisit 30 ja mies 42 sinulla olisi enemmän elämänkokemusta ja pystyisit arvioimaan suhdettanne paremmin. Minulla on jokin ikävä kutina, että mies käyttää nuoruuttasi ja hyväuskoisuuttasi hyväkseen. Ihan välttämättä mies ei ole oman ikäryhmänsä naisille sitä kuuminta hottia. Ole varovainen. Kyseenalaista. Epäile. Ennen kaikkea ota selvää ja tee toimintasuunnitelma. Mistä tiedät, jos mies retkahtaa? Merkit? Käytös? Mitä teet silloin? Aiotko jäädä roikkumaan narkkarin kanssa, odottaa? Tuhlata lopun elämääsi?

      PS. Pidä raha-asiat ja asunto erillään miehestä.

      • gfgdjkg

        Samoilla linjoilla. Erikseen raha-asiat, et mihinkään soppareihin laita nimeäsi, ja mieti 3 kertaa kannattaako tehdä lapsia.
        No nämä samat neuvot tietty pätevät ihan kehen vaan, eli varovainen saa olla. Risoja perheitä tulee ihan "terveistäkin" ihmisistä.

        Hoitosuhteeseen älä ala. Onnea, mutta järki päässä!


    • mimmelimyy

      Taas tämä sama tarina. Toi sun "Tää on ainut kerta kun tuun parisuhteestani keskustelun tekemään ja jännä nähdä ihmisten mielipiteitä," on ollut jo ainakin parissa tarinassa. Samoissa saduissa ovat olleet myös turinat ensisestä huume-elämästä ym.

      Kuten silloin, nytkin kun joku arvostelee sinua alat haukkua ja kiroilla kuin kunnon white trash/ pissaliisa/ narkki. En ole varma oletko trolli vai töissä Suoli24:ssa :D

      Same shit story bro...

    • yiurtiuty

      Sanon kuule ihan nyt suoraan. Jokainen 18v nuori nainen saa kumppanikseen 12 v vanhemman nistin. Nistin siksi, että kerran nisti, on aina nisti. Monikaan 18 v nuori nainen ei halua kumppanikseen nistiä. Ei, vaikka tämä olisi kuivilla, juuri n-y-t.

      Tapauksessasi saattaa olla kyse siitä seikasta, että jotkut naiset haluavat "parantaa" itselleen kumppanin. He iskevät silmänsä siipirikkoihin, syrjäytyneisiin, epäsosiaalisiin jne. miehiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe