Tyäkaverini kehittelee perättömiä ilmiantoja

KimalaisenLento

Hei!

Haluan kertoa ystävästäni. Hän kehittelee perättömiä ilmiantoja minusta. Hän jopa ilkikurisesti kirjoittelee minusta eräällä foorumilla jonka nimeä en voi tässä mainita, että olisin avaruudesta. Juuri luin viimeisimmän viestin jossa hän syyttää minua kollegoiden häkämyrkytyksestä.

Ystävälläni on toki täysi oikeus kiusata minua koska hän on viisaampi ja kekseliäämpi kuin minä. Hän esimerkiksi pystyy taivuttamaan neliskanttisen raudan mutkalle vain kolmella tonnilla (euroja). Itse en edes pysty siihen kun minulle ei ole annettu sellaisia työkaluja kuin hänelle. Olen niin vähäpätöinen otus meidän yrityksessä että esimerkiksi tänään minua tuli kiusaamaan yhtä aikaa kaksi kolleegaa. Yritin epätoivoisesti täyttää heidän vaatimuksensa ja jopa hiljentää inhottavat taustaäänet että heidän pilkkalaulunsa kuuluisi selkeämmin, mutta sekään ei riittänyt. He olivat yhdessä keksineet että jos toinen puhuu matalammalta ja toinen korkeammalta tulee molempien pilkka yhtä aikaa läpi erottelevammin ja he voivat pilkata minua samaan aikaan. Onko tuollaisia työkavereita kellään. Toinen näistä vieläpä esitteli puhelimestaan kuinka hän on tiiviissä kanssakäymisessä johtoportaan kanssa. Hän kirjoitti lähes A4 arkillisen verran tekstiä yhteen pötköön tälle johtajalle ja paluuviestissä oli pelkkää alistuvaa samaistumista. Helvetti sentään että tunsin olevani hajalla. Huomenna luvassa samaa löylyä.

Haluaisinkin tähän vertaistukea, sekä selvyyden, onko kyse nettikiusaamisesta vai työpaikkakiusaamisesta. Olen noviisi näissä asioissa, mutta olen ollut kiusattuna jo kohta kaksi vuotta.

6

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oookok

      Työpaikkakiusaaminen, koska kiusaaminen lähtee työpaikasta eli työntekijöistä. Suosittelen ottamaan hatkat sieltä. Turha jäädä sinne hirrestä roikkumaan.

    • KadonnutAivokapasiteetti

      Hyvä Kimalaisenlento
      Ymmärrän täysin tuntemaasi tuskaa ja pelkästään päättäväinen keskittymiseni kirjoittamiseen estää tällä hetkellä silmieni sumenemisen kyynelistä.
      Minullakin on työkaveri jonka atleettiseen varjoon jään jatkuvasti. Siksi joudun kesäisinkin työskentelemään poolopaidassa koska auringon säteet eivät löydä luokseni. Hän on myös jonkinlainen kirjanoppinut ja onnistuu sokaisemaan yli-opisto opinnoillaan johtajamme kerta toisensa jälkeen. Viimeksi eilen ollessani tärkeässä palaverissa johtajamme, talouspäällikkömme sekä uuden erittäin tärkeän asiakkaan kanssa, käytti johtaja toista tuntia tämän kirjanoppineen työkaverini ylistämiseen(palaveri kesti 1h 20 min)(asiakkaamme oli tullut 350km päästä tärkeään palaveriin kanssamme). Asiakkaamme ansioksi luen sen että hän rupesi kuorsaamaan neljänkymmenen minuutin kohdalla mutta johtajamme alkoi hakata kämmenillä pöytää sanojensa vakuudeksi jolloin nukkuminen muuttui mahdottomaksi (neuvottelutilojen naapurissa sijaitsevasta Bingosta oli soitettu hälytyskeskukseen ja ilmoitettu sodan syttyneen). Johtaja käytti hänestä nimiä Pelle Peloton, Huippumies, Lähes Nero... työkaverini lisäksi olen kuulut vastaavia nimityksiä vain Nicolae Ceaucescusta ja Kim Jong Unista.
      Minua ollaan kiinnittämässä tärkeään projektiin ja tuo yliluonnollisen viisas kaverini tulee työparikseni. Projektissa saattaa olla kyse yhtiömme tulevaisuudesta joten tietenkin saan paikan, syntipukiksi. Siis jos projekti kaatuu ja 250 työntekijää joutuu työttömäksi, syy on minun. Jos onnistumme ja yhtiö lähtee uuteen nousuun, saa työparini Nobel-palkinnon(minäkin saatan saada ylimääräisen vapaapäivän).
      Olen huomannut etten kelpaa enää työkaverini ystäväksi. Lähes pari vuotta siihen kelpasin koska raivasin vihamielisiä ihmisiä hänen tieltään kuin Rommel konsanaan. Nyt kai minulla ei ole enää mitään annettavaa hänelle joten ystäväksi kelpaavatkin vain lukeneemmat ja viisaammat. On hyvin surullista ja raskasta katsella kaukaa kaverini sukeltelua paremmissa piireissä ja syödä itse jäistä lihapiirakkaa räntäsateessa.
      Kaverillani oli vakavia terveydellisiä ongelmia mm. impotenssi ja prolapsus anus ja hän kääntyi puoleeni vaatien 100% vaitioloa. Autoin häntä parhaan kykyni mukaan ja voimavarani äärirajoilleen ponnistaen. Sain kuin sainkin kaverini tilanteen korjaantumaan ja hän parani kyseisistä vaivoista. Ponnistus oli kuitenkin niin stressaava että itse sairastuin impotenssiin josta kaverini minua nyt pilkkaa. Hän on myös kertonut työpaikallamme minun olevan impotentti. Tästä syystä olen yleisen pilkan kohteena. Hän myös lähettelee tekstiviestitse minulle "panoraportteja" öisin ja kehuskelee vaimolleen tuottamillaan orgasmeilla. Kärsimme vaimoni kanssa tästä suuresti.
      Toivottavasti kirjoituksestani oli apua tuntemaanne tuskaan.

      • IhmisSaasta

        En ole hirveämpää kuullut! Kertoa työtovereille kaverin olevan impo!!! Häpäisee koko ihmisen ja pilaa hänen elämänsä. Heti potkut tollaselle! Johtajan pakeille mars.


    • KimalaisenLento

      Hei!

      Haluan kertoa ystävästäni vielä muutaman seikan. Tapasin hänet tänään käytävällä sattumalta. Hän oli selkeästikkin lukenut viimeaikaisia lehtiä katupartioista ja oli perustanut käytävälle yhden miehen partion. Kuitenkin katseemme kohdatessa hän jäätyi kuin peura ajovaloissa, tosin en ole niin pelästynyttä peuraa nähnyt koskaan. Jopa se minkä yli ajoin oli urheampi vaikka laskikin alleen. Lisäksi hänellä oli hassulasit päässä jotka nähdessäni aloin itsekkin hieman hätääntymään. Tuli hetki kun hänen täytyi päättää millä tavoin alistaisi minut mahtavan olemuksensa varjoon. Hän päätti mittailla minua ylös ja alas, päästä varpaisiin hyvin arvostelevasti, kuin hösta domstolen tuomari konsanaan. Tunsin hetkessä olevani pelkkä mitättömyys. Käytävällä kaikui vain teknisien laitteiden tieteelliset äänet, aivan kuten huuliharppu Ennio Morriconen elokuvassa hyvät pahat ja rumat siinä hautausmaakohtauksessa. Yllättäen hän huusi korvaani kuin mieletön että "PÄIVÄÄ". Päässäni soi ja silmissä tärisi. Kun olin saanut tajuntani oikeille raiteilleen oli hän vaappunut ohi kiusaajaystävänsä kanssa. He liikkuvat yksin kiusatessaan pienempiään ja kahdestaan kiusatessaan isompiaan. Lähtökohta on että kaikkia kiusataan. Tunnen oloni hyvin pelokkaaksi. Epäilen että hän yrittää värvätä käytäväpartioonsa myös muita henkilöitä, kuten pankinjohtajan. Hän esimerkiksi saa lainaa pankista sellaisia summia joiden murto-osan saamiseksi minun täytyisi pantata suvun kaikki mummot 5 sukupolvea taaksepäin. Myös pomo taitaa kuulua tuohon käytäväpartioon sillä he puhuvat jostain sika- ja hopealusikka-kerhosta alituiseen, myös vast'ikään saatu palkankorotus puhuu epäilyksieni puolesta. Myös eräs toinen päälikkö kuulunee partioon sillä hän oli kutsunut ystäväni tarkastelemaan muiden johtajien kanssa kyseenalaista taidetta useiden tuntien ajaksi. Kuuntelin avoimen oven läpi naurunremakkaa, jollaista vain johtoporras voi hyvällä omalla tunnolla pitää. He ylistivät toisiaan kaikkien ollessa itseriittoisuuden hurmoksessa, minun kokiessa silkkaa pakokauhua tuosta groteskista näytelmästä. Kukaan ei tuntunut huomaavan minua, varmaan siksi että olen niin mitätön kaikilla mittareilla, joten pystyin vakoilemaan heidän toimintaansa täysin avoimesti.

      Kaikesta huolimatta hän on hieno mies, yrityksemme tukipilari. En vaihtaisi häntä edes puhtaisiin kalsareihin.

    • ArvonPuolesta

      Toimin huolinta-alalla ja teen arvokasta pihamiehen työtä. Vaikka työni on joskus raskasta ja luonteeni hieman ujo, nautin kun saan tuntea itseni tärkeäksi lenkiksi yhteiskunnassa. Työpaikassamme on monenlaisia ihmisiä ja en koe erilaisuutta ahdistavaksi paitsi erään esimiehen kohdalla. Toista niin tärkeää kukkoilijaa en ole nähnyt sen jälkeen kun kotikyläni metsästysseura lopetti häiriintyneen metson joka pörhisteli ja hyökkäili koululasten kimppuun suuren egonsa sokaisemana. Tämä "esimies" hyväksyy töihinsä vain elämässään epäonnistuneita ja alistuneita ressukoita joiden nöyryyttämisestä hän saa ravintonsa. Muistan erään Arvon, noin metrin pituisen säikähtäneen miehen jolle kenkien oikeisiin jalkoihin saaminen oli ponnistus. Tämä "esimies" antoi Arvolle tahallaan hyvin vaikeita tehtäviä joiden tekeminen olisi vaatinut useiden tuntien ylitöitä. Kun Arvo erehtyi kertomaan ettei hän millään ehtisi jäämään ylitöihin(hänellä oli lääkäriaika heti työajan päätyttyä) huusi tämä peijoona Arvolle täyttä kurkkua: Kieltäydytkö sinä rääpäle työtehtävästä!! Arvo-parka purskahti itkuun ja jäi kiltisti ylitöihin vaikkei edes osannut suorittaa kyseistä tehtävää, myös perumatta jääneen lääkäriajan hän joutui maksamaan omasta pussistaan. Näitä esimerkkejä riittäisi useita mutta en halua pahoittaa mieltäni niitä muistelemalla.
      Tämä kävelevä ego on onnistunut saamaan ympärilleen häntä puolustavan ringin(yhden miehen) joka ei päästä ketään vahingoittamaan tätä kukkoilijaa. Häntä suojeleva vanha sotaratsu on kokenut ja paatunut työnjohtaja sekä työsuojeluaktiivi. Hän pitää huolen että kaikki suojatistaan tehdyt valitukset päätyvät roskiin ja valittajat työvoimakortistoon.
      Yhteenveto: Nuori lukenut kukkopoika ja vanha paatunut kehäraakki= Tyrannia!

      • nähtyon

        valitettavasti tämä on vieläkin nykypäivää. tuollaisia kusipääpomoja löytyy joka työpaikasta. toivottavasti arvo löysi paremman työn.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      251
      2888
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      5
      1620
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1315
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1174
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      1039
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      912
    Aihe