Aloitin lyhyt aika sitten suhteen, jossa sovimme tapaavamme vain seksin merkeissä. Sen enempää asiaa määrittelemättä mitenkään. Minua ihmetyttää muutama asia:
Tässä tapailumme aikana olemme seksitreffien lisäksi kuitenkin olleet yksillä treffeillä, muutamilla, olen ollut yökylässä (hänen pyynnöstään), hän on laittanut ruokaa minulle useamman kerran, pyytänyt elokuviin ym. eli kiinnostusta on nähdä myös ilman seksiä. Tiedän jo aika paljon myös hänen elämästään. Onko kyseessä siis puhdas vakipanosuhde hänen puoleltaan vai onko taustalla myös ihastumista? Onko kyse avoimesta suhteesta vai mistä? Tällainen suhde on minulla ensimmäinen laatuaan, joten mielipiteitä kaipaan, en neuvoja.
Asiallisia vastauksia kiitos.
Avoin suhde(ko)?
2
163
Vastaukset
- PunainenLintu
Se on sitä mitä sovitte sen yhdessä olevan. Ei kannata puhua avoimesta suhteesta ainakaan ennen vakavasti keskustelua.. Avoimessa suhteessa yleensä ainakin molemmille osapuolille on selvää, että haluavat seurustella vakavasti, mutta eivät nää seksin harrastamisen muiden kanssa haitalliseksi parisuhteelle. Päin vastoin.
Oli miehellä mitä tunteita sinua kohtaan hyvänsä intohimon lisäksi, niin selvästi kumminkin haluaa panostaa teidän väliseen suhteeseenne. Kyse voi tosiaan olla ihastumisesta, mutta voi haluta pelkän seksin lisäksi myös muuta sitten kumminkin, kuten läheisyyttä ja ystävyyttä. Pelkkä seksisuhde on kumminkin joidenkin mielestä tylsä. - AgainandAgain
Big Database of Him/Her/One!! Love! Like to exist afterwards also!
With whom? Like who? Quick connect. (tunnista kieli)
Ilman muuta! (certainly!) Hyvä elämä pitää sisällään monta asiaa seksaamisen lisäksi & muulloin & oikein toimiessaan. (hups, tuli sanottua) Ihminen on (tai voihan sitä koittaa ilman näitäkin, mutta harvoin onnistuu) fyysinen, mielellinen(==psyykkinen) , sosiaalinen "olento". On sitten eri asia "sopia" näistäkin seksin lisäksi. Eihän kaveri saa kuolla nälkään (no to die into hunger) seksin keskelle. Ettei seinät romahda kokonaan päälle. Nice, beautiful to watch! With or without music?
Jonkinlainen järki voi kyllä silti jäädä päähän (tai ainakin ajan kanssa palautuvaksi(=recovery)). Kaunista katseltavaa. Kosketeltavaa, tuoksuja, mielen virkistystä, hulppeita seurusteluaiheita, hyvä maine, asiantunteva, ammattitaitoinen, älykäs huipputyyppi, upea pukeutuminen ja sen puute, sama osko, mukava tyyppi, ajatuksia, joihin on ihana yhtyä, harrastuksia, joissa toteuttaa itseään. Saa luottaa!! Thrust Worthy!
Oppiminen. Learning. Onko toiselle vain ohimenevä listahitti? Jo alussa ajattelitte jotain, otitte yhteyttä jollain, menitte jollain tapasitte jossain ja teitte jotain. Voi olla vaikeaa jatkossakaan yrittää ilman näitä. Miksei sitten samalla kehittää niitä, jos kerran helposti voi/"ranking paranee". Välittäminen on parempaa onnea kuin ihmiskunnan reunalta pois putoaminen. Kysy vaikka lääkäriltä! Tai ei tarvii! Hyvää syötävää, lisukkeita, joihin on helppo yhtyä. Pitäähän paikallakin olla joku status. Yhteisöt muistamisen apuvälineenä!
Muistoja, joita ei koko ajan vain kadu! Saa ainakin sanoa niistä vapaissa keskusteluissa suoraan. Tai poimintoina, miten vain. Sweet! Very sweet!
And very experienced! Dear!
Herkkuja pöytään. Myy paremmin kaupallisestikin. Ei se paperi, esine eikä kone juurikaan rakastu. On vain myyten hyvää! Voimaa rakastua. Hyvät unet, ei nukahda helposti. Jne. Sexviduals plus plus!
Jatkaa osallistumista siihen mikä "elämän suuntaa" määrää.
Höpölöpö - ilman sanojakin. Pahus, ettei tässä ole enempää fontteja ja värejä.
Hymiöt on jokaisen (on pakko?) lisättävä itse. Saiskos tämän kaiken yhdellä sanalla, kiitos! iPhone :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406