Irti ei pääse!!

Jepjuu

Pienen pieni riippakivi kintussa:
Vuokrafirman kanssa veivattu jos jonkinlaisesta asiasta. Mikään ei ole helppoa muuta kuin se että olet hiljaa ja teet duunis. Onnessani olin kun irtos duunia ja kipasin vuokrafirmalle laittamaan nimeni papruun. Jippii melkein vuodeksi työtä. Työt alkoi, onnea riitti sitten 3kk ja ulos koska firmalla ei ollutkaan enään työtä. Eipä siinä mitään osasin jotenkin varautua mutta sittempäs se vääntö alkoikin TE-keskuksen ja liiton kanssa.Voi sissus sentään. Koska sopimus oli tehty melkein vuodeksi niin vuokrafirma katsoo että olen töissä vaikka työt kyseiseltä firmalta minne minut palkattiin loppui. Vaadin saada työtodistuksen kyseiseltä työajalta siis minkä olin työssä siinä tehtaassa koska sinnehän mä menin vaan eihän sitä saa. Vaadin,vaadin,vaadin. Ehei koska työ jatkuu niin siis vuokrafirman listoilla. No lopulta sain työtodistuksen eli siis lapun jossa luki että olen ollut kyseisen firman palveluksessa(ei siis vuokrafirman) ja TYÖ JATKUU EDELLEEN. Eli paperista kävi hyvin selväksi että olen ollut tehtaassa duunissa ja työni siellä jatkuu edelleen.Ja paskat se mitään jatkunut eikä kukaan uskonut.Vuokrafirman ei tarvitse kirjoittaa mitään muuta koska he katsovat että työni jatkuu edelleen koska tehtaalla saattaa huom.saattaa tulla töitä joskus. Arvatkaa jouduinko vääntämään että TE-keskus ymmärsi asian. Jumaliste mulla ei ole työtä vaikka paperissa lukee että työ jatkuu edelleen kyseisessä yrityksessä. Paperissa kun luki että olen ollut kyseisellä tehtaalla työssä ja työ jatkuu edelleen.Olisivat edes laittaneet että työ loppui kyseisessä yrityksessä mutta työ jatkuu vuokrafirmassa vaan eipä ei.
Hihat paloi ja soitin v.firmaan,samalla kerroin että lähden kökkimään teiltä niin juu voihan aina lähteä mutta karenssi pamahtaa päälle. Toisekseen mulla on se irtisanomisaika. Ja tietenkin pitää olla syy....eli jos toista duunia sais niin empä lähde ennen irtisanomis aikaa.Kaverille kävi just näin. Puhelimeen ei vastata kun on asiaa mutta kun soittaa keskuksen kautta niin jopa vastataan.Miksiköhän...ai niin se mun numero näkyy puhelimessa eli sillähän voi olla jotain vääntöä taas. Ihan vaan kun joskus ovat vastanneet että no hei Hilma mitäs sinä.... :)
Kun työ loppui tehtaalta jo het 3 kk jälkeen 2015 niin kertyneet lomarahat maksetaan sitten vasta työsuhteen päätyttyä eli 2016 vuoden kesällä koska työhän jatkuu edelleen hah hah. Niin kauan kun olen sopimukseen kirjoittanut niin siihen asti rahat on ja pysyy firmalla. Sorry vaan mutta itselläni ei ole hyvää kokemusta näistä firmoista. Palkat on tulleet ajallaa on ainut lohtu.Niissäkin kyllä saa olla tarkkana.Ja hei se punainen vaate sitten ...keskustelu työkaverin kanssa joka on samalla firmalla...Heh. Me kylläkin sovittiin kavereiden kanssa että puhutaan kaikki keskenään ja vertaillaan palkkanauhoja. Kerrotaan jos ollut jotain hankaluutta jne....juttua piisaa. Niin ja jos jotain epäselvää kannattaa kysyä suoraan työpaikalla johdolta.Niin minä tein ja sain oikean vastauksen kaikkeen.Vuokrafirman nainen kertoi kaikkea ruusuista ja kaunista työtilanteesta,kaikki oli aina kauheen hyvin...heh ja me odotettiin mikä päivä joudutaan pois työn vähyyden takia. Että näin!!Älkä ny riehaantuko tää on vaan mun kokemus josta haluun irti pian...vielä 3kk jäljellä ja sit olis siiderin paikka tai muumilimpan hitokseen olen onnellinen ja sen jälkeen kirjoitan soppareita juuri siksi ajaksi kun ITSE HALUAN oli se sit 2 viikkoo tai 1 viikko jos ei käy niin se on heidän henkilökohtainen voi voi. Oma vikani kun olin onnellinen vuoden duunista enkä ajatellut yhtään pidemmälle että se voikin kestää vaikka vaan viikon.Paljon varmaan hyvii kokemuksia ihmisillä mutta mulla täys kakka!!Mukavaa pääsiäistä vaan. Tyhmästä päästä saa kärsiä koko kylä heh!!

1

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harmi22222

      Että näin!!! Huh!!!
      Nykyään työnantajat nauttii näistä vuokrafirma jutuista.Työntekijän voi ottaa ja potkasta pois....se siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7474
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1746
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1384
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe